Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="qualitymonkey" data-source="post: 43438" data-attributes="member: 34">Hah. Ei vittu ihan oikeasti. En voi edes kattoa mun vaatekaapin ovee koska se on täynnä kuvia mun ihastuksist jotka oon laittanut siihen joskus yläasteikäsenä about. Joka kerta nykyään ku katon sitä ni tunnen itteni idiootiks. En voi selata youtubee ilman että siel tulee vastaa jtn blind channelii liittyvii videi, siis joka ikinen kerta ku nään nikon lärvin ni must tuntuu et oon worthless af. Koska se muistuttaa mua siitä että oon tehny väärin. Voi vittu miks mun piti puhuu näist asioista sille terapeutille, nyt en enää ikinä pääse tästä tunteesta eroon. Jos oikeest en pysty käymään ees lenkillä ilman et saan paniikkikohtauksen sen aikana siks et yritän epätoivoisesti saada kaikki ihastukset pois heti, mut en onnistu siinä, niin ei vittu tää oo varmaan ihan sitä mitä terapian pitäs aiheuttaa. Joka kerta kun ajattelen vähänkin tätä asiaa ni en saa henkee. Tuntuu koko ajan siltä niiku joku puukottais mua suoraa sydämee. En voi vittu uskoa et terapia voi tehä tälläst. Totta kai mul on pohjalla se että oon aikasemminki kokenu että teen kaiken väärin, mut yleensä se ei oo ollu näin jatkuvaa pahaa oloa, ihan joka sekunti. Mun on lähes mahdotonta enää uskoa siihen että on ihan ok olla tunteita. Välillä mietin et ehkä se on ok mut sit taas muistan ettei se voi olla jos kerran ammattilaisetki saa mut tuntee oloni iha vitu naurettavaks lapselliseks ja typeräks. En enää edes muista mitä se sano mulle, oikeasti ei varmaan mitään pahaa mut näköjään mun aivot ei osaa tulkita mitään enää oikein vaan kaikki on joku henkilökohtanen hyökkäys mua kohtaan ja kaikki saa mut ajattelee et en saa tuntee. Vaikka kai se oli enemmän sitä et se mietti mistä tää johtuu ja miks ihastun niin usein yms yms yms. Mut jo se että joku on sillee "mistä tos on kyse" saa mut kuolemaan sisältä koska en jaksa aina tätä samaa. Haluisin joskus et muhun suhtauduttais normaalisti. Oonks mä OIKEESTI niin fucked up et kaikkien pitää ihmetellä sitä? Oonks mä oikeest nii vinoon kasvanu? Ja yleensäkin se vihjailu että jotenkin tahallaan haluaisin rakastua ihmisiin niin se ahdistaa siks, että siitä tulee sellane olo että en SAA tuntea niin, et se on unhealthy. Mitä vittua nyt oikeesti. Ja sit aina vaa "miks ihastut julkkiksiin miks miks miks" mult on kysytty tota niin monta kertaa vuosien mittaan että mä en enää jaksa. Onkse oikeesti niin hirveetä että oon sellanen ku oon? Mikä vittu mussa sitte on vikana????? Vittu en mä jaksa enää. Siis kyllä mä sen ymmärrän että mun tunteet on monesti sen verran voimakkaita että saan just niitä paniikkikohtauksen tyyppisiä oloja ja esim yläasteellakin jo, en siis viillelly mutta oli monesti olo että haluun satuttaa itteeni koska ne tunteet oli niin mahottomia käsitellä, juu, kyllä mä sen ymmärrän tavallaa että nää on ehkä epätavallisen voimakkaita mut ku mä en jaksa AINA olla se vitun outo friikki. Juu, tiedän ettei sekään ehkä normaalia oo että silloin kun mun tunteet vegardii kohtaan alko vuosia sit ni koin niin hirveetä mustasukkasuutta ja kärsin aivan järkyttävän paljon ja asiaa tietysti aina pahentaa myös se etten saa puhuttua näistä tunteista jotka on ihan käsittämättömän vaikeita ja mahdottomia kestää, juu, ehkä se ei ole normaalia että ne on niin vaikeita, mutta kun onkse niin vaikeeta tajuta miltä must tuntuu aina tää sama? Oon puhunu ammattilaisten kaa muutamia kertoja tätä ennenkin samasta asiasta ja ne vaan ihmettelee sitä joka kerta, miettii mikä mus on vikana ku en oo niinku muut, juu, voi olla että tää on epätavallista mut en mä JAKSA enää tota. Jumalauta antasin mitä tahansa vittu ihan mitä tahansa et olisin normaali eikä mua JOKA. VITUN. KERTA. kohdeltais niinku oisin joku vitun epäihminen. At this point mä en enää edes usko että oon ihminen vaa joku vitun olento koska oon niin saatanan outo, näköjäänOon miettinyt pääni puhki niin VITUN monta kertaa että missä kohtaa mulla meni kehitys pieleen sekä yleisesti sen takia että ihastun esim julkkiksiin ja kaikki tää blaablaablaa näitä asioita ny on niin paljon mitkä mus on väärin, mut siis myös sen ikäjutun takia oon miettiny ja miettiny ja miettiny että missä kohtaa oon menny niin vitun pilalle etten voi olla sellanen normaaliKaikki tää. Oon miettiny niin monta kertaa, oon yrittäny, oon ajatellu et oon jotenki sairas, oon ajatellu et onks mul jotai traumoja vai miks oon näin sairas. Ja ammattilaiset jatkaa sitä miettimistä et mikähän tos on vikana ku se on tommonen. Eiks kukaan tajuu milt se tuntuu? Ei ilmeisesti ku niiden mielest se on ihan ok Saada mut tuntee itteni täysin arvottomaks ja näin.Ja sekin että kun se sano että voisin yrittää olla ajattelematta ihmisiä niin tietysti otin sen niin vahvasti että rupesin sit ajattelemaan että mul ei saa olla ihastuksia alkuunkaan. Ei vaan saa. Siltä se tuntu. Mitä muutakaa se muka tarkotti? Totta kai jos tää ihastumisasia nähdään ongelmana niin silloin se on ongelma ja se ongelma pitää poistaa, joten: ei saa olla ihastuksia, ei saa tuntea. Sitähän se nimenomaan tarkottaa. Jos tää kerran on ongelma, joku addiktio tai jotakin, sillon se ongelma pitää poistaa. Sillon mulla ei saa olla yhen yhtäkään ihastusta ja kaikki aikasemmatki ihastukset on ollu iha vitu naurettavaa ja noloo ja oon epäonnistunut kokonaan elämässäni ku oon koskaan tuntenu mitään. Siltä se kirjaimellisesti tuntuu. Vittu bye, i'm out. En pysty enää edes ymmärtää miten tunteet edes VOIS olla hyvä asia. Ne ON väärin. Piste. Oon feilannu niin pahasti.</blockquote>

En ole robotti