Roolipelit Lolly&Dayplayer #146

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Cassandra

Nainen kirjoitti viimeisiä rivejä lehtiöönsä ja sammutti sitten nauhoituksen puhelimestaan. Cass oli tullut paloasemalle tekemään juttua sen miehistä ja itse paloasemasta tietenkin. Sen miehistö oli kuluneen vuoden aikana tehnyt varsin loistavaa työtä ja olivat pelastaneet lukuisia ihmishenkiä. Hän lopetteli juuri keski-ikäisen palomiehen haastattelua ja hymyili hieman. Jutusta tulisi oikein hyvä, koska kaikki paloaseman työntekijät olivat suostuneet puhumaan.
Kun mies sitten pääsi lähtemään hänen luotaan, keskittymään hommiinsa, Cass nousi ylös ja päätti hakea seuraavan haastateltavansa. Hänet oli ohjattu päällikön huoneeseen haastatteluja varten ja se tuntui suurelta kunnialta. Cass poistui huoneesta, sitoen hiuksensa kiinni ja jatkoi matkaansa keittiöön, jossa joku jo odottikin vuoroaan.
”Hei, oletko valmis?” Cass kysyi, luoden katseensa mieheen.

# Joo, sain neljä päivää. Ja toi oli muutenkin ihan omituinen tilanne, kun se lääkäri soitti. Mun piti ite päättää mitä lääkettä mulle laitetaan, tai siis se kysy eka yhestä lääkkeestä, mikä mulle määrättiin tammikuussa tota olkaa varten. No se ei silloin auttanut, niin nyt sit määräs burana 600, mun piti päättää sit se määrä kuinka paljon se laittaa sitä lääkettä. Sit se kysy sairasloman pituudesta, ehdotti tota neljää päivää ja sanoin, et se on varmaan ok. Tuli tosi oudot fiilikset ja mä ihan oikeesti tarkistin netistä sen lääkäriluvan. D:
Mut nää neljä päivää tulee kyl tarpeeseen. Joudun meinaan auttaa vasemmalla kädellä tota oikeaa, jos haluun tehdä sillä mitään. -__- Olka ei anna vielä hirveesti periksi. Mut onneksi toi burana tehoaa särkyyn aika hyvin. #
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
Mickey

Mies oli työskennellyt palomiehenä nelisen vuotta ja joka päivä hän oli vain varmempi siitä että tämä oli se hänen juttunsa. Ihmishenkien pelastaminen oli tälle lähellä sydäntä ja vaaralliset tilanteet toivat mukavasti adrenaliinia päiviin. Tämä tiesi työnsä vaarat ja että joka tehtävällä täytyi olla valppaana eikä virheisiin ollut varaa. Virheet kun saattoivat maksaa pelastettavien, työkavereidensa ja myöskin oman hengen.
Mickey kohotti katseensa taukohuoneen ovesta sisään astuvaan toimittajaan ja nyökkäsi pienesti.
”Kyllä vain”, vastasi pienesti hymyillen ja asteli pöydän luo.
”Teemmekö haastattelun täällä?”, varmisti vielä ennen kuin kävisi istumaan.

#Ookei, kuulostaa kyllä melko oudolta että lääkäri kysyy potilaaltaan että mitä lääkettä laitetaan ja kuinka paljon :D Olisin varmasti itsekin tuossa tilanteessa tarkistanut lääkärinluvat! #
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Cassandra

Nainen oli iloinen siitä, että oli löytänyt unelma-ammattinsa jo nuorena ja oli päässyt paikallislehteen töihin. Hän sai tavata uusia ihmisiä, jotka olivat enemmän tai vähemmän jännittäviä. Esimerkiksi palomiehissä oli ollut jo hyvin kiinnostavia yksilöitä ja hän osasi arvostaa noiden uurastusta. Nainen ei ollut edes joutunut taistelemaan tästä jutusta, mutta jos oltiin rehellisiä, kovin moni ei olisi tätä juttua välittänyt tehdäkään. Hän sen sijaan piti tämänlaisista jutuista, niistä oli mukava kirjoittaa.
Cass hymyili miehelle, tuon vastauksen kuullessaan. Miehen sitten jatkaessa, hän pudisti hieman päätään.
”Ei, sain päällikkönne huoneen käyttööni. Siellä saa olla hieman enemmän rauhassa ja ei tule keskeytyksiä”, Cass vastasi tuolle. Nainen mittaili miestä hetken verran katseellaan ja hymyili aavistuksen.
”Joten jos siitä ei ole vaivaa, voisimme siirtyä sinne. Kaikki välineeni ovat siellä”, Cass sanoi vielä, ennen kuin lähti astelemaan takaisin päällikön huonetta kohden.
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
Mickey

Kun mies oli kuullut että heidän asemaansa tultaisiin haastattelemaan paikallislehteen oli se tietenkin mielestään hieno asia. Vaikka varmasti jo moni tiesi kuinka tärkeää työtä he tekivät, niin nyt vielä suuremman yleisön oli mahdollisuus päästä tutustumaan palomiehen arkeen ja kaikkeen siihen mitä siihen kuului. Oli hienoa päästä kertomaan niistä ihmishengistä jotka he olivat onnistuneet pelastamaan. Tietenkin mukaan mahtui myös niitä traagisia hetkiä, jolloin oli ollut jo liian myöhäistä tehdä enää mitään.
Mickey nyökkäsi pienesti kun toimittaja kertoi saaneen näiden päällikön huoneen käyttöönsä, jossa voisi haastattelut pitää.
”Ei suinkaan”, vastasi sitten hymyillen ja lähti astelemaan naisen perässä kohti päällikön huonetta. Huoneeseen päästyään tämä kävi pöydän toiseen päähän istumaan hakien hetken mukavaa asentoa.
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Cassandra

Nainen toivoi, että haastattelusta tulisi mielenkiintoinen ja hyvä. Mielenkiintoisuuden suhteen ei välttämättä olisi ongelmaa, sillä palomiehet olivat kertoneet hyviä juttuja ja niiden muodostaminen tekstiksi ei olisi mikään ongelma. Onneksi hänellä oli aikaa kirjoittaa tekstinsä ja hioa sitä mahdollisimman paljon.
Toimiston puolella Cass loi katseensa mieheen, kun tuo pääsi istumaan ja hymyili pienesti tuolle. Hän käynnisti nauhoituksen puhelimessaan ja otti lehtiön käteensä.
”Joten, olen Cassandra Mayweather. Voit kutsua minua Cassiksi. Nauhoitan tämän kaiken ihan vain kirjoittamisen tueksi”, Cass sanoi, esittäytyen vihdoin.
”Kertoisitko aivan ensiksi nimesi, ikäsi ja kuinka kauan olet ollut tällä paloasemalla?” Cass kysyi hymyillen ja pyöritti kynää sormissaan.
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
Mickey

Mies pureskeli hellästi huultansa samalla kun antoi katseensa kiertää hetken huoneessa. Hän muisti ensimmäisen päivänsä asemalla ja kuinka oli istunut melko hermostuneena tässä samaisessa huoneessa, kun päälikkö oli perehdyttänyt häntä työhön. Ensimmäinen työpäivä oli jäänyt vahvasti tämän mieleen. Kaikki oli ollut silloin niin uutta ja jännittävää.
Mickey siirsi katseensa toimittajaan kun tuo esitteli itsensä ja kertoi nauhoittavansa haastattelun kirjoittamisen tueksi. Tämä nyökkäsi pienesti ja nosti molemmat kätensä pöydälle napaten lyijykynän käteensä joka lojui pöydälle ja pyöritteli hetken sitä käsissään.
”Olen Mickey Jones, 30 vuotta. Ja olen työskennellyt täällä nelisen vuotta.”, vastasi Cassin esittämään kysymykseen ja nyökkäsi pienesti. Neljä vuotta oli vielä melko vähän varsinkin jos vertasi vanhempiin palomiehiin, jotka olivat olleet asemalla töissä jo parikymmentä vuotta ellei enemmänkin.
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Cassandra

Naisesta oli hauska tehdä haastatteluja, se avasi tietyllä tavalla ihmisten sielunelämää. Useimmiten haastateltavansa olivat hyvinkin mielenkiintoisia ja harvemmin hän oli joutunut lähtemään haastattelusta tyhjin käsin, kun ei saanut haastateltavasta mitään irti. Palomiehet olivat olleet ihan toinen juttu, jokainen noista oli halunnut avata sanasen arkkunsa ja juttua oli riittänyt.
Cass seurasi katseellaan miestä ja sitä, miten tuo otti kynän pöydältä. Toinen taisi olla melko hermostunut, mikä oli ihan ymmärrettävää. Cass nyökkäsi hymyillen, kun mies kertoi nimensä. Hän kirjasi tuon nimen ja iän lehtiöönsä, jotta varmasti kirjoittaisi ne oikein.
”No niin, hienoa”, Cass tuumasi itsekseen ja laski hieman lehtiötään.
”Mikä sai sinut ryhtymään palomieheksi? Oletko viihtynyt tällä asemalla?” Cass kysyi Mickeyltä.
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
Mickey

Mies tunsi olonsa jo hieman rennommaksi ensimmäisten kysymysten jälkeen. Olihan tämä hänen ensimmäinen haastattelunsa, joten ihan ymmärrettävää että se oli aluksi hermostuttanut sekä jännittänyt. Mutta mitä rennompi tämä olisi, niin sitä paremmin haastattelu tulisi menemään ja hänen olisi helpompi vastata kysymyksiin sekoilematta sanoissaan.
Mickey laski lopulta lyijykynän kädestään pöydälle ja nojautui kevyesti tuolin selkänojaa vasten. Kun Cass sitten kysyi mikä oli saanut tämän ryhtymään palomieheksi ja oliko tämä viihtynyt tällä asemalla, tämä puraisi hellästi huultansa ja hymähti hieman.
”Olen jo lapsesta asti haaveillut että saisin pelastaa ihmishenkiä ja työskennellä ihmisten parissa. Enkä ole koskaan halunnut tehdä työtä, jossa kaikki päivät ovat samanlaisia”, vastasi nyökäten ja piti katseensa naisessa.
”Ja olen viihtynyt täällä todella hyvin. Minulla on loistavat työkaverit ja hyvä esimies eli palopäällikkömme”, jatkoi hymyillen.
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Cassandra

Nainen tiesi, etteivät kysymyksensä olleet välttämättä järin kiinnostavia mutta ne olivat ihan standardikysymyksiä tällaista haastattelua varten. Ne antaisivat kuitenkin jonkinlaista kuvaa palomiehen työstä, noista ihmisinä ja pelastajina tietenkin. Naisen oli myönnettävä, että hän oli oppinut uusia asioita haastatellessaan palomiehiä ja arvostuksensa noita kohtaan oli vain kasvanut.
Cass kuunteli Mickeyn vastauksia kysymyksiinsä, kirjoittaen samalla muutamia juttuja ylös tuon vastauksista. Ne olivat asioita, jotka elävöittäisivät haastattelun ja olisi hyväksi tueksi Mickeyn kertomalle.
”Hyvin harvoin kukaan tietää, mitä haluaa tehdä lapsesta lähtien. Tarkoitan, että useimmiten haaveet vaihtuvat. Mutta on hienoa, jos haaveesi on pysynyt samana vuodesta toiseen”, Cass sanoi lempeästi hymyillen.
”Pakko yhtyä sanoihisi, kaikki ovat vaikuttaneet hyvin mukavilta. Minulla ei ole ollut koskaan näin helppoja haastateltavia”, Cass naurahti.
”Mikä on ikimuistoisin pelastustehtäväsi? Oletko koskaan joutunut pelkäämään henkesi puolesta tai joutunut vaaratilanteeseen? Ja oletko sinkku vai naimisissa?” Cass luetteli liudan kysymyksiä.

# Mulla alkais lauantai aamuna kahden viikon loma. Tai oikeastaan viikon loma, mut siihen tulee lisäksi vielä viikon verran vuosivapaita ja mä niin ootan sitä. Pääsee lepäämään oikein kunnolla ja voi nukkua vaikka kellon ympäri. :D #
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
Mickey

Mies oli jo lapsesta asti halunnut palomieheksi ja ollut kovin päättäväinen siitä että hänestä sellainen vielä aikuiseksi vartuttuaan tulee. Eihän kukaan oikein tahtonut sitä vielä silloin uskoa vaan olivat olleet sitä mieltä, että se on vain pienen pojan unelmaa mikä tulee muuttumaan kun tämä varttuisi vanhemmaksi. Niinhän toki monelle kävi, mutta ei hänelle.
Mickey kallisti hieman päätänsä Cassin sanoille ja naurahti hieman.
”Totta. Ei kukaan vielä silloin uskonut että minusta todellakin tulisi jonain päivänä palomies paitsi tietenkin minä itse. Se oli vain suurin unelmani ja halusin pitää siitä kiinni”, sanoi nyökäten. Kun toinen sitten kysyi hänen ikimuistoisinta pelastustehtävää sekä oliko tämä joutunut pelkäämään henkensä puolesta, tämä hiljensi hetkeksi muistelemaan pelastustehtäviä joissa oli ollut mukana.
”Ikimuistoisin pelastustehtävä on varmaankin se, kun 7 vuotias tyttö oli soittanut hätänumeroon ja kertonut olevansa 5 vuotiaan pikkuveljensä kanssa kodissaan jossa oli syttynyt tulipalo ja heidän isänsä oli sammunut sohvalle. Saimme onneksi pelastettua kaikki kolme vahingoittumattomina mutta myös surulliseksi tehtävän teki se, kun saimme tietää isän kärsineen alkoholiongelmasta ja tulipalo oli syttynyt hänen tupakistaan kun oli sammunut sohvalle kesken kaiken.”, kertoi päätänsä pudistaen.
”Ja tehtävä jossa olen pelännyt eniten henkeni puolesta on sellainen, kun olimme sammuttamassa vanhaa tehdasta joka oli syttynyt nuorison tulitikku leikeistä. Pari nuorta oli jäänyt sinne saarroksiin ja rakennus oli vaarassa sortua hetkenä minä hyvänsä. Olin juuri päässyt toisen nuoren kanssa ulostulo aukolle kun tehdas sortui takanamme. Onneksi pääsimme ulos juuri viime hetkellä”, jatkoi huokaisten.
”Ja olen sinkku”, kertoi vielä lopuksi ja hymyili hieman.

# Hyvää lomaa! :D #
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Cassandra

Naisesta oli ollut mielekästä kuunnella palomiesten kertomuksia jo senkin takia, että oma työnsä oli hyvin erilaista. Hän kirjoitti ensin toimistolla monta tuntia putkeen, kävi tekemässä välillä haastatteluita lehteä varten ja osallistui sen editoimiseen. Ja vaikka hän rakasti työtään, niin se vei välillä aikaa muilta haaveilta. Hyvänä esimerkkinä oli hänen henkilökohtaisella koneella oleva kirjan alku, jota hän oli työstänyt aika ajoin, mitä oli töiltään ehtinyt.
Cass havahtui mietteistään hereille, kun kuuli Mickeyn vastaavan sanoihinsa. Hän soi Mickeylle hymyn ja nyökkäsi hieman.
”On hyvä, että pidit haaveestasi kiinni. Muuten et olisi tässä”, Cass vastasi. Miehen sitten kertoessa ikimuistoisimmasta tehtävästään, Cass pudisti päätään. Oli sääli, että aikuiset ihmiset asettivat pienet lapset alttiiksi vaaralle omalla käytöksellään. Oli kuitenkin ollut onni onnettomuudessa ja palomiehet olivat saapuneet ajoissa paikalle. Miehen jatkaessa seuraavaan kysymykseensä, Cass kirjoitti tietoja lyhyin sanoin ylös ja nyökkäsi aavistuksen verran. Hän oli saanut Mickeystä paljon irti, aivan kuten muistakin. Kun tuo sitten vielä kertoi olevansa vapaa, vino hymy kohosi Cassin huulille. Jutun jälkeen Mickey saisi hätistellä kosijoita, etenkin kun nuo näkisivät miehen siniset silmät kuvassa.
”No niin, hienoa. Minulla onkin kaikki tarvitsemani”, Cass sanoi ja sammutti sitten puhelimensa nauhoituksen.
”Kuten kerroin muillekin, valokuvaajamme tulee ottamaan muutaman kuvan. Hän ei päässyt tänään, lapset olivat kipeinä, mutta hän yrittää päästä huomenna”, Cass sanoi, sulkiessaan lehtiötään.

# Kiitos! :) #
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
Mickey

Mies tiedosti että työnsä oli vaarallista ja jokainen tehtävä saattoi olla hänen viimeisensä, mutta mikäli hän antaisi pelolle vallan ei hän voisi enää tehdä tätä työtä. Hän ei voinut antaa omille peloilleen valtaa kun oli pelastamassa jonkun toisen henkeä vaan hänen oli pysyttävä rohkeana ja rauhallisena. Kaikista ei tähän työhön ollu se oli ikävä tosia asia, mutta tätä työtä ei voinut tehdä jos ei osaisi hallita omia pelkojaan.
Mickey antoi katseensa pysyä kaikessa rauhassa Cassissa ja kohotti aavistuksen toista kulmaansa, kun toinen kertoi haastattelun olevan ohi. Tämä oli kieltämättä hieman yllättänyt kuinka nopeasti aika oli mennyt ja olisi mielellään istunut vielä tovin haastateltavana.
”Toivottavasti osasin vastata kysymyksiisi niin että saat hyvän jutun kasaan”, sanoi pienesti hymyillen. Kun toinen sitten kertoi valokuvaajan tulevan vielä ottamaan huomenna muutaman kuvan, nyökkäsi tämä hieman.
”Toivottavasti olen edustuskunnossa etten ole juuri tullut tehtävältä”, vitsaili naurahtaen.
”Haluaisitko juoda vielä kupillisen kahvia ennen kuin lähdet?”, kysyi sitten.

# Kävin tänään ottamassa nenälävistyksen! Tuohon nenänsivuun renkaan #
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Cassandra

Naisen oli aika pakata tavaransa ja etsiä päällikkö käsiinsä, kiittääkseen tästä tilaisuudesta, sekä muistuttaa kuvaajan saapumisesta. Kaikki palomiehet olivat olleet hyvin ystävällisiä ja kaupunki sai olla ylpeä uutterista pelastajistaan. Nainen hymähti hieman, hänellä olisi onneksi muutama päivä aikaa kirjoittaa juttu, se ilmestyisi viikonlopun painokseen ja hän halusi varmistaa sen olevan täydellinen. Mitä kirjoittamiseen tuli, nainen oli perfektionisti.
Cassin ajatuksenjuoksu katkesi, kun hän kuuli Mickeyn sanat. Ne nostattivat pienen hymyn huulillensa ja nainen nyökkäsi.
”Vastasit oikein mainiosti kysymyksiini. Minulla ei ole mitään valittamista”, Cass vastasi. Miehen vitsailu sai hänet kohottamaan kulmiaan ja mietteliäs ilme nousi kasvoilleen.
”Olisi itseasiassa mieletöntä, jos olisitte juuri tulleet tehtävältä. Se toisi syvyyttä juttuun”, Cass tuumasi. Mickeyn kysyessä seuraavaksi, haluaisiko hän kupillisen kahvia, nainen vilkaisi kelloa puhelimestaan.
”No minulla on kyllä aikaa, että kupillinen maistuu kyllä”, Cass vastasi tuolle ja laittoi sitten lehtiön, kynän ja puhelimen laukkuunsa.

# Oho, sattuiko paljon? :) Oon ite miettinyt septumia, mutta en oo sellaista ottanut kun en tiedä sopisiko se. :D #
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
Mickey

Miestä harmitti ettei äitinsä ollut mahdollista nähdä kuinka poikansa oli toteuttanut lapsuuden haaveensa ja työskenteli nyt palomiehenä. Äiti oli aina kehottanut pitämään unelmistaan kiinni ja seuraamaan niitä. Valitettavasti isästä ei voinut ajatella samoin, joka oli vaimonsa kuoleman jälkeen muuttunut välinpitämättömäksi jopa omia lapsiaan kohtaan.
Mickey havahtui ajatuksistaan Cassin puhuessa ja kallisti hieman päätänsä. Niin, ehkä se olisi jotenkin aidomman näköistä jos nämä olisivat juuri saapuneet tehtävältä kun heitä oltaisiin ottamassa kuvia.
”Hienoa. Mennään sitten taukohuoneeseemme”, sanoi hymyillen ja lähti astelemaan kohti taukohuonetta. Huoneessa ei juuri tällä hetkellä ollut muita, joka tarkoitti myös sitä ettei kahviakaan ollut valmiina. Tämä asteli kahvinkeittimen luo, ryhtyen keittämään heille kahvia.
”Kauanko olet ollut toimittajana?”, kysyi ja vilkaisi nopeasti naista keskittyen sitten jälleen kahvin keittämiseen.

# Ei oikeastaan juuri yhtään. Vähän nipisti. Vedet kyllä tuli silmistä :D #
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Cassandra

Nainen ei ollut yhtään odottanut, että Mickey päätyisi tarjoamaan kahvia. Hän oli kyllä ajatellut napata jostain kahvilasta kupillisen mukaan ja jatkaa sitten matkaansa. Tämä oli tietenkin parempi, kahvin jälkeen hän voisi ajaa suoraan toimitukseen ja aloitella jutun kirjoittamista. Nainen hymähti hiljaisesti ja sipaisi hiussuortuvan korvansa taakse.
Mickeyn sanat kuullessaan Cass nyökkäsi ja otti laukkunsa, lähtien seuraamaan miestä. Hän ei nähnyt mitään syytä, miksi olisi kieltäytynyt kahvikupillisesta. Ehkä Mickey kertoisi vielä jotain, mitä saattaisi käyttää artikkelissa. Taukohuoneeseen päästyä, Cass loi katseensa Mickeyyn joka ryhtyi kahvinkeittoon.
”Vajaat viisi vuotta”, Cass vastasi hymyillen.
”Minusta piti tulla eläinlääkäri, mutta olen aina rakastanut kirjoittamista, joten muutin suunnitelmiani”, Cass vastasi tuolle.
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
Mickey


Saatuaan kahvin tippumaan mies kääntyi Cassiin päin ja noja kevyesti tasoa vasten. Hän kallisti hieman päätänsä katsellessaan toista ja huomasi odottavansa jo malttamattomana haastattelun ilmestymistä paikallislehteen. Harmi vain ettei hänellä oikein ollut ketään kenelle esitellä ja lukea juttua heistä. Isäänsä ei kiinnostanut ja tuskin veljeäänkään hirveästi moinen kiinnostaisi. Äitinsä olisi varmasti ollut innostuneena lukemassa haastattelua ja ehkä hieman herkistynytkin kuinka kuopuksensa oli päässyt paikallislehteen.
Mickey havahtui ajatuksistaan kun Cass kertoi toimineensa vajaat viisi vuotta toimittajana ja kuinka hänestä piti tulla ensin eläinlääkäri, mutta sitten suunnitelmat muuttuivat.
”Harmittaako sinua koskaan ettet lähtenytkään opiskelemaan eläinlääkäriksi? Vaikka kirjoittaminen onkin sinun juttusi”, kysyi napaten samalla kaksi kuppia kaapista ja asetteli ne sitten pöydälle.

# Mitäs muuten tykkäät näistä Riverdalen jaksoista kun hyppäsivät hieman vuosia eteenpäin? #
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Cassandra

Naisesta oli ollut mukavaa, että Mickey oli kysynyt häneltä kahvista. Tuon ei olisi tarvinnut, mutta se osoitti vain, että miehellä oli käytöstapoja. Ja ei naisella ollut myöskään mitään kevyttä jutustelua vastaan, he tuskin tulisivat törmäämään toisiinsa toistamiseen Mickeyn kanssa. Hän oli ollut onnekas saadessaan näin mukavan porukan haastateltavakseen, asiat olisivat voineet mennä huonomminkin.
Cass seurasi hetken katseellaan, miten kahvi valui pannuun. Hän loi kuitenkin katseensa takaisin Mickeyyn, kun kuuli tuon kysymyksen. Hienoinen hymy kohosi naisen huulille, hän oli kuullut saman kysymyksen ennenkin.
”Ei oikeastaan. Tietenkin eläinlääkärinä saisi varmasti paremman palkan ja säästöt, mutta en ole hirveästi rahan perään, jos olen rehellinen”, Cass vastasi.
”Ja pidän siitä, että pääsen edes hieman tutustumaan ihmisiin tällä tavoin, haastattelemalla vaikka en tapaisikaan heitä enää”, Cass jatkoi. Ei hän ollut etsimässä haastateltavistaan uusia ystäviä.

# No siis, mua harmittaa kaikkein eniten se että FP ei oo enää mukana kuvioissa. :/ Ja onhan toi silleen ihan mielenkiintoista nähdä, miten ne tulee viettää aikuiselämänsä. Toivon vaan, ettei taso huonone ja että sarjasta ei tuu pitkäveteinen.
Ja se mistä en niin välitä on se, miten Archie ja Veronica haikailee/haikaili toistensa perään vielä noin monen vuoden jälkeen. Mä en jotenkin innostu niiden suhteesta, se tuntuu tosi loppuunkulutetulta. :/ #
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
Mickey

Mies palasi kahvinkeittimen luo kun kahvi oli tippunut ja nappasi pannun mukaansa. Sen jälkeen hän asteli takaisin pöydän luo, kaataen kumpaankin kuppiin kahvia ja palautti sitten pannun takaisin paikoilleen. Jääkaapista hän nappasi vielä maitopurkin mukaansa, laskien sen pöydälle ja kävi sitten istumaan Cassia vastapäätä. Hän työnsi toisen mukin lähemmäksi naista ja veti sitten omansa lähemmäksi itseään. Tämä sekoitteli kahviaan hetken, kunnes kaatoi tipan maitoa joukkoon.
”Minusta rahaa tärkeämpää on tehdä työtä josta tykkää. En voisi itsekään tehdä työtä josta en pidä vain hyvän palkan vuoksi. Tärkeämpää on että lähtee hyvillä mielin töihin kuin se, että töihin meno ahdistaa”, sanoi nyökäten ja loi katseensa naiseen.
”Tulen varmasti olemaan palomies aina eläkeikään asti”, jatkoi naurahtaen.

# Joo sama harmittaa mua :/ FP:tä olis tarvittu kyllä tuolla!
Mä en kans hirveesti jaksaisi enää tuota Archien ja Veronican juttua, vaikka en siitä Veronican uudesta miehestä kyllä tykkääkään yhtään. Ja Hiram on edelleen rasittava!
Mut toivotaan ettei tuon sarjan taso huononisi tuosta...en kyllä tiedä mitä ajatella kans tosta avaruusolento jutskasta... #
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Cassandra

Nainen vaihtoi hieman asentoa tuolillaan ja katseli Mickeytä hetken aikaa. Hän oli yllättynyt miten helppoa miehen kanssa oli jutella. He olivat vasta tavanneet haastattelun merkeissä ja keskustelivat jo näinkin vapaasti. Harvemmin hänelle tapahtui vastaavaa haastattelun päätteeksi. Nainen ei kuitenkaan ajatellut asiaa sen enempää, Mickeykään tuskin pistäisi asialle sen enempää painoarvoa ja se olisi ihan okei.
Cass hymyili hieman, kun mies palasi mukien kanssa takaisin ja otti omansa, Mickeyn työnnettyä sitä lähemmäs häntä.
”Kiitos”, Cass sanoi ja maistoi varovasti kuumaa kahviaan. Hän kuunteli vaitonaisena miehen sanoja ja nyökkäsi hieman sitten.
”Olet aivan oikeassa. Liian moni on sellaisessa paikassa töissä, missä töihin lähtö ahdistaa. Ja monesti ne alat saattavat olla sellaisia, josta saa enemmän rahaa”, Cass vastasi olkiaan kohauttaen. Vino virne kohosi huulillensa Mickeyn sanojen myötä.
”Sama täällä. Tai siis, että olen varmasti toimittaja eläkeikään saakka. Ja kuka tietää, ehkä saan julkaistua kirjankin vuosistani toimittajana”, Cass naurahti.

# No olis tosiaan tarvittu! Mutta ymmärrän sit taas täysin, et jos näyttelijä kokee jo antaneensa kaiken ja lähtee sen vuoksi.
Ja hyvä etten ole ainoa. Musta ne on muutenkin jotenkin epäsuhtainen pari, musta ne ei sovi toisillensa. Mutta en sit tiiä, että haluaisinko Archien olevan Bettynkään kanssa. Ne sopis ehkä paremmin toisilleen, mutta en tiiä. En tykkää itekään siitä Veronican miehestä. :D Ja Hiram, voi jeesus että se ärsyttää mua. -__- Siitä yllätyin kans, et Reggie meni sen leipiin.
Toi avaruusolentojuttu on kyl vähän kyseenalainen, mut katotaan et tuleeko sillekin sit joku järkiselitys.

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun. Tuli tossa sellainen ajatus mieleen, että joku naikkonen voisi olla kiinnostunut Natesta enemmän kuin satunnaisena sänkykaverina. Ne olis voinut päätyä tosiaan useammin samaan osoitteeseen ja se nainen olisi sitten ymmärtänyt vähän väärin. Näin ollen se tuppaisi ilmestymään aina sinne, missä Nate on. Ja sit joku kerta Hazel sattuis olemaan samassa paikassa niiden kanssa ja Nate tukeutuis Hazelin apuun, jonka seurauksena niiden välillä voisi tapahtua jotain. #
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
# Tuo sopii oikein hyvin!
Pitäisikö meidän vaihdella nyt Nateen ja Hazeliin? Jos törmäävät jossakin? Onko ehdotuksia? :D #
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
# Vaihdellaan vaan. :) Mietin, että jos vaikka Hazelin auto olisi hajonnut kesken matkan, vettä tulis kaatamalla ja kaiken kurjuuden lisäksi sillä olisi akku loppu, joten ei voi soittaa hinausta tai muuta apua. Nate vois ajaa ohi, yrittää vilkasta autoa, soittaa hinausauton paikalle ja sit tarjota kyytiä Hazelille, kun odottelevat hinausautoa paikalle? #
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
Nathan

Mies painoi Mustanginsa kaasupoljinta saavuttuaan moottoritielle ja rummutteli samalla rattiin musiikin tahtiin. Keli oli kamala ja vettä satoi kaatamalla, mutta se ei tätä juurikaan haitannut. Ratin takana istuminen ja omalla rakkaalla autolla ajaminen sai mielentilan kohoamaan huonoinakin päivinä ja suuremmankin ketutuksen katoamaan.
Nate saapui pian moottoritien päättymiskohtaan ja joutui hiljentämään hieman vauhtiaan. Samalla hän huomasi tien reunassa hätävilkut päällä olevan auton ja kurtisti hieman kulmiaan. Harvoin hän pysähtyi tien poskessa apua tarvitsevia koska eihän niistä koskaan tiennyt, mutta nyt hänet valtasi tunne että hänen kannattaisi pysähtyä tarkastamaan tilanne. Tämä ohjasi auton pysähtyneen auton taakse, sammuttaen siitä virran ja nousi sitten ulos vesisateeseen. Hän asteli auton luo ja koputti sen kuskin puoleiseen ikkunaan.

#Katoitko Walking Deadin uusimman jakson?#
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Hazel

Nainen istui autossaan, nojaten otsaansa auton rattia vasten ja veti syvään henkeä. Hän oli ollut kotimatkalla, kun autonsa oli päättänyt alkaa pitää hirveää meteliä ja hienoinen savun tuoksu oli ilmestynyt sisäpuolelle. Nainen oli ajanut sivuun ja sen jälkeen auto oli päättänyt jäädä paikoilleen. Hän oli yrittänyt tehdä kaikkensa, jotta saisi jatkaa matkaansa. Oikeastaan hän ei ollut tiennyt mitä muuta tehdä kuin soittaa hinauspalveluun, päästäkseen etenemään. Valitettavasti akkunsa oli päässyt loppumaan, joten mitään ei ollut tehtävissä.
Hazel tunsi, miten torkahti vähän väliä johonkin unenkaltaiseen istuessaan viileässä autossaan. Hän ei ollut poistunut autosta, koska ei halunnut liftata sateessa. Hazel pudisti päätään ja kohottautui istumaan kunnolla rattinsa takana. Kulmansa kohosivat hienoisesti, kun hän huomasi peilistä takaansa tulevan auton ja miten se ajoi peräänsä. Hazel käänsi katseensa, purren alahuultaan ja tunsi ikävän jännityksen vatsansa pohjalla. Hän ei voinut muuta kuin toivoa tulijan olevan ystävällisissä aikeissa, sillä hänellä ei ollut aikaa muuhun. Kuultuaan koputuksen ikkunallaan, Hazel loi katseensa autonsa vierellä seisovaan mieheen. Syvä helpotus valtasi mielensä, hän tunsi tämän miehen.
”Nate, hei. Olet kuin pelastava enkeli!” Hazel huokaisi, avattua ovea sateesta huolimatta.

# Mulla on koko sarja vähän vaiheessa tällä hetkellä. :D Oon vissiin alottamassa vasta jaksoa 11, jotenkin jäi kesken mutta tarkotus olis jatkaa sen kattelua tässä. Oliko siinä jaksossa jotain jännää? :) #
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
Nathan

Mies arveli että kuski oli joutunut odottelemaan apua autossaan melko pitkään sillä tällaisella kelillä melko harva pysähtyisi auttamaan tien reunaa jäänyttä ja nykypäivänä harva enää uskalsi pysähtyä auttamaan tuiki tuntematonta. Tämä ei osannut pelätä että ratin takana istuisikin joku mieleltään sairas tyyppi, jonka tarkoituksena oli saalistaa vain itselleen uhria. Ennemminkin tämä keli oli saanut tämän hetken empimään pysähtymistä ja itsensä kastelemista kaatosateessa.
Nate odotti että kuski avaisi joko ikkunan tai oven ja vilkaisi samalla ohi ajavia autoja, joiden kuskit tuskin kiinnittivät heihin pahemmin edes mitään huomiota. Tuntui että moni oikein lisäsi kaasua heidän kohdallaan. Kuullessaan kun ovi autossa aukesi ja naisen äänen puhuttelevan häntä nimellä käänsi tämä katseensa liikenteestä autoon. Tämä kohotti aavistuksen kulmiaan tunnistaessaan kuskin Hazeliksi.
”Hazel, enpä osannut odottaa että sinä täällä tien varressa kökit”, sanoi hieman vinosti hymyillen.
”Mitä on tapahtunut?”, kysyi sitten.

# En nyt viitsi hirveästi spoilata mutta näiden kuuden extra-jakson kuudennessa jaksossa kerrottiin viimeinkin Neganin ja Lucillen tarina <3 Oli kyllä koskettava! #
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Hazel

Nainen oli epäonnekseen joutunut istumaan autossaan jo tovin verran, ilman että kukaan oli pysähtynyt tarjoamaan apuaan. Eipä hän olisi itsekään naisena pysähtynyt katsomaan tarvitsisiko kuski apua vai ei. Olisi ollut turvallisempaa soittaa vaikka suoraan jollekin korjaamolle tai hinausauto katsomaan, olisiko auto ja sen kuski kunnossa. Nainen hymähti hieman, ainakin hän oppisi tästä lähtien pitämään varavirtalähdettä mukanaan.
Hazel ei voinut uskoa onneaan, kun tajusi pysähtyneen kuskin olevan tosissaan Nate. He olivat törmänneet vasta kerran aiemmin toisiinsa ja heillä oli ollut äärimmäisen hauska ilta yhdessä. Hazel muisti biljardipelin, jonka oli luonnollisesti hävinnyt. Se ei häirinnyt mieltään, koska Nate ei ollut rehvastellut liiemmin voitollaan.
”Jos olen rehellinen, en minäkään ajatellut viettäväni loppupäivääni tällä tavoin”, Hazel vastasi virnistäen.
”Autoni päätti ettei matka ole jatkamisen arvoinen. Se piti meteliä ja haistoin savun, joten pysähdyin. Sen jälkeen en saanutkaan sitä käynnistymään”, Hazel kertoi.

# Oho, no sittenhän sitä pitääkin yrittää kuroa noi loput jaksot että pääsee näkemään kaksikon tarinan! Oliko se ikään kuin erillinen jakso, tai siis että jos katon sen ensin niin spoilaantuuko siinä sit täysin? :D
Onneks lauantaina alkaa viiden vapaat, niin luulis olevan aikaa katsoa. :D #
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
Nathan

Kun mies ja Hazel olivat tavanneet baarissa oli tämä ajatellut etteivät he jatkossa tulisi enää törmäävänsä toisiinsa missään, mutta toisin kävi. Miten sattuikin että juuri toisen auto oli sammunut tien varteen ja että juuri hän pysähtyi auttamaan tuota. Tämä ei kuitenkaan uskonut kohtaloon eikä siis ajatellut tämän olevan kohtalon tekosia. Puhdas sattumus tämä vain oli, ei mitään sen ihmeellisempää.
Nate nojautui kevyesti auki olevaa auton ovea vasten ja antoi katseensa pysyä Hazelissa. Hän nyökkäsi pienesti kun toinen kertoi mikä autoonsa oli tullut ja hymähti sitten.
”Oletko soittanut hinausautoa paikalle? Koska tämä tuskin tulee tästä muulla tavalla liikahtamaan”, sanoi taputtaen kädellään auton yläkarmia.

# Ei siinä pitäisi hirveästi spoilaantua :D Nuo kuusi ylimääräistä jaksoa ovat extra-jaksoja tän koronan takia tai jotain sellaista.
Mut rupesin tykkäämään Neganista vaan enemmän! :D #
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Hazel

Nainen ei ollut kuvitellut, että kukaan pysähtyisi avukseen ja oli varautunut viettämään yönsä autossa. Hänellä oli onneksi viltti takapenkillä ja toinen takakontissa, ihan vain varuiksi. Varmasti viimeistään poliisi olisi pysähtynyt katsomaan mikä hänellä olisi hätänä ja auttanut hänet jatkamaan matkaansa. Mutta nyt kuitenkin oli käynyt toisin ja tuttu mies olikin pysähtynyt hänen mahdolliseksi avukseen.
Hazel antoi katseensa pysytellä hetken Natessa ja puraisi alahuultaan kevyesti. Mies kastuisi läpimäräksi, jos he jatkaisivat juttua tässä vielä pitkäänkin. Naten kysymys sai hänet nauramaan ja pudistelemaan päätään.
”En ole. Ja ennen kuin ihmettelet, että miksi en, niin syy on yksinkertainen. Minulla ei ole puhelimessani yhtään akkua tai mukanani varavirtalähdettä”, Hazel totesi olkiaan kohauttaen. Hazel siirsi hiussuortuvan korvansa taakse ja huokaisi syvään, hän oli hyvin onnekas kun autonsa oli tällä tavoin pysähtynyt.

# Okei, pitää kattoa jos vilkaisen sen jakson huomenna ensiksi. Katoin just jakson 14 loppuun, mutta oli pakko lopettaa kattelu kun tarkoitus olisi nukkuakin vähän. :D #
 

lolly89

Uusi
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
30
Reaktioarvo
0
Nathan

Mies tunsi miten vesi valui inhottavasti takkinsa kauluksesta sisään ja kuinka vaatteensa alkoivat olemaan muutenkin jo melko märät. Onneksi hän oli ollut matkalla kotiin, joten pääsisi vaihtamaan vaatetuksensa jahka joskus kotiin asti selviäisi.
Nate kallisti hieman päätänsä kun Hazel kertoi puhelimestaan loppuneen akun eikä sen vuoksi ollut pystynyt soittamaan hinausautoa paikalle. Toisella oli selvästi epäonnen päivä tänään.
”No siinä tapauksessa minä voin soittaa, mutta tulisin mieluusti autoon sisälle soittamaan ettei sade riko puhelintani”, sanoi ja suuntasi nopein askelin auton toiselle puolelle ja kävi pelkääjän paikalle istumaan. Tämä kaivoi kännykkänsä taskustaan ja rupesi etsimään googlettamalla paikallisen hinausautofirman numeroa.
”Kai sinulla on autovakuutus, johon sisältyy autopalveluvakuutus?”, kysyi samalla kun löysi paikallisen hinauspalvelufirman sivut.
 

Dayplayer

havumetsiensamurai
Liittynyt
7.2.2021
Viestejä
41
Reaktioarvo
21
Hazel

Nainen ei ollut ikäväkseen tajunnut akkunsa olevan vähissä, kun oli lähtenyt asioilleen muutamaa tuntia aikaisemmin. Jos hän olisi huomannut vähäisen akkuprosentin, olisi hän jäänyt lataamaan puhelintaan. Hänellä kun ei ollut ollut mikään kova kiire asioilleen ja ne olisi voinut hoitaa hieman myöhemmin. Nainen hymähti hieman ajatuksillensa, nyt hän seisotti miestä tässä vesisateessa vaikka tuo olisi varmasti ollut mieluummin lämpimässä autossaan.
Hazel kohotti kulmiaan ja pieni hymy nousi huulilleen Naten sanojen myötä.
”Se olisi hyvin ystävällistä”, Hazel vastasi, veti ovensa kiinni ja seurasi miten Nate tuli auton toiselle puolelle, nousten sitten hänen autoonsa. Mies näytti enemmän tai vähemmän kastuneelta ja omatunto soimasi Hazelia. Hazel nyökkäsi hajamielisesti Naten kysymykselle ja vilkaisi nopeasti ikkunasta ulos.
”On kyllä. Pitäisi olla. Ja jos ei, niin se ei kaada maailmaa tällä kertaa”, nainen sanoi, palauttaessaan katseensa Nateen.
”Olen pahoillani, että jouduit pysähtymään vuokseni ja kastumaan sateessa”, Hazel sanoi.

# Tsekkasin nyt ton Negan jakson ja kyllähän se oli hyvä. Antaa enemmän syvyyttä Neganin hahmolle ja selittää miksi se on, mitä se on. :) Musta oli myös kiva päätös, että olivat ottaneet Lucillea näyttelemään Morganin oikean vaimon. #
 
Ylös Pohja