Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="haituvainen" data-source="post: 69024" data-attributes="member: 386"><p>Otsikossapa nuo miun ongelmat aikalailla onkin D: Miten ihmeessä näistä voi päästä eroon??? Oon aina ollu sellanen ihminen, joka sättii itteensä kamalasti joka v*tun asiasta, oli se sit jonkun henkilön sanoma kritiikki tai joku tilanne jossa nolaan itseni / mokaan jotenkin. En salli itseni mokailla, tehdä pieniäkään virheitä, en sitten mitään. Ajattelen että olen huono ihminen muuten, vaikka järjellä mietittynä on täysin inhimillistä mokailla. Myös jos joku antaa kritiikkiä (kuten tuossa aiemmin jo hieman sivusin) niin ei herranjumala sitä fyysisen ja henkisen pahan olon määrää, kun meen siitä jotenkin todella pahasti pois tolaltani.&nbsp; Kurkkuun tulee myös aina sellanen möykky ja tekee melkein mieli itkeä. Ei ihan oikeesti kukaan voi pahottaa mieltään asioista näin pahasti kun mie ja murehtii näin kamalan paljon D: Veikkaan että yks osasyy ainakin on se, että koin pienenä paljon henkistä väkivaltaa miun isän puolelta. Niissä tilanteissa se sai miun olon uhatuks ja jos iskä vaikka huus miulle, niin totta kai pienenä tuli sellanen olo että se ois ollu miun vika, mikä ei tietenkään näin myöhemmin aateltuna oo todellakaan niin. Mutta se on jääny tuonne takaraivoon, kun jouduin pikkulapsesta lähes 14-vuotiaaks asti jännittämään, olemaan koko ajan varpaillani ja ikään kun tavottelemaan sitä täydellisyyttä ja virheettömyyttä ettei iskä nyt vaan suuttus.</p></blockquote><p></p>

[QUOTE="haituvainen, post: 69024, member: 386"] Otsikossapa nuo miun ongelmat aikalailla onkin D: Miten ihmeessä näistä voi päästä eroon??? Oon aina ollu sellanen ihminen, joka sättii itteensä kamalasti joka v*tun asiasta, oli se sit jonkun henkilön sanoma kritiikki tai joku tilanne jossa nolaan itseni / mokaan jotenkin. En salli itseni mokailla, tehdä pieniäkään virheitä, en sitten mitään. Ajattelen että olen huono ihminen muuten, vaikka järjellä mietittynä on täysin inhimillistä mokailla. Myös jos joku antaa kritiikkiä (kuten tuossa aiemmin jo hieman sivusin) niin ei herranjumala sitä fyysisen ja henkisen pahan olon määrää, kun meen siitä jotenkin todella pahasti pois tolaltani. Kurkkuun tulee myös aina sellanen möykky ja tekee melkein mieli itkeä. Ei ihan oikeesti kukaan voi pahottaa mieltään asioista näin pahasti kun mie ja murehtii näin kamalan paljon D: Veikkaan että yks osasyy ainakin on se, että koin pienenä paljon henkistä väkivaltaa miun isän puolelta. Niissä tilanteissa se sai miun olon uhatuks ja jos iskä vaikka huus miulle, niin totta kai pienenä tuli sellanen olo että se ois ollu miun vika, mikä ei tietenkään näin myöhemmin aateltuna oo todellakaan niin. Mutta se on jääny tuonne takaraivoon, kun jouduin pikkulapsesta lähes 14-vuotiaaks asti jännittämään, olemaan koko ajan varpaillani ja ikään kun tavottelemaan sitä täydellisyyttä ja virheettömyyttä ettei iskä nyt vaan suuttus. [/QUOTE]

En ole robotti