Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="Mandalay" data-source="post: 137501" data-attributes="member: 23">Olin lapsesta asti nirso ja alipainoinen. Sit joskus murrosiän kynnyksellä ruokahalu kasvoi ja se yhdistettynä siihen, miten terveystiedon tunneilla aina puhuttiin rasvan määrän lisääntyvän murrosiässä, aloin vaan pelkäämään lihomista. Halusin pysyä alipainoisena jatkossakin ja aloin tietoisesti välttelemään herkkuja ja muuta &quot;epäterveellistä&quot;. Kai se kehoihanne oli ihan kieroutunut jo alusta asti enkä sitä osannut kyseenalaistaa.15-16-vuotiaana mulla oli muutenkin vaikeaa, ja sen seurauksena noi sh-ajatukset konkretisoitui herkkulakon lisäksi kaikkeen muuhunkin lakkoiluun, ja lopulta karsin ruokavaliostani pois ihan älyttömästi kaikkea ja tein paastoamisesta jonkun henkilökohtaisen haasteen. Inhosin muutenkin ulkonäköäni ja ajattelin jotenkin, että laihdutus auttaisi siihen. Laihduin pahasti alipainon puolelle, mutta peittelin aika hyvin eikä kukaan oikeastaan edes huomannut, olinhan ollut lapsenakin alipainoinen niin ajattelivat mun kai luonnostani olevan sellainen eikä meidän perheessä mitään yhteisiä ruokahetkiä ollut muutenkaan. No, löysin myös alkoholin ja lopulta join enemmän kuin söin, mutta juomisen seurauksena paino taas nousi hiukan normaalimmalle tasolle ja jotenkin kuvittelin, että tää sh oli tässä. Nyt parikymppisenä omaan ihan järjettömän rajoittuneen ruokasuhteen ja päivittäisiä sh-ajatuksia, ja vaikka en enää olekaan ihan sairaalloisella tasolla alipainoinen niin kehonkuva on ihan vääristynyt ja ruoasta en pysty nauttimaan yhtään normaalilla tavalla. En edes tiedä, miltä tuntuisi syödä tarpeeksi ja hyvin, ja kärsin aikamoisista puutostiloista. Kai siis voisi sanoa, etten koskaan edes parantunut, vaikken enää näytäkään samalla tavalla sairaalta, mutta ei elämää voi loputtomiin näinkään elää</blockquote>

[QUOTE="Mandalay, post: 137501, member: 23"] Olin lapsesta asti nirso ja alipainoinen. Sit joskus murrosiän kynnyksellä ruokahalu kasvoi ja se yhdistettynä siihen, miten terveystiedon tunneilla aina puhuttiin rasvan määrän lisääntyvän murrosiässä, aloin vaan pelkäämään lihomista. Halusin pysyä alipainoisena jatkossakin ja aloin tietoisesti välttelemään herkkuja ja muuta "epäterveellistä". Kai se kehoihanne oli ihan kieroutunut jo alusta asti enkä sitä osannut kyseenalaistaa. 15-16-vuotiaana mulla oli muutenkin vaikeaa, ja sen seurauksena noi sh-ajatukset konkretisoitui herkkulakon lisäksi kaikkeen muuhunkin lakkoiluun, ja lopulta karsin ruokavaliostani pois ihan älyttömästi kaikkea ja tein paastoamisesta jonkun henkilökohtaisen haasteen. Inhosin muutenkin ulkonäköäni ja ajattelin jotenkin, että laihdutus auttaisi siihen. Laihduin pahasti alipainon puolelle, mutta peittelin aika hyvin eikä kukaan oikeastaan edes huomannut, olinhan ollut lapsenakin alipainoinen niin ajattelivat mun kai luonnostani olevan sellainen eikä meidän perheessä mitään yhteisiä ruokahetkiä ollut muutenkaan. No, löysin myös alkoholin ja lopulta join enemmän kuin söin, mutta juomisen seurauksena paino taas nousi hiukan normaalimmalle tasolle ja jotenkin kuvittelin, että tää sh oli tässä. Nyt parikymppisenä omaan ihan järjettömän rajoittuneen ruokasuhteen ja päivittäisiä sh-ajatuksia, ja vaikka en enää olekaan ihan sairaalloisella tasolla alipainoinen niin kehonkuva on ihan vääristynyt ja ruoasta en pysty nauttimaan yhtään normaalilla tavalla. En edes tiedä, miltä tuntuisi syödä tarpeeksi ja hyvin, ja kärsin aikamoisista puutostiloista. Kai siis voisi sanoa, etten koskaan edes parantunut, vaikken enää näytäkään samalla tavalla sairaalta, mutta ei elämää voi loputtomiin näinkään elää [/QUOTE]

En ole robotti