Etusivu
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Jäsenet
Paikalla nyt
Uudet profiiliviestit
Etsi profiiliviestejä
Chat
3
Kirjaudu
Rekisteröidy
Uutta
Etsi
Etsi
Etsi vain otsikoista
Tekijän:
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Valikko
Kirjaudu
Rekisteröidy
Lataa app
Asenna
Etusivu
Keskustelut
Keho, mielenterveys & syvälliset
syövälle menetys
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
You are using an out of date browser. It may not display this or other websites correctly.
You should upgrade or use an
alternative browser
.
Vastaa keskusteluun
Viesti
<blockquote data-quote="Skeletor" data-source="post: 126608" data-attributes="member: 30"><p>Itseltä on kuolleet kaikki isovanhemmat, äidinäiti kuoli ennen syntymää, pappa oli koko ajan sairaalavuoteessa ja kuoli joskus, kun olin kymmenen niin eipä siinä tuntenut mitään. Sitten isän vanhemmat molemmat kuolivat jo aikaa sitten, kun olin jo täysi-ikäinen tosin. Ainoa "läheinen" ennen äitiä ja Duvoota, joka menehtyi oli lankoni pari vuotta sitten ja ajattelen sitäkin miestä yhä, mutta enemmän siskoani ja heidän kolmea lastaan jotka menettivät enemmän kuin muut siinä. Itku meinasi tulla, kun se langon pakettiauto oli pitkään pihassa ja leikin lasten kanssa piilosta toisen isosiskoni kanssa niin nuorin sanoi minulle, kun oltiin auton takana "joskus kun katson ikkunasta autoa niin ajattelen, että kohta isi aukaisee kuskin oven ja tulee sisälle". Snif snif.</p><p>Hieman nyt mietityttää, että milloin omasta isästä aika jättää kun on ollut paljon tärkeämpi ihminen kuin äiti koskaan oli. Äiti oli suoraan sanottuna vaikea ihminen, en usko että olisin pitänyt naisesta jos ei olisi ollut äitini, mutta rakastin tietty ja hoivasinkin elämän viimeisiä vuosia.</p></blockquote><p></p>
[QUOTE="Skeletor, post: 126608, member: 30"] Itseltä on kuolleet kaikki isovanhemmat, äidinäiti kuoli ennen syntymää, pappa oli koko ajan sairaalavuoteessa ja kuoli joskus, kun olin kymmenen niin eipä siinä tuntenut mitään. Sitten isän vanhemmat molemmat kuolivat jo aikaa sitten, kun olin jo täysi-ikäinen tosin. Ainoa "läheinen" ennen äitiä ja Duvoota, joka menehtyi oli lankoni pari vuotta sitten ja ajattelen sitäkin miestä yhä, mutta enemmän siskoani ja heidän kolmea lastaan jotka menettivät enemmän kuin muut siinä. Itku meinasi tulla, kun se langon pakettiauto oli pitkään pihassa ja leikin lasten kanssa piilosta toisen isosiskoni kanssa niin nuorin sanoi minulle, kun oltiin auton takana "joskus kun katson ikkunasta autoa niin ajattelen, että kohta isi aukaisee kuskin oven ja tulee sisälle". Snif snif. Hieman nyt mietityttää, että milloin omasta isästä aika jättää kun on ollut paljon tärkeämpi ihminen kuin äiti koskaan oli. Äiti oli suoraan sanottuna vaikea ihminen, en usko että olisin pitänyt naisesta jos ei olisi ollut äitini, mutta rakastin tietty ja hoivasinkin elämän viimeisiä vuosia. [/QUOTE]
Lisää lainaukset...
En ole robotti
Lähetä vastaus
Etusivu
Keskustelut
Keho, mielenterveys & syvälliset
syövälle menetys
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivuston käyttöä, hyväksyt evästeidemme käytön.
Hyväksyn
Lue lisää...
Ylös
Pohja