Makkachin
Puudeli
- Liittynyt
- 3.2.2021
- Viestejä
- 2,134
- Reaktioarvo
- 1,171
Olette varmasti huomanneet, kuinka Skeletor on kertonut otteita yhteisen matkamme varrelta. On siis aika minunkin muistella menneitä vuosia. Ensimmäisen kerran kohtasin hänet kauan ennen kuin lukija osaa arvatakaan. Kotiplaneettamme ei ollut vielä muodostunut nykyiseen muotoonsa, aurinkokunnan muutkin planeetat saattoivat välillä olla väärillä paikoilla, pyöriä kummallisessa kulmassa tai vaeltaa kiertoratansa ulkopuolella – tällöin nähkääs ei luoja ollut vielä kaivanut esiin muistivihkoaan, johon hän myöhemmin merkitsi tarkasti jokaisen sydänsurunsa ja ilon pilkahduksensa.
Tähän aikaan oli tietysti mahdotonta tietää, oliko konna vaiko sankari, ja niin minäkin vaelsin autuaan tietämättömänä. Oikeastaan mennyttä on vaikea muistella, sillä väistämättä eksyy siinä pilkkopimeässä olemattomuudessa. Ensimmäinen muistoni onkin nykypäivänä tunnettu nimellä alkuräjähdys. Ja miten tämä tapahtui? Purskahdimme yhdessä aivan hillittömään nauruun, joka kaikui ympäri universumin kestäen vuosia, joskus sekunteja, joskus ei sitäkään, hihkuen ja hyppien, ja pian se oli kaikkialla, jatkuu ja jatkuu vain… Jossain vaiheessa ajan tietämätöntä järjestystä se kantautui luojan korviin, jolloin hän yritti epätoivoisesti tarttua mahdollisimman äkkiä muistivihkoonsa kirjoittaakseen vitsin ylös, mutta jäikin siihen sitten vuodattamaan omia murheitaan. Miten kovin tyypillistä!
Tähän aikaan oli tietysti mahdotonta tietää, oliko konna vaiko sankari, ja niin minäkin vaelsin autuaan tietämättömänä. Oikeastaan mennyttä on vaikea muistella, sillä väistämättä eksyy siinä pilkkopimeässä olemattomuudessa. Ensimmäinen muistoni onkin nykypäivänä tunnettu nimellä alkuräjähdys. Ja miten tämä tapahtui? Purskahdimme yhdessä aivan hillittömään nauruun, joka kaikui ympäri universumin kestäen vuosia, joskus sekunteja, joskus ei sitäkään, hihkuen ja hyppien, ja pian se oli kaikkialla, jatkuu ja jatkuu vain… Jossain vaiheessa ajan tietämätöntä järjestystä se kantautui luojan korviin, jolloin hän yritti epätoivoisesti tarttua mahdollisimman äkkiä muistivihkoonsa kirjoittaakseen vitsin ylös, mutta jäikin siihen sitten vuodattamaan omia murheitaan. Miten kovin tyypillistä!
