Etusivu
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Jäsenet
Paikalla nyt
Uudet profiiliviestit
Etsi profiiliviestejä
Chat
1
Kirjaudu
Rekisteröidy
Uutta
Etsi
Etsi
Etsi vain otsikoista
Tekijän:
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Valikko
Kirjaudu
Rekisteröidy
Lataa app
Asenna
Etusivu
Keskustelut
Keho, mielenterveys & syvälliset
Kadun tän keskustelun tekoa vielä mutta (liittyy abortteihin)
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
You are using an out of date browser. It may not display this or other websites correctly.
You should upgrade or use an
alternative browser
.
Vastaa keskusteluun
Viesti
<blockquote data-quote="qualitymonkey" data-source="post: 107230" data-attributes="member: 34"><p>Ymmärrän sen ettei siit periaatteessa voi olla vihanen, mäkään en voi tavallaan olla niinku sillee vihanen vihanen, mut oon ärsyyntynyt tai silleen</p><p>Siis tavallaan vihanen mut silti mun on vaikee olla varsinkin äitille vihanen. Isälle on helpompi koska olin muutenkin tos niim vihanen sille vähän aikaa sit ku se huus mulle niin täysiä. Niin jo se sai mut suuttuu sille todella pahasti. Nyt oon ehkä jo vähemmän vihanen sille mutta silti. </p><p></p><p>Mut silti nään vähän eri tavalla ton "ei ne oo voinu tietää mun tulevaisuutta". Eihän munkaa vanhemmat, ei sillä, mut ne on kuitenkin tiennyt et joudun kärsimään kuolemanpelosta.</p><p>Jotenki se ei vaan must oo oikein.</p><p>Eikä varsinkaan se oo oikein että esim viime yönä (tai ehkä se oli jo aamu) mietin yhtä juhannusta tai joku kesäpäivä ku olin ehk 11-13v ja jotenki muistin kuinka ihmeen turvallinen olo mulla oli silloin. Mut en koskaan saa sitä turvan tunnetta enää takasin</p><p>Koska tästä ei oo paluuta</p><p>Jossain vaiheessa rupesin näkee koko ajan unia kuolemaa liittyen mut en enää koskaan tuu kokee olevani turvassa täs maailmas niiku silloin</p><p>En enää aattele mistään niinku silloin</p><p>Se oli oikeesti outoa kuinka must tuntu ihan normaalilta silloin</p><p>Ja muistan ku katoin ehk äitin kaa frendei joskus sillon 2010 aikoihin ja luulin tosiaa et elämä on turvallista</p><p>Mut ei enää koskaan oo mahollista ajatella et se olis. En enää koskaan tunne sitä kotoisuutta, turvallisuutta, on vaikee tuntee iloa tai onnellisuutta</p><p>Sillon maailma tuntu normaalilta mut se onki ihan erilainen. Tuntuu et mulle on valehdellut kaikki ja kaikki on pettänyt mut kun ne on antanut mun elää valheellises elämässä. Mikää ei ollukaa sitten sitä mitä ajattelin.</p><p></p><p>Mun mielestä mikään tässä ei voi olla oikein.</p><p></p><p>Esim lapsista täytyy pitää huolta ja ne täytyy pitää turvassa ok mut ei tääl voi olla turvassa kukaan t. Pelkään joka yö että noniin kuolen tänä yönä sit varmaan. Sehän onki varmasti vittu oikein ja hyvä.</p><p></p><p>Kaikki on niin ristiriidassa. Lapsilleen halutaan vaan hyvää ja että ne kokis olevansa just turvassa mutta kun kukaan ei voi sitä turvaa tarjota</p><p>Oikeasti miten kukaan ei yhtää näe sitä mitä mä??</p><p></p><p>Näin täs lähiaikoina yhen tutun ja sen vauvan niin ai että mun kävi sääliksi sitä</p><p>Must sen vanhemmat on iha mukavii ihmisii mut oikeesti törkeetä. Silti</p><p>Jotenki se vaa tuntuu silt et lapselle halutaan sit vaan pelkkää pahaa</p><p>Koska senhän te just teitte, tuomitsitte sen tähän elämään. Se on niin sairasta.</p><p></p><p>Joo no en oikeesti enää tiiä mut sanon vaa että ei oo hauskaa nähdä joka yö sellasta unta mis on jotenki mukana aina kuolema. Ei oo kiva saada paniikkikohtauksii sen takii. Ei oo kiva tunne kun kokee et on elänyt koko elämänsä jossain ihan sumussa ja sit yhtäkkiä herää totuuteen ja aattelee et tätä elämä on ja nii. Mä en käsitä miten mä oon koskaan voinu työntää nää ajatukset pois silleen et oon pystyny esim käymään koulua? Tuntuu aivan naurettavan oudolta ajatukselta et oon todella pystynyt.</p><p>Tai et ihmiset pystyy käymään töissä, eikö ne tosiaan mieti joka sekunti et "en mä voi keskittyy mihinkään mun pitää aatella kuolemaa" et ok. </p><p></p><p>Oon elänyt tähän saakka jossain aivan sumussa ja nyt kaikki aukenee mulle koko hirveydessään kunnolla ja tuntuu niinku en edes olis enää siin samas elämäs ku ennen.</p><p></p><p>Tää on ainakin maanpäällinen helvetti varmaan jos ei muuta</p></blockquote><p></p>
[QUOTE="qualitymonkey, post: 107230, member: 34"] Ymmärrän sen ettei siit periaatteessa voi olla vihanen, mäkään en voi tavallaan olla niinku sillee vihanen vihanen, mut oon ärsyyntynyt tai silleen Siis tavallaan vihanen mut silti mun on vaikee olla varsinkin äitille vihanen. Isälle on helpompi koska olin muutenkin tos niim vihanen sille vähän aikaa sit ku se huus mulle niin täysiä. Niin jo se sai mut suuttuu sille todella pahasti. Nyt oon ehkä jo vähemmän vihanen sille mutta silti. Mut silti nään vähän eri tavalla ton "ei ne oo voinu tietää mun tulevaisuutta". Eihän munkaa vanhemmat, ei sillä, mut ne on kuitenkin tiennyt et joudun kärsimään kuolemanpelosta. Jotenki se ei vaan must oo oikein. Eikä varsinkaan se oo oikein että esim viime yönä (tai ehkä se oli jo aamu) mietin yhtä juhannusta tai joku kesäpäivä ku olin ehk 11-13v ja jotenki muistin kuinka ihmeen turvallinen olo mulla oli silloin. Mut en koskaan saa sitä turvan tunnetta enää takasin Koska tästä ei oo paluuta Jossain vaiheessa rupesin näkee koko ajan unia kuolemaa liittyen mut en enää koskaan tuu kokee olevani turvassa täs maailmas niiku silloin En enää aattele mistään niinku silloin Se oli oikeesti outoa kuinka must tuntu ihan normaalilta silloin Ja muistan ku katoin ehk äitin kaa frendei joskus sillon 2010 aikoihin ja luulin tosiaa et elämä on turvallista Mut ei enää koskaan oo mahollista ajatella et se olis. En enää koskaan tunne sitä kotoisuutta, turvallisuutta, on vaikee tuntee iloa tai onnellisuutta Sillon maailma tuntu normaalilta mut se onki ihan erilainen. Tuntuu et mulle on valehdellut kaikki ja kaikki on pettänyt mut kun ne on antanut mun elää valheellises elämässä. Mikää ei ollukaa sitten sitä mitä ajattelin. Mun mielestä mikään tässä ei voi olla oikein. Esim lapsista täytyy pitää huolta ja ne täytyy pitää turvassa ok mut ei tääl voi olla turvassa kukaan t. Pelkään joka yö että noniin kuolen tänä yönä sit varmaan. Sehän onki varmasti vittu oikein ja hyvä. Kaikki on niin ristiriidassa. Lapsilleen halutaan vaan hyvää ja että ne kokis olevansa just turvassa mutta kun kukaan ei voi sitä turvaa tarjota Oikeasti miten kukaan ei yhtää näe sitä mitä mä?? Näin täs lähiaikoina yhen tutun ja sen vauvan niin ai että mun kävi sääliksi sitä Must sen vanhemmat on iha mukavii ihmisii mut oikeesti törkeetä. Silti Jotenki se vaa tuntuu silt et lapselle halutaan sit vaan pelkkää pahaa Koska senhän te just teitte, tuomitsitte sen tähän elämään. Se on niin sairasta. Joo no en oikeesti enää tiiä mut sanon vaa että ei oo hauskaa nähdä joka yö sellasta unta mis on jotenki mukana aina kuolema. Ei oo kiva saada paniikkikohtauksii sen takii. Ei oo kiva tunne kun kokee et on elänyt koko elämänsä jossain ihan sumussa ja sit yhtäkkiä herää totuuteen ja aattelee et tätä elämä on ja nii. Mä en käsitä miten mä oon koskaan voinu työntää nää ajatukset pois silleen et oon pystyny esim käymään koulua? Tuntuu aivan naurettavan oudolta ajatukselta et oon todella pystynyt. Tai et ihmiset pystyy käymään töissä, eikö ne tosiaan mieti joka sekunti et "en mä voi keskittyy mihinkään mun pitää aatella kuolemaa" et ok. Oon elänyt tähän saakka jossain aivan sumussa ja nyt kaikki aukenee mulle koko hirveydessään kunnolla ja tuntuu niinku en edes olis enää siin samas elämäs ku ennen. Tää on ainakin maanpäällinen helvetti varmaan jos ei muuta [/QUOTE]
Lisää lainaukset...
En ole robotti
Lähetä vastaus
Etusivu
Keskustelut
Keho, mielenterveys & syvälliset
Kadun tän keskustelun tekoa vielä mutta (liittyy abortteihin)
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivuston käyttöä, hyväksyt evästeidemme käytön.
Hyväksyn
Lue lisää...
Ylös
Pohja
