Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="annimetall" data-source="post: 93522" data-attributes="member: 470">Aina kun kävelen tuolla kaupungin kaduilla, näen ihmisiä. Toivon ja tahdon nähdä hänet vielä kerran, ja joka kerta kun joku, edes vähän häntä muistuttava kulkee ohi, tunnen täyttyväni toivolla. Ja joka kerta se toivo riistetään minulta.Olen lähes unohtanut hänen äänensä, miltä tuntui, kun hän oli lähelläni. Yritän olla ajattelematta häntä, koska en tahdo hyväksyä totuutta, vaikka osa minusta on sen jo tehnytkin. Sisimmässäni tiedän, etten näe häntä enää koskaan, mutta jokin itsepäinen osa minussa silti uskoo yhä, että näemme vielä.Sen jälkeen, kun sain tietää hänen lähdöstään, tunsin hänet ympärilläni joka päivä, monen päivän ajan. Valvoiko hän minua? Yrittikö hän viestiä kanssani? Yrittikö hän lohduttaa minua? Saanko ikinä vastausta tähän?Hän tuli luokseni unessa. Kävelin kadulla, kun huomasin joukon ihmisiä, hän muiden seurassa. Katsoimme hetken toisiamme ja juoksimme toistemme syliin. Itkin, ja hän halasi minua, tunsin lähen lämpönsä. Hän sanoi, ettei hänellä ole hätää, kaikki on hyvin.Oliko se vain unta, vai oliko se viesti häneltä, tuonpuoleisesta elämästä? Odottaako hän minua siellä? Näemmekö enää koskaan?Kuuntelin autossa musiikkia isäni kanssa. Erään kappaleen kohdalla muistin taas sen, kuinka hän oli pitänyt siitä niin. Kun sanoin sen isälleni, ääneni hiipui ja tunsin, kuinka kyyneleet vierivät poskeltani.Makaan yksin sängylläni. Kirjoitan tätä. Itken, koska ikävöin häntä niin. En varmaan koskaan pääse tästä yli. Ja jos se on niin, olkoon. En halua koskaan unohtaa parasta ystävääni.</blockquote>

[QUOTE="annimetall, post: 93522, member: 470"] Aina kun kävelen tuolla kaupungin kaduilla, näen ihmisiä. Toivon ja tahdon nähdä hänet vielä kerran, ja joka kerta kun joku, edes vähän häntä muistuttava kulkee ohi, tunnen täyttyväni toivolla. Ja joka kerta se toivo riistetään minulta. Olen lähes unohtanut hänen äänensä, miltä tuntui, kun hän oli lähelläni. Yritän olla ajattelematta häntä, koska en tahdo hyväksyä totuutta, vaikka osa minusta on sen jo tehnytkin. Sisimmässäni tiedän, etten näe häntä enää koskaan, mutta jokin itsepäinen osa minussa silti uskoo yhä, että näemme vielä. Sen jälkeen, kun sain tietää hänen lähdöstään, tunsin hänet ympärilläni joka päivä, monen päivän ajan. Valvoiko hän minua? Yrittikö hän viestiä kanssani? Yrittikö hän lohduttaa minua? Saanko ikinä vastausta tähän? Hän tuli luokseni unessa. Kävelin kadulla, kun huomasin joukon ihmisiä, hän muiden seurassa. Katsoimme hetken toisiamme ja juoksimme toistemme syliin. Itkin, ja hän halasi minua, tunsin lähen lämpönsä. Hän sanoi, ettei hänellä ole hätää, kaikki on hyvin. Oliko se vain unta, vai oliko se viesti häneltä, tuonpuoleisesta elämästä? Odottaako hän minua siellä? Näemmekö enää koskaan? Kuuntelin autossa musiikkia isäni kanssa. Erään kappaleen kohdalla muistin taas sen, kuinka hän oli pitänyt siitä niin. Kun sanoin sen isälleni, ääneni hiipui ja tunsin, kuinka kyyneleet vierivät poskeltani. Makaan yksin sängylläni. Kirjoitan tätä. Itken, koska ikävöin häntä niin. En varmaan koskaan pääse tästä yli. Ja jos se on niin, olkoon. En halua koskaan unohtaa parasta ystävääni. [/QUOTE]

En ole robotti