Etusivu
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Jäsenet
Paikalla nyt
Uudet profiiliviestit
Etsi profiiliviestejä
Chat
1
Kirjaudu
Rekisteröidy
Uutta
Etsi
Etsi
Etsi vain otsikoista
Tekijän:
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Valikko
Kirjaudu
Rekisteröidy
Lataa app
Asenna
Etusivu
Keskustelut
Keho, mielenterveys & syvälliset
Sh tarinoita
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
You are using an out of date browser. It may not display this or other websites correctly.
You should upgrade or use an
alternative browser
.
Vastaa keskusteluun
Viesti
<blockquote data-quote="Girlofpunk" data-source="post: 136653" data-attributes="member: 138"><p>Itse kamppailen edelleen syömishäiriön kanssa. Yhdessä välissä se oli paremmassa suunnassa mutta muutama vuosi sitten se jälleen paheni. </p><p>Ensimmäistä kertaa sairastuin syömishäiriöön 16-vuoden ikäisenä kun ensimmäistä kertaa rupesin seurustelemaan. Silloinen kumppanini välillä mainitsi painostani tai kehostani sen olevan iso, vaikka olin normipainoinen teinityttö. No siitä kaikesta kommentoimisesta rupesin syömään todella vähän ja sairastuin. Laihduin toden teolla ja välillä kun niitä kuvia nään niin kauhistun kuinka luuranko olen silloin ollut. No asiat parani vähäsen erottuani tästä kusipäästä 8kk yhdessäolon jälkeen, jonka jälkeen rupesin aika nopeasti seurustelemaan "sali alfan" kanssa mikä taas meinasi että ruokaa tuli mätettyä. Rupesin treenaamaan ja sain painoa takaisin ylös päin syömällä jälleen normaalisti, ehkä jopa enemmänkin. No meidän yhdessä oloa ei kertynyt kuin yli vuosi ja hän jätti minut toisen tytön takia. Ero oli kova paikka mikä laukaisi jälleen syömättömyyden. Alkoholia tuli vedettyä varmaan enemmän kuin ruokaa. Ero oli kova paikka. </p><p>No mutta ei onneksi kauaa mennyt kun nykyisen mieheni tapasin. Asiat alkoivat sujumaan parempaan päin. Hän piti huolta syömisestäni ja siitä että kaikki oli minulla hyvin. Ja niin olikin, mutta muutama vuosi sitten muutettuamme toiselle paikkakunnalle, tein elämänmuutoksen ja rupesin herkkulakolle mikä jatkuu minulla edelleen, mutta sairaalloisena. Nykyään pelkään sokereita ja hiilareita ylikaiken. Ahdistun kun joudun edes miettimään esim karkkipussin syömistä. Ajattelen etten ansaitse sitä tai että se on kirous syödä herkkuja. Mainittakoon että treenaan todella paljon, mikä on lisännyt tätä halua että syön 'terveellisesti', mutta tiedostan että ei tuo tervettä ole. Pääkoppakin sanoo välillä että "hei, nyt vittu otat sen keksin, se ei pilaa sun ruokavaliota tai treenituloksia", mutta samaan aikaan kieltäydyn kaikesta hammasta purren. Tämä on aivan perseestä suoraan sanottuna. Sitten jos kuitenkin olen maistanut jotain, syönyt yhden herkun, sen jälkeinen morkkis on todella paha ja ahdistun. Ihan kuin olisin tehnyt vuosi sadan rikoksen ja tiedän joutuvani vankilaan lopun iäkseni.</p></blockquote><p></p>
[QUOTE="Girlofpunk, post: 136653, member: 138"] Itse kamppailen edelleen syömishäiriön kanssa. Yhdessä välissä se oli paremmassa suunnassa mutta muutama vuosi sitten se jälleen paheni. Ensimmäistä kertaa sairastuin syömishäiriöön 16-vuoden ikäisenä kun ensimmäistä kertaa rupesin seurustelemaan. Silloinen kumppanini välillä mainitsi painostani tai kehostani sen olevan iso, vaikka olin normipainoinen teinityttö. No siitä kaikesta kommentoimisesta rupesin syömään todella vähän ja sairastuin. Laihduin toden teolla ja välillä kun niitä kuvia nään niin kauhistun kuinka luuranko olen silloin ollut. No asiat parani vähäsen erottuani tästä kusipäästä 8kk yhdessäolon jälkeen, jonka jälkeen rupesin aika nopeasti seurustelemaan "sali alfan" kanssa mikä taas meinasi että ruokaa tuli mätettyä. Rupesin treenaamaan ja sain painoa takaisin ylös päin syömällä jälleen normaalisti, ehkä jopa enemmänkin. No meidän yhdessä oloa ei kertynyt kuin yli vuosi ja hän jätti minut toisen tytön takia. Ero oli kova paikka mikä laukaisi jälleen syömättömyyden. Alkoholia tuli vedettyä varmaan enemmän kuin ruokaa. Ero oli kova paikka. No mutta ei onneksi kauaa mennyt kun nykyisen mieheni tapasin. Asiat alkoivat sujumaan parempaan päin. Hän piti huolta syömisestäni ja siitä että kaikki oli minulla hyvin. Ja niin olikin, mutta muutama vuosi sitten muutettuamme toiselle paikkakunnalle, tein elämänmuutoksen ja rupesin herkkulakolle mikä jatkuu minulla edelleen, mutta sairaalloisena. Nykyään pelkään sokereita ja hiilareita ylikaiken. Ahdistun kun joudun edes miettimään esim karkkipussin syömistä. Ajattelen etten ansaitse sitä tai että se on kirous syödä herkkuja. Mainittakoon että treenaan todella paljon, mikä on lisännyt tätä halua että syön 'terveellisesti', mutta tiedostan että ei tuo tervettä ole. Pääkoppakin sanoo välillä että "hei, nyt vittu otat sen keksin, se ei pilaa sun ruokavaliota tai treenituloksia", mutta samaan aikaan kieltäydyn kaikesta hammasta purren. Tämä on aivan perseestä suoraan sanottuna. Sitten jos kuitenkin olen maistanut jotain, syönyt yhden herkun, sen jälkeinen morkkis on todella paha ja ahdistun. Ihan kuin olisin tehnyt vuosi sadan rikoksen ja tiedän joutuvani vankilaan lopun iäkseni. [/QUOTE]
Lisää lainaukset...
En ole robotti
Lähetä vastaus
Etusivu
Keskustelut
Keho, mielenterveys & syvälliset
Sh tarinoita
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivuston käyttöä, hyväksyt evästeidemme käytön.
Hyväksyn
Lue lisää...
Ylös
Pohja
