Mielenterveys Ystävä "haukkuu" vitsillä, alkaa menemään yli.

RilliPöllö

Uudenmaan Louhi
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
389
Reaktioarvo
592
Heipsun ja pitkästä aikaa!
Tästä tulee pitkä kuin Raamatusta joten etukäteispahoittelut siitä. En myöskään tiedä minne tämän kesun tunkisin, menkööt tänne. Sormet ristiin ettei kukaan tuttu kompastu tähän ja paljasta tätä melkein kuollutta kaksoiselämääni

No niin, koettakaa pysyä kärryillä. (anteeksi mahd. kirjoitusvirheet)
Melkolailla koko seitsemännen ja kahdeksannen luokan ajan tuntui jotenkin siltä ettei ollut sellaisia kunnon "ystävä"-ystäviä. Olihan mulla toki kavereita ja tuttuja yli äyräiden mutta sellaista sen syvällisempää ystävyyttä en päässyt tikkaamaan kasaan. Syksyllä yhdeksännen luokan alussa meidän luokalle tuli yksi uusi tyttö (sanotaan vaikka N) jonka kanssa tuntui huumori ja persoonallisuus natsaavan heti kättelyssä ja meistä tuli aika pikaiseen todella hyviä ystäviä. Mulla oli ennestään sellainen "minä + kaksi muuta" kaveriporukka ja sen uuden myötä meistä kaikista tuli titaaniakin tiiviimpi poppoo.

Noh, uusi ystävättäreni N on täyttä kultaa lukuunottamatta sitä, että tämä tykkää "haukkua" ja "riidellä" vitsillä. Naljailu ja piilokettuilu on siis iso palikka huumorintajustaan. Mitä paremmin aloin tuota tuntemaan, niin sitä paremmin paljastui päällisen kiillon alta sitä rumaa ruostunutta osaa. En halunnut olla ilonpilaaja tai tylsä joten otin tavaksi ampua samalla mitalla takaisin, mitä nyt kehtasin. Usein kasvoi ystävän jutut niin rajuiksi että päätin vaan olla hiljaa, mutta monesti on mennyt myös aivan liian yli. Pikku vitsistä saattoi lumipalloefektillä syntyä ilkeääkin riitaa joka seuraavana päivänä vain lakaistiin maton alle tai työnnettiin yöpöydän laatikkoon homehtumaan.

En tätä kunnolla tajunnut, tietenkään. Äidin piti huomauttaa jotta ymmärsin. Oltiin siis tekemässä viikonloppusuunnitelmia kaveriporukalla ja tuli pari mutkaa matkaan. Yksi olisi halunnut tehdä toisin kuin muut ja homma äityi taas. Aluksi se oli vähän väsynyttä vitsailua, sitten tarkoituksellista kettuilua ja lopulta ihan syöksypommituksella lähetettyjen ääniviestien kautta huutamista. Myönnän että puhuin itsekin ilkeästi ja tavalla josta en voi kuvitellakaan olevani ylpeä. Saatiin sitten lopulta hommat sovittua, tosin tässä vaiheessa olisin mielummin jäänyt ihan vain kotiin. Innokas odotus suli kuin Helsingin lumet märäksi, harmaaksi sohjoksi. Suihkusta tultuani äiti sitten totesi että meidän juttelu ei kuulostanut hirveän kivalta, olin aluksi ihan ihmeissäni. "Miten niin?" kysyin kun kuivasin hiuksiani. "Ei kai?". No, puin tätä sitten ihan ajatuksen kanssa ja lopulta havahduin siihen miten pahoja meidän jutut oikeasti oli. Kuuntelin pari ääniviestiä uudestaan ja olin melkein kauhuissani, eihän se ollut enää mitää hassua läppää. Viikonloppusuunnitelmatkin peruttiin seuraavan päivänä kun yksi ystävistä (ei N) tuli kätevästi "kipeäksi".

Toiveikkaana ajattelin että "no ehkä se oli vaan tää viikonloppu ja tää oli vaan joku isompi pöljäily vaan". Oon nyt tämän viikon kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen miten N mulle ja muille puhuu ja ei se kyllä vuolasta kehumista ole. Eilen N:lä taisi olla huono päivä koska erään toisen ystävänsä (mun luokkalainen, ollaan kavereita) kanssa purkivat kyrsiintymisensä minuun olemalla "vitsillä" veemäisiä koko aamupäivän. Haukkuivat ja verbaalisesti pieksivät minkä jaksoivat. Jutut meni lopulta siihen että ruokatunnilla lähdin kesken kaiken "vessaan" kun en viitsinyt kuunnella enää. Alkoi minunkin rautainen haarniskani kolhiintumaan. Hommassa eteenpäin, tirautin pienet itkut, toinen kavereista pyysi anteeksi ja N sanoi vaivaantuneesti ja hankalan oloisesti että "mä sanon nää jutut sit ihan vitsillä vaan elä ota tosissaas". Taisi olla pahoillaan.
Tänään se ei paljoa "vitsaillut" mutta katsotaan nyt.

N on siis muuten yksi parhaista tuntemistani ihmisistä ja todella hauskaa seuraa kun ei puhu pahoja. Nyt vain alkoi aivot raksuttamaan ja mietin että onko vaivan arvoista? Sanoo varmaan jonkin verran että kun N kertoi lähtevänsä eri lukioon kun minä niin olin ensisijaisesti helpottunut.
 
hillasuo

Asiantuntija
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
2,375
Reaktioarvo
961
Hmmm, kuulostaa kyllä hankalalta D: musta tuntuu että ei se kuitenkaan voi olla niin mahtava tyyppi että kannattais tuota kuunnella. Voit toki sanoa sille että menee jo yli? Saattais jopa vähentää tuota haukkumista. Ehkä. Jos ei niin laittaisin roskiin.

Siis mua häirittee että mulla on paha tapa vittuilla ja silleen ei suoraan haukkua mutta kuitenki puhua sillälailla jotenki ilkeästi ja sarkastisesti. En oikeasti halua olla ilkeä ja mollata muita mutta se aina lipsahtaa, vaikka koitan vältellä sen tyylistä puhetta.

Ja siis en käsitä miten pystyt kirjottaan tuommosenki tekstin nuin hiotusti ja niin että sanavalinnat on tarkkaan mietityn kuulosia. Vau, arvostan!

Mutta joo, takas aiheeseen: huomautus kaverille ja jos ei ota opiks niin roskiin!
 
Onhan tässä vähän pähkinää purtavaksi kun kuitenkin vielä koko kevätlukukausi edessä enkä haluaisi heittäytyä itse hankalaksi.

Ymmärrän kyllä osaltani tuon kaverillisen naljailun koska itsekin olen sarkasmin ja ironian maljasta juonut ja se on mullekin tapa reagoida asioihin. Semmonen "Hyi mikä täällä haisee?" "hähhäh varmaan sinä"- tyyppinen on munkin mielestä ihan huvittavaa eikä elämää saa ottaa liian tosissaan, mutta missä sitten menee se raja? Se on mullakin vähän veteen piirretty viiva, yritän kanssa aina suodattaa kaikki jutut maalaisjärjen läpi ennen kuin möläytän.:D

Kiitos kehuista, yritin nähdä vähän vaivaa että lukemine ei olisi ihan tuskallista. Ihanaa että arvostetaan :3

Täytyy kai sanoa sille että en tykkää kun nuijitaan sanoin, mutta kun olen veliihousuinen nössö ja pelkään konflikteja...
 
annimetall

Epävirallinen Viisuselostaja
Liittynyt
9.7.2021
Viestejä
2,441
Reaktioarvo
2,333

On siinä kuitenkin eroa, että mikä on sarkastista 'kaikki huumorimielessä'-touhua ja mikä on suoraa kettuilua.

Kannattaa laittaa mietintämyssy päähän ja miettiä, onko kaveruus sen arvoista. Jos kuitenkaan sinua ei häiritse niin paljoa, jatkakaatten.
 
RilliPöllö

Uudenmaan Louhi
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
389
Reaktioarvo
592
On siinä kuitenkin eroa, että mikä on sarkastista 'kaikki huumorimielessä'-touhua ja mikä on suoraa kettuilua.

Kannattaa laittaa mietintämyssy päähän ja miettiä, onko kaveruus sen arvoista. Jos kuitenkaan sinua ei häiritse niin paljoa, jatkakaatten.
Outo olo koska valaistuminen siitä ettei kaikki ehkä ole "pelkkää vitsiä" tosiaan iski vasta viime viikonloppuna, takana kuitenkin puolen vuoden ystävyys. Ehkä olen aina tiennyt ettei läppä ollut yhtä hauskaa kuin annoin itseni ymmärtää mutten vain tiedostanut sitä tällä tasolla millä nyt tiedostan. Kiitos neuvosta! Taidankin kaivaa mietintämyssyn tuolta kaapin perältä pölyttymästä.
 
hillasuo

Asiantuntija
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
2,375
Reaktioarvo
961
Onhan tässä vähän pähkinää purtavaksi kun kuitenkin vielä koko kevätlukukausi edessä enkä haluaisi heittäytyä itse hankalaksi.

Ymmärrän kyllä osaltani tuon kaverillisen naljailun koska itsekin olen sarkasmin ja ironian maljasta juonut ja se on mullekin tapa reagoida asioihin. Semmonen "Hyi mikä täällä haisee?" "hähhäh varmaan sinä"- tyyppinen on munkin mielestä ihan huvittavaa eikä elämää saa ottaa liian tosissaan, mutta missä sitten menee se raja? Se on mullakin vähän veteen piirretty viiva, yritän kanssa aina suodattaa kaikki jutut maalaisjärjen läpi ennen kuin möläytän.:D

Kiitos kehuista, yritin nähdä vähän vaivaa että lukemine ei olisi ihan tuskallista. Ihanaa että arvostetaan :3

Täytyy kai sanoa sille että en tykkää kun nuijitaan sanoin, mutta kun olen veliihousuinen nössö ja pelkään konflikteja...
Siis tiiän kyllä ton tunteen ettei halua mitään turhaa draamaa elämään D: ja jotku ihmiset vielä on semmosia ettei voi ottaa vaan silleen vähän etäisyyttä ko sit tulee haukut :D:

Mutta kannattaa ehottomasti mainita sille!!

Ja siis apua ko luin tuota alotusta niin olin ihan että mitäs kirjaa mä tässä luen :D oot kyllä taitava kirjottaan!
 
RilliPöllö

Uudenmaan Louhi
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
389
Reaktioarvo
592
Siis tiiän kyllä ton tunteen ettei halua mitään turhaa draamaa elämään D: ja jotku ihmiset vielä on semmosia ettei voi ottaa vaan silleen vähän etäisyyttä ko sit tulee haukut :D:

Mutta kannattaa ehottomasti mainita sille!!

Ja siis apua ko luin tuota alotusta niin olin ihan että mitäs kirjaa mä tässä luen :D oot kyllä taitava kirjottaan!
Yritän mainita heti kun seuraavan kerran alkaa jutut menemään yli. Se on kyllä vaikea juttu kun ei yhtään tiedä miten toinen reagoisi jos yrittäisi ottaa etäisyyttä :O

Apua kiitos kamalasti! Pelkäsin etten pitkähkön tauon jälkeen enää osaisi kirjoittaa kesuja ollenkaan, onneksi taito taitaa olla vielä tallella :D
 
hillasuo

Asiantuntija
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
2,375
Reaktioarvo
961
Yritän mainita heti kun seuraavan kerran alkaa jutut menemään yli. Se on kyllä vaikea juttu kun ei yhtään tiedä miten toinen reagoisi jos yrittäisi ottaa etäisyyttä :O

Apua kiitos kamalasti! Pelkäsin etten pitkähkön tauon jälkeen enää osaisi kirjoittaa kesuja ollenkaan, onneksi taito taitaa olla vielä tallella :D
Hyvähyvä! Kerro sitten miten reagoi..

Ooks miettiny että kirjottelisit tänne jotaki tarinaa?
 
RilliPöllö

Uudenmaan Louhi
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
389
Reaktioarvo
592
Hyvähyvä! Kerro sitten miten reagoi..

Ooks miettiny että kirjottelisit tänne jotaki tarinaa?
Yritän parhaani mukaan muistaa!

No silloin tällöin vähän leikittelin ajatuksella, kun vain keksisin jonkin tarinan aiheen niin miksipä ei? En olekaan kirjoittanut novellia ikiaikoihin
 
irwikissa

Puff-lohikäärme
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,905
Reaktioarvo
5,733
Joo hei jos vaikka mainitset tosta. Ehkä se ei vaan oo tajunnut? Mulla itselläkin on paha tapa kettuilla ja olla välillä niin sarkastinrn ettei kukaan tajua ihan jo huomaamattanikin. Mä en vaan osaa puhua ihmisille ja jos jonkun kaverin kanssa pääsee "rentoutumaan" ja se vastaa samalla tapaa se saattaa vahvistaa sitä käytöstä entisestään. Jos ei vaikka tiedä moten muutenkaan sulle (tai kenellekkään muulle) puhuisi? Tai jos se on vaan niin pinttynyt "teidän huumori", josta se ei oikein tajua päästää irti? Tai kenties se tietää itsekkin menevänsä yli joskus, mutta on tavallaan "pakko" vitsailla kun en muutakaan oikein osaa.

Ainakin mulla iso osa ihmissuhteista kaatuu siihen kun en vaan tajua ja varsinkin jos saan vahvistuksen joltain, se saattaa lähteä vähän käsistä ja mennä yli.
 
Se olisi varmasti meille molemmille reilua. On aika todennäköistä ettei se tosiaan vaan itse tajua miten puhuu. On minussakin varmaan syntipukkia kun olen vastannut samalla mitalla.

En todellakaan haluaisi alkaa mitään kaverisuhteita purkamaan, varsinkaan tässä vaiheessa vuotta :/
 
irwikissa

Puff-lohikäärme
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,905
Reaktioarvo
5,733
Se olisi varmasti meille molemmille reilua. On aika todennäköistä ettei se tosiaan vaan itse tajua miten puhuu. On minussakin varmaan syntipukkia kun olen vastannut samalla mitalla.

En todellakaan haluaisi alkaa mitään kaverisuhteita purkamaan, varsinkaan tässä vaiheessa vuotta :/
Niinpä, eli jos juttelet sille ensin etkä vaan yhtäkkiä katoa:D
 
Ylös Pohja