Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="Hydrangea" data-source="post: 227205" data-attributes="member: 1766">Ei ne välit välttämättä lopullisesti ole menneet, vaikka toki nyt se ajatus tuskin hirveästi lohduttaa. Et ole paska ihminen, sitä en suostu uskomaan, vaikka olisit sanonut ja tehnyt mitä. Jostain kivustahan tuo käytös varmasti on kummunnut, ja kaikilla ei valitettavasti ole keinoja tai kapasiteettia käsitellä kipuaan ideaalilla tavalla. Sitä voi opetella ajan kanssa, mutta itseinho ja ruoskinta on sille tosi huono lähtökohta. Nyt on lupa surra. Sullakin taisi epävakaan diagnoosi olla? Jos ei ole niin anteeksi, en tiedä mistä tällainen assosiaatio siinä tapauksessa on tullut. Mutta itselläni oli noita vastaavia tilanteita PALJON nuorempana, ja lopultahan mulla ei ollut enää muita läheisiä elämässä kuin mun mieheni. Kaikkiin oli menneet välit. Pikkuhiljaa aloin ottaa loukkaamiini ihmisiin yhteyttä, esitin anteeksipyyntöjä (sä toki tämän jo teit) ja sanoin, että ihmisten ei ole mulle pakko anteeksi antaa, kunhan tietävät että olen pahoillani, ja minusta olisi kuitenkin kiva alkaa vanhaa kaveruutta sytytellä uudelleen. Tällä hetkellä paria ihmistä lukuun ottamatta elämässäni ovat käytännössä kaikki nuoruusaikojen ystäväni, ja meidän suhteet on ihan eri tavalla draamattomia ja paljon läheisempiä. Mun paras ystävä sanoi, että hän tarvitsi sen 4 vuotta ilman minua, koska hän ei kyennyt diilaamaan mun sen hetkisen elämän ja käytöksen kanssa. Tässä on hänen kanssaan nyt ehkä kolme vuotta oltu tekemisissä taas, ja meillä ei ole mitään konflikteja ollut, ennen niitä oli koko ajan. Pointtini on, että anna itsellesi ymmärrystä, äläkä luovu toivosta. 🩷</blockquote>

[QUOTE="Hydrangea, post: 227205, member: 1766"] Ei ne välit välttämättä lopullisesti ole menneet, vaikka toki nyt se ajatus tuskin hirveästi lohduttaa. Et ole paska ihminen, sitä en suostu uskomaan, vaikka olisit sanonut ja tehnyt mitä. Jostain kivustahan tuo käytös varmasti on kummunnut, ja kaikilla ei valitettavasti ole keinoja tai kapasiteettia käsitellä kipuaan ideaalilla tavalla. Sitä voi opetella ajan kanssa, mutta itseinho ja ruoskinta on sille tosi huono lähtökohta. Nyt on lupa surra. Sullakin taisi epävakaan diagnoosi olla? Jos ei ole niin anteeksi, en tiedä mistä tällainen assosiaatio siinä tapauksessa on tullut. Mutta itselläni oli noita vastaavia tilanteita PALJON nuorempana, ja lopultahan mulla ei ollut enää muita läheisiä elämässä kuin mun mieheni. Kaikkiin oli menneet välit. Pikkuhiljaa aloin ottaa loukkaamiini ihmisiin yhteyttä, esitin anteeksipyyntöjä (sä toki tämän jo teit) ja sanoin, että ihmisten ei ole mulle pakko anteeksi antaa, kunhan tietävät että olen pahoillani, ja minusta olisi kuitenkin kiva alkaa vanhaa kaveruutta sytytellä uudelleen. Tällä hetkellä paria ihmistä lukuun ottamatta elämässäni ovat käytännössä kaikki nuoruusaikojen ystäväni, ja meidän suhteet on ihan eri tavalla draamattomia ja paljon läheisempiä. Mun paras ystävä sanoi, että hän tarvitsi sen 4 vuotta ilman minua, koska hän ei kyennyt diilaamaan mun sen hetkisen elämän ja käytöksen kanssa. Tässä on hänen kanssaan nyt ehkä kolme vuotta oltu tekemisissä taas, ja meillä ei ole mitään konflikteja ollut, ennen niitä oli koko ajan. Pointtini on, että anna itsellesi ymmärrystä, äläkä luovu toivosta. 🩷 [/QUOTE]

En ole robotti