Tarinat Varaanien tarina varaanista ja korruptoituneesta velhosta

Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
6,011
Reaktioarvo
4,756
Olipa kerran perussuomalainen varaani, joka kertoi mielipiteensä Halla-ahon kanakeittoreseptistä. Joku huomasi sen ja alkoi riehua hillittömästi, koska se loukkasi hänen mielipiteitään. Lopulta varaani sai tarpeekseen persujen kanakeitosta ja osti menolipun Espanjaan Jossa hän perusti kanakeittovihaajille oman kerhon ja uhrasi henkensä kanakeittosodassa Halla-Ahon kalsareihin hirttäytymällä. Puliukko näki tilanteen ja päätti ryhtyä drag queeniksi ja kierrellä yökerhoja pukeutuneena kettingillä varustettuun latexiseen kokovartalokondomiin. Perussuomalaisen varaanin hautajaisissa Puliukko murtautui arkkuun ja sujautti sinne viisi vuotta vanhat nahkaiset vaaleanpunaiset stringinsä. Pappi järkyttyi ja sytytti kirkon tuleen tappaakseen puliukon ja kaikki muut hautajaisvieraat lukuun ottamatta suurta papintappaja ötökkää ja sen synnyttäjää. Tulipalo herätti huomiota paikallisissa saatananpalvojissa sillä ne rakastivat kirkkojen polttamista yli kaiken. saatananpalvojat olivat pyrofiilejä ja itsetyydyttivät savuavan kirkon ympärillä niin äänekkäästi, että varaani kuuli ja heräsi henkiin kovaa karjuen. Tämä aiheutti paheksuntaa vasemmiston keskuudessa, sillä olihan varaani täysrasisti. Rasistisuus oli johdattanut sen värjäämään nahkansa leopardikuvioiseksi pieniä yksityiskohtia myöten Puliukko kadehti hänen seksikästä kuviointiaan ja käväisi baarissa juoruamassa Ulla Taalasmaan anustapista joka hehkui kuin Tulikuuma liesi. Sanna Marinin aamiainen kärähti pahoin aiheuttaen koronavirustartunnan varaanin suvulle, jolloin varaanin iso-iso-iso-isoisä räjähti kuin Sipilän pieru Saharassa. Pieru haisi todella kalliilta hajuvedeltä, johon oli sekoitettu hapansilakkaa ja liukuvoidetta. Liukuvoidetta oltiin käytetty Pikku Myyn kissan kummin kaiman pepun pesuun ja se loisti kuunvalossa samalla tavalla kuin Petteri Orvon kukkamekko. auringonlaskun aikaan juhannusyönä. Varaani kuuli Halla-ahon kiroavan Marinin sadomasokismista koska oli ostanut häneltä suuren nakin ainoastaan tyttärelleen Hilmalle. Halloweenina varaani dyykkasi eduskunnan lajittelupisteen roskiksista erilaisia aamiaismuropakkauksia joiden sisällä oli Epämääräisiä punavalkoisia pillereitä. Pillerit aiheuttivat hallusinaatioita varaanin kalsareille, jotka roikkuivat hyvin huolellisesti ripustettuina vaaleanpunaisella pyykkinarulla. Naapuri valitti uhkaavan pistävästä paskanhajusta Rotanmyrkkyä levisi naapurin maustehyllylle sekoittaen kurkuman ja timjamin Tämän seurauksena naapuri tanssi Gangnam-stylea yllään liian pienet bikinit. PSY kuuli tästä ja lähetti maailman lihavimman diktaattorin jäljittämään vainullaan naapurin sijainnin. Oli kuitenkin ongelmallista löytää vainulla naapuria, sillä hänen rikostaustansa näytti todella erikoiselta verrattuna keskiverto myymälävarkaisiin. Lihava diktaattori löysi suuren omenan ja päätti työntää sen anukseensa Saunaan tupsahti kriittisellä hetkellä paha, korruptoitunut velho jolla oli peräpukamia ja oranssi ruiskurusketus sikainfluenssarokotuksesta. Velhon pää oli peniksen muotoinen mutta paljon paksumpi ja limaisin mitä kissa ei nuollut. Sitruunan muotoinen peppu haisi Oreo-kuppikakuilta ja Erikeeperiltä, mikä ärsytti velhoa ja diktaattoria. He kun eivät saaneet omenaa ulos tämän Ahtaasta ohutsuolesta. Tästä seurasi vaikea ja henkeä salpaava suurenmoinen näytelmä jossa diktaattorin perse repesi ja joen vesi saastui suuren ulosteläjän seurauksena. Velhoa alkoi oksettaa paskakasan koostumus. Punaiset puolukat kasvoivat läjän vieressä ja alkoivat poksahdella todella kovaäänisesti ja diktaattoria ärsytti se, ettei kukaan muu kuullut poksautusta ja päätti esitellä suuria puolukoita velholle, joka kaatui keppiin, jolla diktaattori oli iskenyt tältä tajun. Tajunnan menetys johti varaanin säikähdykseen ja sen aivojen räjähdykseen. Varaanille tuli kakkahätä, jolloin diktaattori osti sille vessanpöntön jonka reunoja koristi vaaleanpunaiset pitsit. Pitsit pitivät ylhäällä punaisia omenoita, joiden pinta rikkoutui Varaanin astuessa perseellään pytylle. Kuului suurempaa suurempi posaus, kun pytystä lensi avonainen omenasiideri jonka sittemmin varaani tyytyi juomaan, vaikka se oli myrkytetty. Varaania alkoi huimaamaan ja hänen nänneistään pursusi voimakkaasti ulos kermavaahtoa, jonka vihertävä väritys sai jokaisen kakomaan. Diktaattori tunsi suuren lämpöaallon lävistävän munuaisensa, jonka seurauksena hän dippasi itsensä läheisen suurehkon meduusa altaan suklaakastikkeeseen. Varaani katseli maanisesti diktaattorin korvakarvoja, jotka sojottivat Maan magneettikentän suuntaisesti. Pian viereen jysähti peniksen muotoinen meteoriitti, josta astui ulos Johanna Tukiainen, jonka huulet tavoittelivat diktaattorin aatamin omenaa varaanin katsellessa omia nuhjuisia varpaankynsiään velhoa ajatellen. Diktaattori avasi housujensa sepaluksen yrittäen löytää piikin, joka kutitteli hänen penistään. Varaani sulki silmänsä ja ripuloi neonpinkkiä nestettä syvässä unessa.
 

Lalamon

𝓡𝓸𝓸𝓴𝓲𝓮-𝓽𝓪𝓼𝓸𝓷 𝓭𝓲𝓰𝓲𝓶𝓸𝓷
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,167
Reaktioarvo
1,511
Lol toi Sanna Marinin yhtäkkinen mainitseminen tarinassa ja varaanin ripulointi lopussa. :D
 
Ylös Pohja