Aihe vapaa Ärsyttää kun koulussa ei ikinä opetettu kaunoa

redneck276

Asiantuntija
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
716
Reaktioarvo
418
Mummin ja muiden vanhempien ihmisten käsialasta ei saa edes aina selvää. Siis kun vintillä on jotain sukulaisilta jääneitä kirjeitä ja ihan sodan ajaltakin. Kaunolla aina kirjoitettuja ja kun kerran jotain luin niin puolet jää itseltäni tajuamatta koska ei ole tottunut missään näkemään sellaista kirjoitustyyliä. Jotkut on aivan kamalan näköisiä kun vähän niin kuin vaan vedetty mustekynällä ylös ja alas.

Yksi kirje joka oli sodan ajalta, oli lähetetty silloin noin 16-17-vuotiaalle isoäidilleni (mummilleni). Jotain niitä ja näitä kuulumisia siinä luki mutta kaikkein eniten hämmästytti että kirjeen lähettäjä sanoi olevansa tuntematon. :D Eli siis joku saanut jostain isoäitini osoitteen ja tuntematon lähettänyt tuntemattomalle kirjeen. Ehkä kirjoittanut tylsyyttään tai on tarvinnut jotain rauhoittavaa tekemistä, tiedä sitä sitten. Jotenkin kyllä vaikea kuvitella mummia 17-vuotiaana jossain kaukana menneisyydessä :D Siitä on niin pitkä aika että mummi ja mahdollisesti myös sen kirjeen lähettäjä ovat jo poistuneet autuammille metsästys maille.
 

Myrskyvaroitus

Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,565
Reaktioarvo
6,478
Meille opetettiin (-06 syntyneet oli viimesiä joille opetettiin) tyyliin ykkösellä tai kakkosella :D Ite olin opetellut vanhaa kaunoa itekseni eskarissa joten ne tunnit oli heleppoja mulle ja sain aina vaa lisätehtäviä ku menin kirjottaa koko harjotuskirjan läpi yksinäni xD
 

Myrskyvaroitus

Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,565
Reaktioarvo
6,478
Meille opetettiin (-06 syntyneet oli viimesiä joille opetettiin) tyyliin ykkösellä tai kakkosella :D Ite olin opetellut vanhaa kaunoa itekseni eskarissa joten ne tunnit oli heleppoja mulle ja sain aina vaa lisätehtäviä ku menin kirjottaa koko harjotuskirjan läpi yksinäni xD
Nykyään tosin kirjotan aikalailla nykykaunoa (en tosin ihan mitään kirjapainonykykaunoa ku kyl se ihan omantyyliseltä näyttää lol) mut oman allekirjotuksen oon aina kirjottanu vanhaa kaunoa käyttäen (vaikka se näyttääki nykyää vähä semmoselta suttuläjältä :D)
 

jokuvaan

taivaanrannanmaalari
Liittynyt
4.4.2021
Viestejä
955
Reaktioarvo
991
Joo meillekin opetettiin muistaakseni tokaluokalla ihan juurta jaksaen sitä kaunoa, että oli pakko kirjoitelmat kirjoittaa sillä ja niin edelleen. Silloin se oli sellaista pakkopullaa et jäi pitkäksikin aikaa traumat mutta nykyisin tykkään kirjoittaa kaunolla!
 

Tulisydän

Keittiömeteorologi
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
1,689
Reaktioarvo
1,624
Sama meillä. Vihasin niin paljon sitä uutta "kaunoa", et opettelin ite vanhan kaunon ja oon yläasteelta lähtien kirjottanut sitä
Itse nykyään kirjoitan miltei aina kaunolla, joka lienee vähän sellaista vanhan ja uuden kaunon välimuotoa. Enimmäkseen se on kyllä tainnut pysyä samannäköisenä kuin se meille koulukirjassa opetettiinkin, mutta on se vuosien saatossa kieltämättä hioutunut niin, että iso osa koukuista ja piikeistä on vaihtunut lenkeiksi.
 

Minkelii

Lempeä kissojen palvelija
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
4,441
Reaktioarvo
3,142
Muistaakseni meillä jäi joku kaunokirja kerran kesken. En muista mikä vuosi se oli. Mut hitto mikä työmaa ainakin 2 lk huhhuh ja jos mä kirjoitan nykyää jossai tilanteessa kaunolla, niin en mitenkään oikeaoppisesti.
 
Ylös Pohja