Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="Lalamon" data-source="post: 19485" data-attributes="member: 89">Joo, nykyään vähemmistöillä on helpompi olla ja ilmaista omia mielipiteitään kuin ennen. Viranomaisten ja lain positiivisempi suhtautuminen vähemmistöihin tuo näille turvallisemman ja itsevarmemman olon olla oma itsensä. Esimerkiksi homojen ei tarvitse enää yhtä visusti peitellä homouttaan kuin ennen. Tosin läheisten suhtautuminen vähemmistöihin ei ole täysin muuttunut hyväksi, esimerkiksi joidenkin homojen vanhemmat vieläkin saattavat paheksua lapsensa tultuaan kaapista ulos. Aika sääli sinänsä, sillä lähiympäristön ymmärtäväisyys on tärkeämpää kuin etäympäristön, kuten viranomaisten, tuki. Tietty etäympäristön suvaitsevaisuus vähemmistöjä kohtaan antaa ymmärtää, että on ok olla vähemmistö ja ettei oma lähiympäristö aina kohtele oikeudenmukaisesti. Itse oon miettinyt, että onko maailmassa edes nyky-yhteiskunnan ihailemia henkilöitä, eli jäätäviä työnarkomaaneja jotka eivät koskaan mistään stressaannu ja jotka eivät uuvu yli kymmenen tunnin työpäivistä, edes olemassa. Nimittäin kun yhteiskunta vaatii hyvän työsuorituksen vuoksi ns. &quot;normaaliutta&quot;, mutta silti samalla diagnosoidaan yhä enemmän mielenterveysongelmia ja neuropsykiatrisia häiriöitä.</blockquote>

[QUOTE="Lalamon, post: 19485, member: 89"] Joo, nykyään vähemmistöillä on helpompi olla ja ilmaista omia mielipiteitään kuin ennen. Viranomaisten ja lain positiivisempi suhtautuminen vähemmistöihin tuo näille turvallisemman ja itsevarmemman olon olla oma itsensä. Esimerkiksi homojen ei tarvitse enää yhtä visusti peitellä homouttaan kuin ennen. Tosin läheisten suhtautuminen vähemmistöihin ei ole täysin muuttunut hyväksi, esimerkiksi joidenkin homojen vanhemmat vieläkin saattavat paheksua lapsensa tultuaan kaapista ulos. Aika sääli sinänsä, sillä lähiympäristön ymmärtäväisyys on tärkeämpää kuin etäympäristön, kuten viranomaisten, tuki. Tietty etäympäristön suvaitsevaisuus vähemmistöjä kohtaan antaa ymmärtää, että on ok olla vähemmistö ja ettei oma lähiympäristö aina kohtele oikeudenmukaisesti. Itse oon miettinyt, että onko maailmassa edes nyky-yhteiskunnan ihailemia henkilöitä, eli jäätäviä työnarkomaaneja jotka eivät koskaan mistään stressaannu ja jotka eivät uuvu yli kymmenen tunnin työpäivistä, edes olemassa. Nimittäin kun yhteiskunta vaatii hyvän työsuorituksen vuoksi ns. "normaaliutta", mutta silti samalla diagnosoidaan yhä enemmän mielenterveysongelmia ja neuropsykiatrisia häiriöitä. [/QUOTE]

En ole robotti