Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="Poistettukäyttäjänimi174" data-source="post: 97788" data-attributes="member: 174">Eikä ole koomista vaan pelottavaa D:No joo, ymmärrän kyllä ja samaistun aika lailla kaikkeen mitä sanoit. Musta on toisaalta outoa että ajattelen kuolemaa tai kivun tuottamista itselleni kun oikeastaan pelkään kumpaakin. (Jännää myös se että harrastan kontaktilajia vaikka pelkään kipua) Ja välillä ajattelen kuoleman ajattelemista, jos tajuat mitä tarkoitan. Niinkuin ajattelen niitä ajatuksiani aivan liikaa. Sekin tuntuu juuri siltä, että no, miksen vaan voi päästää niistä irti, ei niille pidä antaa mitään arvoa. Samoin toi vahingossa kuoleminen. Yhdessä vaiheessa pelkäsin, että jos jotain käy tai mulle iskee joku raju ahdistuskohtaus niin teen jotain peruuttamatonta ikään kuin vahingossa ja sitä oikeasti haluamatta. Nyt en oikeastaan enää pelkää sitä.Samaistun myös tohon tavallaan ahdistuksesta nauttimiseen. Tuntuu, että totuin paniikkikohtauksiin enkä pelkää niitä enää. Se voi toisaalta olla ihan hyvä asia. Enkä ole kunnon paniikkiin mennyt moneen kuukauteen. Mua myös alkaa välillä ahdistaa se, jos mua ei ole hetkeen ahdistanut. Silti haluan vahvasti parantua. Mutta en oikein osaa edes kuvitella elämää ilman ahdistusta. :D Jäätävä ping pong käynnissä mun päässä koko ajan.</blockquote>

[QUOTE="Poistettukäyttäjänimi174, post: 97788, member: 174"] Eikä ole koomista vaan pelottavaa D: No joo, ymmärrän kyllä ja samaistun aika lailla kaikkeen mitä sanoit. Musta on toisaalta outoa että ajattelen kuolemaa tai kivun tuottamista itselleni kun oikeastaan pelkään kumpaakin. (Jännää myös se että harrastan kontaktilajia vaikka pelkään kipua) Ja välillä ajattelen kuoleman ajattelemista, jos tajuat mitä tarkoitan. Niinkuin ajattelen niitä ajatuksiani aivan liikaa. Sekin tuntuu juuri siltä, että no, miksen vaan voi päästää niistä irti, ei niille pidä antaa mitään arvoa. Samoin toi vahingossa kuoleminen. Yhdessä vaiheessa pelkäsin, että jos jotain käy tai mulle iskee joku raju ahdistuskohtaus niin teen jotain peruuttamatonta ikään kuin vahingossa ja sitä oikeasti haluamatta. Nyt en oikeastaan enää pelkää sitä. Samaistun myös tohon tavallaan ahdistuksesta nauttimiseen. Tuntuu, että totuin paniikkikohtauksiin enkä pelkää niitä enää. Se voi toisaalta olla ihan hyvä asia. Enkä ole kunnon paniikkiin mennyt moneen kuukauteen. Mua myös alkaa välillä ahdistaa se, jos mua ei ole hetkeen ahdistanut. Silti haluan vahvasti parantua. Mutta en oikein osaa edes kuvitella elämää ilman ahdistusta. :D Jäätävä ping pong käynnissä mun päässä koko ajan. [/QUOTE]

En ole robotti