Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="haituvainen" data-source="post: 57313" data-attributes="member: 386">älkää nyt käsittäkö otsikon takia väärin, siis todellakin rakastan koiria ja musta ois tavallaan todella ihanaa että semmonen ois elämässä mukana ja asuis meillä :3 kuitenkin oon jälkeenpäin tajunnu että ei musta olis sellaseen.. äiti varas joskus pari vuotta sitten coton de tulearin alustavasti, ja olin ihan innoissani kun olin haaveillu siitä niin kauan. sit äiti kuitenkin peru sen koko homman kun oli kaikkea sisäilmaongelmaa ja asumishässäkkää sun muuta säätöä, niin koiran ottaminen ei ois todellakaan sopinu siihen elämäntilanteeseen. sillon olin todella vihanen, surullinen ja pettyny, mutta nyt jälkeenpäin oon vaan kiitollinen äidille. en ois oikeesti jaksanu sitä ainaista lenkitystä ja huolenpitoa mielenterveysongelmien takia. en ois todellakaan pystyny olemaan kunnolla läsnä koiralle ja nauttimaan täysillä siitä että se ois osa perhettä. oon tajunnu etten ehkä muutenkaan ikinä oo valmis koiran hankkimiseen vaikka mun mielenterveys oliskin ihan kunnossa, koska kyllähän koira sitoo samalla tavalla kun joku lapsi. oon niin vapautta ja rauhaa rakastava ihminen, että ahistusin vaan kun ois aina joku jonka asioista pitäs huolehtia monta vuotta putkeen. vasta jälkeenpäin tajuan kuinka kapeakatseisesti näin sen koiran hankkimisen, vaikka sillon olin ihan varma että ois maailman paras päätös ottaa koira D: jotenkin näin sen koko asian vaan vaaleenpunasten lasien läpi ja kaikki huonot puolet pyyhkiyty pois mielestä.mites teillä?</blockquote>

[QUOTE="haituvainen, post: 57313, member: 386"] älkää nyt käsittäkö otsikon takia väärin, siis todellakin rakastan koiria ja musta ois tavallaan todella ihanaa että semmonen ois elämässä mukana ja asuis meillä :3 kuitenkin oon jälkeenpäin tajunnu että ei musta olis sellaseen.. äiti varas joskus pari vuotta sitten coton de tulearin alustavasti, ja olin ihan innoissani kun olin haaveillu siitä niin kauan. sit äiti kuitenkin peru sen koko homman kun oli kaikkea sisäilmaongelmaa ja asumishässäkkää sun muuta säätöä, niin koiran ottaminen ei ois todellakaan sopinu siihen elämäntilanteeseen. sillon olin todella vihanen, surullinen ja pettyny, mutta nyt jälkeenpäin oon vaan kiitollinen äidille. en ois oikeesti jaksanu sitä ainaista lenkitystä ja huolenpitoa mielenterveysongelmien takia. en ois todellakaan pystyny olemaan kunnolla läsnä koiralle ja nauttimaan täysillä siitä että se ois osa perhettä. oon tajunnu etten ehkä muutenkaan ikinä oo valmis koiran hankkimiseen vaikka mun mielenterveys oliskin ihan kunnossa, koska kyllähän koira sitoo samalla tavalla kun joku lapsi. oon niin vapautta ja rauhaa rakastava ihminen, että ahistusin vaan kun ois aina joku jonka asioista pitäs huolehtia monta vuotta putkeen. vasta jälkeenpäin tajuan kuinka kapeakatseisesti näin sen koiran hankkimisen, vaikka sillon olin ihan varma että ois maailman paras päätös ottaa koira D: jotenkin näin sen koko asian vaan vaaleenpunasten lasien läpi ja kaikki huonot puolet pyyhkiyty pois mielestä. mites teillä? [/QUOTE]

En ole robotti