Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="KäveleväNakki" data-source="post: 125428" data-attributes="member: 46">Syöpä vei mun mummon viime talvena. Hänellä oli muistaakseni todettu se syöpä jo vuosia aiemmin, eikä se ollu siitä sitten tietääkseni pahentunut, kunnes joutu joihinki tutkimuksiin ja paljastu että se syöpä on levinny vatsaan tai suolistoon. Siitähän se joutu sit niihin hoitoihin, ja voi aika usein huonosti ja oli heikkona niiden voimakkaiden lääkkeiden takia, ja oli paljon kipuja. Eihän mummo ikinä näyttäny että ois ollu pahoissa kivuissa (vaikka kyllähän sen huomas), eikä silleen toivonut lohdutusta, enkä oikeastaan osannutkaan lohduttaa, en oo koskaan ollut hyvä tunteiden kanssa, en sitten tiiä onko mun vanhemmat yrittäny puhua sille jotain, mutta lohduttamisesta en tiedä juurikaan.Sitten joskus viime syksynä tuli tieto että sitä syöpää ei voi enää parantaa, ja siirrytään hoitamaan pelkästään niitä kipuja. Olin ite jo varautunu siihen asiaan, niinku oli muutkin mun perheessä, ja sitten se oli vaan hyväksyttävä että nyt käy näin.&nbsp; Kyllähän sen näki että mummo oli vähän alakuloinen sen jälkeen, mutta se ei ikinä oikeen näyttäny sitä, vaan oli reipas ihan loppuun saakka, oli yhtä puhelias kun aina ennenkin, ja eli päivä kerrallaan, kunnes sitten joutu sairaalaan, eikä palannu sieltä enää kotiin ja eli viimeset kuukaudet siellä, eikä ollut loppua kohden enää tässä maailmassa läsnä.</blockquote>

[QUOTE="KäveleväNakki, post: 125428, member: 46"] Syöpä vei mun mummon viime talvena. Hänellä oli muistaakseni todettu se syöpä jo vuosia aiemmin, eikä se ollu siitä sitten tietääkseni pahentunut, kunnes joutu joihinki tutkimuksiin ja paljastu että se syöpä on levinny vatsaan tai suolistoon. Siitähän se joutu sit niihin hoitoihin, ja voi aika usein huonosti ja oli heikkona niiden voimakkaiden lääkkeiden takia, ja oli paljon kipuja. Eihän mummo ikinä näyttäny että ois ollu pahoissa kivuissa (vaikka kyllähän sen huomas), eikä silleen toivonut lohdutusta, enkä oikeastaan osannutkaan lohduttaa, en oo koskaan ollut hyvä tunteiden kanssa, en sitten tiiä onko mun vanhemmat yrittäny puhua sille jotain, mutta lohduttamisesta en tiedä juurikaan. Sitten joskus viime syksynä tuli tieto että sitä syöpää ei voi enää parantaa, ja siirrytään hoitamaan pelkästään niitä kipuja. Olin ite jo varautunu siihen asiaan, niinku oli muutkin mun perheessä, ja sitten se oli vaan hyväksyttävä että nyt käy näin. Kyllähän sen näki että mummo oli vähän alakuloinen sen jälkeen, mutta se ei ikinä oikeen näyttäny sitä, vaan oli reipas ihan loppuun saakka, oli yhtä puhelias kun aina ennenkin, ja eli päivä kerrallaan, kunnes sitten joutu sairaalaan, eikä palannu sieltä enää kotiin ja eli viimeset kuukaudet siellä, eikä ollut loppua kohden enää tässä maailmassa läsnä. [/QUOTE]

En ole robotti