Roolipelit Varasijan ensimmäinen Big Brother - info ja ilmoittautuminen

Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
4,660
Reaktioarvo
5,134
Tämän perään on kyselty jo jonkin aikaa, joten tässä se nyt on!!!

Tervetuloa osallistumaan Varasijan ensimmäiseen Big brotheriin! Nälkäpeleihin aiemmin täällä osallistuneet tai niitä seuranneet tietävätkin, miten homma toimii, mutta selitän lopuillekin.
-Koko peli perustuu simulaattoriin, joka päättää tapahtumista täysin sattumanvaraisesti. Pelaajana sinun ei siis tarvitse tehdä mitään muuta kuin nauttia kyydistä. Voit vallan mainiosti osallistua, vaikka et olisi ikinä katsonut koko ohjelmaa. Opit pelin kulkua ja termistöä samalla.
-Pelaajia tarvitaan 20 kappaletta. Toimin itse vain pyörittäjänä ellei tule vaikeuksia saada tuota määrää täyteen.
-Pyrin julkaisemaan päivityksiä kahdesti päivässä, ensimmäisessä talon tapahtumia ja nimeämiset, toisessa häätö. Yksi päivä (kaksi päivitystä) vastaa alussa kahta, loppua kohden yhtä viikkoa talossa. Yhteensä näitä viikkoja on 22. Finaalipäivänä tulee kolme päivitystä.
-Peli tulee Varasijalla kestämään todennäköisesti 16-18 vuorokautta, pelaajia putoaa noin yksi päivän aikana.

Jos kaikki on suunnilleen selvää, pistetään ilmoittautuminen käyntiin! Jos olet halukas osallistumaan, kommentoi alle "mukana". Paikkoja on vain 20, ole nopea!
Peli starttaa 6. syyskuuta eli reilun parin viikon kuluttua tämän viestin julkaisupäivästä. Jos sinulla on jotain kysyttävää, kommentoi ihmeessä!
 
Minkelii

Lempeä kissojen palvelija
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
4,441
Reaktioarvo
3,143
Eihän haittaa jos kysyn muutaman kysymyksen? En oo varma käsitinkö oikein.

Eli siis tarkoittaako tää sitä että osallistujat eivät kommunikoi ollenkaan pelin aikana eikä heidän tarvitse tehdä mitään?
Eli minun ei tarvitse tehdä mitään jos vaikka tulee että ”Minkelii, tule päiväkirjahuoneeseen.”? Eli se asia vaan tapahtuu automaattisesti ja mä vaan seuraan tapahtumien kulkua? Enkä kirjoita itse viestiä että ”Minkelii menee päiväkirjahuoneeseen ja vastaa isoveljen kysymiin kysymyksiin tavalla x.” Luoko pelin vetäjä itse tapahtumat tyyliin että *Minkelii oksentaa kännissä poreammeeseen ja irwikissa saattaa hänet nukkumaan*? Eikä osallistujan tarvitse keksiä tapahtumia itselleen?

Toivottavasti tajusit mun sekavan selityksen ja sori jos nuo mun antamat esimerkit häiritsee suunnittelua, ne oli vaan havainnollistamassa mun sekavaa selitystä :D
 
Tää oli hyvä kysymys, kiitos kun kysyit. BB-simulaattori toimii täsmälleen samalla tavalla, kuin Nälkäpelisimulaattorikin. Se siis päättää kaiken, aivan kaiken, jopa päiväkirjahuoneessa tapahtuvat asiat ja asukkaiden keskinäiset kommellukset. Kaikki tapahtuu automaattisesti, osallistujien ei tarvitse keksiä tapahtumia itselleen. Minulla pelin vetäjänä ei myöskään ole osaa eikä arpaa siihen, mitä simulaattori päättää. Hoidan ainoastaan kääntämisen englannista suomeksi ja pelin jakamisen tänne.
 
Minkelii

Lempeä kissojen palvelija
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
4,441
Reaktioarvo
3,143
Tää oli hyvä kysymys, kiitos kun kysyit. BB-simulaattori toimii täsmälleen samalla tavalla, kuin Nälkäpelisimulaattorikin. Se siis päättää kaiken, aivan kaiken, jopa päiväkirjahuoneessa tapahtuvat asiat ja asukkaiden keskinäiset kommellukset. Kaikki tapahtuu automaattisesti, osallistujien ei tarvitse keksiä tapahtumia itselleen. Minulla pelin vetäjänä ei myöskään ole osaa eikä arpaa siihen, mitä simulaattori päättää. Hoidan ainoastaan kääntämisen englannista suomeksi ja pelin jakamisen tänne.
Okei, kiitos vastauksesta!
 
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
4,660
Reaktioarvo
5,134
Tähän mennessä ilmoittautuneet: (tarkistahan ilmoittautunut että nimesi on listassa, etten ole missannut ketään)
Meikävaan
Asiallinenihminen
immortalem
irwikissa
Lukutoukka_05_
Minkelii
persikkapyllykkä
Myrskyvaroitus aka Vh06
jokuvaan

paikkoja täynnä 9/jäljellä 11
 
Ylös Pohja