Etusivu
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Jäsenet
Paikalla nyt
Uudet profiiliviestit
Etsi profiiliviestejä
Chat
1
Kirjaudu
Rekisteröidy
Uutta
Etsi
Etsi
Etsi vain otsikoista
Tekijän:
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Valikko
Kirjaudu
Rekisteröidy
Lataa app
Asenna
Etusivu
Keskustelut
Aihe vapaa
Olipas kiva reissu terveysasemalle ambulanssilla... Not.
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
You are using an out of date browser. It may not display this or other websites correctly.
You should upgrade or use an
alternative browser
.
Vastaa keskusteluun
Viesti
<blockquote data-quote="qualitymonkey" data-source="post: 97234" data-attributes="member: 34"><p>Tosin oon mä aina pelänny sen huutamista ja raivareita. Ei se oo koskaan lyönyt mua tai äitiä mutta silti pelkään aina noita sen huutamisia ja raivareita. Kerran se huus ihan helvetisti tyyliin äitille kun olin joku ehk kutosella tai jotain ja se oli siis niin VITUN vihasen olonen et säikähdin oikeesti tosi tosi paljon ja ei todellakaan ollu hyvä olo. Sit yritin vaa olla normaalisti ja pakenin johonkin internetin maailmaan varmaan jne :) toiki on taas ihan tota samaa ku mun veljenki kaikki vitun sekoilut. Tää on siis todella hyvä kasvuympäristö ollu. Ainut näistä joka harvemmin pelottaa tai ahdistaa silleen oikeesti on äiti, vaikka kyllä meilläkin joskus riitaa on ja itken aina kun se huutaa mulle mutta jotenkin ne on silti ehkä terveemmän tuntusia riitoja vaikka oon mä silloinkin kyllä ihan jotenkin sekasin koska en tykkää yhtään enkä kestä sitä yhtään jos mulle huudetaan. En oo kestäny sitä ikinä, en kestäny koulussakaan sitä opettajilta ja pienenäkin aina tuntu että oli jotenki ahistavaa kun iskä oli aina huonolla tuulella ja huus ja jotain yms. Vaikka sd kuinka säälittävältä tuntuu mutta oon TODELLAKIN heikompi kun ihmiset yleensä tollasissa tilanteissa, mul ei oo mitään suojakuorta vaan kaikki huutaminen on ihan hirveetä ja oon aivan poikkeuksellisen herkkä enkä todellakaan varmaan omaa mitään hyvää itsetuntoa. Ja onko se edes ihme. Millanen hyvä itsetunto siitä ois muka kehittyny ku kasvaa tämmöses perheessä + koulukiusaaminen ja muuallakin esim riparilla oli kiusaamista myös mua kohtaan. En mä hirveesti ihmettele sitä et miks oon niin heikko.</p><p></p><p>Enkä mä oikeasti hirveästi ihmettele näitä ihastuksiakaan ja et miks ne tuntuu niin pahalta. Tiedän että ei se varmaan muillekaan mitään kivaa oo mutta mulla se on vaan niin äärimmäistä. En kestä edes kuunnella pentagonin musaa atm huin takia. Ja no ehkä muutenki mut silti. Ja enkä myöskään kestä sitä että ne biisit soi päässä. Tai no täl hetkel ehk vaan yks :s tai kaks :s aikamoinen sotku tästäki tuli. Ihan tämmöstä en kyl kuvitellu. Aluks en ees aatellu et huista tulis mikään tosi tosi intense crush. Mut se on atm ainaki. Aluks suhtauduin niin rauhallisesti asiaan tai sillee et mul oli aika vähän ees mitään negatiivisia tunteita asiaan liittyen mut... Sit mentiin aika vitun kovaa alaspäin. Yhtäkkii. Ja no, taeil myös. Näinpä näin. Mä oikeesti hädin tuskin kestän elämää.</p></blockquote><p></p>
[QUOTE="qualitymonkey, post: 97234, member: 34"] Tosin oon mä aina pelänny sen huutamista ja raivareita. Ei se oo koskaan lyönyt mua tai äitiä mutta silti pelkään aina noita sen huutamisia ja raivareita. Kerran se huus ihan helvetisti tyyliin äitille kun olin joku ehk kutosella tai jotain ja se oli siis niin VITUN vihasen olonen et säikähdin oikeesti tosi tosi paljon ja ei todellakaan ollu hyvä olo. Sit yritin vaa olla normaalisti ja pakenin johonkin internetin maailmaan varmaan jne :) toiki on taas ihan tota samaa ku mun veljenki kaikki vitun sekoilut. Tää on siis todella hyvä kasvuympäristö ollu. Ainut näistä joka harvemmin pelottaa tai ahdistaa silleen oikeesti on äiti, vaikka kyllä meilläkin joskus riitaa on ja itken aina kun se huutaa mulle mutta jotenkin ne on silti ehkä terveemmän tuntusia riitoja vaikka oon mä silloinkin kyllä ihan jotenkin sekasin koska en tykkää yhtään enkä kestä sitä yhtään jos mulle huudetaan. En oo kestäny sitä ikinä, en kestäny koulussakaan sitä opettajilta ja pienenäkin aina tuntu että oli jotenki ahistavaa kun iskä oli aina huonolla tuulella ja huus ja jotain yms. Vaikka sd kuinka säälittävältä tuntuu mutta oon TODELLAKIN heikompi kun ihmiset yleensä tollasissa tilanteissa, mul ei oo mitään suojakuorta vaan kaikki huutaminen on ihan hirveetä ja oon aivan poikkeuksellisen herkkä enkä todellakaan varmaan omaa mitään hyvää itsetuntoa. Ja onko se edes ihme. Millanen hyvä itsetunto siitä ois muka kehittyny ku kasvaa tämmöses perheessä + koulukiusaaminen ja muuallakin esim riparilla oli kiusaamista myös mua kohtaan. En mä hirveesti ihmettele sitä et miks oon niin heikko. Enkä mä oikeasti hirveästi ihmettele näitä ihastuksiakaan ja et miks ne tuntuu niin pahalta. Tiedän että ei se varmaan muillekaan mitään kivaa oo mutta mulla se on vaan niin äärimmäistä. En kestä edes kuunnella pentagonin musaa atm huin takia. Ja no ehkä muutenki mut silti. Ja enkä myöskään kestä sitä että ne biisit soi päässä. Tai no täl hetkel ehk vaan yks :s tai kaks :s aikamoinen sotku tästäki tuli. Ihan tämmöstä en kyl kuvitellu. Aluks en ees aatellu et huista tulis mikään tosi tosi intense crush. Mut se on atm ainaki. Aluks suhtauduin niin rauhallisesti asiaan tai sillee et mul oli aika vähän ees mitään negatiivisia tunteita asiaan liittyen mut... Sit mentiin aika vitun kovaa alaspäin. Yhtäkkii. Ja no, taeil myös. Näinpä näin. Mä oikeesti hädin tuskin kestän elämää. [/QUOTE]
Lisää lainaukset...
En ole robotti
Lähetä vastaus
Etusivu
Keskustelut
Aihe vapaa
Olipas kiva reissu terveysasemalle ambulanssilla... Not.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivuston käyttöä, hyväksyt evästeidemme käytön.
Hyväksyn
Lue lisää...
Ylös
Pohja
