Molemmat kuvioissa. Isäni on kehittynyt viime vuosina niin omien kuin lapsensa vaikeuksien myötä paremmaksi ilmaisijaksi tuolla tunnepuolella. Aiemmin ainoa mitä osasi ilmaista oli viha, ja sillä sitten korvattiin oikeastaan kaikki muut tunteet. Ja se näkyi. Onneksi tosiaan nyt alkaa osoittaa jo aikuistumisen merkkejä niiltä osin hänkin.
Äitini taas on aina ollut sellainen, että rakastaa kyllä mutta ääneenhän sitä ei missään nimessä voi sanoa. Hänestä paistaa kilometrin päähän, että toivoisi voivansa poistaa kaikki tunteet itsestään, kun ei osaa niiden kanssa elää eikä varsinkaan niistä puhua.