Mutta siinä on hyväkin puoli että on ollu nepsy-haasteet ihan tosissaan lapsesta asti. Jos olisi vasta ocd tullu vaikka nyt tässä kakskymppisenä. Ku joillainhan kai niinkin on. Niin sitten se voi olla suuri kontrasti sen aikaisemman elämän välillä ja se voi ehkä olla sellanen shokki että mitä helvettiä miten mun elämästä yhtäkkiä tuli tämmöstä paskaa kun sairastuin ocd:hen. Mutta meikäläinen kun on ihan kasvanut tämmösenä niin se ei ainakaan harmita että voi kun sillon joskus oli kaikki niin helppoa ja nyt kaikki ihan paskaa :D ei, ku koskaa ei oo ollu helppoa sen kummemmin, haastetta riittänyt aina ihan urakalla. Niin tavallaan siihen on niin tottunut. Ja sitä ajattelee enemmän vielä semmosena omana erityispiirteenä että no olinhan mää lapsenakin semmonen niin tämmönen mä nyt oon. Että se on ehkä helpompi hyväksyä. Tai jotenki se on silleen positiivisempi. Emt.
Kun jos tälleen myöhemmällä iällä olisi sairastunut ocd:hen niin se voi jotenki olla ihan erilainen kokemus ja sellanen surullisempi tunne että yh ennen mä pystyin nauttii elämästä ja olin normaali ja nyt en sitte ja kaikki menny ihan paskaks. Siinä mielessä ihan kiva että haasteet on näitä tämmösiä niin siinä jotenkin on positiivisempi fiilis .
Esimerkki: jos miettii vaikka mua joskus.. 7-10v muistan kun kävin tanssissa sillon joskus ja siis kyllä mä ilonenkin osasin olla tai sitä äiti ainakin sanoo että sähän olit aina niin ilonen. Niin kyl määki muistan ja tiiän että olinkin sellanen tavallaan. Muistan että meillä on jotain kuvia tai videoitakin sielt ku kävin siel tanssis nii kyllä mä niissä oon ihan sellanen sen olonen niiku mulla ei ois huolenhäivää. Nii sitte ku tietää sen että mulla kuitenkin ihan sillonkin on silti ne haasteet ollu. Ja se että ei tuu sellanen syyllinen olo????? Kun ajattelee että se on vaa sellane mun ominaispiirre (vaikka sairaus se on mutta niinkun u know) niin.. ei tuu syyllinen olo siitä että ei oo normaalimpi ja ei toimi niin kuin muut. Tai että sellanen että sellanen mä oon aina ollut enkä mä muuta voi. Se auttaa mua. Että mun aivot toimii silleen kun ne toimii ja mä en voi sille mitään. Niin sitten se tuntuis erilaiselta jos se aivojen toiminta olis jotenkin yhtäkkiä muuttunut ocd:ksi että aiemmin on ollu ihan normaali (neuronormaali?) Terve niin jotenkin se vaa tuntuis ihan hirveän erilaiselta.
En oikee osaa selittää mut joo.
Vaikka sitä tässä aina meinaankin että ocd on ollu mulle kyllä lähestulkoon sama kuin kuolemantuomio:D niin silti usko tai älä mutta näköjään sen kanssa pystyy elää. Et niinku jollain ihan ihmeellisellä tavalla mä jopa löydän siitä positiivistakin, vaikka ei kyllä vittu ikinä uskois. Ja sitähän tavallaa kai haluisikin ajatella positiivisena asiana. Mutjooo. Niinku vaa semmosena just ominaispiirteenä.
Mutta sitten kans.... Sisäänpäinkääntyneisyys :D on toinen asia mistä tunnen syyllisyyttä. Mutta siinähän on ihan samaa havaittavissa mun käyttäytymisessä nyt, ja lapsena:
- nytten oon aika paljon just kännykällä ja kirjottelen ja tälleen mietin asioita itekseni, yms yms, sulkeudun omaan maailmaani vähän niinkuin
- niin ihan samalla tavallahan mä lapsena sulkeuduin omaan maailmaani, leikin paljon yksikseni, mietiskelin itsekseni, koulussa tykkäsin ilmeisesti välillä olla yksin ja näin
Niin niin jos sekin on vain mun ominaispiirre niin kuin selvästi onkin, niin miksi mulle tulee joku syyllisyys siitä että VOI VOI ei nyt saa olla noin epäsosiaalinen ja vetäytyä ja olla kännykällä. Pitää nähdä ihmisiä! Pitää mennä ja tehdä! No siis ole hyvä vaan jos joku muu on semmonen niin tee ihmeessä niin mutta mä en ole semmonen niin miksi minun tarvii jos en halua tai se ei oikeen tuu multa luontasesti? :D ei se sitä tarkota etten pysty juttelemaan ihmisille, oonhan mä pystyny nyt kuten lapsenakin. Mutta kun mä OON vetäytyjä. Mä vaan OLEN semmonen. Niin joku tässä maailmassa saa mut tuntee syyllisyyttä siitä vaikka ei tosiaankaan pitäis. Ehkä tää maailma on sit tehty ulospäinsuuntautuneille nenteille joista kumpikaan meikäläinen ei ainakaan oo xD ulospäinsuuntautunut? Nah.... Nentti? Nah....... 😀
En tiiä mikä pointti tässä oli mutta mietin vain että mikäs asia siinä muka on mistä pitäs tuntea syyllisyyttä..... Antakaa mun olla oma itseni thx 🥴😀
