Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="qualitymonkey" data-source="post: 83073" data-attributes="member: 34">Alkaiskohan tää yli vuoden mittainen edestakas sahaaminen jo pikkuhiljaa rauhottuu. Sitte ku vielä ihmiset uskois siihen että on mahdollista tuntee näin......................Itse asiassa, sitten kun vielä ihmiset uskois moneen muuhunkin asiaan mitä koen.................. Kuten esimerkiksi siihen että ei, en juurikaan vittu ihastu irl-ihmisiin joten älkää vittu painostako mua seurustelemaan kun en halua. Sitte ku vielä uskottais että mun tunteet julkkiksii kohtaan on aitoja ........... Sitte ku vielä uskottais että en haluu tutustuu mihinkään uusiin ihmisiin jos vaikka sattuisin ihastumaa kosk ei kiinnosta pätkääkään ja suoraan sanottuna ahdistaa aivan helvetin paljon niin että tekee mieli about kuolla siin vaiheessa. Sitte ku viel uskottais että en halua myöskään panna kenenkään kanssa (ainakin tällä hetkellä, voihan se EHKÄ muuttua tulevaisuudessa, mutta ei välttämättä) ja siinäkin pelkkä ajatuskin että se tapahtuis tosielämässä saa aikaan paniikkireaktion lähestulkoon, ja sit vituttaa vaan kun esim mun kaveri joskus sanoi että se on varma että mä en oikeesti oo tämmönen, et kyl mä joskus haluun. Um... Miten sä voit olla varma siitä? Ja vaikka se joskus muuttuiskin niin se on silti mun tän hetken kokemus ja aika vitun validi just sellasenaan. Mä en pysty ymmärtämään en millään vitun kirveelläkään että miten ihmiset PYSTYY tosielämässä harrastaa seksiä. Mä ymmärrän sen pään sisällä että saattaa kuvitella asioita jne, mutta miten HELVETISSÄ kukaan pystyy todellisuudessa olla jonku kaa sillee. Öö hyi helvetti. Mulle nousee paniikki jo siitä kun muistelen sitä kun pussailin ex-säädön kanssa. Hyi helvetti miten ällöttävää. En oikeasti halua panna yhtään kenenkään kanssa, en ikinä, hyi. Se on mun tän hetken olotila mutta se voi muuttuu, ehkä. Mut mä en silti jaksa sitä että mun tunteita ja kokemuksia ei uskota. Niiku missään asiassa. Aina vaa "sä oot outo" tai "ei pahal mut aika outoo"Miksköhän muuten jopa yks terapeutti tai joku kerran kannusti mua "hankkii kokemuksia" :D ja äiti: "oishan se kiva jos sulla ois joku" mitä helvettiä se kellekään kuuluu. En mä yksinkertaisesti halua ketään, paitsi noi eräät on sellasia jotka pelkästään aiheuttaa tunteita mussa, ei mitkään randomit. Miks mun pitäs "hankkii jotain kokemuksia" tai flirttailla randomien kanssa ketkä ei kiinnosta mua, päinvastoin ne on luotaantyöntäviä kun niit tunteit ei vaa oo. No, itse asiassa on niitä kokemuksia kyllä hankittukin jos suuteleminen lasketaan sellaseks. Ja valtaosa niistä tuntui.... Ei-hyvältä. Tai no siis joo periaatteessa ihan neutraalia ei kai siinä mitään, mutta en mä nyt sanois että ne ois ollu yhtään mitään erityistä. Kun taas mun oikeet ihastukset on erityisiä vaikka niiden kanssa ei oo ees tapahtunu mitään.Mä en oikeesti jotenki jaksa tätä. Tuntuu ihan vitu paskalt. Kai mussa on sit kaikki vaan niin päin helvettiä etten pysty sopeutuu maailmaan. Mutta sitähän tää on ollu aina, jo lapsena leikin pitkälti yksinään, tiedä sitten miks, enkö ite halunnu olla muiden kanssa vai eikö ne halunnu olla mun kans. Senkään jälkeen en oo koskaan sopeutunu mihinkään kaveriporukkaan ihan kunnolla ja jopa mun mutsi on sitä mieltä et oon ihan eri aaltopituudel ku mun kaverit. On se vaan kiva. Ja jos lapsena olin yksin niin yläasteella ja siitä eteenpäin se on ollu vaan pahempaa ja pahempaa koska oon ollu niin erilainen jo silloin. Ja ala-asteellaki jopa mun omat kaverit haukku mua "leikillä" enkä ees oo varma miks. Ei nyt sinänsä sovi liiotella koska kuitenkin mulla oli kavereita yläasteellakin, ja ei siinä mitään, mutta kai mä silti tunsin jatkuvasti sitä erilaisuuden tunnetta ja sitä että ympäröivä maailma on mulle niin vieras ku kaikki muut on niin omituisia. Ehkä onki niin että muut on outoja ja mä oon se normaali. Tavallaan vois jopa sanoo et teini-ikäsenä tää oli viel "helpompaa" koska silloin kaikki muutkaan ei muutenkaan ollu välttämättä niin seksin perään, koska ikä, eikä kaikki seurustellu myöskään. Mutta sit taas toisaalta se oli silloinkin helppo huomata se että muut ihastu enemmän tavallisempiin kohteisiin ja mä ihastuin opettajiin ja julkkiksiin (suurimmaks osaks mutta en pelkästään). Ja sain kuulla siitä kavereilta, demissä, ja kaikkialla. Oikeassa elämässä ja netissä. Tutuilta ja tuntemattomilta. Nykyään esim kavereiden suhteen tilanne on ehkä vielä pahempi, koska moni seurustelee ja osalla on lapsiakin, ja just esim seksi jne on jostai helvetin oudosta syystä jotenki tärkee asia kai ihmisille ja mä taas en jaksa edes esittää kiinnostunutta. Aina kun mun kaveri selittää jotain sen seksikokemuksia niin ällötys valtaa mut :D kuinka vitus voi koskaan saada ymmärrystä sit taas omille tunteilleen kun muut ei vaan kertakaikkiaan ymmärrä miltä mikään tuntuu. En saa vittu päästäni tälläkään hetkellä pois niitä kamun uteluita et "ooksä tinderissä tai jossain" ja "onks sul joku ooksä jutellu jollekin onks sul ollu jotai juttua jonku kanssa" oikeesti come on voisit vaikka lakata kyselemästä ku sä tiiät sen vastauksen itekin että ei mulla ole juttua kenenkään kanssa, paitsi sen yhen kerran sen mun ex-säädön kanssa josta en meinannut päästä eroon vaikka kuinka torjuin sitä oikeelta ja vasemmalta ja sanoin päin naamaa että mä en pidä susta sillä tavalla. Niiku ei helvetti. Kai mun kavereidenkin luulis jo tässä vaiheessa tajuuvan minkälainen mä olen. Ei siinä vittu voi alkaa painostamaan tolleen. Mä en vittu tule hankkimaan minkään sortin puolisoa, todennäköisesti en, ennen kun mulla on oikeasti tarpeeksi tunnetta mukana. Eikö se ala jo pikkuhiljaa menee sinne päähän että mulla hädintuskin herää kiinnostus kehenkään irl-tyyppiin, yleensä. Suurimmaks osaks ei herää kiinnostus edes puolen prosentin vertaa. Et voisko kaikki kusipäät vaikka suksia vittuun siitä mua ihmettelemästä. Ei tämä vittu niin outoa ole kun luullaan.Huoh muutenkin ahdistaa niin paljon, pitäiskö sitä pikkuhiljaa ruveta syömään ja pukemaan päälle ja lähteä vaikka ulos tai jotakin. Ehkä sitten kun vähän valostuu. Viel on ainaki iha pilkkopimeää</blockquote>

En ole robotti