Etusivu
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Jäsenet
Paikalla nyt
Uudet profiiliviestit
Etsi profiiliviestejä
Chat
3
Kirjaudu
Rekisteröidy
Uutta
Etsi
Etsi
Etsi vain otsikoista
Tekijän:
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Valikko
Kirjaudu
Rekisteröidy
Lataa app
Asenna
Etusivu
Keskustelut
Keho, mielenterveys & syvälliset
haluisitko joskus lapsia? jos et / jos joo niin miksi?
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
You are using an out of date browser. It may not display this or other websites correctly.
You should upgrade or use an
alternative browser
.
Vastaa keskusteluun
Viesti
<blockquote data-quote="titi-uuh" data-source="post: 29426" data-attributes="member: 168"><p>Oon aina tullut lasten kanssa tosi hyvin toimeen. Siitä huolimatta en ole suurinta osaa elämästäni halunnut lapsia. Toisten vauvakuumeilu on kuulostanut musta aina tosi vieraalta. En vain yksinkertaisesti ole osannut nähdä itseäni äitinä. Myös vanhemmussnormit ovat tuntuneet kuvottavilta. Vauvat ovat muutenkin vähän epäilyttäviä.</p><p></p><p>Kyllä ärsytti ne typerästi hymyilevät ihmiset jotka sanoivat, että kyllä se mieli saattaa vielä muuttua. Kyllähän se saattaa, mutta olisi kauhean ihanaa, että lapsettomat haaveet nähtäisiin ihan yhtä valideina haaveina.</p><p></p><p>Sitten täytin 25 ja alitajuntani alkoi trollata mua. Muistan, kuinka näin maailman ihaninta unta siitä, että sain lapsen. Hän oli aivan huipputyyppi. Heräsin kesken unen sydän kipeänä, sillä kaipasin tätä juuri tapaamaani ihmistä niin kovasti. Enemmän heräiltyäni olin hämmästyksissäni. <em>Jaa että näinkö se alkaa.</em> Muistan, kuinka kaipasin koko loppupäivän. Niin se sitten alkoi.</p><p></p><p>Nykyään mulla on usein ovulaation aikaan ihan hirveä vauvakuume. Se ilmenee outona levottomuutena ja kaipuuna. En kuitenkaan ikipäivänä lähtisi niin massiiviseen projektiin ilman sellaista kumppania, jonka kanssa tuntisin vanhemmuuden voivan todella olla TURVALLISTA, HAUSKAA ja SEIKKAILULLISTA. Tylsyysloukku on pahin painajaiseni ja samoin se, että joutuisin kantamaan vastuun yksin. Unettomuus ja stressi kuumottavat, sillä ne provosoivat mulla mielialojen vaihtelua. Siksi kaipaisin paljon tukipilareita. Ideaalini olisi iiiiiiso lähipiiri, jossa lapset voisivat kasvaa ihan sikin sokin ja jossa turvallisia aikuisia olisi monta.</p><p></p><p>Vauvat ovat musta kyllä yhäkin vähän epäilyttäviä, mutta niin ne monista vanhemmista ensialkuun on. Oon muutoinkin onnekseni saanut nähdä sekä lähipiirissä että some-maailmassa mua ällöttäviä vanhemmuusnormeja rikkovaa vanhemmuutta. On ollut huojentavaa huomata, ettei vanhemmuuden tarvitse olla mitään tiettyä. Mun ei tartte muuttua tylsämieliseksi sosesössöttäjäksi, jos en halua.</p><p></p><p>Mutta niin siis miksi lapsia! Varmaankin siksi, että musta tuntuu vaikealta taistella biologista kelloani vastaan.</p><p></p><p>Ei mua varsinaisesti haittaa, vaikken koskaan saisikaan lapsia. Sitten mulla vain on joitain toisenlaisia elämäntehtäviä.</p></blockquote><p></p>
[QUOTE="titi-uuh, post: 29426, member: 168"] Oon aina tullut lasten kanssa tosi hyvin toimeen. Siitä huolimatta en ole suurinta osaa elämästäni halunnut lapsia. Toisten vauvakuumeilu on kuulostanut musta aina tosi vieraalta. En vain yksinkertaisesti ole osannut nähdä itseäni äitinä. Myös vanhemmussnormit ovat tuntuneet kuvottavilta. Vauvat ovat muutenkin vähän epäilyttäviä. Kyllä ärsytti ne typerästi hymyilevät ihmiset jotka sanoivat, että kyllä se mieli saattaa vielä muuttua. Kyllähän se saattaa, mutta olisi kauhean ihanaa, että lapsettomat haaveet nähtäisiin ihan yhtä valideina haaveina. Sitten täytin 25 ja alitajuntani alkoi trollata mua. Muistan, kuinka näin maailman ihaninta unta siitä, että sain lapsen. Hän oli aivan huipputyyppi. Heräsin kesken unen sydän kipeänä, sillä kaipasin tätä juuri tapaamaani ihmistä niin kovasti. Enemmän heräiltyäni olin hämmästyksissäni. [I]Jaa että näinkö se alkaa.[/I] Muistan, kuinka kaipasin koko loppupäivän. Niin se sitten alkoi. Nykyään mulla on usein ovulaation aikaan ihan hirveä vauvakuume. Se ilmenee outona levottomuutena ja kaipuuna. En kuitenkaan ikipäivänä lähtisi niin massiiviseen projektiin ilman sellaista kumppania, jonka kanssa tuntisin vanhemmuuden voivan todella olla TURVALLISTA, HAUSKAA ja SEIKKAILULLISTA. Tylsyysloukku on pahin painajaiseni ja samoin se, että joutuisin kantamaan vastuun yksin. Unettomuus ja stressi kuumottavat, sillä ne provosoivat mulla mielialojen vaihtelua. Siksi kaipaisin paljon tukipilareita. Ideaalini olisi iiiiiiso lähipiiri, jossa lapset voisivat kasvaa ihan sikin sokin ja jossa turvallisia aikuisia olisi monta. Vauvat ovat musta kyllä yhäkin vähän epäilyttäviä, mutta niin ne monista vanhemmista ensialkuun on. Oon muutoinkin onnekseni saanut nähdä sekä lähipiirissä että some-maailmassa mua ällöttäviä vanhemmuusnormeja rikkovaa vanhemmuutta. On ollut huojentavaa huomata, ettei vanhemmuuden tarvitse olla mitään tiettyä. Mun ei tartte muuttua tylsämieliseksi sosesössöttäjäksi, jos en halua. Mutta niin siis miksi lapsia! Varmaankin siksi, että musta tuntuu vaikealta taistella biologista kelloani vastaan. Ei mua varsinaisesti haittaa, vaikken koskaan saisikaan lapsia. Sitten mulla vain on joitain toisenlaisia elämäntehtäviä. [/QUOTE]
Lisää lainaukset...
En ole robotti
Lähetä vastaus
Etusivu
Keskustelut
Keho, mielenterveys & syvälliset
haluisitko joskus lapsia? jos et / jos joo niin miksi?
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivuston käyttöä, hyväksyt evästeidemme käytön.
Hyväksyn
Lue lisää...
Ylös
Pohja
