Musiikki UMK ja Euroviisut

Tanssivapina

Asiantuntija
Liittynyt
4.2.2021
Viestejä
951
Reaktioarvo
1,227
Vitsi kun en tajunnut liittyä voisi keskusteluun viisujen aikana, mutta olihan kuraa ja niin tylsiä biisejä jotka unohdin jo puolessa välissä biisiä.

Mika oli parasta koko illassa, mutta se nyt ei ketään yllätä kun olen häntä fanittanut sitten esnimmäisen kerran kun kuulin 2006.

Itse viisuista mun lemppari oli Norja. Simppelit tanssimoovit toimi ja biisi oli hassu mutta silti nään itseni tanssimassa siihen iloisena.
Moldovalla oli hyvä meno ja viulisti näytti niin iloiselta että ihan itseäkin alkoi hymyilyttää. Myös heidän rumpali jaksoi naurattaa. Mutta Moldovan räppäri oli musta vähän heikonpi kun Ukrainan. Ukrainan räppi osiosta pidin, mutta kertasi ja säe oli aika iralliset toisistaan. Bonarit kuitenkin breikkaajalle. Alankomaiden tyttö oli parhaiten pukeutunut, mutta mitään en kyllä itse biisistä muista. Viron ja Azerbaidžanin miehillä molemmilla hyvät äänet mutta biisejä en muista lainkaan. Briteistä mulle ei jäänyt mitään mieleen ja siksi hämmennyin heidän menestyksestä.
Ruotsin tytön vaatteet oli kiva mutta sen meikki ja hiustyyli sai sen näyttää vanhalta ikäisekseen. Ja kuten sanottu, oli aika liian hiottu biisi, enkä mä siitäkään musta mitään.

Tämä vuonna ei ollut kyllä yhtään sarjasta wow esitystä tai mitenkään koskettavan teknillisestä taitavaa laulajaa tai mitään. Aika boring!
 
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
384
Reaktioarvo
367
Mitä mitä mitä? Azerbaidžanin biisi oli kyllä kuraa ja heikko ja tylsä, mutta sillä miehellä oli Måneskinin laulajan jälkeen paras ääni koko viisuissa!

Joo hyvinhän se lauleli ja biisi oli oletettavasti raatimaun mukainen. Puhuin viestissä kuitenkin Azerbaidžanista 2011, joka oli aika heikko esitys:

Viimeksi muokattu:

Xanor

Asiantuntija
Liittynyt
26.2.2021
Viestejä
1,119
Reaktioarvo
886
musiikkiteollisuus ei ole tuottanut mitään muuta merkittävää kuin ABBAn, eli euroviisupoppia
Hä? Ruotsalaiset musiikkituottajat on tuottanut aika ison osan kansainvälisesti menestyneestä musiikista.

In May of 2012, half of the top 10 songs on the Billboard Hot 100 were written or produced by Swedes.

Ihan jo pelkästään Max Martinin ja RedOne ovat tuottaneet kasoittain moderneja popmusiikin klassikoita.

Välillä musta melkein tuntuu siltä kuin jokaisen hitin takana olisi ruotsalainen. He ovat tuottaneet niin monia kansainvälisesti menestyneitä hittejä.

Yung Lean ja Sad boys loi uuden estetiikan ja räpin genren. Ehkä et itse pidä sitä merkittävänä. Mä pidän.

Skeletor

Tsemp-tsämp
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
19,899
Reaktioarvo
8,451

Tiedän kyllä musiikkituottajat, mutta nimeäpä yksi menestynyt ruotsalainen artisti sen itsensä hirttäneen jumputtajan lisäksi?
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
30,429
Reaktioarvo
2,891
Joo hyvinhän se lauleli ja biisi oli oletettavasti raatimaun mukainen. Puhuin viestissä kuitenkin Azerbaidžanista 2011, joka oli aika heikko esitys:

Siis mitä mitä ihmettä, mä ainakin kuuntelen vieläkin tota running scared silloin tällöin. Lmao legenda biisi se on :D
 
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
384
Reaktioarvo
367
mitä mitä ihmettä, mä ainakin kuuntelen vieläkin tota running scared silloin tällöin. Lmao legenda biisi se on :D
On se varmaan monille, mut mun mielestä se on aina näyttänyt vähän oudolta voittajalta :D en vieläkään näe siinä voittopotentiaalia, toisin kuin monissa muissa voittobiiseissä, jotka on mun mielestä hirveitä. Pitää varmaan kattoo ton vuoden viisut, kun muistelen että ei siellä ollut kunnollista vaihtoehtoa voittajaksi sen jälkeen kun Ranska floppasi livenä.

Running Scared taitaa kyllä olla ainoa viisuvoittaja, jota en ymmärtänyt edes voiton aikaan. No Heroes ei aikoinaan ollut mieleeni mutta nykyään se on ihan ok.

Jonkin verran on sellaisia viisuvoittajia, jotka oli mun mielestä ihan jees aikoinaan, mutta nykyään en pidä: Euphoria, Fairytale, Only Teardrops.
 
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
384
Reaktioarvo
367
Voittajien youtube-näyttökerrat (viisufinaalin live) / Spotify-kuuntelut:

2010 Lena – Satellite 10 700 000 / 61 300 000
2011 Ell & Nikki – Running Scared 1 100 000 / 4 400 000
2012 Loreen – Euphoria 49 400 000 / 141 200 000
2013 Emmelie de Forest – Only Teardrops 39 500 000 / 42 900 000
2014 Conchita Wurst – Rise Like a Phoenix 40 600 000 / 21 800 000
2015 Måns Zelmerlöw – Heroes 48 200 000 / 139 100 000
2016 Jamala – 1944 28 500 000 / 15 200 000
2017 Salvador Sobral – Amar pelos dois 13 500 000 / 27 200 000
2018 Netta – Toy 47 100 000 / 87 500 000
2019 Duncan Laurence – Arcade 34 500 000 / 715 200 000
2021 Måneskin – Zitti e buoni 87 000 000 / 306 200 000

Kolmanneksi striimatuin viisu on Soldi, 201 000 000 kuuntelua spotifyssa.

Näistä kyllä huomaa että viisujen suosio on noussut, mutta myös tuota vanhemmilla viisuilla on kyllä näyttökertoja paljon enemmän kuin reilut miljoona. Tällä perustelen sitä, että Azerbaidžanin voittoviisu ei taida olla niitä muistetuimpia.
 
Måneskin taitaa oikeasti ainoa viisuvoittaja mitä kuuntelen myös viisujen ulkopuolella.
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
30,429
Reaktioarvo
2,891
On se varmaan monille, mut mun mielestä se on aina näyttänyt vähän oudolta voittajalta :D en vieläkään näe siinä voittopotentiaalia, toisin kuin monissa muissa voittobiiseissä, jotka on mun mielestä hirveitä. Pitää varmaan kattoo ton vuoden viisut, kun muistelen että ei siellä ollut kunnollista vaihtoehtoa voittajaksi sen jälkeen kun Ranska floppasi livenä.

Running Scared taitaa kyllä olla ainoa viisuvoittaja, jota en ymmärtänyt edes voiton aikaan. No Heroes ei aikoinaan ollut mieleeni mutta nykyään se on ihan ok.

Jonkin verran on sellaisia viisuvoittajia, jotka oli mun mielestä ihan jees aikoinaan, mutta nykyään en pidä: Euphoria, Fairytale, Only Teardrops.
Niin siis muistaakseni pidin sitä kyllä tuolloin 2011 vähän yllättävänä että se voitti, mutta siis hyvä biisi silti imo. Tai että kuuntelussa on ainakin ollut meikäläisellä mutta ei ihme kun se onkin just tollanen hempee balladi millasia muutenki kuuntelen all the time.
 
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
384
Reaktioarvo
367
Niin siis muistaakseni pidin sitä kyllä tuolloin 2011 vähän yllättävänä että se voitti, mutta siis hyvä biisi silti imo. Tai että kuuntelussa on ainakin ollut meikäläisellä mutta ei ihme kun se onkin just tollanen hempee balladi millasia muutenki kuuntelen all the time.
Jos on aikaa ja kiinnostusta, niin listaahan suosikkiviisuballadisi t. Toinen balladien ystävä
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
30,429
Reaktioarvo
2,891
Jos on aikaa ja kiinnostusta, niin listaahan suosikkiviisuballadisi t. Toinen balladien ystävä
Hmm tää on kyllä vaikea tehtävä etenkin kun ei meinaa tietenkään tällä hetkellä just tulla mieleen mitään
Ja sit se että mikä lasketaan balladiks. No, tuon running scared viisun lisäksi oon kuunnellut jonkin verran ainakin

Ott lepland - kuula
Tornike kipiani - you
Calm after the storm
Goodbye to yesterday
Arcade
Tixin fallen angel (sellanen biisi joka jostain syystä vaan tappaa mua enkä ymmärrä miksi, mutta tuntuu että se heti osu mussa johonkin pahaan kohtaan :D en todellakaan tiedä)
Keelatud maa
L'essenziale
Molitva
Moj svijet
When were old (mut nykyään se yhdistyy vaan tiettyihin ahdistaviin aikoihin mun päässä ja oon vaan ihan silleen äh mitä apua :D et ei oo tullu kuunneltuu sitä nytten viime aikoina)
Agnete - icebreaker (ei oo sitäkään kuunneltu hetkeen mut aikoinaan oli paljon kuuntelussa, mut onkse balladi? En oikeesti tiiä mut jsjskskdl)
Grande amore??
Ja sit se hiton life will be better in spring on ollu kovassa kuuntelussa varmaan sillon ku oon ollu 12-13 ja toki sen jälkeenkin välillä :S en edes muista oliko se finaalissa, minä vuonna ja mikä maa :D mut joku Euroviisubiisi se must oli. Saatto olla 2010 tai 2011 tai jotain sinnepäin.

Tossa nyt ainakin jotain mitä on tullu kuunneltuu, emt :D
 
Jee Keelatud maa ja Moj svijet <3 Fallen Angel oli viime vuonna mun suosikki, ihanan ysärityylinen ja poikabändihenkinen. You on mun mielestä aika aliarvostettu.

L'essenziale oli tänä vuonna väliaikanumerona San Remossa ja Marco on livessä vielä kymmenen kertaa parempi kuin studioversiossa.
 
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
384
Reaktioarvo
367
Ja sit se hiton life will be better in spring on ollu kovassa kuuntelussa varmaan sillon ku oon ollu 12-13 ja toki sen jälkeenkin välillä :S en edes muista oliko se finaalissa, minä vuonna ja mikä maa :D mut joku Euroviisubiisi se must oli. Saatto olla 2010 tai 2011 tai jotain sinnepäin.

Kypros 2010. Mulle tuli ekana mieleen Irlanti 2007 vaikka siinä ei edes lauleta noin.
 
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
384
Reaktioarvo
367
Teen listan myös. Puutteellinen lista tulee, mutta ei voi mitään. Irlantilaisista suosikeista voisin tehdä 25 kohdan listan, mutta koitan vähän lyhyemmin. Balladin määritelmästä en ole ihan varma.

Belgia 1990 – Macédomienne

Serbia 2012 – Nije ljubav stvar

Israel 1990 – Shara barkhovot

Italia 1991 – Comme è ddoce 'o mare
Serbia ja Montenegro 2004 – Lane moje
Ruotsi 1995 – Se på mig
Norja 2021 – Fallen angel
Italia 1992 – Rapsodia
Bosnia-Hertsegovina 2006 – Lejla
Luxemburg 1967 – L'amour est bleu
Jugoslavia 1970 – Pridi, dala ti bom cvet
Portugali 2017 – Amar pelos dois
Tanska 1991 – Lige der hvor hjertet slår
Viro 1998 – Mere lapsed
Israel 2005 – Hasheket shenish'ar
Serbia 2007 – Molitva
Montenegro 2014 – Moj svijet
Makedonia 2015 – Autumn leaves / Lisja esenski

Irlanti:
2003 Mickey Harte – We've got the world
1988 Jump the Gun – Take him home
1994 Paul Harrington & Charlie McGettigan – Rock'n'roll kids
1998 Dawn Martin – Is always over now
1987 Johnny Logan – Hold me now
2017 Brendan Murray – Dying to try
1991 Kim Jackson – Could it be that I'm in love?
1965 Butch Moore – I'm walking the streets in the rain
1967 Sean Dunphy – If I could choose
2010 Niamh Kavanagh – It's for you

Nämä nyt ainakin.

Ja Cecilia Vennerstenin tyrkky Det vackraste vuodelta 1995 saa kunniamaininnan. Portugalilla luultavasti on kosolti viisuja, jotka kuuluis tähän, mutta joita en nyt muista tai en ole vielä kuullut.
 
Joo Hold me now on myös sellanen jota oon kuunnellu, en tainnut sitä muistaa mainita
 
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
384
Reaktioarvo
367
Onko joku muukin seurannut muiden maiden karsintoja? Muutaman viisitähtisen olen löytänyt karsinnoista, Viron Ollie on varmaan minusta paras. Sitten on Saksassa Frida Gold, Espanjassa Agoney (mulla on toisen erän biisit vielä katsomatta) ja Irlannissa Public Image Ltd. Näistä ainakin Olliella ja Agoneylla näyttäisi olevan hyvät mahdollisuudet karsintavoittoon.

Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
384
Reaktioarvo
367
Unohdin Norjan, siellä on karsinnassa useampi ennakkosuosikki. Uskon, että Alessandra voittaa, mutta kannatan Jonea.

Xanor

Asiantuntija
Liittynyt
26.2.2021
Viestejä
1,119
Reaktioarvo
886
Jaaha onko taas se aika ku pitää seurata viisuja? Tykkäsin Måneskinista tosi paljon. Löytyyköhän tänä vuonna mitään sellaista?
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
30,429
Reaktioarvo
2,891
Onko joku muukin seurannut muiden maiden karsintoja? Muutaman viisitähtisen olen löytänyt karsinnoista, Viron Ollie on varmaan minusta paras. Sitten on Saksassa Frida Gold, Espanjassa Agoney (mulla on toisen erän biisit vielä katsomatta) ja Irlannissa Public Image Ltd. Näistä ainakin Olliella ja Agoneylla näyttäisi olevan hyvät mahdollisuudet karsintavoittoon.

Jonkin verran youtubesta tsekkaillut ja mellon katoin tänään. Aikas paljon meikäläistä miellyttäviä biisejä kyllä. Erikseen täytyy mainita että jaahas, Marco edustaa näköjään Italiaa taas ja jälleen kerran (in my opinion) täydellisellä kappaleella :D mutta voi pojat miten axelin gorgeous osui meikäläiseen lujaa, varmaan siksi kun käsittelee henkilökohtaista aihetta mulle. Tykkäsin kyl muistakin mellon biiseist tänää, enkä uskonutkaan että gorgeous välttämättä pääsisi jatkoon mutta in a way se tais olla mun fave. Mariettekin erottui kyl, ehkä sit #2 mulle? Mutta joo on, aikas paljon hyviä biisejä. Ootas mikäs se oli kans mistä tuli sellane kunnon bilefiilis, ah niin, Belgian gustaph :DD emt vaikutti symppikseltä.
 
Mun suosikki mellofinalisteista on Smash into Pieces. Mut Loreenin takia ne on vedonlyönnin ykkösenä.

Marcolla on kyllä ihana kappale. Tosin sitä ei ole vielä vahvistettu edustajaksi, ainakin sitä pitää lyhentää.

Petyin pahasti, kun Viron edustajaksi päätyi Alika eikä Ollie.
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
30,429
Reaktioarvo
2,891
Mun suosikki mellofinalisteista on Smash into Pieces. Mut Loreenin takia ne on vedonlyönnin ykkösenä.

Marcolla on kyllä ihana kappale. Tosin sitä ei ole vielä vahvistettu edustajaksi, ainakin sitä pitää lyhentää.

Petyin pahasti, kun Viron edustajaksi päätyi Alika eikä Ollie.
Smash into pieces on myös hyvä, mut veikkaan itekin että loreen varmaan voittaa. On senkin biisi mun mieleen kyllä, ehkä nyt vielä enemmän kun aikaisemmin.

Aa, luulin että se oli kun katoin jonkun vidin, mut okei hyvä tietää :D

Ollie oli kyl hyvä, meitsi ei aluksi lämmennyt alikalle oikein mutta nyt tykkäänkin sen kappaleesta.
 
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
384
Reaktioarvo
367
Smash into pieces on myös hyvä, mut veikkaan itekin että loreen varmaan voittaa. On senkin biisi mun mieleen kyllä, ehkä nyt vielä enemmän kun aikaisemmin.

Aa, luulin että se oli kun katoin jonkun vidin, mut okei hyvä tietää :D

Ollie oli kyl hyvä, meitsi ei aluksi lämmennyt alikalle oikein mutta nyt tykkäänkin sen kappaleesta.

Täällä Due vite mainitaan kyllä edustuskappaleeksi, mutta käsittääkseni on edelleen mahdollista, että se vaihtuu. Tai sitten vaan julkaistaan se lyhyempi versio.

Puolassa on käynnissä melkoinen kohu. Televisioyhtiö ilmeisesti muutti karsinnan sääntöjä niin, että yleisön suosikki ei voinut voittaa.

Edustuskappale:

Yleisön suosikki:
 
qualitymonkey

Official pappojen kuolaaja
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
30,429
Reaktioarvo
2,891
Täällä Due vite mainitaan kyllä edustuskappaleeksi, mutta käsittääkseni on edelleen mahdollista, että se vaihtuu. Tai sitten vaan julkaistaan se lyhyempi versio.

Puolassa on käynnissä melkoinen kohu. Televisioyhtiö ilmeisesti muutti karsinnan sääntöjä niin, että yleisön suosikki ei voinut voittaa.

Edustuskappale:

Yleisön suosikki:
No joo, toi gladiator on kyllä meitsinki mielestä parempi, mutta molemmat ihan jees. Aika outoo kyllä et ne menee tolla tavalla muuttaa niitä sääntöjä:o
 
immortalem

Antikristus
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
25.3.2021
Viestejä
5,136
Reaktioarvo
5,462
Täällä Due vite mainitaan kyllä edustuskappaleeksi, mutta käsittääkseni on edelleen mahdollista, että se vaihtuu. Tai sitten vaan julkaistaan se lyhyempi versio.

Puolassa on käynnissä melkoinen kohu. Televisioyhtiö ilmeisesti muutti karsinnan sääntöjä niin, että yleisön suosikki ei voinut voittaa.

Edustuskappale:

Yleisön suosikki:
Kusevat omiin muroihinsa tuolla tavalla, Blanka ei tule pärjäämään tuollaisella massapopilla. Jannin biisissä on edes vähän särmää.
 
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
384
Reaktioarvo
367
Ihan kiva biisi Ruotsilla, mut olisi se viisuvoittajaksi vähän tylsä. Viime vuosina on ollut persoonallisia ja kiinnostavia voittajia, en yhtään kaipaa sitä 2010-luvun alkupuolen menoa, kun kaikki voittajat oli samanlaista tyhjää poppia. Nyt ei auta kuin toivoa että Armenia (tai Georgia) julkaisee ihan hemmetin hyvän viisun, joka voittaa tai edes syö Ruotsin ääniä. Armenia on hyvä viisumaa muutenkin, sais voittaa joskus.

Loreen sai muuten samat yleisöpisteet kuin John Lundvik melloissa 2019. John floppasi viisujen yleisöäänissä silloin, mutta sama ei taida tapahtua Loreenille.
 
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
384
Reaktioarvo
367
Espanjan voisin nähdä voittavan. Ainakin kuvittelisin, että raadit arvostaa Ruotsin lisäksi Espanjaa. Yleisöstä en osaa sanoa.
 
Ylös Pohja