Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="qualitymonkey" data-source="post: 51218" data-attributes="member: 34">Ei vittu tää[MEDIA=youtube]8WIIm9Cvbtc[/MEDIA]Im not crying, you're crying. Siis oikeesti en pysty vaan sanoin kuvaamaan mikä merkitys tolla kappaleella on mulle. Siis se originaali versio toki juu mutta nuo englanninkieliset coverit on siitä spessui et niistä tavallaan tajuu sen eri tavalla kun sen kuulee ja ymmärtää sen sijaan että lukee englanninkielistä käännöstä mutta ei kuule sitä silleen että sen ymmärtää. Mutta tietty rakastan ihan sitä original versiooki.Edelleen kyllä i love you moses soi mun päässä :DDDD what the fuckMutta joo nyt oikeasti vähän itkettää tuo vitun biisi (ei se trishan siis XDDD) koska siinä on niin monta kohtaa jotka puhuttelee mua. Ja on jännä kun noi kaikki coverit on käännetty vähän eri tavalla niin kaikis on hieman eri lyriikat.Oikeasti rakastan tota biisiä. Emt. En sano että en olis elossa ilman sitä, mutta voi olla et en ois kuitenkaan näin.... "Hyvässä" tilanteessa ilman tota. En tiedä onko tää vieläkään niin hyvä mutta ehkä kuitenkin parempi kun vois olla.Mua sattuu tietenkin ihan sikana edelleenkin enkä pysty vaan olee sillee täysin ok itteni kans, ja sen huomaa siitäkin et heti jos luen jonkun vaikka julkkisihastuksia käsittelevän kommentin netis ni tulee paha olo. Vaikka se kommentti ei olis edes oikeastaan haukkumista vaan esim ihan vaa sellane perus tyyliin "julkkisihastukset on vaa fantasiaa" niiku esim ton tyyppine, koska siis se kuitenkin muistuttaa mua kaikesta pahasta vaikka se ei oo suoraan mitään kritisoimista itessään kai. Mut se muistuttaa siitä mitätöimisestä mitä oon kokenu. Ja en muutenkaan pysty olla tuntematta itteeni typeräks ku luen tollasta. Kaikki on aina vaa painostanu mua olee järkevä nii ei ihme etten osaa antaa itelleni ja tunteilleni tilaa.Joskus mä vaa toivoisin etten olis keskivertoo herkempi. Ehkä jos en olis niin tää kaikki ei aiheuttais mulle niin paljon ongelmia. Ehkä mun koko ocd:kin on vaa kehittyny siks et oon ollu liian herkkä. Herkkä paineille ja kaikelle. Varmasti tiesin jo ihan pienenä että oon oikeestaan kaikilla tavoilla erilainen ku muut. Niin ehkä mulle tuli joku alitajuinen olo siitä että mun pitää tehdä asiat tietyllä tavalla ja sit sen takii mulle on alkanu tulee pakko-oireita ja se sisäinen ääni joka käskee tekee asiat aina jollain tietyl taval ja sanoo mulle koko ajan et teen asiat väärin, ihan jokaisen asian. Sil on pakko olla joku tommonen juttu taustalla. Koska mä en ymmärrä mikä muu syy olis sille et mulle kehittyi tää ocd tai ainakin siis jotain ocd:n oireita niin nuorena. En ihan oikeasti juuri muista aikaa ennen oireita. Jo mun ensimmäisessä kodissa siis siellä missä asuttiin kun synnyin, niin huomasin jotain pakko-oireita ja ahistusta, ja me muutettiin sieltä pois vuonna.... 2005 viimeistään? Eli olin korkeintaan 7v sillon. Eli mulla on ollu pakko-oireita vähintään 7-vuotiaasta. Ja varmaan jo ennen sitäkin koska tosiaan oon aika varma että niitä oli jo joskus 5v koska muistan todella huonosti jos ollenkaan mitään elämää ilman tätä ocd:tä. En oo ihan varma millon ne alko. Mutta sen voin sanoa että kun me muutettiin sillon niin se ahdistus vaan kasvo ja silloin mulla meni paljon pahemmaks se olo ja ne oireet. Muistan nimittäin siinä meiän tokassa kodissa et sain tosi paljon itkukohtauksia verrattuna aiempaan. Muutettiin sieltä pois 2007 joten olin sillon 9v. En oikeasti keksi mitään muuta syytä tälle kuin se että oon ollu niin herkkä, niin vitun herkkä ja ahistunu ja kokenu jonkinlaista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Mullahan oli jo pienenä se että olin aika paljon yksin ja en välttämättä kokenu oloani kauheen hyväks muiden lasten kaa. Tai siis oli se ihan ok mut must tuntuu et pahotin mieleni vaa tosi helposti (vau yllätys). Tai jotenki vaa muistan sen et tuntu jo silloin vähän siltä etten oikee saa yhteyttä niihi mun kavereihin ja et oon jotenki outo verrattuna muihin. Jo silloin tuntu siltä et mä oon sellanen joka miettii asioita eri tavalla ja muut vaa on ja menee ja tekee ja kaikki on aina kivaa. Mä taas halusin olla itekseni ja tehä asiat omalla tavalla ja leikkii silleen ku halusin ja ärsytti ku muut tunki siihen eikä ne tajunnu mua. Tietty sillon pienenä mul ei ollu varmaankaan niin hirveesti näitä ihastusjuttuja joista oisin kokenu erilaisuutta tai no oli kyl se yks tyttöihastus josta varmasti koin erilaisuutta jossain määrin mut nii emmä tiiä. Mut jotain tämmöstä siin on pakko olla taustalla ku mä en oikeasti ymmärrä enää et mistä muusta tää ocd ja kaikki tää voi tulla.Oikeesti mua ahdistaa niin tajuttoman paljon että mä en vieläkään voi olla oma itteni. Just se mitä sanoin aiemmin et mun on vaikee antaa tilaa mun tunteille ja sille kuka oikeesti oon. Kyllähän mä järjellä sen ymmärrän et totta kai mä saan olla sellanen ku mä oon, mut sit tunnetasol muistan liian hyvin sen kaiken ja oon tottunu siihen et mua painostetaan olemaan "normaali" niin nää julkkisihastukset sun muut ei nyt oikeen sovi siihen normaalin muottiin. Siis kyllähän mä tiedän et se on normaalia mut puhunkin tässä nyt siitä normaalista kuinka kaikkien odotetaan löytävän sen poikaystävän (huom, omanikäsen vielä kaiken lisäks) ja sillee et asiat menee sillee tavallisesti (ja lisäks, tietenkin suhteeseen kuuluu aina seksi koska se on se normaali eikös, niin se on pakko vaan siihen taipua). Siis mul on just jotenkin sellanen "sisäinen pakko" olla just se normaali keskiverto tyyppi joka alkaa seurustelee jonku tavallisen omanikäsen pojan kaa sitten ku pelleilyt on pelleilty (eli julkkisihastukset) jne. Eli tavallaan näen nää vaan sellasena älyttömänä hölmöilynä mikä on lapsellista, eikä siinä oo mitään järkee. Vaikka oikeasti kyse tuskin on siitä että haluan tahallaa jotai vammailla tässä näin. Mun pitäs oikeesti kuunnella itteeni ja sitä et mitä mun mieli yrittää mulle sanoa. Miltä musta oikeesti tuntuu. Jos mun mieli tekee näin, nii sitten se tekee näin, älkää multa kysykö miks, mut mun pitäs antaa niille tunteille tilaa. Siis kyllähän mä kai annankin mut emt kun mä kuitenkin sit yritän vaa epätoivoisesti olla mitä tahansa kuhan se on sitä normaalia, keskiverto ihmistyyppiä. Sitä mitä kuuluu olla. Ja tästä, että mitä kuuluu olla, mitä kuuluu tehdä ja miten asiat kuuluu tehdä, mulla nimenomaan on se obsessio ja ne pakko-oireet. Joten ei varmaan ihme että asiat on näin. Oon vaa ihan umpisolmussa enkä tiedä miten kunnioittaa itteeni sen verran etten repis itteeni eri suuntaan kuin siihen mihin mun mieli on oikeesti menossa. Selvästi mun pitäs antaa itelleni se tila mitä tarviin mutta mä vaan yritän kuunnella muita (en itseäni) ja pakottaa itteeni siihen mitä kuuluu olla. Just se että mietin että lopeta jo toi, millon sä aikuistut ja alat ihastumaan hyväksyttäviin tyyppeihin. Mul on jääny liian vahva kuva siitä että julkkisihastukset on teini-iän vaihe, nimenomaan vaihe joka menee ohi ja sit oon sellane ku muutki. Mä en oikeesti tiedä enää miten mä jaksan tätä. Sattuu niin vitusti ku en voi olla sellanen mitä kaikki odottaa.Lol. Ihme ininää taas. Mutta mielenkiintoista huomata esim se että samaistun aika paljon aroihin. Itse en ole tietenkään aro missään määrin koska romanttista mielenkiintoa näköjään tunnen ihmisiin, mutta ace spektrillä tosiaan taidan olla. Mutta siis samaistun aroihin siinä mielessä aika paljon että niillä on seurustelun suhteen se sama juttu, että kaikki odottaa niiltä seurustelua ja koska niiltä sit puuttuu se romantic attraction niin ne ei halua seurustella kenenkään kanssa tai ne ei koe sitä tarvetta. Mulla taas ei puutu romantic attractionia mutta se kohdistuu muiden mielestä vääriin tyyppeihin (joskus kyl irl-tyyppeihinki) ja koen just tavallaan sitä painetta olla sellanen ku muut ja seurustella ja olla semmone tavalline, mutta nii. Yks päivä oikeesti havahduin siihen et ei vittu oon 22 enkä oo vieläkään seurustellut yhtään kenenkään kanssa, mun kokemukset rajottuu yhteen kusiseen säätöön jonka kans menin muutenki seksuaalisesti liian pitkälle (vaikka mitään ihmeempää ei tapahtunutkaan mutta en olis halunnut edes sitä vähääkään,,,) ja vittu kaikki on vaa vikana mussa. Ensinnäkin tää koko ace spectrum juttu. Kaikki vähänkin seksuaaliset kokemukset mitä mul on ollu ny (ei seksiä mutta kuitenkin sellast liian seksuaalissävytteistä ja esim kielarit hyi vittu) on ollu mulle sellasia mitä en haluu, ni mietin tosiaan välillä että oonko mä niin ace etten mä tykkää edes suutelustakaan. Tosin vaikee sanoo koska basically oon suudellu vaan kusipäitä ja niitä suudellessa nyt ei ihmekään jos meinaa oksennus lentää. Mut siis kuitenkin, tavallaan siltikin, jos mietin että kokisin jotain seksuaalista jonkun sellasen kanssa josta oikeasti tykkään ihan vitun saatanan paljon niin ei sekään tunnu silleen oikeelta. Sit välillä on niitä hetkiä jolloin se saattaa tuntua oikeelta ajatukselta mutta ei niin usein. Et niiku oikeesti miks mun pitää olla tämmönen rikkinäinen etten oikee ees haluu mitään seksuaalista tai ainakaan niin usein tai jotain emmä tiedä jotain tämmöst paskaa mä mietin. Ja sitten toiseks tää että miks mä en osaa olla normaali ku en oo seurustellu ees. Vittu. Vainoharhailen taas. Siis vittu mun ongelmat on syväl. Mä vihaan ihmisiä niin paljon ku ne aiheuttaa mulle tätä. Tai sitten mun herkkyyttä, en tiedä mitä tai ketä syyttää. Joka tapauksessa.Miks mä en voi vaan ajatella et mä oon sellanen ku oon. En mä osaa enkä voi muuttaa sitä mut mul on pakkomielle päästä pois tästä ahdistavasta erilaisuuden tilasta.Helvetin perse sentään. No kiitos taas tästä Pitää varmaan kuunnella tuo bts biisu uudestaan vaikkakin nää ongelmat on sitä tasoa että musiikkikaan ei edes niitä täysin korjaa. Se on kymmenen vuoden terapia ja ehkä sitten :D i'm lost.Onpa ahdistavaa kirjottaa tää kaikki tänne mutta ihan sama oikeestaan. On pakko nyt vaan.</blockquote>

En ole robotti