Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="asiavirhe" data-source="post: 214459" data-attributes="member: 11760">En ole kiitollinen millään muotoa. Korona-aika oli itselleni ihan hyvä levähdystauko, mutta epäilen sen myös aiheuttaneen ainakin osan niistä sosiaalisista ongelmista joiden kanssa kamppailen tänäkin päivänä. Lisäksi juuri oman ikäluokkani (korona-ajan yläkoululaiset) keskuudessa tehdyistä tutkimuksista on pääteltävissä, etten ole ainoa jonka psyykkiseen terveyteen koronarajoitukset löivät valtavan reiän. En ihan ymmärrä tuota, että mielenterveysongelmiensa toteuttamisen helpottumisesta (=mielenterveysongelman pahenemisesta) pitäisi olla jotenkin kiitollinen. Eikö niistä päinvastoin pitäisi pyrkiä mahdollisimman tehokkaasti eroon? Joskus osa sairauksista on kroonisia eikä niistä parane koskaan täysin, mutta eikö silloinkin ole paras yrittää päästä remissioon? Itselläkin on pari F:llä alkavaa diagnoosia, mutta yritän aktiivisesti päästä tilanteeseen, jossa en enää täyttäisi niiden kriteerejä.</blockquote>

[QUOTE="asiavirhe, post: 214459, member: 11760"] En ole kiitollinen millään muotoa. Korona-aika oli itselleni ihan hyvä levähdystauko, mutta epäilen sen myös aiheuttaneen ainakin osan niistä sosiaalisista ongelmista joiden kanssa kamppailen tänäkin päivänä. Lisäksi juuri oman ikäluokkani (korona-ajan yläkoululaiset) keskuudessa tehdyistä tutkimuksista on pääteltävissä, etten ole ainoa jonka psyykkiseen terveyteen koronarajoitukset löivät valtavan reiän. En ihan ymmärrä tuota, että mielenterveysongelmiensa toteuttamisen helpottumisesta (=mielenterveysongelman pahenemisesta) pitäisi olla jotenkin kiitollinen. Eikö niistä päinvastoin pitäisi pyrkiä mahdollisimman tehokkaasti eroon? Joskus osa sairauksista on kroonisia eikä niistä parane koskaan täysin, mutta eikö silloinkin ole paras yrittää päästä remissioon? Itselläkin on pari F:llä alkavaa diagnoosia, mutta yritän aktiivisesti päästä tilanteeseen, jossa en enää täyttäisi niiden kriteerejä. [/QUOTE]

En ole robotti