Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="Minkelii" data-source="post: 107689" data-attributes="member: 32">Taidan olla terapian tarpeessa ja varmaab kuuluu mielenterveys kategoriaan. Kun haluan olla ihmisten kanssa mut sit ku oon ihmisten kanssa niin ahdistaa kun tulee draamaa ja paha mieli. Niin on alkanut tuntumaan siltä et pahaa mieltä on pakko aina sietää ja et se kuuluu ihmissuhteisiin. Ja draama aina itkettää ja itkettää aina myöskin se jos joku muu on draaman kohteena.Mua harmittaa ja ahdistaa se kun kukaan ei ole ikinä yrittänyt tulla iskemään mua livenä (tai sit en oo vaan onnistunut tunnistamaan flirttiä ja toisen ihastusta näillä sosiaalisilla taidoilla) mut sit taas tuntuu kans tosi ahdistavalta olla rakkauden kohteena, varsinkin se jos joku mies on liian innoissaan. En myöskään kykene käymään kenenkään kanssa pitkiä keskusteluja ja sellaiset tilanteet pinnistelen aina väkipakolla loppuun jos joku ihminen juttelee mulle pidempään ja odotan et milloin se jättää rauhaan. Tuntuu inhottavalta sanoo näin törkeästi mut tältä vain tuntuu.Must on alkanut tuntumaan siltä et pitäis lopettaa sosiaalinen elämä kokonaan kun ihmiset tuntuu inhottavilta. Ku luulen et kaikki kivatki ihmiset tuomitsee mielessään. Ja sit kun oon yksin niin itken taas yksinäisyyttäni.En osaa sanoa et mikä mua vaivaa, joku ihmissuhdedysforia? Johtuukohan siitä etten ole tottunut intensiivisiin kaverisuhteisiin?</blockquote>

[QUOTE="Minkelii, post: 107689, member: 32"] Taidan olla terapian tarpeessa ja varmaab kuuluu mielenterveys kategoriaan. Kun haluan olla ihmisten kanssa mut sit ku oon ihmisten kanssa niin ahdistaa kun tulee draamaa ja paha mieli. Niin on alkanut tuntumaan siltä et pahaa mieltä on pakko aina sietää ja et se kuuluu ihmissuhteisiin. Ja draama aina itkettää ja itkettää aina myöskin se jos joku muu on draaman kohteena. Mua harmittaa ja ahdistaa se kun kukaan ei ole ikinä yrittänyt tulla iskemään mua livenä (tai sit en oo vaan onnistunut tunnistamaan flirttiä ja toisen ihastusta näillä sosiaalisilla taidoilla) mut sit taas tuntuu kans tosi ahdistavalta olla rakkauden kohteena, varsinkin se jos joku mies on liian innoissaan. En myöskään kykene käymään kenenkään kanssa pitkiä keskusteluja ja sellaiset tilanteet pinnistelen aina väkipakolla loppuun jos joku ihminen juttelee mulle pidempään ja odotan et milloin se jättää rauhaan. Tuntuu inhottavalta sanoo näin törkeästi mut tältä vain tuntuu. Must on alkanut tuntumaan siltä et pitäis lopettaa sosiaalinen elämä kokonaan kun ihmiset tuntuu inhottavilta. Ku luulen et kaikki kivatki ihmiset tuomitsee mielessään. Ja sit kun oon yksin niin itken taas yksinäisyyttäni. En osaa sanoa et mikä mua vaivaa, joku ihmissuhdedysforia? Johtuukohan siitä etten ole tottunut intensiivisiin kaverisuhteisiin? [/QUOTE]

En ole robotti