Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="PastelliPrinssi" data-source="post: 145545" data-attributes="member: 50">Kiva tosiaan et on muitakin! Sori kun tässä vastauksessa on hieman kestäny, meni vähän maku koko Varasijaan tuon yhden (ja muutaman muunkin) takia. Eikä ollu ees ensimmäinen kerta, jostain syystä jo Demi-aikoina olin välillä silmätikkuna tuon vihalle (esim. transfobialle). Mut oon laittanut jo hänet ignooratuksi, niin eipähän enää tarvi katella tota vihapuhetta.Mut anyway, oikeesti kiva et on muitakin! Välillä tuntuu tosi yksinäiseltä, kun ei oikeen oo ketään kelle tästä vois puhua ihan oikeessa elämässä, tai kenen kanssa ois jopa turvallista regressata. Sen verran pahat traumat jäänyt äitin reaktiosta… Välillä harmittaa ja surettaa paljonkin, että täytyy pitää näinkin iso osa mua piilossa muilta. Se on oikeesti tosi raskasta. Ikäänkuin mun sydämessä ois kaks poikaa, se ihan pikkuinen, joka on yksinäinen, pelkää, ja ei mitään muuta halua kun jonkun turvallisen aikuisen syliin, joka kertois sille pojalle, että kaikki on hyvin, ja että hän on nyt turvassa. Mut sitten on se isompi poika, joka on tosi, tosi vihainen maailmaa kohtaan, ja ylisuojelevainen sitä pientä poikaa kohtaan. Ja tää isompi poika nostaa kaikki seinät, suojat ja panssarit ylös ihan pienimmästäkin konfliktista. Ja sitten oon minä. Se aikuinen poika, jonka pitäis osata toimia sovittelijana näiden kahden pojan välillä.Äh, sori, tulipa tästä hirvee lataus. Mut niin, tosi kiva et on muitakin suomalaisia regressoreja! &lt;3</blockquote>

[QUOTE="PastelliPrinssi, post: 145545, member: 50"] Kiva tosiaan et on muitakin! Sori kun tässä vastauksessa on hieman kestäny, meni vähän maku koko Varasijaan tuon yhden (ja muutaman muunkin) takia. Eikä ollu ees ensimmäinen kerta, jostain syystä jo Demi-aikoina olin välillä silmätikkuna tuon vihalle (esim. transfobialle). Mut oon laittanut jo hänet ignooratuksi, niin eipähän enää tarvi katella tota vihapuhetta. Mut anyway, oikeesti kiva et on muitakin! Välillä tuntuu tosi yksinäiseltä, kun ei oikeen oo ketään kelle tästä vois puhua ihan oikeessa elämässä, tai kenen kanssa ois jopa turvallista regressata. Sen verran pahat traumat jäänyt äitin reaktiosta… Välillä harmittaa ja surettaa paljonkin, että täytyy pitää näinkin iso osa mua piilossa muilta. Se on oikeesti tosi raskasta. Ikäänkuin mun sydämessä ois kaks poikaa, se ihan pikkuinen, joka on yksinäinen, pelkää, ja ei mitään muuta halua kun jonkun turvallisen aikuisen syliin, joka kertois sille pojalle, että kaikki on hyvin, ja että hän on nyt turvassa. Mut sitten on se isompi poika, joka on tosi, tosi vihainen maailmaa kohtaan, ja ylisuojelevainen sitä pientä poikaa kohtaan. Ja tää isompi poika nostaa kaikki seinät, suojat ja panssarit ylös ihan pienimmästäkin konfliktista. Ja sitten oon minä. Se aikuinen poika, jonka pitäis osata toimia sovittelijana näiden kahden pojan välillä. Äh, sori, tulipa tästä hirvee lataus. Mut niin, tosi kiva et on muitakin suomalaisia regressoreja! <3 [/QUOTE]

En ole robotti