Aihe vapaa En pysty tähän

[qualitymonkey]

Nii.

 

[qualitymonkey]

Vittu mul on oikeesti joku saatanan aivovamma, ei tämmönen idiotismi oo mahollista.

 

[qualitymonkey]

Ahdistaa. Ihan kaikki.

 

[qualitymonkey]

Tää biisi on niin vitusti mun anthem. En ees aio selittää sitä auki. Mut tää on yks tärkeimmistä biiseistä mulle. Toi on siis mileyn biisi mut löysin äsken ton coverin ja se on vitun hyvä

Ton lisäks Justin Bieberin anyone on sellanen mikä tiivistää kaiken helvetin hyvin myös. Kaiken tän.

Vittu et voi oikeest ihminen olla tyhmä. Ei luoja että vihaan itteeni kaikin tavoin

 

[qualitymonkey]

Naurattaa ihan vitusti koska samalla mä ajattelen muita ku timoo mut sit kuitenkaan ei oo ketään muuta. Ajattelen tavallaan joo, mut kuitenkaan... Ei vaan oo ketään muuta. Vaikka rakastan monia mutta se ei oo koskaan sama asia. Eli rakastan mut tavallaan en. Niin ja näin. Mitä siitä enää muuta voi sanoa.

Mitenkähän mä pääsen ikinä yli tästä ihan helvetillisestä olosta.

Oikeestaan mun on vaikee sanoo johtuuko se helvetillinen olo niiku???? Mistä? Siis johtuuko se pakko-oireista vai kenties timpasta? Mistä vitusta se johtuu? Mä en tiedä. Ei vaa voi tietää

 

[qualitymonkey]

Mulla on vieläkin ihan kamala olo. Koko päivä ollu lähes koko ajan ahistunu olo. En pysty tähän vittu joka päivä. Ihan saatanan hirveetä. Mul ois oikeest ihan vitusti asioita mitkä mun pitäs selvittää, tai ainakin mun päässä tuntuu siltä. Vaikka oikeasti varmaan ei ees oo mitään. Mä en kestä tätä oloa enää yhtään

Mun on nyt pakko kirjottaa tänne kun en mä pysty nukkumaankaan. Mun on pakko vaan kirjottaa koska kuolen jos en yritä saada jotain järkeä mun ajatuksiini

En mä edes tiedä mitä mä tunnen. En mä tiedä mitään. Tiedän sen että oon vieläkin rakastunu timppaan ja tuskin tuun ees pääseen yli siitä, en ainakaan ihan heti. En vaan näe itteeni pääsemäs yli siitä. Ajattelen silti muitakin ainakin välillä, se on ihan selvä D: mut en silti rakasta ketään, en ketään, samalla tavalla kuin sitä. Tavallaan tuntuu silt et oon jollai tasol kuses muihinki, mut sit kuitenkaan en. Oon mut en kuitenkaan oo. En kuitenkaan haluu olla kenenkään muun kanssa ku timpan, joten se on joko se tai ei mitään. Vitun complicated kyl. En vaa pysty ajattelee ees. Ajatuski siit et oisin jonku toisen kaa... Ei. Ei se tunnu oikeelta.

Okei, joo, näin? Mä siis tiedän ainakin suurinpiirtein mitä mä tunnen ketäkin kohtaan, ainakin noin mä oon sen järkeillyt että tolta musta tuntuu. Jep. Jos mä kerran tiedän sen, niin mikä mua sitten ahdistaa/häiritsee? Mikä mua vielä tässä ahdistaa? Niiku. Mitä muita asioita mun muka pitää vielä selvittää? Siis yritän miettiä ja miettiä vaikka kuinka helvetisti että mikä se asia on mikä mun pitäs vielä tajuta. Koko ajan must tuntuu vaan siltä et on jotain mitä mun pitäs tajuta/tietää, niiku ny. Ihan niiku joku asia olis ihan sellanen etten tajuu sitä mut mun pitäis tajuta. Ihan ku mul ois vieläkin joku asia mikä _koko ajan_ hiertää mua. Joku asia mikä vaan koko ajan häiritsee ja mietityttää mut mä en vaan tiedä mikä se on

Niiku mun pitäs tietää jokin asia että tietäisin mitä tehdä sille tai jtn vastaavaa. Ehkä se tunne tulee vaan jostain muusta? En tiiä ehkä se ei tarkota mitään. Mut mul on ihan kauhee olo

Tuntuu et oon oikeesti niin rikki ollu täs hetken aikaa et joka ikinen päivä mua ahistaa ja vielä normaaliakin enemmän. Eli mun ahistus on nyt jostain syystä vaa kasvanu täs viime aikoina. Mut ehkä se on ohimenevääkin, ehkä, eihän sitä tiiä.

En vaan ymmärrä mitä mun pitäs nyt tietää vielä. Tiedän jo kaiken mitä mun tarvii tietää

I guess it's just ocd. Voisin lähes satavarmasti vannoa että se on pelkästään ocd:stä tuleva oire toi. Eli sillon se ei oo mitään oikeesti sellasta mist mun pitäs olla huolissaan. Ja sen pitäs lähtee kai pois sillä että ignooraan vaan sen

Oon välillä nimittäin tehny noiden oireiden kans silleen et annan niiden vaan kokonaan olla. En osaa selittää tätä nyt hyvin mut periaatteessa uskon vaa et täs tilanteessa ainoa keino millä selviän tästä on se, että annan sen olla, ignooraan sen kokonaan ja jatkan elämääni. Jossain vaiheessa se olo unohtuu. Jossain vaiheessa tajuan et pystyn olemaan, vaikka must tuntuukin siltä että mun pitäs tehä sitä ja tätä, ajatella tätä ja tota, selvittää joku asia yms. Vaikka must tuntuu siltä niin voin antaa sen olla ja se olo menee ohi sitten, kun mä oon huomannut että mä pystyn olemaan ihan normaalisti, vaikka ignoorasinki sen asian enkä selvittäny sitä. Probably se kamala olo ei mee ohi vielä tänään, ei ehkä huomennakaan, mutta varmasti lähiaikoina. Jossain vaiheessa huomaan kuinka selviin siitä ja tajuun ettei mun tarvii selvittää ja tietää kaikkea.

Sitä paitsi oon selvittänyt jo kaiken mitkä on tärkeimpiä asioita. Tuskin mitään niin tärkeetä on että mun pitäis se tietää. Mua vaan pelottaa et oon unohtanu jonku super tärkeen ajatuksen mikä mun ois pitäny selvittää, mut mun on nyt vaan luotettava siihen, että mä pärjään, vaikka mä en nyt ajattelekaan sitä. Mun ei tarvii. Mun ei tarvii tietää tai ajatella sitä. Mä kestän tän kyllä. Ja se olo paranee kyllä. Ja vaikka nyt itkisinkin joka päivä, ni taas jossain vaiheessa itken vähemmän. Kaikki selviää. Sitä paitsi, sen vastapainoks oon kyllä nauranuki yllättävän paljon, ottaen huomioon kuinka ahdistunu oon ollu :o outoa i guess.

Mun pitää kyl iha just mennä nukkumaan, alkaa oikeest väsyttää semisti. Eka pitäs vaa ehk syyä jtn pientä. Mut siin nukkumises on vaa se ongelma, jos ei oteta huomioon tota kaikkea ahistusta jne niin öh, timppa. Koska niiku miten ihmeessä voin saada edes nukuttua ku oon sekasin siit henkilöst lmao. Nään jo nyt sieluni silmin kuinka vaa pyörin hereil ja en pysty unohtaa sitä huoh. Voi olla et kaikki muukin ahdistus joka tapauksessa pitää mut hereillä mut nii. No kai mun pitää joka tapauksessa yrittää ainakin. Ja toivoo vaa et saisin unta.

Hmm. Tää asioiden auki kirjottaminen auttaa kyllä vähän. Yllättävänkin paljon. Mut nyt syömään D: mä pystyn tähän kyllä. Ihan varmasti pystyn.