Aaaaaaa en ymmärrä miten pystyn ikinä olla ees itkemättä tai niiku siis miten tää tunteiden vuoristorata voi ees loppuu ku oon iha jotenki uupunu tunteiden määrästä. Vuorotellen ahdistusta ja onnea.
Mut niiku toi vitun biisi. Siis i know a place on mulle yks tärkeimmistä. En kestä enää :::::::D
En vaan kestä.
Ja nyt kun juhasta on ollu muutenki puhe niin kaikki nyt vaan kolahtaa niin pahasti jo senkin takia, kun muistelee sitä aikaa kun rakastuin juhaan ja olin niiin shokissa siitä. Mul kesti pitkään edes tottuu ajatukseen et se on 60 (tai no sillon se saatto olla kyllä just ja just alle 60) ja muistan kuinka yhtenäki iltana olin lepäämäs ku mul oli jotenki huono olo ja olin väsyny ja sit vaa katoin mun huoneen valkosta seinää ja sain jotai hiton ns. Kohtauksii ja jotenki kai säpsähtelin tai kaikki tuntu tosi oudolta ja epätodelliselt ehk tai jotain. Tosin en oo ees varma mistä se johtu, siitä etten ollu tottunu ajatukseen et se on "vanha" vai siitä yleensäkin et ne tunteet oli nii vahvat vai mitä häh. Mut joka tapauksessa muistan sen että varsinkin alussa olin pitkään tosi pihalla koko jutusta. Olin sillee anteeks mitä vittua tää on. Niiku ihan aidosti jossain vitun shokissa kyl olin. Vaikka oli mul aiemminkin ollu, esim Costi mut jotenkin vaa ku ne tunteetki oli alusta alkaen niin vahvat ni emt. Siis mua vieläkin raastaa muistella sitä. Siis jotenkin se on jopa ihan helvetin pelottavaa. Mä en ees tiiä koinko mä itseinhoa niin paljon, mutta muistan et mul oli vaa vitun outo olo. Ja onhan se nyt helvetti sentään pelottavaa, totta vitussa jos jotain tollasta tapahtuu ni alat pelkää et mikä vittu sua vaivaa ku et oo sellane ku muut. Vaikka ei ees tiedostais sitä et miettii muiden mielipiteitä niin silti sitä miettii muiden mielipiteitä. Miettii mitä mun kaverit sanoo. Miettii mitä kaikki sanoo jos ne saa tietää et mikä mä oon. Oikeastihan mulla on kaikki oikeus olla ylpee siitä mikä oon, mut jotenki tää vaan on/on ollu mulle niin vitun hankalaa tai jotain.
Siis sillon ku rakastuin juhaan, niin se tunne oli vähän samantyyppinen ellei jopa ihan samanlainen ku sillon se keissi timpan ja hessun suhteen, kun ajattelin etten voi tykätä niistä. Siinä jossain vaiheessa oli niin saatanan vaikeeta sen asian kanssa. En pystyny vaa hyväksyy sitä, en vaa voinu. Yritin vaa työntää ne tunteet pois. Jestas kuinka paljon oonkaa yrittäny niit työntää pois. Samoin juhan suhteen, meni niin kauan ennen kuin pystyin oikeest ajattelemaan et se on ihan normaalia. Toi sama on ollu varmaan aika monenkin kohdalla.
Vittu tätä elämää :D
Mut siis... Emt. Am i healing vai onks tää vaan tämmönen ohimenevä tunne et kaikki on hyvin ja sit taas pian oon sillee voi vittu mikä ällötys oon XD
Mut siis mate what is happening koska oon niin ylpee itestäni tällä hetkellä. Oon just hyvä tämmösenä. Käännän tän kaiken voimavaraks D: huoh itkettää niin pirusti 😭😭😭✋