Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="PinkkiHuppari" data-source="post: 11185" data-attributes="member: 112">Noniin, sainpahan aikaiseksi luotua tännekin tälläisen valituskeskustelun. Anteeksi, nyt on vaan patoutunut taas niin paljon kaikkea pään sisälle, että pakko vähän purkaa jonnekin ajatuksia.Viimeviikkoina päässä on pyörinyt yhteishaku, kesätyöt ja sopivasti mun viha yhteiskunnan työ- ja koulutuskeskeisyyttä kohtaan. En vaan jaksa sitä, että ensin käytetään koko nuoruus opiskeluun ja sitten tehdään töitä niin kauan, että terveys menee, vaan jotta saisit rahaa ja siltikään sitä ei tunnu olevan. Tällaisia kokemuksia mulla on. En voi mennä opiskelemaan muualle, koska ei ole rahaa vuokrata edes pientä yksiötä tai sitten kohtuuhintaisia asuntoja ei edes ole. Asuntolassa en pystyisi sosiaalisenahdistuksen ja perusluonteeni takia asumaan edes puolta vuotta. Kesätöiden haku on jäänyt yhteen hakemukseen ja vaikka tämä onkin jo kolmas tai neljäs kerta, kun haen Tokmannille, niin tuskin vieläkään saan iloisia uutisia. Kaikki paikat vaikuttaa siltä, että en tule pärjäämään. Asiakaspalvelu tai mikään puhelinmyynti ei multa onnistu, hyvä kun saan edes normaalia keskustelua käytyä. Koko mun kouluajan oon saanut kuulla: "sä olet niin hiljainen ja ujo", "vähän enemmän voisit jutella", "rohkeasti vaan osallistut keskusteluun". Sosiaaliset tilanteet on vaan mulle maailman raskainpia, en tiedä kuinka moni samaistuu siihen, kun on joutunut keskustelemaan päivällä normaalia enemmän ja päivän päätteeksi on vaan todella väsynyt. Sitä vaan saa kroppansa ja mielensä sellaiseen ihme tilaan ja siinä sitten on koko sen ajan.Tiedän, että mun asenne kaikkea kohtaan on aivan väärä ja pitäisi ryhdistäytyä. Mutta mua ei enää kiinnosta edes kivat asiat, ei soittaminen, ei maalaaminen ja jopa asia mitä rakastan kaikista eniten, eli hevoset ja tallilla käyminen tuntuu kokoajan vähän vähemmän kivalta. Lopetin kuun alussa lukion, huimat puolivuotta ja kahdeksan suoritettua kurssia... Ajattelin (tyhmänä), että nyt kaikki lähtee kohti ylämäkeä ja elämä alkaa tuntua oikealta. Mutta ei, elämä, kuolema ja sängyssä makaaminen, kaikki tuntuu yhtä vääriltä tai välillä ne pomppivat jokainen vuorollaan enemmän pintaan tai pohjalle, yleensä kuitenkin ollen samalla tasolla, yhtä vääriä vaihtoehtoja kaikki. En enää nuku, ainakaan hyvin. Joka ilta väsyttää, joka aamu väsyttää. Aamulla ei jaksa nousta ja iltaisin sänky luo ympärilleen suojakuplan ja yleensä pääsen yrittämään nukahtamista vasta puolenyön jälkeen, kuitenkin nukahtaen vasta 3-5 aikaan aamulla. Ongelma on se, että välillä nämä tunteet kaivautuu johonkin niin syvälle mun pään sisälle, että en tunne niitä. En saa sanottua niitä lääkärille, koska ajattelen niiden kadonneen, elämä ehkä hymyilee sittenkin, vaan eipä hymyile. Lopulta hymyileekin vain lääkäri "sullahan tuntuu menevän hyvin, sovittaisiinko seuraava aika puolentoista kuukauden päähän?".</blockquote>

En ole robotti