Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="Poistettu käyttäjänimi 92" data-source="post: 28145" data-attributes="member: 201">Noni, nyt vois jotakin raapia tännekin. Hyvä ehkä alottaa määrittelemällä, että millä perusteella joku on oikein tai väärin. Tykkään seurausetiikasta eli mun mielestä oikein on ne asiat, joista seuraa pitkässä ja lyhyessä juoksussa hyvinvointia. Ja parasta ois tietenkin sen hyvinvoinnin maximointi. Välillä mun mielestä on ihanan raflaavaa käyttää hyvinvoinnin sijasta sanaa nautinto. Se vähän säikäyttää monia :D Käytänkin sitä sanaa silleen aika laveassa merkityksessä. Välillä olen miettinyt sitäkin, että voisiko elämän tarkoitus olla yksinkertaisesti nautinto. Mikä muukaan täällä maan päällä olisi ihanampaa? Miksei elämän tarkoitus voisi olla se, että on hyvä olla? Tiedostan, että useimmat nopeaan hyvään oloon johtavat toimet johtaa pidemmän päälle tosi paskaan oloon, joten sellasta en arvosta. Mietin myös sitä, että miten esimerkiksi ilmastokatastrofi liittyy tähän. Omat nautinnon lähteeni on oikeestaan aika ilmastoystävällisiä, mutta niille kamusille, jotka saa nautintoa auton pakokaasua nuuhkimalla, sanoisin, että hyvinvointi ja nautinto ei ole vain yhden hetken ja ihmisen kokemus. En tiedä toisista ihmisistä, mutta mun mielestä on oikein terveellistä, että toisten pahoinvointi huolettaa niitäkin, joita se ei suoraan kosketa. Tärkeää on ajatella sitäkin, ettei yksi ihminen ole koskaan yksin eikä kykene selviytymään yksin. Vaikka ihmisellä on kokemus minuudesta, tykkäisin ajatella, että sitä minää ei millään voi irrottaa siitä kontekstista. Siispä sen minuuden ja ympäristön raja on hyvin häilyvä ja välillä mietin sitä, että onko sitä ollenkaan. Se johtaisi ajatukseen siitä, että ympäristöksi (paikat, toiset eläimet sis. ihmiset) kutsuttu osa on yhtä tärkeä kuin se minä. Haluaisin tarkastella niitä kokonaisuutena, eikä vain omina pikku-palasinaan. En ole itsetuhoinen tms, mutta ajattelen, ettei mun elämä ole sen arvokkaampi tai tärkeämpi kuin muiden osasten olemassaolo tässä maailmassa. Tai oikeastaan ajattelen, että me kaikki ollaan yhtä arvottomia. Ja samastun aika kovasti [USER=168]@titi-uuh[/USER] :n nihilismipohdintaan. Kuolema on väistämätöntä ja on jännää kuinka nykymaailmassa kuolema ja sairaus ja kärsimys on pyritty työntämään mun kaltaisen ihmisen silmistä: kuolemaan mennään vanhain- tai saattokotiin, sairaat sairastaa sairaalassa, työnteolla kurjuuttaminen ulkoistetaan toiselle puolelle maapalloa ja köyhille rakennetaan omia asuinalueita.Voisin palata ehkä siihen, että kukaan ei ole yksin ja että yhdenvertaisuus on kaiken A ja O. Joku viisas on joskus sanonut, ettei tasa-arvoa voi olla vain joillakin vaan se pitää olla kaikilla, että se on oikeaa tasa-arvoa. Allekirjoitan. On mun mielestä ehdottoman tärkeää, että ihmiset saavat itse päättää elämästään ja että yhteisöt saavat päättää yhteisöstään, koska he tietävät kaikista parhaiten mikä heille on parhaaksi. Useampia koskevissa asioissa keskustelu ja empatia on aina tietysti tarpeen. En pidä vallan epätasaisesta jakautumisesta, koska sillä tavalla tehdyt päätökset eivät vastaa yleensä erityisen hyvin niitä koskevien ihmisten tarpeisiin eivätkä tuota maximaalista hyvinvointia tai jaa sitä tasaisesti. Tämä on mulle anarkismin ydin.</blockquote>

En ole robotti