Etusivu
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Jäsenet
Paikalla nyt
Uudet profiiliviestit
Etsi profiiliviestejä
Chat
1
Kirjaudu
Rekisteröidy
Uutta
Etsi
Etsi
Etsi vain otsikoista
Tekijän:
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Valikko
Kirjaudu
Rekisteröidy
Lataa app
Asenna
Etusivu
Keskustelut
Keho, mielenterveys & syvälliset
miks elämä on nii vaikeeta
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
You are using an out of date browser. It may not display this or other websites correctly.
You should upgrade or use an
alternative browser
.
Vastaa keskusteluun
Viesti
<blockquote data-quote="huchu" data-source="post: 19878" data-attributes="member: 19"><p>kiitos, tää antaa jonkun verran lohtua. </p><p>mulla oli monta vuotta ajatus siitä, että musta tuskin ikinä tulee mitään "kunnon kansalaista" aka en pysty opiskelemaan tai työskentelemään, vasta viime syksyllä aloin tottumaan siihen ajatukseen että pitää mun ainakin yrittää. ei mua haittaa vaikka lopulta en pystyisi opiskelemaan tai käymään töissä mutta tällä hetkellä tuntuu vaan siltä et oon vaan luovuttanut elämän suhteen enkä oo ees yrittänyt tehdä asioita. vaikka tiiän kyllä että on ihan ok että oon tässä tilanteessa, tekee se olon silti vähän surulliseks, varsinkin kun mun äiti tai kukaa muu perheenjäsen ei tiedä mun tilanteesta joten niiltäkin tulee hirvee paine siitä että mun pitää päästä hyvään kouluun ja saada hyvä työpaikka. </p><p>mua myös pelottaa että jos en opiskelemaan pääse tai töitä saa niin tyyliin syrjäydyn ja jään aivan yksin kun nytkin nään vaan koulussa ihmisiä (tai no, eihän mulla koulua enää edes ole) kun ei mulla oo hyvää tukiverkkoa :-( mutta joo ehkä nyt vaan yritän vielä elätellä toivoa siitä, että kaikki järjestyy, eihän sitä ikinä tiedä.</p><p>tää sai tuntee mut hieman paremmaks, kiitos <3</p></blockquote><p></p>
[QUOTE="huchu, post: 19878, member: 19"] kiitos, tää antaa jonkun verran lohtua. mulla oli monta vuotta ajatus siitä, että musta tuskin ikinä tulee mitään "kunnon kansalaista" aka en pysty opiskelemaan tai työskentelemään, vasta viime syksyllä aloin tottumaan siihen ajatukseen että pitää mun ainakin yrittää. ei mua haittaa vaikka lopulta en pystyisi opiskelemaan tai käymään töissä mutta tällä hetkellä tuntuu vaan siltä et oon vaan luovuttanut elämän suhteen enkä oo ees yrittänyt tehdä asioita. vaikka tiiän kyllä että on ihan ok että oon tässä tilanteessa, tekee se olon silti vähän surulliseks, varsinkin kun mun äiti tai kukaa muu perheenjäsen ei tiedä mun tilanteesta joten niiltäkin tulee hirvee paine siitä että mun pitää päästä hyvään kouluun ja saada hyvä työpaikka. mua myös pelottaa että jos en opiskelemaan pääse tai töitä saa niin tyyliin syrjäydyn ja jään aivan yksin kun nytkin nään vaan koulussa ihmisiä (tai no, eihän mulla koulua enää edes ole) kun ei mulla oo hyvää tukiverkkoa :-( mutta joo ehkä nyt vaan yritän vielä elätellä toivoa siitä, että kaikki järjestyy, eihän sitä ikinä tiedä. tää sai tuntee mut hieman paremmaks, kiitos <3 [/QUOTE]
Lisää lainaukset...
En ole robotti
Lähetä vastaus
Etusivu
Keskustelut
Keho, mielenterveys & syvälliset
miks elämä on nii vaikeeta
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivuston käyttöä, hyväksyt evästeidemme käytön.
Hyväksyn
Lue lisää...
Ylös
Pohja