Tarinat Ikuisesti sinun

luonnonoikku

Harjoittelija
Liittynyt
4.4.2022
Viestejä
3
Reaktioarvo
3
Kirjotin joskus pari vuotta sit tämmöstä tarinan alkua ja pohdiskelin, et voisin koittaa yrittää päästä taas kirjottamisen makuun. Vaan harjottelemalla voi parantua kirjottamisessa. :')

Aattelin lisätä tän tänne, jos ketään kiinnostaa. Kritiikkiä saa antaa. :)


-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Istuit keskellä katua ja pitelit minua sylissäsi. Oli hyvin hiljaista ja vain muutama hassu katulamppu tuomassa valoa pimeyteen. Punainen veri oli tahrinut meidät kummatkin sekä lumen ympäriltämme. Haava kaulassani oli niin syvä, että veri pääsi valumaan suuhuni ja nieluuni. Yritin pärskiä sitä pois, etten hukkuisi siihen. Silitit poskeani ja kerroit olevasi pahoillasi. Olin kauhuissani, vaikka minulla ei pitänyt olla mitään pelättävää. Kipu oli lähes sietämätön ja minua palelsi. Vakuutit minulle että kaikki oli hyvin, että rakastit minua. Päästin irti kivusta sekä pelosta ja annoin pimeyden ympäröidä minut.

Avasin silmäni ja näin tähtiä. Päätäni jomotti aivan kuin joku olisi lyönyt minua pesäpallomailalla. Nousin istumaan ja hieroin takaraivoani. Olin keskellä tyhjää, jäistä katua. Kylmyydestä turtuneiden jalkojeni takia oletin, että olin maannut siinä tovin. Hetken aikaa vain istuin hämmentyneenä siitä kuka oikein olin, mistä olin tulossa ja minne menossa. Sitten muistot alkoivat virrata takaisin mieleeni. Olin juuri joutunut tuntemattoman vampyyrin hyökkäyksen kohteeksi. Sinä et ollut ehtinyt avukseni. Tämä oli upottanut hampaansa niin syvälle kurkkuuni, että oli aiheuttanut minulle kuolettavan vamman. Kipu kaulassa oli ollut valtava, mutta nyt se oli poissa. Takaraivon jomotus oli pientä sen kivun rinnalla.

Ojensin käteni kohti vieressä lojuvaa laukkua ja aloin tutkia sen sisältöä. Löysin pikkutaskusta heti lompakon ja sen sisältä henkilöllisyystodistuksen. Selena, 20 vuotta. Ainakin tämä oli täysi-ikäinen. Samasta taskusta löytyi myös puhelin, jonka sain sormenjälkitunnistimen ansiosta heti auki. Avasin puhelimesta navigaattorin nähdäkseni missä olin. Nyt minun pitäisi vain selvittää missä kummassa tämä Selena oikein asui. Nousin seisomaan hieman hoiperrellen. Minulla oli kummallinen tuntemus, että löytäisin hänen asuntonsa jostakin tästä aivan läheltä. Luotin vaistooni, sillä tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun olin ollut vastaavanlaisessa tilanteessa. Oli kuitenkin edelleen vaikea tottua siihen tunteeseen, että tiesin asioita joita minun ei yksinkertaisesti pitäisi tietää. Nämä eivät olleet minun muistojani, mutta kuitenkin ne olivat minulla.

Jonkin matkaa käveltyäni saavuin erään kerrostalon luokse. Se näytti hyvin tutulta, vaikka tiesin etten ollut nähnyt sitä koskaan aikaisemmin. Kaivoin laukusta avaimen ja sovitin sitä lukkoon. Ovi aukesi ja astelin sisälle rappukäytävään. Oli helpottavaa päästä pois ulkoa kylmästä. Pysähdyin nimitaulun kohdalle ja etsin siitä sukunimen, joka vastasi henkilöllisyystodistuksen sukunimeä. Asunto 66, kuudes kerros. Tiesinhän minä sen, mutta jokin silti pakotti minut tarkistamaan. Menin hissillä kuudenteen kerrokseen, sieltä oikean asunnon kohdalle ja kävin peremmälle.

Laskin laukun eteisen lattialle ja potkin kengät pois jaloistani. Pysähdyin peilin eteen, enkä tunnistanut itseäni. En tietenkään, eihän peilistä katsonut henkilö edes ollut minä. Tällä tytöllä, Selenalla, oli kirkkaan punaiset, solisluita hipovat hiukset. Naurahdin. Sinä tulisi ilahtumaan, sillä olit aina tykännyt punapäistä. Hänellä oli myös ruskeat silmät ja paljon pisamia. Kaipa tähän tottuisi.
"Selena. Minun nimeni on Selena", yritin sanoa sen mahdollisimman uskottavasti. Huokaisin. Kyllä se siitä. Heitin kylmät ja märät vaatteet pois yltäni, kävelin vaatekaapille ja otin sieltä itselleni mahdollisimman mukavat ja rennot vaatteet. Pukeutumisen jälkeen kaivoin puhelimen uudestaan laukusta, näpyttelin siihen numeron ulkomuistista ja soitin siihen.
"Jasper", puhelin ei kerennyt hälyttää kauaa, kun vastasit jo.
"Hei", pidin pienen tauon. "Se olen minä."
"Nimi ja ikä?" Kysyit tökerösti, aivan kuin olisit etsinyt seuraa jostakin seuranhakupalvelusta.
"Selena, 20 vuotta", minä taas vastasin ihan kuin kysymyksessä ei olisi ollut mitään outoa.
"Onneksi ei sentään mikään pikkutyttö", naurahdit. "Missä olet? Tulen sinne heti kun olen saanut pestyä kaiken tämän veren pois itsestäni", sanoit täysin rauhallisesti, ihan kuin mitään kamalaa ei olisi tapahtunutkaan. Ihan kuin olisit sotkeutunut vain maaliin. Kerroin missä olin, ja sinä lupasit kiirehtiä. En onneksi ollut joutunut kauas.

Lopetettuamme puhelun päätin yrittää perehtyä tarkemmin tähän Selenaan ja hänen elämäänsä. Joskus kun muistojen saamisessa kesti aikaa, eikä kaikkia muistoja edes ollut mahdollista saada tietoisuuteen. Avasin hänen tietokoneensa ja menin naamakirjaan. Ilmeisesti hän opiskeli ensimmäistä vuotta sairaanhoitajaksi, joten minun pitäisi siis käydä irtisanoutumassa hänen koulullaan jossakin välissä. "Ei tuntunutkaan omalta alalta" kuulosti sopivalta tekosyyltä. En todellakaan aikoisi jatkaa hänen opintojaan. Onneksi tiedoissa ei ainakaan ollut mainintaa siitä, että hän seurustelisi. Yksi ongelma vähemmän. Oli inhottavaa kun joutui selittämään jollekin tuntemattomalle haluavansa erota, eikä toinen osannut millään päästää irti. Näin oli valitettavasti käynyt muutaman kerran aikaisemmin. Muutenkin liian monen muutoksen tekeminen kerralla oli hyvin epäilyttävää ja sitä kannatti välttää.

Kun olin saanut koluttua Selenan naamakirjasta kaiken tärkeän tiedon, päätin käpertyä sänkyyn lämpimän peiton alle ja nukahtaa. Jonkin ajan kuluttua säpsähdin kuitenkin hereille, kun ovipuhelin alkoi hälyttää. Kiirehdin sen luokse, painoin ovenavausnäppäintä ja jäin odottamaan ulko-oveen nojaten. Hetken päästä ovikello soi ja avasin oven. Seisoit käytävällä kädet ristissä aivan kuin et olisi aikonut tulla sisälle ollenkaan. Nojasit päätäsi hieman taaksepäin ja hymymilit toispuoleisesti, niin että poskeen ilmestyi syvä hymykuoppa.
"Punapää", totesit veikeästi. Sitten silmäilit minua päästä varpaisiin muutamaan kertaan ennen kuin astuit sisälle ja suutelit minua hartaasti. Huulesi olivat kylmät, kuten aina. Olin jo tottunut siihen. Vasta nyt tajusin miten pieni tällä kertaa olin, sillä jouduit kumartumaan hankalan oloisesti ylettyäksesi suutelemaan minua. Olithan sinä muutenkin pitkä, mutta tämän Selenan silmin vaikutit jättiläiseltä. Hetken päästä vetäydyit minusta hieman.
"Oletko kunnossa?" Kysyit vakavalla äänellä. Jännitit samalla suusi viivaksi ja kurtistit kulmiasi. Ruskeat silmäsi näyttivät pikemminkin mustilta, mikä oli hieman pelottavankin näköistä. Kaikilla kaltaisillasi oli muutenkin hyvin tummat piirteet kalpeaa ihoa vasten. Näytitte yleensä hieman sairailta sen takia.
"Olen kai. Olen joo", vastasin hieman epäröiden. Kuoleminen oli joka kerta yhtä kauheata. Ei siihen tottunut ikinä ja niitä tilanteita sai kerrata läpi yhä uudestaan ja uudestaan painajaisissa.
"Entä tämä Selena, miten hänen kävi?" Kysyit aivan kuin olisit kysynyt miksi auton edellinen omistaja päätti myydä sen eteenpäin.
"Liukastui ja löi päänsä, luulisin", kerroin." Havahduin jäisellä maalla maaten ja päätä jomottaen."
"Ainakaan kukaan ei ollut tällä kertaa kiikuttamassa sinua sairaalaan tutkimuksiin. No, sääli hänen läheisilleen", sanoit täysin ilman sääliä äänessäsi. "Joko tiedät paljonkin hänen elämästään?"

Kerroin kaiken, minkä olin tähän mennessä saanut selvitettyä. Tietoa ei ollut vielä paljon, mutta sillä pääsi alkuun. Toisen elämän varastaminen ei ollut niin yksinkertaista, ei ainakaan ilman että kiinnittäisi hirveästi muiden huomiota siihen, että jokin on vinossa. Muutoksia piti tehdä pikkuhiljaa, ettei saisi kaikenlaisia kummajaisia heti peräänsä. Pahimpia olivat ahnaat vampyyrit, jotka eivät piitanneet siitä aiheuttaisivatko kummastelua ihmisissä omituisten eläinhyökkäyksien ja murhien muodossa.

"Minun on varmaan nyt pakko käydä nukkumaan", sanoin ja haukottelin pitkään.
"Tulee pitkä yö", totesit kyllästyneesti.
"Hei, ei ole minun vikaani, että minun täytyy nukkua. Eikä se, että sinun ei täydy", sanoin hieman loukkaantuneen kuuloisesti.
"Tiedän, tiedän. Ainakin voin nauttia lämmöstä", virnistit. Kävelit luokseni, nappasit minut syliisi ja kannoit sänkyyn. Makoilimme lusikassa ja sinä suutelit hellästi kaulaani. Sitten vaivuin syvään, mutta levottomaan uneen.



Heräsin säpsähtäen, aivan kuin joku olisi taas hyökännyt kimppuuni. Olin nukkunut koko yön todella surkeasti painajaisien takia. Sinä olit muutamaan kertaan joutunut herättämään minut, sillä olin sätkinyt kovin rauhattomasti unissani. Onnistuit kuitenkin joka kerta rauhoittelemaan minut niin, että pystyin nukahtamaan uudelleen. Mutta nyt sinä et ollut enää vierelläni. Nousin sängylle istumaan, vilkuilin ympäri yksiötä, enkä nähnyt sinua missään. Yöpöydällä vieressäni oli lappu: "Lähdin käymään ulkona, laita viestiä kun heräät. Tuon samalla aamupalaa."

Laitoin sinulle viestin saman tien, sillä arvelin sinulla kuitenkin kestävän pitkään ennen kuin tulisit takaisin. Sitten venyttelin hieman, nousin ylös sängystä ja avasin verhot. Päivä oli jo pitkällä. Kävelin peilin eteen ja yritin sopeutua siihen mitä näin. Tökin kasvojani ja vääntelin erilaisia ilmeitä. Tunsin oloni hieman hölmöksi, vaikka koinkin sen auttavan uusiin kasvoihin sopeutumisessa. Riisuin vaatteet pois yltäni ja tutkailin uutta vartaloani. Se tuntui todella väärältä, melkein kuin olisin vakoillut jotakuta suihkussa. Ihan sopusuhtainen, totesin. Lyhyt, mutta sopusuhtainen. En halunnut jäädä tuijottamaan sen tarkemmin, vaan lähdin suihkuun.

Suihkusta tultuani tutkin vaatekaapin sisältämiä vaatteita tarkemmin. Farkkuja, huppareita, muutamia mekkoja ja muita melko tavallisen oloisia vaatteita. Heitin ylleni löysähkön, pitkähihaisen neulemekon ja sukkahousut. Tunsin heti oloni paljon kotoisammaksi. Istahdin uudestaan sängylle ja nappasin puhelimen kouraani. Yksi uusi viesti, jossa kerroit olevasi pian täällä. Se oli tullut jo useampi minuutti sitten. Menin hymyillen takaisin kylpyhuoneeseen ja kuivasin sekä harjasin hiukseni.

Kun olin saanut kutrini kuriin, vatsani murahti kuin osoittaakseen mieltään. Et ollut vieläkään tullut takaisin. Kävelin jääkaapille ja avasin sen. Siinä samassa tajusin kuitenkin pienen haasteen, ja ilmeisesti sinäkin olit tajunnut sen. Jääkaappi oli täynnä kaikenlaisia vegaanituotteita. Minulla ei ollut mitään vegaaneja vastaan, itse en vain erityisesti pitänyt lihankorvikkeista. Sinä taas et halunnut minun ryhtyvän vegaaniksi muista syistä. Jos Selena oli ollut kovinkin fanaattinen vegaani, saattaa yhtäkkinen ruokavalion muutos aiheuttaa hämmennystä. Samalla kun suljin jääkaapin oven, ovipuhelin alkoi hälyttää. Et tietenkään ollut tajunnut ottaa avainta mukaasi. Painoin ovenavausnäppäintä ja jäin taas odottamaan ulko-oveen nojaten.

Ovikello soi, avasin oven ja jäin siihen suu auki typeränä toljottamaan. Se et ollutkaan sinä.
"Hei. Etkö aiokaan kutsua minua sisälle?" Minulle tuntematon mies kysyi ja asteli sisälle odottamatta vastausta. Hän laski kätensä lanteilleni, työnsi minut seinää vasten ja suuteli intohimoisesti. Minuun iski paniikki ja olisin halunnut tönäistä hänet pois, mutta hillitsin itseni ja tyydyin vain suutelemaan hölmistyneenä takaisin.
"Mikä sinut tänne toi?" Kysyin varmaan melko järkyttyneen kuuloisesti, kun mies vihdoin vetäytyi minusta. Hän naurahti.
"Mehän sovimme eilen, että tulisin tänne heti kun pääsisin harjoituksista", hän katsoi minua ensin huvittuneena ja kurtisti sitten kulmiaan. "Vai etkö sinä olisikaan halunnut minun tulevan?"
"Ei, ei.. Minä vain.. En tajunnut ajan kulua", sopersin vain jotain mitä suustani ulos sain. Mietin kuulostinko ollenkaan uskottavalta. Yritin saada päähäni miehen nimen ennen kuin joutuisin mihinkään kiusalliseen tilanteeseen sen takia. Valitettavasti muistojen päähän saaminen tuntui pettävän aina kun pieninkin paniikki iski.

Mies riisui kenkänsä ja takkinsa yltään, käveli sohvan luokse ja istahti siihen aivan kuin olisi kotonaan. Sitten hän viittilöi minua tulemaan luokseen. Vetäisin oven kiinni takanani ja kävelin sängyllä lojuvan puhelimen luokse.
"Mihin sinä menet?" Mies uteli pettyneen kuuloisesti, kun en mennytkään hänen luokseen.
"Laitan nopeasti yhden viestin. Odota hetki", sydämeni jyskytti ja käteni vapisivat kun yritin naputella sinulle viestiä, että tajuaisit pysyä poissa. Viestin laittamisen jälkeen avasin puhelimen yhteystietoluettelon. Selailin listan muutamaan kertaan läpi siltä varalta, että joku nimistä alkaisi tuntua oikealta. Kirosin samalla sitä, etten ollut eilen jaksanut perehtyä siihen kenen kanssa ja millaisia viestejä Selena oli laitellut. En ollut odottanut näin pikaista ja varsinkaan yllättävää kohtaamista hänen tuttaviensa kanssa. Emme olleet vielä edes päättäneet, oliko heidän tapaaminen ylipäätään kannattavaa ollenkaan. Sitäkin enemmän kirosin sitä, etten ollut tajunnut edes ovensilmästä tarkistaa, kuka tulija oli.

Anton. Se tuntui hänen nimeltään. Avasin puhelimen viestit ja katsoin minkälaisia viestejä Selena oli Antonin kanssa laitellut. Niiden sisällöstä pystyi hyvin nopeasti päättelemään, että nimi oli oikea. Olettaen siis, ettei Selenalla ollut ollut useampi mato koukussa samaan aikaan. Sääli että nyt oli huono hetki jäädä selvittämään viesteistä, millainen suhde heillä oli oikein ollut. Laskin puhelimen alas ja jäin seisomaan epäröiden sängyn luokse.

"No, mitä sinä haluaisit tehdä?" Anton kysyi ja kallisti päätään. Oletin hänen olevan jonkin verran Selenaa vanhempi. Miehen tummanruskeat hiukset olivat hieman kurittomasti ja hänellä oli pieni sänki. Hän oli sinua selvästi jonkin verran lyhyempi, mutta harteikkaampi.
"En oikein tiedä", sanoin ja istuin sängynlaidalle välttääkseni menemästä hänen luokseen sohvalle. Hän hymyili maireasti ja nousi sohvalta tullakseen luokseni. Ponnahdin takaisin seisomaan kuin mikäkin jousilelu.
"Mitä nyt? Onko jokin vialla?" Hän alkoi selvästi ihmetellä käytöstäni. Yritin keksiä jotain vastattavaa, jotain tekosyytä millä pääsisin hänestä eroon aiheuttamatta sen suurempaa hämmennystä. Sitten kuulin avaimen kolahtelevan lukossa.



"Huomenta. Sinäpäs nukuit pitkään. Toin sinulle sitä aamupalaa", totesit hilpeästi samalla kun tulit sisälle. Hiljenit kuitenkin saman tien, kun tajusit etten ollutkaan yksin. Pudotit ostoskassin eteisen lattialle niin, että se kaatui maahan.
"Kukas sinä olet?" Anton kysyi hämmentyneenä.
"Jasper, hän on minun..", aloitin selittämään, mutten ehtinyt sanoa lausettani loppuun kun sinä jo avasit suusi.
"Entinen kumppani", töksäytit tylyn kuuloisesti.
"Ahaa.." Anton tuumasi mietteliäästi, käveli sinun luoksesi ja ojensi kätensä kätelläkseen sinua. "Minä olen Selenan nykyinen." Sinä seisoit kädet puuskassa ja vain tuijotit hänen kättään kuin halpaa makkaraa. Anton veti kätensä takaisin, kääntyi katsomaan minua ja kohotti kulmiaan. "Ihmekös, kun käyttäydyit niin oudosti."

"Minä.. Tuota.." Änkytin enkä saanut mitään fiksua sanotuksi.
"Et olekaan kertonut minulle kenestäkään Jasperista", Anton totesi närkästyneesti samalla kun risti kätensä ja katsoi minua syyttävästi.
"En kai minä nyt jokaisesta entisestä kumppanistani ole sinulle tilivelvollinen", tivasin ja aloin hermostuneena sukia hiuksiani.
"Hassua.. Kun juuri sinä itse halusit meidän olevan toisillemme rehellisiä kaikesta", hän totesi. "Voisitko selittää minulle, mitä on oikein tekeillä?"
"Minulle tuli ikävä Selenaa, joten päätin tulla tänne sopimaan asioista. Jos ymmärrät mitä tarkoitan", lauoit aivan kuin tilanne olisi ollut sinusta todella huvittava.

"Ai niinkö?" Anton tuhahti. "Minä taidankin tästä lähteä, niin saatte sopia niistä asioista kuulkaa aivan rauhassa", hän suorastaan jyrisi vihaisesti samalla kun paineli ulko-ovelle. Hän kuitenkin pysähtyi hetkeksi oven eteen ja katsahti ostoskassiin, jonka sisältö oli osittain levinnyt lattialle. Sitten hän käänsi katseensa vielä minuun. "Oikeastaan voisin ottaa samalla mukaani sen kirjan, jonka jätin tänne aikaisemmin. Jos vain sopii."
"Tietenkin", minä viittilöin kädelläni merkiksi, että hän saisi tulla hakemaan kirjansa. Hän käveli eteeni ja katsoi minua vakavana suoraan silmiin.

"Minä hain sen kirjan jo eilen. Selena olisi tiennyt sen. Kuka sinä olet?" Hänen sanojensa jälkeen tuntui kuin sydämeni olisi jättänyt yhden lyönnin välistä. Sinä kiiruhdit minun ja Antonin väliin.
"Sinun on nyt parasta häipyä", totesit erittäin kylmästi ja uhkaavasti samalla kun työnsit minua hieman taaemmas.
"Minuahan ei yksi vampyyri komentele", Anton vastasi aivan kuin muristen. Sinä nytkähdit jännittyneesti, kun hän paljasti hoksanneensa mikä sinä olit. "Minulla on oikeus tietää", hän lisäsi ja katsahti minuun.

Istahdin sängynlaidalle pahoin voiden ja yritin ymmärtää tilannetta. Anton ei voinut olla ihminen, ei hän muuten olisi tajunnut mitään. Eikä hän voinut olla vampyyri, sillä hänen kosketuksensa ei ollut hyytävä. Koska Selena oli ollut ihminen, ei Anton todennäköisesti ollut edes kertonut hänelle, mikä oikein oli. Muistelemisestakaan ei siis välttämättä olisi apua, mikäli olisin tässä tilanteessa edes kyennyt siihen.

"Miksi sinun kaltaisesi seurustelisi ihmisen kanssa?" Kysyin tätä osittain siksi, että se saattaisi auttaa meitä selvittämään, mikä hän oikein oli ja osittain siksi, että olin puhtaasti utelias.
"Miksi sinun kaltaisesi seurustelisi vampyyrin kanssa?" Anton vastasi kysymykseeni kysymyksellä. Avasin suuni hetkeksi, mutta suljin sen kun en saanutkaan mitään sanottua.
"Mikä sinä olet?" Sinä olit ilmeisesti tullut samaan johtopäätelmään kuin minäkin ja päättänyt kysyä suoraan.
"Kysy häneltä", hän vastasi ja nyökkäsi minuun päin. "Kuten jo aikaisemmin kävi ilmi, niin minulla ja Selenalla ei ollut mitään salaisuuksia." Sinä käännyit katsomaan minua ja kohotit kulmiasi kysyvästi.
"En minä tiedä", vastasin hiljaa ja kohautin olkiani. En siinä häkellyksessä pystynyt todellakaan saamaan mitään muistoja tietoisuuteeni. Anton tuhahti.

"Haluaisitko nyt ystävällisesti kertoa minulle, mitä helvettiä sinä teet Selenan kehossa?" Hän katsoi minua aivan kuin olisin murhannut jonkun.
"En minä pysty päättämään, kenen kehoon seuraavaksi siirryn. Minä vain.. Olen pahoillani", Katsahdin Antoniin ja olin aidosti pahoillani. "Tiedät varmasti, etteivät kaltaiseni voi siirtyä eteenpäin kuin ainoastaan sellaisiin kehoihin, joiden alkuperäinen omistaja on jo poistunut siitä. Minä vain yksinkertaisesti pelastin tämän tyhjän kuoren."
"Niinhän sinä varmasti haluat uskotella itsellesi", hän sanoi hampaidensa välistä ja puristi kätensä nyrkkiin. Sinä huomasit tämän ja aloit liikehtiä levottomasti. Hän siirsi katseensa sinuun. "Rauhoitu. Ei siitä olisi minulle mitään hyötyä, että tappaisin hänet. Sitä paitsi..." Hän lopetti lauseensa kesken aivan kuin olisi juuri tajunnut jotain. "Jos sinulla on Selenan muistot, niin silloinhan hän ei ole täysin poissa", hän tuijotti minua helpottuneena ja toiveikkaana.

"Mitä?" Yllätyin hänen sanoistaan. "Eivät Selenan muistot tee minusta häntä! Sitä paitsi minä olen aina ollut erityisen huono muistojen hakemisessa. Vaikka pystyisinkin hankkimaan kaikki hänen muistonsa, olisi minulla silti niiden lisäksi muistot kaikista aikaisemmista elämistä ja niiden lisäksi minä satun olemaan vielä oma persoonani."
"Minä autan sinua", Hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Minä autan sinua muistamaan", hän jatkoi kuin ei olisi kuullut kaikkea mitä sanoin.
"Selena on poissa. Et sinä saa häntä takaisin", sanoit ärtyneesti.
"En ehkä täysin sellaisena kuin hän oli, mutta minä en aio luopua hänestä kokonaan. En vain pysty. Minä rakastan Selenaa", hän kuulosti erittäin epätoivoiselta, mutta samalla huojentuneelta. "Minä aion saada hänet takaisin."



"Tule, mennään", mumisit minulle ja viittilöit tulemaan luoksesi. Anton kuitenkin katkaisi tiemme ulko-ovelle.
"Mihin sinä luulet vieväsi hänet?" Hän kysyi kiukkuisesti ja levitteli käsiään.
"Johonkin turvalliseen paikkaan pois sinun ja psykoosiesi luota. Väistä", käskytit, mutta hän hievahtanut mihinkään.
"Jos sinä yrität viedä Selenan pois minun luotani, niin minä vannon että löydän sinut käsiini. Ja minähän löydän sinut!" Anton uhosi ja otti tukevamman asennon.

"Etkö sinä kuullut mitä minä sanoin? Sinun Selenasi on poissa!" Ärähdit ja koitit tönäistä hänet pois tieltämme siinä onnistumatta.
"Jos näin on, sinulla ei pitäisi olla mitään syytä huoleen", Anton katsoi sinua merkitsevästi. "Sitä paitsi turvallisin paikka hänelle on täällä."
"Aivan varmasti", tuhahdit sarkastisesti. "Älä huoli, minä pidän hänestä kyllä huolta."
"Niinkö? Kerrohan minulle, miten suojakkisi ylipäätään edes päätyi Selenan kehoon?" Anton kysyi vihjaavasti. Sinä katsahdit minua syyllisen näköisesti.

"Ei sillä ole merkitystä", mumisit. Kohotin kulmiani hieman loukkaantuneena. Anton näki tämän.
"Suojakkisi on ilmeisesti vähän eri mieltä", hän soimasi. "Mitä useampi häntä on suojelemassa, sitä turvallisempi hänen on olla. Ja täällä hänen turvanaan on minun lisäkseni myös koko minun laumani."
"Vai niin.." Tuumit ääneen. "Pikku piski siis", siristit silmiäsi ivallisesti. Tästä Anton ei ilahtunut. Puristelitte kummatkin nyrkkejänne ja nytkähtelitte hermostuneesti aivan kuin olisitte olleet valmiina syöksymään toistenne kurkkuihin kiinni.

"Rauhoittukaa", koin tarpeelliseksi puuttua vihdoin teidän kinasteluunne. Hiljenitte molemmat välittömästi kuin järkyttyneinä siitä, että minäkin osasin puhua. "Minä en nauti kuolemisesta. En, vaikka se olisikin vain uuden alku", totesin sinulle moittivasti, aivan kuin olisit unohtanut sen. "Ehkä siitä ei ole meille haittaa, vaikka antaisimmekin hänen auttaa meitä."
"Oletko seonnut? Mitä sinä luulet että hän tekee, kun tajuaa ettei saakaan rakastamaansa Selenaa takaisin? Ja luuletko ettei hän koe edukseen päästää minua päiviltä?" Kyselit minulta pöyristyneesti.
"Vaikka en saisikaan Selenaani takaisin, niin minä haluan kuitenkin suojella kaikkea sitä, mitä hänestä on vielä jäljellä. Luuletko että hän antaa minun tehdä niin, jos suututtaisin hänet tappamalla sinut?" Anton koitti perustella, miksi huolesi oli aivan turha.

"Emme me tarvitse hänen apuaan", tivasit. "Olemme tähänkin asti pärjänneet vallan mainiosti."
"Niinkö? Maailma on nykyään paljon pienempi paikka kuin ennen, jos et ole sattunut huomaamaan. Nykyään meidän jäljillemme päästään aivan liian nopeasti, joten apu voisi olla paikallaan", tivasin takaisin. Tuijotit minua kiukkuisena, mutta tiesit vallan hyvin minun olevan oikeassa.

"Ja sinun laumasiko muka hyväksyisi tämän?" Käännyit Antonin puoleen ja kohotit toista kulmaasi epäuskoisena.
"Selena oli heillekin kuin perhettä. Eivät he vahingoittaisi häntä", hän vakuutteli.
"Eivät ehkä häntä, mutta tuskin he ilahtuvat siitä jos heidän piireissään alkaa pyöriä vampyyri", sanoit tympeästi.
"Eivät he tee mitään, minkä takia saattaisin menettää Selenan lopullisesti", Anton vannoi. "Eivät, kunhan et anna heille mitään syytä siihen."

"Et voi tosissasi luottaa tähän tyyppiin", yritit vielä muuttaa mieltäni. Jokin sisälläni kuitenkin kertoi minulle, että kyllä voin. Katsoin sinua totisena.
"Vampyyrina luulisi sinun tietävän, että kaltaisesi välttävät loppuun asti sekaantumasta ihmissusien asioihin. Tiedät, että laumani tarjoaa hänelle parhaan mahdollisen suojan", Anton vetosi. "Sinun ei tarvitse kuitenkaan olla huolissasi omista nahoistasi. Mutta jos sinä yrität viedä hänet pois minulta kokonaan, niin lupaan että me kannamme sinulle kaunaa."

"Pitikin olla niin paska tuuri, että kaikista mahdollisista kehoista piti valikoitua juuri ihmissuden pakkomielteen kohde", tuhisit vihaisena. "Ehkä meidän pitäisi vain hankkia sinulle toinen keho, niin hän voisi lopettaa vaahtoamisensa tästä rakkaastaan", ehdotit.
"En voi uskoa, että ehdotat tuota edes leikilläsi!" Kivahdin sinulle silmät selällään järkytyksestä. Ilmeestäsi päätellen tajusit mokanneesi pahasti.
"Silloin voisit olla aivan varma, että sinusta tulisi entistä elottomampi", Anton murahti. Pyöräytit silmiäsi ja huokaisit.

"Ilmeisesti meillä ei ole siis hirveästi vaihtoehtoja", luovutit. "Mutta sinun täytyy luvata, että jos et pystykään pitämään huolta hänen turvallisuudestaan ja hän joutuu taas kuoleman kouriin, niin sinä jätät meidät rauhaan."
"Vain siinä tapauksessa, että koen epäonnistuneeni tavoitteessani ennen sitä", Anton lupasi pisteliäästi. "Ja vain sillä ehdolla, että sinä et yritä sabotoida mitään."
"Tiedäkin sitten, että tämä tässä on minun Selenani. Ei sinun", muistutit häntä kylmästi. "Sinun Selenasi on poissa."



Antonin ilmeestä näki, että hän olisi halunnut sanoa jotain vastaan, mutta tyytyi kuitenkin olemaan hiljaa. Hän kääntyi puoleeni ja tarttui minua käsistä kiinni.
"Kerrohan.." Hän aloitti ja siirsi katseensa hetkeksi lattiaan. "Miten Selena.. Tiedäthän?" Kerroin hänelle arveluistani ja hän nyökytteli päätään.
"Olen todella pahoillani", pahoittelin uudestaan.
"Älä turhaan", hän katsoi minua poissaolevan näköisesti. "Sinun ansiostasi minulla on vielä mahdollisuus saada hänet takaisin", hän lisäsi. Minulle tuli epämukava olo hänen sanoistaan ja vetäisin käteni pois hänen otteestaan pelästyneen oloisesti.
"Toivottavasti et odota liikoja ja tule pettymään", sanoin hänelle. "Minä en ole, enkä tule koskaan olemaan se Selena, jonka tunsit. Sitä paitsi minä olen Jasperin kanssa", koin velvollisuudekseni muistuttaa häntä asiasta uudelleen. Muuten minusta tuntuisi siltä kuin käyttäisimme häntä hyväksemme. Tai oikeastaan tuntui vähän muutenkin.
"Ole huoleti", Anton hymähti. "Minä en odota sinulta mitään muuta, kuin että annat minun yrittää."

"Nyt sinä voisitkin sitten häipyä, niin me pääsemme eteenpäin päivässämme", sanoit Antonille kärttyisästi ja osoitit kohti ulko-ovea. Anton kääntyi ärtyneesti sinun puoleesi.
"Aivan, kun Selenallahan on vielä aamupalakin syömättä. Huomaa, että vampyyri on tehnyt kauppareissun", hän sanoi kuittailevasti ja heilautti kädellään kohti ostoskassia, josta oli pudonnut kinkkuleikkelepaketti osittain ulos. "Kello on kuitenkin niin paljon, että olisi varmaan järkevempi syödä jo lounasta. Minähän voisin viedä sinut vaikka syömään", hän ehdotti ja katsoi minuun. "Millaisesta ruoasta sinä pidät?"
"Kyllä minäkin voin hänet syömään viedä, mikäli hän vain tahtoo. Ei siihen sinua tarvita", tiuskaisit.
"Minusta meidän olisi hyvä tutustua paremmin. Ja Selena.." Hän piti pienen tauon ja tuijotti minua hetken epävarman näköisenä. "Selena on varmasti samaa mieltä."
"Tietenkin", vastasin Antonille, joka oli selvästi hyvillänsä. "Sinähän voisit kertoa meille samalla enemmän sinun laumastasi ja muusta hyödyllisestä", lisäsin. Tiesin ettet pitänyt siitä, mutta Antonilla oli nyt rooli meidän elämässämme. Ainakin niin kauan, kun hän osoittaisi hänestä ja hänen laumastaan olevan enemmän hyötyä kuin haittaa.

Puimme ulkovaatteet yllemme ja lähdimme ulos asunnosta. Hississä oli melko hyinen tunnelma, melkein yhtä hyinen kuin ulkona pakkasessa. Sovimme että lähtisimme liikenteeseen Antonin autolla, mitä sinä tietenkin vastustit. Anton avasi huomaavaisesti minulle oven pelkääjän paikalle. En viitsinyt kieltäytyä kohteliaasta eleestä, joten sinä jouduit tyytyä istumaan yksin happamana takapenkillä. Tunnelma oli hyvin vaivaannuttava koko ajomatkan ajan.

Saavuimme erääseen ravintolaan, joka oli kuulemma ollut yksi Selenan lempiravintoloista. Todennäköisesti Antonin pettymykseksi en kuitenkaan tilannut mitään sellaista, mitä hänen Selenansa olisi tilannut. Sinä taas et luonnollisesti tilannut mitään. Pöydässä vallitsi kiusallinen hiljaisuus lukuun ottamatta veitsien ja haarukoiden kilahtelua.

"Milloin ja miten sinä ja Selena oikein tapasitte?", päätin kysyä Antonilta ja rikkoa hiljaisuuden.
"Tapasimme noin neljä vuotta sitten", Anton aloitti. "Minä ja laumani olimme jäljittäneet yhtä vampyyria, joka jätti peräänsä vähän turhankin selviä jälkiä. Me näet koitamme pitää kaupunkia turvallisena niin meille kuin muillekin. No, eräänä iltana tämä vampyyri oli päättänyt alkaa seurata Selenaa ja minä satuin tulemaan juuri sopivasti paikalle ennen kuin hänelle sattui mitään."
"Sinä siis aloit pokailemaan 16-vuotiasta tyttöä?" Keskeytit hänen selityksensä ja kysyit huvittuneesti toinen kulmakarva koholla.
"Äh, ei se ihan niin mennyt", Anton vastasi ja tuijotti nolostuneena kämmeniään. "Oikeastaan Selena ei aluksi halunnut jättää minua rauhaan. Ja olen iloinen ettei hän jättänyt."

"Mikset vain käyttänyt häneen unohdusjuomaa? Eikös teillä ole tapana olla tarkkoja siitä, etteivät ihmiset saa vihiä meistä kummajaisista. Ei hän olisi edes päässyt vainoamaan sinua, mikäli hän ei olisi edes muistanut koko tilannetta", kummastelit. Anton muuttui silminnähden kiusaantuneeksi.
"Noh, minä.. En halunnut käyttää sitä häneen", hän mumisi.
"Ja miksikös näin?" Kysyit ja naurahdit. "Koska sinä halusit vietellä tämän alaikäisen tytön?"
"Lopeta", ärähdin ja läimäytin sinua käsivarteen. "Ehkä on parempi, että jatkossa minä kysyn kysymykset. Katsoin sinua pistävästi. "Mutta niin.. Miksi?" Asia kiinnosti minuakin.
"En osaa sanoa tarkasti. Minä vain.. Se ei tuntunut oikealta", hän sai lopuksi sanottua. "Mutta ei se ole oleennaista", hän lisäsi äkkiä ennen kuin esittäisimme lisäkysymyksiä.

"Entä minkä takia et ollut muuttanut Selenaakin ihmissudeksi?" Vaihdoin pikaisesti aihetta ennen kuin sinä kerkeäisit alkaa taas härnäämään häntä. Anton muuttui taas rennomman oloiseksi.
"Meidän oli ollut tarkoitus tehdä niin", hän huokaisi. "En kuitenkaan halunnut hänen kiirehtivän muutoksen suhteen, olihan hän vielä melko nuori. Tulimme siihen tulokseen että hänen olisi parempi suorittaa opintonsa ennen sitä. Muutos kun ei ole mikään pikku juttu. Uuteen elämään totutteleminen saattaa viedä pitkäänkin, eikä siitä ole enää paluuta entiseen. Selena olisi kyllä halunnut, mutta pelkäsin ettei hän täysin ymmärtänyt miten paljon se tulisi muuttamaan hänen elämäänsä. Halusin olla varma, että hän olisi täysin valmis siihen."
"Vai niin", vastasin ja nyökyttelin päätäni. "Enpä olisi kyllä ikinä arvannut että joutuisin sellaiseen kehoon, jonka entinen omistaja seurusteli jonkun kummajaisen kanssa. Ei ole kovin tavanomaista, että ihmissusi, vampyyri tai muu vastaava seurustelee ihmisen kanssa", naurahdin. "Melkoinen soppa meillä tässä."

"Kieltämättä en minäkään aluksi osannut arvata, että joku vieras oli vallannut Selenan kehon. Luulin aluksi Selenan vain pettäneen minua", Anton sanoi apeana. "Toisaalta olitte kyllä melko huolimattomia, joten asian todellinen laita oli hyvin nopeasti pääteltävissä."
"Kuinka niin?" Kysyin, vaikka osasin ainakin osittain jo arvatakin. Meidän olisi kuitenki tulevaisuuden kannalta hyvä tietää tarkemmin.
"En ole ikinä nähnyt Selenan näpertelevän hiuksiaan hermostuneena. Muutenkin kehonkieli ja ilmeet olivat erilaisia kuin yleensä," hän vastasi. "Eikä Selena olisi ikinä suostunut syömään lihatuotteita, sillä hän yritti pitää parhaansa mukaan huolta siitä, ettei joutuisi enää vampyyrien väijymäksi. Hän nimittäin todella inhosi ja pelkäsi heitä. Olisihan ne tuotteet tietenkin voineet olla Jasperiakin varten, mutta pistin ostoskassin sisällön kuitenkin merkille."
"Aivan.." Vastasin ja purin huultani. Mietin, olikohan sekään mitään sellaista, mitä Selena olisi tehnyt.
"Lisäksi Jasper haisee hieman kuolemalta, ei millään pahalla. En aluksi ajatellut siitä sen suurempia, sillä tiesin ettei Selena olisi ollut missään tekemisissä vampyyrien kanssa. Ei hän olisi nimittäin antanut asuntonsa avainta kenellekään, ellei olisi ollut aivan varma siitä ettei tämä ole vampyyri. Sitten muistin, miten Jasper oli myös välttänyt kättelemästä minua", Jasper kertoi. "Oli miten oli, minä tiedän asiasta nytten."

"Mitä jos menisimme tämän jälkeen käymään tutustumassa minun laumaani?", Anton ehdotti ja laski ruokailuvälineensä käsistään. "Heille pitää tietenkin selittää tilanne.."
"Eiköhän me olla tutustuttu tältä erää jo ihan tarpeeksi", murahdit. "Sitä paitsi sinun olisi varmaan parempi selittää heille tilanteesta ennen kuin viet meidät näytille. Ties miten he edes reagoivat koko asiaan."
 
Viimeksi muokattu:


luonnonoikku

Harjoittelija
Liittynyt
4.4.2022
Viestejä
3
Reaktioarvo
3
Niin joo, piti sitäki kysyä et vaikuttaako toi tarina jatkamisen arvoselta, vai alotanko vaan jonku uuden tarinan?
 


Ylös Pohja