Lukio Oonko ainut, jolle lukio ei ollut hyvää aikaa elämän aikana?

[Lalamon]

Moi!
Eli onko täällä ketään muita, jolle lukio ei ollut mukavaa aikaa? Eli onko esimerkiksi joutunut lukiossa yksinäiseksi tai lukioaikana tullut pahoja elämän ongelmia vastaan? Mietin tätä, koska monesti kuulee, kuinka moni on yläasteella joutunut koulukiusatuksi ja kuinka lukio oli se suuri pelastus: on saatu kavereita ja päästy porukoihin mukaan yms. Itselle tällaista ei tapahtunut: jouduin taas porukoista ulkopuolelle, ja minua kohtaan oudoksuminen jatkui. Ironista vieläpä, että lukioni on kuulemma ilmapiiriltään suvaitsevainen ja luokkani erilaiset hyväksyvä. :D Oon siis nyt abivuonna, ja kyllä on tyhjä olo, koska lukioaikani kului yksinäisyyden kanssa taistellessa sen sijaan, että olisin vihdoin oman porukkani löytänyt ja arvostusta saannut.

Eli jos lukioaika on ollut huonoa aikaa, niin määrääkö se sen, että koko loppuelämä olisi myös sitä? Näin ainakin annetaan usein ymmärrettävän useiden kokemusten perusteella.

 

[Cieli]

Ei ollut mulle lukio kivaa aikaa, menin vieraan kaupungin lukioon ja jäin siellä vähän ulkopuoliseksi, koska monilla oli jo valmiit kaveripiirit enkä oikein päässyt mukaan mihinkään. Mua ei kuitenkaan kiusattu tai mitään. Sain sitten tuurilla pari kaveria, mutta sekin meni puihin, koska lähdin vaihtoon ja tullessani takaisin olin ihan yhtä ulkopuolinen ja ne pari kaveria oli jo abeja ja niilläkin oli omat jutut jo.

En ehkä sanoisi, että jos lukio on huonoa tai ei niin onnistunutta aikaa, että se vaikuttaisi loppuelämään, mutta tietty ulkopuolisuuden tunne on kyllä seurannut lukionkin jälkeen eri paikoissa ja vaikea sitä on muuttaa.

 

[ujobiseksuaali]

ei määrää. mä oon ollu vielä lukiossakin kiusattu ja yksinäinen, tosi pahasti masentunu ja näi. alotin syksyllä yliopistossa ja ero vuoden takaseen abikevääseenki on jo niin selvä et ei se lukioajan huonous oo määränny mulle huonoo tulevaisuutta. oon paljon onnellisempi, masennus on vähentyny, mulla on ihana kaveriporukka, oon ees hitusen rohkeempi (ahistuneisuus aikalailla samalla tasolla mut oon uskaltanu osallistuu asioihi) ja paniikkikohtaukset vähentyny.

 

[Makkachin]

Varmaankin tähän mennessä huonointa aikaa. Suurin osa ajasta meni kuvitellessa, että kuolen ihan hetkenä minä hyvänsä ja siitä panikoidessa. Muu aika meni harrastuksessani ja koulu jäi lähes huomiotta. Muistikuvani tuosta ajasta ovat sekaiset. Jossain välissä en käynyt koulussa moneen kuukauteen ja päätin käydä lukion neljään vuoteen. Neljäntenä vuonna lopetin harrastuksen ja asiat parantuivat muutenkin hieman, kirjoitin ihan hyvät arvosanat kaikesta huolimatta ja pääsin niillä suoraan yliopistoon.
Mutta lukiossa olin yksinäinen, ahdistunut ja hukassa kaikin tavoin. Alle vuosi sen päättymisestä nyt on, ja asiat tuntuvat vähän paremmilta, koska koen tuntevani itseni hieman paremmin enkä enää panikoi siitä, että kupsahdan tällä sekunnilla. Etäopiskelu tosin vaikeuttanut ihan kaikkea.

 

[qualitymonkey]

No lukion ykkösvuosi meni aika lailla yksin ja ulkopuolisena, eihän se kivalta tuntunut. Kavereita löysin sitten oikeastaan tokana vuonna. Lukioaikana mulla oli myös pahaa esiintymispelkoa ja paniikkikohtauksia, luulen että yläasteen aikainen kiusaaminen (väkivalta, pitääkin alkaa käyttää tota sanaa) pahensi mun esiintymispelkoa ja siitä tuli lopulta ihan mahdotonta, yhdellä kurssilla jopa mietin tapoja miten tappaa itseni jotta en joutuisi tekemään yhtä esiintymisjuttua, eli siis meni ihan vitun pahaksi se. Yksittäisiä "kiusaamiskokemuksia" mulla on myös lukiosta, muutamien ihmisten toimesta, mutta se ei ollut sama kuin yläasteella, ei ollu siis jatkuvaa vaan enemmän ehkä muutama kerta vaan jotain naureskelua ja sen semmosta. Kyllähän se oloa kuitenkin pahens.

 

[Mandalay]

Mulla lukioaikana mielenterveysongelmat lähti vähän lapasesta ja rajoittivat elämää aika paljon ja muutenkin mieliala ja elämänlaatu oli ihan pohjamudissa ison osan ajasta, mutta siitä huolimatta jäi päällimmäisenä kaikki hyvät muistot ja toisaalta lukio oli mulle myös vähän se vaihe joka "piti käydä läpi", kun se antoi sillä lailla myös tilaisuuden katsoa niitä ongelmia silmästä silmään ja muuttaa elämää parempaan suuntaan, vaikka se vaatikin sen hetkellisen pohjamudissa rypemisen. Eli ei se mullekaan ollut mitään elämän parasta aikaa, mutta yläasteeseen verrattuna kivempaa ja jäin todellaki ikävöimään monia juttuja sieltä, vaikka jotkut ajanjaksot onkin muistoissa vaan jotain epämäärästä ahdistavaa mössöä. Kuitenkin nyt kun jälkikäteen asiaa mietin niin ei se huonommaksi tulevaisuuttani tehnyt vaan pikemminkin päinvastoin; oon nyt paljon onnellisempi ja mieluummin kävin tietyt jutut läpi silloin kuin että ne olisi tulleet vastaan tässä vaiheessa elämää, ja muutenkin koko ajanjakso kasvatti ihmisenä ihan älyttömästi.

 

[Tanssivapina]

Lukio oli pyllystä. Olin kiusattu ja muutenkin aika masentunut. Olisin tarvinnut henkistä, taloudellista ja opinnollista tukea. Olin ihan rikki sen jäljiltä ja vieläkin vaikuttaa ne ajat 10 vuotta myöhemmin. Lopetin monta tärkeätä harrastusta yms. Lukion seurauksena koska en halunnut muistaa noita aikoja ollenkaan.

 

[Lalamon]

Ei ollut mulle lukio kivaa aikaa, menin vieraan kaupungin lukioon ja jäin siellä vähän ulkopuoliseksi, koska monilla oli jo valmiit kaveripiirit enkä oikein päässyt mukaan mihinkään. Mua ei kuitenkaan kiusattu tai mitään. Sain sitten tuurilla pari kaveria, mutta sekin meni puihin, koska lähdin vaihtoon ja tullessani takaisin olin ihan yhtä ulkopuolinen ja ne pari kaveria oli jo abeja ja niilläkin oli omat jutut jo.

En ehkä sanoisi, että jos lukio on huonoa tai ei niin onnistunutta aikaa, että se vaikuttaisi loppuelämään, mutta tietty ulkopuolisuuden tunne on kyllä seurannut lukionkin jälkeen eri paikoissa ja vaikea sitä on muuttaa.

Itsekin muutin uuteen kaupunkiin lukioon, jossa tosin kävin koko peruskouluni. Mun kaikki muut yläasteen tutut meni amikseen, niin jäin lukiossa yksin, vaikkei mulla yläasteella kavereitakaan paljoo ollut.

Ykkösvuonna tutustuin ranskan tunnil yhteen abiin, mut muuten koko se lukuvuos meni yksin ollessa. Kakkosvuonna tutustuin pariin tyyppiin, joiden kaa en oo enää missään tekemisissä, ja joista yhen kaa mul on hyiset välit nykyään. Lukiossa oon suurimman osan ajasta ollut yksin: oon välitunnit viettänyt muutamii poikkeuksii lukuunottamatta yksin ja oon ruokalassa vaan neljä kertaa jutellut tyypeille :)... että juuh.

Toi on kyl totta, et aikuisena on yksinäisyyttä vaikee poistaa, ja sitä mä just mietin, et voisko korkeakoulussa vihdoin yksinäisyyden kukistaa. :(

 

[Lalamon]

Lukio oli pyllystä. Olin kiusattu ja muutenkin aika masentunut. Olisin tarvinnut henkistä, taloudellista ja opinnollista tukea. Olin ihan rikki sen jäljiltä ja vieläkin vaikuttaa ne ajat 10 vuotta myöhemmin. Lopetin monta tärkeätä harrastusta yms. Lukion seurauksena koska en halunnut muistaa noita aikoja ollenkaan.

Höh, onpa harmi, että lukioajat on sulle ollut niin epämukavii, että oot lopettanut senaikaiset harrastukset sen takii, etteivät ne enää niitä aikoja sua muistuttaisi. :(

Itelläkin on näin lukioaikana ollut henkinen tuki niukkaa, koska en oo saannut kuulla muiden lukiolaisten kokemuksia lukiosta melkein ollenkaan. Olin ihan yllättynyt kakkosvuonna kuullessani, että meidän lukiolaiset jättävät työnsä usein viime tinkaan, sillä uskoin heidän olevan motivoituneempia ja parempia opiskelussa kuin mä. Nyt kun pari mun lukiotuttuu jätti mut, niin oon ihan allapäin ollut. Yks tutuista kyllästyi siihen, kuinka olin niin itsetuhoinen mm. koronan takii, aivan kuin hän olisi jättänyt mut oman onnen nojaan mätänemään. :(

 

[Lalamon]

ei määrää. mä oon ollu vielä lukiossakin kiusattu ja yksinäinen, tosi pahasti masentunu ja näi. alotin syksyllä yliopistossa ja ero vuoden takaseen abikevääseenki on jo niin selvä et ei se lukioajan huonous oo määränny mulle huonoo tulevaisuutta. oon paljon onnellisempi, masennus on vähentyny, mulla on ihana kaveriporukka, oon ees hitusen rohkeempi (ahistuneisuus aikalailla samalla tasolla mut oon uskaltanu osallistuu asioihi) ja paniikkikohtaukset vähentyny.

Kiva kuulla, että oot löytänyt oman porukkas ja että sun paniikkikohtaukset ovat nykyään vähentyneet. :)

Miten oot muuten kavereita saanut näin koronafuksivuotena? Nimittäin opiskelijatapahtumathan peruttiin viime syksynä, ja oon kuullut, että viimeistään vuoden lopulla olisivat fuksit joutuneet etäopetukseen. Kysyn tätä sen takia, koska ensi syksynäkin tulee ilmiselvästi olemaan sama tilanne.

 

[ujobiseksuaali]

Kiva kuulla, että oot löytänyt oman porukkas ja että sun paniikkikohtaukset ovat nykyään vähentyneet. :)

Miten oot muuten kavereita saanut näin koronafuksivuotena? Nimittäin opiskelijatapahtumathan peruttiin viime syksynä, ja oon kuullut, että viimeistään vuoden lopulla olisivat fuksit joutuneet etäopetukseen. Kysyn tätä sen takia, koska ensi syksynäkin tulee ilmiselvästi olemaan sama tilanne.

meil oli syksyl viel muutamii lähitapahtumii mis pääs tutustumaa ihmisiin. ja ku meiä ainejärjestös on kaks pääainetta niii oon siin minkä opiskelijat on se paljo pienempi osa kaikista niii siin kyl piti kii saman alan opiskelijoista jotka löys

 

[auringonkukkapuu]

Olin lukion alussa yksinäinen, tokana ja abivuotena itsetuhoinen ja neljäntenä vuotena taistelin matikan kanssa, että edes valmistun.

 

[eipitsaa]

Lukioaika oli mun elämän huonointa aikaa. Tulee paha mieli ihan vaan muistelusta.

 

[Lalamon]

Lukioaika oli mun elämän huonointa aikaa. Tulee paha mieli ihan vaan muistelusta.

Musta tuntuu, et mulla tulee olee sama juttu lukion jälkeen. Nykyään mun lukiokavereiden, jotka jätti mut tammikuussa, ajattelu tuntuu välillä ahdistavalta. :(

 

[Lalamon]

Olin lukion alussa yksinäinen, tokana ja abivuotena itsetuhoinen ja neljäntenä vuotena taistelin matikan kanssa, että edes valmistun.

Höh. :( Itellä ollut itsetuhoisuutta ja ahdistusta ollut paljon näin koronan vallitsemana abivuotena. Itteä pelottaa tässä, et valmistunko edes lainkaan.

 

[Lalamon]

Varmaankin tähän mennessä huonointa aikaa. Suurin osa ajasta meni kuvitellessa, että kuolen ihan hetkenä minä hyvänsä ja siitä panikoidessa. Muu aika meni harrastuksessani ja koulu jäi lähes huomiotta. Muistikuvani tuosta ajasta ovat sekaiset. Jossain välissä en käynyt koulussa moneen kuukauteen ja päätin käydä lukion neljään vuoteen. Neljäntenä vuonna lopetin harrastuksen ja asiat parantuivat muutenkin hieman, kirjoitin ihan hyvät arvosanat kaikesta huolimatta ja pääsin niillä suoraan yliopistoon.
Mutta lukiossa olin yksinäinen, ahdistunut ja hukassa kaikin tavoin. Alle vuosi sen päättymisestä nyt on, ja asiat tuntuvat vähän paremmilta, koska koen tuntevani itseni hieman paremmin enkä enää panikoi siitä, että kupsahdan tällä sekunnilla. Etäopiskelu tosin vaikeuttanut ihan kaikkea.

Kiva kuulla, et tilanne sulla on hieman parempi nykyään. Ootko sä siis nyt fuksivuosilainen ja ootko sä joutunut olee koko vuoden etänä? Oon kuullut, et joissakin paikoissa on fuksilaiset mennyt etään viimeistään kevätlukukauden alussa. Itteä pelottaa, että joutuisin korkeakoulussa tai kansanopistossa ens syksynä etään, jolloin kavereiden saanti taas tulis mahdottomaksi. :(

Itselläni lukio on rajoittanut harrastustani. Nimittäin piirtely oli ainakin ensimmäisenä vuotena jäänyt vähemmälle kuin ennen, koska koulutyöt veivät aikansa. :(

 

[Lalamon]

No lukion ykkösvuosi meni aika lailla yksin ja ulkopuolisena, eihän se kivalta tuntunut. Kavereita löysin sitten oikeastaan tokana vuonna. Lukioaikana mulla oli myös pahaa esiintymispelkoa ja paniikkikohtauksia, luulen että yläasteen aikainen kiusaaminen (väkivalta, pitääkin alkaa käyttää tota sanaa) pahensi mun esiintymispelkoa ja siitä tuli lopulta ihan mahdotonta, yhdellä kurssilla jopa mietin tapoja miten tappaa itseni jotta en joutuisi tekemään yhtä esiintymisjuttua, eli siis meni ihan vitun pahaksi se. Yksittäisiä "kiusaamiskokemuksia" mulla on myös lukiosta, muutamien ihmisten toimesta, mutta se ei ollut sama kuin yläasteella, ei ollu siis jatkuvaa vaan enemmän ehkä muutama kerta vaan jotain naureskelua ja sen semmosta. Kyllähän se oloa kuitenkin pahens.

Joo, itekin oon usein tässä lukioaikana miettinyt itsemurhaa. Oon vissiin enemmän ajatellut sitä näin lukiossa kuin yläasteella. Tää korona-aika on lksännyt sitä, ja mun itsetuhoisuus näköjään myös karkotti mun muutamat lukiokaverit tiehensä. :(

Itselläkin ykkösvuosi oli enemmän sitä yksinäisyyden aikaa. Mulla ei ollut lainkaan kavereita, mutta sit ranskan tunnilla kaverustuin yhteen abiin, jonka kaa vietin ranskan tunnit yhden jakson aikana. Tuntui kyl tosi kummalta, et aloin vitsailla ja naureskella lukiossa, mitä en ollut aiemmin koskaan tehnyt. Nimittäin tuntui sitä ennen siltä, et lukio olis musta tehnyt tosikon tjsp. :D

Ite kakkosvuonna sain muutaman kaverin ja abivuonna yhen, joiden kaa en oo enää missään tekemisissä, ja joista kahen kaa mulla on erittäin hyiset välit. Ja on mulla tota kiusaamistakin ollut. Ulkopuoliseksi jättämisen lisäksi yhel kemian tunnil ykkösvuonna tehtiin jotain laboratoriotehtävii, jolloin mun luokkalaiset heputtivat mua ja oudoksuivat, kun en osannut tehdä laboratoriotehtävii lainkaan. Ja sit yks sen ryhmän tyypeistä, joka oli myös oudoksumisessa mukana, alko heti olee mulle mukava, kun sen frendit katos kotiin. Ja tää tyyppi on siis mun ranskan tunnilla, ja se on mulle usein päällisin puolin mukava, ainakin näköjääm sinne asti, kunnes sen kaverit päättävät että nyt toi Lalamon on outo, let's ignore or vittuilla for her! Aika rajuu konformisuutta. :D Ja siis ei toi kemian tilanne mun päässä usein pyöri, mut kyl se paskanmaun mun suuhun pisti.

Aa joo, kyl yks meidän luokkalainen, joka on palkittu pariin otteeseen meidän luokan mukavimmaks oppilaaks, oli muistaakseni tossa ilkeilyssä mukana. :D Näköjään mukavuuteen kuuluu myös heikompien kiusaaminen. :DDD Nimittäin nää tilanteet saa aina ymmärtää, et mua sais kiusata ja kuinka en ansaitse kavereita.

 

[Lalamon]

Mulla lukioaikana mielenterveysongelmat lähti vähän lapasesta ja rajoittivat elämää aika paljon ja muutenkin mieliala ja elämänlaatu oli ihan pohjamudissa ison osan ajasta, mutta siitä huolimatta jäi päällimmäisenä kaikki hyvät muistot ja toisaalta lukio oli mulle myös vähän se vaihe joka "piti käydä läpi", kun se antoi sillä lailla myös tilaisuuden katsoa niitä ongelmia silmästä silmään ja muuttaa elämää parempaan suuntaan, vaikka se vaatikin sen hetkellisen pohjamudissa rypemisen. Eli ei se mullekaan ollut mitään elämän parasta aikaa, mutta yläasteeseen verrattuna kivempaa ja jäin todellaki ikävöimään monia juttuja sieltä, vaikka jotkut ajanjaksot onkin muistoissa vaan jotain epämäärästä ahdistavaa mössöä. Kuitenkin nyt kun jälkikäteen asiaa mietin niin ei se huonommaksi tulevaisuuttani tehnyt vaan pikemminkin päinvastoin; oon nyt paljon onnellisempi ja mieluummin kävin tietyt jutut läpi silloin kuin että ne olisi tulleet vastaan tässä vaiheessa elämää, ja muutenkin koko ajanjakso kasvatti ihmisenä ihan älyttömästi.

Itellä on mieliala laskenut ja itsetuhoisuus jossain määrin lisääntynyt lukioaikana. Abivuonna itsetuhoisuus lisääntyi eniten koronan vuoksi.

Itsellä on ollut mukavii muistoja lukiosta, esimerkiksi teatteriproduktiot ja wanhojentanssit. Mulla on kuitenkin käynyt niin, et mul on wanhojen pariin hyiset välit, jotka eivät millään tahdo korjaantua. Onko siis oikein haaveilla lämmöllä menneitä tansseja, jos pariin on nykyään huonot välit? Oon tätä jo pitkään miettinyt ja sen takia ollut jo pitkään alakuloinen, koska tuntuu siltä, että tämä pitkään kestänyt wanhoista tullut ilo olisi mennyt aivan hukkaan. :(

 

[Tanssivapina]

Höh, onpa harmi, että lukioajat on sulle ollut niin epämukavii, että oot lopettanut senaikaiset harrastukset sen takii, etteivät ne enää niitä aikoja sua muistuttaisi. :(

Itelläkin on näin lukioaikana ollut henkinen tuki niukkaa, koska en oo saannut kuulla muiden lukiolaisten kokemuksia lukiosta melkein ollenkaan. Olin ihan yllättynyt kakkosvuonna kuullessani, että meidän lukiolaiset jättävät työnsä usein viime tinkaan, sillä uskoin heidän olevan motivoituneempia ja parempia opiskelussa kuin mä. Nyt kun pari mun lukiotuttuu jätti mut, niin oon ihan allapäin ollut. Yks tutuista kyllästyi siihen, kuinka olin niin itsetuhoinen mm. koronan takii, aivan kuin hän olisi jättänyt mut oman onnen nojaan mätänemään. :(

Argh toi on kyllä paha. Ja se että käyt lukiota korona aikana, lisä stressiä tuo jo muutenkin stressaava tilanteeseen. Meidän lukio aikoina oli aika normaalia että ihmiset jätti aina viime tinkaan. Mä olin kanssa juuri sellainen että jätin kaiken viime tinkaan! Ootko yrittänyt kysyä opettajalta, opolta tai joltakulta muulta tukea ja apua vaiheeseen tilanteeseen? Entä koulupsykologi jos on olo niin huono että on itsetuhoisuutta

 

[Makkachin]

Kiva kuulla, et tilanne sulla on hieman parempi nykyään. Ootko sä siis nyt fuksivuosilainen ja ootko sä joutunut olee koko vuoden etänä? Oon kuullut, et joissakin paikoissa on fuksilaiset mennyt etään viimeistään kevätlukukauden alussa. Itteä pelottaa, että joutuisin korkeakoulussa tai kansanopistossa ens syksynä etään, jolloin kavereiden saanti taas tulis mahdottomaksi. :(

Itselläni lukio on rajoittanut harrastustani. Nimittäin piirtely oli ainakin ensimmäisenä vuotena jäänyt vähemmälle kuin ennen, koska koulutyöt veivät aikansa. :(

Juu olen, ja etänä on oltu alusta asti. Kyllähän tässä on vähän etääntynyt tunne kaikesta, mutta en sanoisi, että kavereiden saaminen on täysin mahdotonta. Itse tosin en ole tutustunut keneenkään, mutta suurin syy varmaan itsessä, kun ei edes ollut kovin suurta halua tehdä niin.

 

[qualitymonkey]

Joo, itekin oon usein tässä lukioaikana miettinyt itsemurhaa. Oon vissiin enemmän ajatellut sitä näin lukiossa kuin yläasteella. Tää korona-aika on lksännyt sitä, ja mun itsetuhoisuus näköjään myös karkotti mun muutamat lukiokaverit tiehensä. :(

Itselläkin ykkösvuosi oli enemmän sitä yksinäisyyden aikaa. Mulla ei ollut lainkaan kavereita, mutta sit ranskan tunnilla kaverustuin yhteen abiin, jonka kaa vietin ranskan tunnit yhden jakson aikana. Tuntui kyl tosi kummalta, et aloin vitsailla ja naureskella lukiossa, mitä en ollut aiemmin koskaan tehnyt. Nimittäin tuntui sitä ennen siltä, et lukio olis musta tehnyt tosikon tjsp. :D

Ite kakkosvuonna sain muutaman kaverin ja abivuonna yhen, joiden kaa en oo enää missään tekemisissä, ja joista kahen kaa mulla on erittäin hyiset välit. Ja on mulla tota kiusaamistakin ollut. Ulkopuoliseksi jättämisen lisäksi yhel kemian tunnil ykkösvuonna tehtiin jotain laboratoriotehtävii, jolloin mun luokkalaiset heputtivat mua ja oudoksuivat, kun en osannut tehdä laboratoriotehtävii lainkaan. Ja sit yks sen ryhmän tyypeistä, joka oli myös oudoksumisessa mukana, alko heti olee mulle mukava, kun sen frendit katos kotiin. Ja tää tyyppi on siis mun ranskan tunnilla, ja se on mulle usein päällisin puolin mukava, ainakin näköjääm sinne asti, kunnes sen kaverit päättävät että nyt toi Lalamon on outo, let's ignore or vittuilla for her! Aika rajuu konformisuutta. :D Ja siis ei toi kemian tilanne mun päässä usein pyöri, mut kyl se paskanmaun mun suuhun pisti.

Aa joo, kyl yks meidän luokkalainen, joka on palkittu pariin otteeseen meidän luokan mukavimmaks oppilaaks, oli muistaakseni tossa ilkeilyssä mukana. :D Näköjään mukavuuteen kuuluu myös heikompien kiusaaminen. :DDD Nimittäin nää tilanteet saa aina ymmärtää, et mua sais kiusata ja kuinka en ansaitse kavereita.

Sun kannattaa ehkä kertoo noista tilanteista opettajalle.

 

[Lalamon]

Sun kannattaa ehkä kertoo noista tilanteista opettajalle.

Tarkoitatko siis mun ryhmänohjaajalle (aka luokanvalvojalle)? En oikeen kehtais, koska hän ei välttis ottais mun asiaa tosissaan, koska luokkamme on tunnettu hyvänä ja muut huomioon ottavana luokkana, mitä omalla kohdallani ei ole kokemusteni perustella paljoa tapahtunut. Luokkalaiseni eivät välttis myöskään myöntäisi tehneensä väärin, joten saisin vaan enemmän paskaa niskaani. Meillä ei sitä paitsi oo enää varsinaisesti koulua enää, niin aika turha enää mennä tästä ryhmänohjaajalle kertoo.

 

[Lalamon]

Juu olen, ja etänä on oltu alusta asti. Kyllähän tässä on vähän etääntynyt tunne kaikesta, mutta en sanoisi, että kavereiden saaminen on täysin mahdotonta. Itse tosin en ole tutustunut keneenkään, mutta suurin syy varmaan itsessä, kun ei edes ollut kovin suurta halua tehdä niin.

Ai siis saaks kavereita sit tapahtumien ja opiskeluasuntoloiden kautta? Tänhetkinen koronatilanne kyl antaa ymmärtää, että joudun taas seuraavat 3-5 vuotta olee yksin. :(

 

[Makkachin]

Ai siis saaks kavereita sit tapahtumien ja opiskeluasuntoloiden kautta? Tänhetkinen koronatilanne kyl antaa ymmärtää, että joudun taas seuraavat 3-5 vuotta olee yksin. :(

Luulen kyllä että se on aivan mahdollista. Lisäksi tiedän, että jotkut ovat tutustuneet esimerkiksi ryhmätöiden kautta paremmin ja sellaista.

 

[Lalamon]

Argh toi on kyllä paha. Ja se että käyt lukiota korona aikana, lisä stressiä tuo jo muutenkin stressaava tilanteeseen. Meidän lukio aikoina oli aika normaalia että ihmiset jätti aina viime tinkaan. Mä olin kanssa juuri sellainen että jätin kaiken viime tinkaan! Ootko yrittänyt kysyä opettajalta, opolta tai joltakulta muulta tukea ja apua vaiheeseen tilanteeseen? Entä koulupsykologi jos on olo niin huono että on itsetuhoisuutta

Juu, itekin lukion ykkösvuoden ekas jaksos jätin asiat viime tinkaan, koska en tiennyt, että lukiossa pitää tehtävät tehdä ajoissa ja kunnolla toisin kuin yläasteella. :D

Kyl mä kuraattorin luona kävin säännöllisesti ykkösvuonna, jossa hän kyseli sitten multa et miten mul menee. Oon täs kakkos- (?) ja abivuonna tapaillut säännöllisin väliajoin mun erityisopea, jonka kaa oon ottanut puheeks mun murheita ja mun huono olon äsken tapahtuneesta kaverisuhteiden loppumisesta. :( En kuitenkaan paljoo viittis hakee apuu muilta, koska apua on hankala näin korona-aikana saada, eikä mun paha olo ikinä lopu. Muistan, kun kakkosvuonna terkkari lupas kysyy multa säännöllisin väliajoin mun kuulumisia, mut eipä ole vieläkään multa asiaa kysynyt kertaakaan. :D

Ja kyllä, korona-aika näin lukioaikana on perseestä. On kyl ärsyttävää, kun joutuu nää kestää näin nuorena, jolloin pitäis opiskella ammattia varten, ja jolloin oma identiteetti muovautuis. Samalla ylppärit menee varmasti päin persettä, kun korona lisää vaan stressiä ja heikentää opiskelumotivaatiota. Samalla tää mun äskeinen ero kaverista on pahentanut mun itsetuhoisuutta ja mielialaa niin, että opiskeluinto on kärsinyt. Samalla saan pelätä, että joudunko koronan takii taistelee yksinäisyyden kanssa vielä korkeakoulussakin.

 

[Lalamon]

meil oli syksyl viel muutamii lähitapahtumii mis pääs tutustumaa ihmisiin. ja ku meiä ainejärjestös on kaks pääainetta niii oon siin minkä opiskelijat on se paljo pienempi osa kaikista niii siin kyl piti kii saman alan opiskelijoista jotka löys

Aa, okei. :D Oliks ne lähitapahtumat semmosii perus ryyppybileitä, joissa oli kauheesti porukkaa, vai semmosii pienempii alkoholivapaita tapahtumia?

 

[qualitymonkey]

Tarkoitatko siis mun ryhmänohjaajalle (aka luokanvalvojalle)? En oikeen kehtais, koska hän ei välttis ottais mun asiaa tosissaan, koska luokkamme on tunnettu hyvänä ja muut huomioon ottavana luokkana, mitä omalla kohdallani ei ole kokemusteni perustella paljoa tapahtunut. Luokkalaiseni eivät välttis myöskään myöntäisi tehneensä väärin, joten saisin vaan enemmän paskaa niskaani. Meillä ei sitä paitsi oo enää varsinaisesti koulua enää, niin aika turha enää mennä tästä ryhmänohjaajalle kertoo.

Ainiin, olet lopettamassa koulun pian. Siinä tilanteessa ehkä sillä ei ole enää niin paljon väliä. Mutta jos haluat jutella jonkun ammattilaisen kanssa noista jutuista, niin kannattaa mennä jos yhtään tuntuu silt.

 

[ujobiseksuaali]

Aa, okei. :D Oliks ne lähitapahtumat semmosii perus ryyppybileitä, joissa oli kauheesti porukkaa, vai semmosii pienempii alkoholivapaita tapahtumia?

semmosii kivoi tapahtumii mis ei tarvinu juua jos ei halunnu ja oli kivaa hauskanpitoo

 

[Lalamon]

semmosii kivoi tapahtumii mis ei tarvinu juua jos ei halunnu ja oli kivaa hauskanpitoo

Aa, okei. :D Ite kun en oo mikään juoppolalli, niin oon pelännyt täs pitkään, et oudoksuuko tyypit korkeakouluissa, jos ei haluu juoda känniin.

 

[Lalamon]

Ainiin, olet lopettamassa koulun pian. Siinä tilanteessa ehkä sillä ei ole enää niin paljon väliä. Mutta jos haluat jutella jonkun ammattilaisen kanssa noista jutuista, niin kannattaa mennä jos yhtään tuntuu silt.

Olis kyl kiva päästä tästä pahasta olosta pois, mutta en tiiä, miten siitä pääsisin. Oon mä kyl erityisopen kaa täs tapaillut säännöllisin väliajoin ja ottanut puheeks hänen kanssaan mun murheita. Koronakeväälläkin hän soitteli mulle viikottain ja kyseli mun oloa. Toisinaan koronatilanteessa on se huono puoli, että apua on hankala saada, ja olisi parempi saada apua lähikontaktissa, ei etäyhteyksien kautta.