Et voi uskoakaan kuinka hyvän mielen sait aikaan yhdelle tikkuihmiselle aloittamallasi tikkuhenkilöiden piirtämiskeskustelulla (en usko itsekään). Kiitos sen aikaan saamisesta.
Oli aika varmasti fredie! Jee kiitos. KROGERUKSENKIN muistan tietenkin.
Ei sillä että tämä tieto mihinkään johtaisi, mutta aivot saivat rauhan kun muisti nikin.
En olisi muuten voinut valita näistä aivan näköisistäni ja upeasti piirretyistä tikkuihmisistä suosikkiani, mutta tässä oli mukaan piirretty myös aivan näköinen kissani, joten se täytyi valita. Oon toi kissa.
Muistan vain että Jyväskylässä asuit, ja vasta siinä demin loppuessa juteltiin ja tajuttiin että molemmat olivat aina pitäneet toista mielenkiintoisena ja tutustumisenarvoisena tyyppinä. Meidän piti joskus tavata ja mennä pussikaljalle, mutta eipä kumpikaan uskaltanut ottaa yhteyttä ja nyt...
tikkuihmisellä vähän kesti, mutta deminostalgiapärinöissäni löysin tämän keskustelun. Vau miten te demittäjät osasitte/osaatte olla ihania ja mahtavia! Ihan tuli tippa linssiin D:
Joo, ei kiinnosta muiden maskinkäyttö. Tosin jos se olisi sellainen joka huutelee koko ajan maskilampaista ja pitää itseään jotenkin hienona valtavirran vastustajana niin en jaksaisi sellaista kuunnella.
Mä sain aseksuaali ja hetero :D mutta oli melkein keskipisteessä. No se on kyllä totta ettei seksi kauheasti kinosta, mutta en nyt tiedä voisinko aseksuaaliksi kuitenkaan itseäni kutsua... Hetero kyllä olen, vaikka pidänkin naisia seksikkäinä.