Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="Poistettukäyttäjänimi174" data-source="post: 118827" data-attributes="member: 174">Mulla ei tota kuvailtua väsymystä tule. Tai no, tulee, mutta siitä huolimatta vain teen. Kai se väsymys on jotenkin erilaista, se ei pakota mua lopettamaan. Tai yrittää se, mutta en vain osaa antaa sille periksi. Joskus tuntuu, että olisi vain helpompaa olla täysin toimintakyvytön ja selkeästi sairas. Oon tässä vaiheessa alkanut sivuuttaa mun kehon viestejä jo siinä määrin että pysähdyn vasta, kun hermosto vetää liinat kiinni ja saan paniikkikohtauksen. Kerran niin kävi treeneissä ja valmentajani vain arvosti sitä että osaan vetää itseni näin äärirajoille kun suurin osa himmaa tahtia kun alkaa tuntua pahalta. Itsestäni se oli vain pelottavaa. Niin no joo, musta tuntuu että se että mä teen siitä väsymyksestä huolimatta vaan syventää mun väsymystä ja sitten oon vielä väsyneempi mutta teen asiat silti. En vain osaa lopettaa. Kai tää on tullut urheilun kautta sitten tämä tyyli, vahingollistahan tämä on mutta en yksinkertaisesti osaa muutakaan. Tuntuu vaan että pakko tehdä kaikki kunnialla vaikka mieli ja yleensä jossain vaiheessa kroppakin alkaa huutaa että lopeta nyt jumalauta jo. En satuta itseäni tarkoituksellisesti kuin hyvin harvoin. Ajattelen vain kuolemaa. Että tekisin itselleni jotain. Ne tuntuvat ikään kuin pakkoajatuksilta enkä osaa kontrolloida niitä. Ne tulevat ja menevät enkä voi niille yhtään mitään.</blockquote>

[QUOTE="Poistettukäyttäjänimi174, post: 118827, member: 174"] Mulla ei tota kuvailtua väsymystä tule. Tai no, tulee, mutta siitä huolimatta vain teen. Kai se väsymys on jotenkin erilaista, se ei pakota mua lopettamaan. Tai yrittää se, mutta en vain osaa antaa sille periksi. Joskus tuntuu, että olisi vain helpompaa olla täysin toimintakyvytön ja selkeästi sairas. Oon tässä vaiheessa alkanut sivuuttaa mun kehon viestejä jo siinä määrin että pysähdyn vasta, kun hermosto vetää liinat kiinni ja saan paniikkikohtauksen. Kerran niin kävi treeneissä ja valmentajani vain arvosti sitä että osaan vetää itseni näin äärirajoille kun suurin osa himmaa tahtia kun alkaa tuntua pahalta. Itsestäni se oli vain pelottavaa. Niin no joo, musta tuntuu että se että mä teen siitä väsymyksestä huolimatta vaan syventää mun väsymystä ja sitten oon vielä väsyneempi mutta teen asiat silti. En vain osaa lopettaa. Kai tää on tullut urheilun kautta sitten tämä tyyli, vahingollistahan tämä on mutta en yksinkertaisesti osaa muutakaan. Tuntuu vaan että pakko tehdä kaikki kunnialla vaikka mieli ja yleensä jossain vaiheessa kroppakin alkaa huutaa että lopeta nyt jumalauta jo. En satuta itseäni tarkoituksellisesti kuin hyvin harvoin. Ajattelen vain kuolemaa. Että tekisin itselleni jotain. Ne tuntuvat ikään kuin pakkoajatuksilta enkä osaa kontrolloida niitä. Ne tulevat ja menevät enkä voi niille yhtään mitään. [/QUOTE]

En ole robotti