Syvälliset Syömisavautumista (TW)

haituvainen

Työsuojeluvaltuutettu
Liittynyt
1.4.2021
Viestejä
1,686
Reaktioarvo
1,701
Kun on tylsää, tyhjää, vaikeita tunteita, mt-ongelmia, käsittelen niitä syömällä. Yleensä se on kaikkea sokeripitosta, mutta välillä huomaan että saatan syödä tavallistakin ruokaa enemmän kun tarviis. Tuntuu että oon ikuisesti sokeririippuvainen ja tunnesyöjä. Välillä tulee hetkiä kun en pysty olla syömättä herkkuja, ja se himo onkin yleensä älytön.
Oli sellanen muutaman kuukauden ajanjakso kun muutin elämäntapani, mutta se menikin sitten toiseen ääripäähän, joka meinaa sitä etten sallinu itelleni mitään herkkuja neljään kuukauteen (lukuun ottamatta Profeel proteiinivanukasta, sokerittomia karkkeja, zero limpparia), aloin myös liikkua aika hulluna ja pian löysin itteni jo tutkailemasta kalorimääriä ja vahtimasta joka ikistä asiaa minkä söin D: Tähän kaikkeen oli syynä järjetön itseviha ja monen vuoden kokemus siitä, että olen kaikkien mielestä liian painava ja että olisin paljon onnellisempi tai näyttäisin paljon paremmalta jos laihtuisin mittoihin x. Jälkeenpäin tajuan kuinka yli se meni ja kuinka paljon miun keho kärsi siitä D:
Miusta vaan tuntuu että kun oon aina ollu tavallista pyöreämpi vauvasta asti, niin ei oo mahdollista päästä edes jotenkuten normimittoihin, vaikka siihen lievään ylipainoon, ellen sitten oikeesti kituuta itteeni syömisasioissa. Pitäs kieltää kaikki maholliset herkut ja muut että laihtusin, mut tiiän ettei sekään oo hyvä juttu, vaan pitäs koittaa löytää kultanen keskitie.
Välillä tuntuu että oon myös hukassa sen suhteen, mikä on terveellistä syömistä. Kyllähän mie tavallaan sen tiiän joo, mutta esimerkiks kun kerroin rehellisesti fyssarille miun ruokavaliosta niin hänen mielestä se kuulostaa hyvältä mutta äiti taas sano että miun pitäs mm. korvata Luonto+ vadelma -jogurtti maustamattomalla jogurtilla. Fyssari taas ei maininnu mitään negatiivista. Oon sit siinä silleen että ööö kumpaan näistä pitäs uskoa??? Oon vaan niin kyllästyny itteeni. Oon niin kyllästyny isoon kehooni ja siihen etten ikinä koe olevani viehättävä. Oon kyllästyny tähän ainaiseen painon ja syömisen kanssa kamppailuun. Oon kyllästyny siihen etten saa aikaseks tehdä muutosta. Jonain päivänä saatan inhota itteeni yli kaiken ja tuntee kamalaa syyllisyyttä siitä että herkkuja tulee vedettyä joka päivä, toisena taas tuntuu että oon ihan nätti ja en vaan välitä ollenkaan.
Koen olevani täysin umpikujassa tän asian kans, ja tuntuu että oon menettäny kaiken itsehillinnän täysin. Ruuasta on vaan tullu miulle sellanen... onni? Asia joka täyttää hetkeks kaiken kurjuuden ja pahan tai tyhjän olon.
Mitä tässä voi enää tehdä?
Tuosta herkuttelusta vielä sen verran, että yleensä se on sillon tällön napsimista pitkin päivää. Joskus kuitenkin on ollu ihan ahmimistakin, tai ainakin miun mielestä se lasketaan ahmimiseks. Muistan myös yhen viikonlopun kun en oikein pystyny lopettamaan syömistä ja yritin oksentaakin sillon, mutta ei tullu mitään.
Oon puhunu tästä psykologille ja ravitsemusterapeutille ja nyt viimesimpänä sille fyssarillekin, mutta vaikka heiltä kuinka neuvoja saankin niin en vaan pysty hyödyntämään niitä. Syöminen hallitsee mua vaikka miun pitäs hallita syömistä. Ei tän näin pitäny mennä. Mie todella pelkään etten saa tehtyä muutosta ja kohta sairastun johonkin.
 

haituvainen

Työsuojeluvaltuutettu
Liittynyt
1.4.2021
Viestejä
1,686
Reaktioarvo
1,701
Vielä lisäyksenä, etten välillä meinaa itekään pysyä perillä siitä että mitkä kaikki asiat miun ruokailussa menee vikaan. Sehän tässä varmaan kaikkein eniten ahdistaakin D: Kun edes siitä ois aina perillä, niin ehkä voisin ollakin asian kanssa rauhallisemmin ja tehdä jotain muutoksia. Tässäkin tulee taas spekuloiminen ja huoliajatukset esiin. Saattaa vaikka yhtäkkiä tulla mieleen sellanen ajatus että "Ei sillä kai oo niin kauheesti väliä että oonko perillä siitä mikä miun syömisessä menee mönkään, kunhan meen jatkossa yleisten suositusten mukaan", mutta seuraava ajatus onkin yhtäkkiä ihan päinvastanen: "Miun pitäs päästä perille siitä mikä menee syömisessäni vikaan, jotta pystysin tekemään muutoksia paremmin". Tästä nyt ei varmaan saa mitään selvää kukaan muu kun mie, mut nään psykologin huomenna, niin halusin kirjottaa nää ajatukset tänne että voin näyttää hänelle D: Paljon helpompi kirjottaa tänne kun huolivihkoon, koska ei tunnu läheskään niin työläältä ja käsi ei väsy puhelimella kirjottaessa.
 

haituvainen

Työsuojeluvaltuutettu
Liittynyt
1.4.2021
Viestejä
1,686
Reaktioarvo
1,701
Inhottaa myös se kun tunnen olevani täysin luuseri tän takia, vaikka toisaalta tiedostan että tähän kaikkeen syynä on mt-ongelmat ja että en mie huvikseen oo tässä tilanteessa. Ja toisaalta jos jollain toisella ois tämmönen tilanne niin en mie kyllä pitäs häntä mitenkään luuserina vaan haluisin olla tukena. Koitan siis olla myös itelleni yhtä lempee, mutta vaikeeta tää on kun itsesyytökset puskee väkisin pintaan D:
 
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
4,660
Reaktioarvo
5,134
Inhottaa myös se kun tunnen olevani täysin luuseri tän takia, vaikka toisaalta tiedostan että tähän kaikkeen syynä on mt-ongelmat ja että en mie huvikseen oo tässä tilanteessa. Ja toisaalta jos jollain toisella ois tämmönen tilanne niin en mie kyllä pitäs häntä mitenkään luuserina vaan haluisin olla tukena. Koitan siis olla myös itelleni yhtä lempee, mutta vaikeeta tää on kun itsesyytökset puskee väkisin pintaan D:
Siis tää on mulle jotenkin niin tuttua. Etenkin viime aikoina kun on alkanut mennä vähän huonompaan suuntaan niin oon tajunnut, että haluan olla vahva ja ehjä, mutta olen rikki ja heikko ja sen myöntäminen on vaikeaa. En jotenkin osaa ajatella, että saan kokea näin. Mulla saa olla kaikki aivan päin mäntyä. Kuitenkin sanoisin nää samat asiat jollekin toiselle joka häpeää tai syyttää itseään siitä, että kaikki ei ole niin hyvin kuin haluaisi että olisi, niin miten en voi itse uskoa niitä?
 

haituvainen

Työsuojeluvaltuutettu
Liittynyt
1.4.2021
Viestejä
1,686
Reaktioarvo
1,701
Siis tää on mulle jotenkin niin tuttua. Etenkin viime aikoina kun on alkanut mennä vähän huonompaan suuntaan niin oon tajunnut, että haluan olla vahva ja ehjä, mutta olen rikki ja heikko ja sen myöntäminen on vaikeaa. En jotenkin osaa ajatella, että saan kokea näin. Mulla saa olla kaikki aivan päin mäntyä. Kuitenkin sanoisin nää samat asiat jollekin toiselle joka häpeää tai syyttää itseään siitä, että kaikki ei ole niin hyvin kuin haluaisi että olisi, niin miten en voi itse uskoa niitä?
Ihanaa kun on joku kohtalotoveri D: Ja jep, ite oon sellanen täydellisyyden tavottelija, niin on mielettömän vaikee hyväksyä ja myöntää sitä jos asiat ei oo miulla hyvin. Haluis vaan uskotella itelleen ja muille että kyllä, minä olen ehjä ja vahva, vaikka se ei todellakaan oo totta. Miulla oli koko viime lukuvuos oikeestaan pelkkää taistelua ja pimeessä rämpimistä, mutta silti vaan hymyilin kaikille ja koulussa aateltiin että onhan haituvaisella kaikki todella hyvin D: Tosin aika moni koulun henkilökunnan jäsen ties tilanteesta, mutta varmaan kukaan oppilas ei osannu aavistaa ennen kun kerroin joillekin. Ja
todellakin se on niin, että itelle pitäs puhua yhtä lempeesti kun puhuis parhaalle ystävälle, omalle lapselle tai vaikka lemmikille, mut se ei oo mikään itsestäänselvyys D: Lähetän siulle voimahalin ja toivon kaikkea hyvää <3 Sie todellakin saat olla rikki, eikä se haittaa ollenkaan. Toivottavasti saat puhuttua siun ongelmista jollekin D:
 

haituvainen

Työsuojeluvaltuutettu
Liittynyt
1.4.2021
Viestejä
1,686
Reaktioarvo
1,701
V*tuttaa myös kun media syöttää aika ristiriitasta viestiä ylipainosista D: Toinen puoli mediasta on sellanen että tehään kaikki meemejä joissa lihavuus / herkuttelu / liikkumattomuus nähdään huonossa valossa, samoin maailma on pullollaan elokuvia ja sarjoja joissa lihavat on aina niitä syrjäytyneitä, yksinäisiä, masentuneita ja kiusattuja. Ei oo varmaan olemassakaan ohjelmaa, jossa sattus olemaan joku lihava henkilö ihan muuten vaan ilman mitään negatiivista asiayhteyttä. Toinen puoli on sit kehopositiivisuus, jota on tuonu esille mm. Syömishäiriöliitto "Älä laihduta" -päivän kautta. Tällön puhuttiin paljon siitä ettei herkuttelusta pitäs tuntea syyllisyyttä eikä sitä tarvii ansaita, jälkiruoka voi olla päivän tärkein ateria, kaikenlaiset kehot on kauniita jne., mikä on toki totta, mutta sit kun näitä kumpaakin median puolta näkee, niin meinaan jotenkin mennä ihan solmuun D: Tavallaan koen huonommuutta siitä kun näen niitä meemejä / elokuvia ja sarjoja joissa lihavia syrjitään, toisaalta sitten taas kun näen niitä Syömishäiriöliiton postauksia, niin niiden kautta periaatteessa annan itelleni luvan herkutella, mikä ei tässä tilanteessa oo hyvä juttu. Ja sit taas käyn sitä loputonta keskustelua mielessäni, että onko se nyt ok vai ei ja mihin oikein pitäs vetää raja, onko näistä jompikumpi oikeessa vai ei kummatkaan.
 

haituvainen

Työsuojeluvaltuutettu
Liittynyt
1.4.2021
Viestejä
1,686
Reaktioarvo
1,701
En sit kertonutkaan näitä juttuja miun psykologille kun käsiteltiin toista aihetta D: Hitto sentään kun on niin paljon asioita mielen päällä ja tuntuu että pää hajoaa.. En millään meinaa saada ajatuksia muualle ikävistä asioista, vaan oon ajatusten vanki koko ajan. Ja lisäks kun psykologikäynnit on vaan kerran viikossa niin kyllä hajottaa D:
 

haituvainen

Työsuojeluvaltuutettu
Liittynyt
1.4.2021
Viestejä
1,686
Reaktioarvo
1,701
Huutista

Kävin muutama päivä sitten yhellä suklaatehtaalla ostoksilla ja nyt huomaan että on tullu mässättyä vaikka kuinka paljon suklaata tässä viime päivien aikana D: Muutenhan koko ongelmaa ei ois, mutta kun miulla on tieto siitä että sitä suklaata on kaapeissa (ja tällä hetkellä sitä on pöydälläkin), niin väkisin tulee napsittua. Oli tarkotus syödä vaan muutama, mutta nyt oon syöny monta sataa grammaa. Ne suklaat on vielä pakattu semmosiin aika pieniin pusseihin ja näyttää siltä ettei niissä pusseissa oo edes paljoo, mutta sit kun luet painon niin kappas, yhessä pussissa onkin puol kiloa... kaiken lisäks menin vielä ostamaan irtokarkkeja lähes 300g eilen D: Ja annoin itelleni luvan tähän kaikkeen sanomalla itelleni kaiken maailman tekosyitä, kuten "Nyt kun on karkkipäivä niin voinhan mie ostaa näitä irttareita" ja "Ei tuolla tehtaalla tuu käytyä ikinä kun se on niin kaukana, joten kai sitä nyt voi syödä enemmän kun ehkä ois tarpeen". Ja jälleen spekulaatiot ottaa vallan, että oliko nuo tekosyitä vai ihan faktaa. Joka tapauksessa miusta tuntuu, että ois pitäny vetää edes jonkinlainen raja.
 
Ylös Pohja