Mielenterveys TW: Mul on pitkäst aikaa semmonen olo et haluaisin vaan...

Liittynyt
12.5.2021
Viestejä
97
Reaktioarvo
91
...tappaa itteni. Tai niinku mul ei oo täl hetkel ollenkaan kavereita (tai no yks ihminen kai kenet vois luokitella kaveriks mut ei olla ollenkaan läheisiä tai mitään ja ei sekään jaksa jutella mun kaa ku vaan joskus pari kertaa vuodessa, eikä se aina ees vastaa vaik laittaisin sille viestiä). Otin yhteen vanhaan kaveriinki siihen raiskausjuttuun liittyen yhteyttä (ku kysyin silt et muistaaks se et oisin kertonu sille siitä et mul ois jotain näyttöö siitä et se tapahtu) ja koitin kysyy silt samal sen kuulumisia ja tämmöst et jos oisin saanu ees yhen kaverin takas mun elämään, mut seki laitto just viestii et ei haluu olla muhun yhteyksissä et olis parempi jos en laittais sille enää viestii..

Ja niinku vaik oon täs nyt olluki koht jonku puol vuotta yksin ja sitäki ennen kaks vuotta sillee et mun elämäs oli vaan tää mun eksä (miinus perhe, mut se on mulle ainaki eri asia ku se et olis elämäs muitaki ihmisii ketkä haluu olla sun kaa tekemisis muutenki ku vaa siks et ne on sukuu ja niien "velvollisuus") nii jotenki toi torjutuks tuleminen iski vaan niin saatanan kovaa ja pisti tajuumaan et miten helvetin yksinäinen oon. Ja sen et oon varmaan oikeesti vaan niin kamala ihminen et kukaan ei haluu siks olla mun kaa tekemisissä...

Tai siis mul on tosiaan epävakaa persoonallisuushäiriö ja tiedostan et osaan olla tosi hankala sen takii (käyn terapias sen takii mut en koe et oisin saanu siit hirveesti apua tohon ongelmaan). Sen lisäks mul on masennusta, itsetuhosuutta, ahistusta ja sen semmosta, mikä taas johtaa mul helposti alkoholinkäyttöön ja se taas viel siihen et käyttäydyn entistä epävakaammin, ahistuneemmin, masentuneemmin, itsetuhosemmin ja niin pois päin... Mul on semmonen olo et mun on pakko olla kunnon hirviö ku kukaan ei jaksa mua.

Oon koittanu pärjätä ton yksinäisyyden kaa sil et oon tosiaan luonu tulpia ja seurustelluki yhen mun tulpan kaa vuosia, mut nyt jotenki oon niin itsetuhosel päällä et totesin tälle mun seurustelukumppanitulpalleki et en pysty seurustella sen kaa ku mä vaan huijaan itteeni näillä "mielikuvituskavereilla" et olisin jollain tapaa pidettävä ja rakastettava vaik ei mua voi selkeestikää rakastaa. Ja nyt ku koen et en sen takii pysty tukeutuu ees mun tulpiin ton yksinäisyyden ja masennuksen kaa, nii mul on semmonen olo et ei mul oo mitään mun elämässä, minkä takii jaksaisin elää. Mul on jotenki tosi tyhjä mut samaan aikaan itsetuhonen olo et haluisin vaan tosiaan lakata olemasta, tai niinku elämä ihmisenä ketä kaikki tuntuu inhoovan käy tosiaan ennen pitkää jaksamisen päälle.. Must tuntuu kans jotenki niin epäreilulta et ku mä en ees tarkota kenellekään mitään pahaa niin sit joudun mun mielenterveysongelmien takii kärsimään viel siitäki et kukaan ei haluu olla mun lähellä sen takii.. Tosin en voi syyttää ketään muuta ku vaan itteeni siitäki.. Huoh..

Tai en jotenki kestä sitä ajatusta siitä et oon ihmisenä niin huono et mul ei oo mitään merkitystä kenellekään ja et ihmiset kokee et niien on parempi ilman mua. Samaan aikaan tiiän et oon niin pelkuri etten varmasti pystyis ees tappamaan itteeni (oon joskus yrittäny muutamaanki kertaan alkoholilla ja lääkeyliannostuksella, mut aina siin vaihees ku alkaa tulla niit yliannostuksen oireita, nii oon just menny paniikkiin ja soittanu apua...)

Kamalaa huomionhakusta ruikutusta nyt taas mut.. En vaan kestä enää miten saatanan yksinäinen oon koko ajan.. Mä oikeesti vihaan itteeni ja mul on niin arvoton olo..
 
Liittynyt
12.5.2021
Viestejä
97
Reaktioarvo
91
Heeeei, onko sun nyt turvallista olla kotona? Asutko yksin? Mimmoset välit sulla on perheeseen? Onko terapia ollut sulle osuvaa (työskentelytavat/terapeutin ja sun välinen henkilökemia jne)?

Ihmissuhteet on kans aika paljon tuuripeliä, kehen tutustuu ja kehen ei. Mulla on parikin kaveria, jotka ovat olleet vuosikaudet älyttömän yksin, mutta ovat kumpikin kultaisia, hienoja ihmisiä. Heitä ei vaan oltu (koulukiusaamisen takia kai) nähty. Yksinäisyys jättää jälkiä kuitenkin itsetuntoon jne:( Useat löytävät kavereita kavereiden kavereista, mutta ei tyhjästäkään ihmisten löytäminen ole mahdottomuus. Se vaan vaatii paljon yrityksiä ja uskallusta:/

Sun arvo on sussa, ei siinä, miten sua on kohdeltu. Mikä vika huomiohakuisuudessa on (jos ei mee äärimmäisyyksiin)? Ihmiset ovat pohjimmiltaan kuitenkin laumaeläimiä. Hyvä, että oot saanut hankittua apua itellesi! Voimia ja toiveikkuutta!
Siis tuskin mä mitään itelleni teen, et silleen joo ihan turvallista. Mitä nyt alkoholia saatan juoda holtittomasti ja aiheuttaa itelleni vaaratilanteita (esim. mitä vittua mä tollon pari päivää sitteki mietin ku raahasin vaan randomin miehen mun kotiin.. *huoh*). Jotenki tuntuu et vaik en itteeni ois tappamassa tai mitään, nii silti jollain muilla tavoin käyttäydyn sit itsetuhosesti. Esim. just se et tuhlaa rahaa mihin sattuu vaik pitäis säästää. Tai et tekis mieli alottaa joku kunnon pro ana dieetti ihan vaa siks et olis jotain sisältöö elämässä. Tai katkoo välit perheeseen ku on semmonen olo et en mäkään sit haluu välittää kenestäkään ihmisistä ku ei kukaan mustakaan, et haluun sit olla täysin yksin.

Ja siis asun joo yksin, oon asunu jo vuosia. Jotenki tuntuu et mäki ku oon jo 29v et tän ikäsen on entist vaikeempi löytää ees kavereita. Ehkä mun pitää vaa hyväksyy se et mul on vaan mun tulpat.
 
Ylös Pohja