Poistettukäyttäjänimi174
Guest
- Liittynyt
- 5.2.2021
- Viestejä
- 4,659
- Reaktioarvo
- 5,133
Lyhensin vähän ja poistin muutaman arkaluontoisemman ja lievästi triggeröivän kohdan, mutta se voi silti sitä olla joten SISÄLTÖVAROITUS.
En osaa elää.
Mä olen epäonnistunut. Pettymys. Häiriö. Prototyyppi. Kokeiluversio. Buginen ohjelma joka on selvinnyt yllättävän kauan. Ravistettava ennen käyttöä.
Mä olen erillinen. Joka asiassa. Yritän kovasti sopeutua ja olla muille kiva ja olla sosiaalisesti lahjakas ja saada ystäviä ja pitää niitä ystävyyssuhteita yllä mutta se ei vaan tuota tulosta. Loppusikseen päädyn miellyttämään muita ja hyväksikäytetyksi tai oudoksutuksi ja hiljaa eristetyksi porukasta. Mulla ei ole koskaan ollut sosiaalista elämää tai ystäviä koulun ja harrastusten ulkopuolelta.
Silti välitän muista. Haluaisin, että kaikilla on kaikki hyvin. Olen niin herkkä, että tunnen muidenkin tunteet. Todella vahvasti. Enkä kestä ajatusta, että satuttaisin jotakuta. Mieluummin vaikka itseäni.
Entä sitten, kun olen aikuinen ja minun pitäisi olla vastuussa itsestäni? En ole oppinut tekemään mitään yksin tähänkään mennessä. Kaikki tehdään aina puolesta.
Pärjään todella hyvin. Olen mestari kulisseissa. Totta kai olen älykäs, iloinen ja reipas, täydellinen tytär ja nuori nainen.
En uskalla ilmaista omia ajatuksiani, yritän aistia vallitsevan mielipiteen ympäriltäni ja myötäillä sitä. Sama pätee kiinnostuksen kohteisiin. Pidän ne omana tietonani. Niistä ei ole annettu ohjeita kulissiin, joten en tiedä, mitä niiden kanssa tekisi.
Välillä haluaisin vain rikkoa kaiken. Antaa olla. Heittää sen kaiken menemään. Kun en kestä sitä että kaikki on niin täydellistä ja poikkeuksia ei tunnusteta olevan olemassa. Muotti on tämä ja sinun kuuluu mahtua siihen.
Samalla tuntuu, että olen kiittämätön. Mulla ei ole mitään oikeutta olla rikki, heikko tai ajatella tällaisia asioita. Eikä pyytää tai saada apua. En ansaitse sitä millään tasolla. Kermaperse. Mul on liian helppoo, potki mua.
Silti se muotti on iskostunut hyvin syvälle aivoihini. Pakotan itseni siihen tiedostamattani. Tuntuu, että olen sen velkaa. En enää tiedä, mikä tulee ulkopuolelta ja mikä sisältä. Enkä kerro kenellekään, että se ahdistaa. Ei kukaan kuitenkaan ymmärrä. Tuskin kukaan tuntee minua täysin sellaisena kuin olen. En edes minä itse. Rooleja kaikki.
En osaa elää.
Mä olen epäonnistunut. Pettymys. Häiriö. Prototyyppi. Kokeiluversio. Buginen ohjelma joka on selvinnyt yllättävän kauan. Ravistettava ennen käyttöä.
Mä olen erillinen. Joka asiassa. Yritän kovasti sopeutua ja olla muille kiva ja olla sosiaalisesti lahjakas ja saada ystäviä ja pitää niitä ystävyyssuhteita yllä mutta se ei vaan tuota tulosta. Loppusikseen päädyn miellyttämään muita ja hyväksikäytetyksi tai oudoksutuksi ja hiljaa eristetyksi porukasta. Mulla ei ole koskaan ollut sosiaalista elämää tai ystäviä koulun ja harrastusten ulkopuolelta.
Silti välitän muista. Haluaisin, että kaikilla on kaikki hyvin. Olen niin herkkä, että tunnen muidenkin tunteet. Todella vahvasti. Enkä kestä ajatusta, että satuttaisin jotakuta. Mieluummin vaikka itseäni.
Entä sitten, kun olen aikuinen ja minun pitäisi olla vastuussa itsestäni? En ole oppinut tekemään mitään yksin tähänkään mennessä. Kaikki tehdään aina puolesta.
Pärjään todella hyvin. Olen mestari kulisseissa. Totta kai olen älykäs, iloinen ja reipas, täydellinen tytär ja nuori nainen.
En uskalla ilmaista omia ajatuksiani, yritän aistia vallitsevan mielipiteen ympäriltäni ja myötäillä sitä. Sama pätee kiinnostuksen kohteisiin. Pidän ne omana tietonani. Niistä ei ole annettu ohjeita kulissiin, joten en tiedä, mitä niiden kanssa tekisi.
Välillä haluaisin vain rikkoa kaiken. Antaa olla. Heittää sen kaiken menemään. Kun en kestä sitä että kaikki on niin täydellistä ja poikkeuksia ei tunnusteta olevan olemassa. Muotti on tämä ja sinun kuuluu mahtua siihen.
Samalla tuntuu, että olen kiittämätön. Mulla ei ole mitään oikeutta olla rikki, heikko tai ajatella tällaisia asioita. Eikä pyytää tai saada apua. En ansaitse sitä millään tasolla. Kermaperse. Mul on liian helppoo, potki mua.
Silti se muotti on iskostunut hyvin syvälle aivoihini. Pakotan itseni siihen tiedostamattani. Tuntuu, että olen sen velkaa. En enää tiedä, mikä tulee ulkopuolelta ja mikä sisältä. Enkä kerro kenellekään, että se ahdistaa. Ei kukaan kuitenkaan ymmärrä. Tuskin kukaan tuntee minua täysin sellaisena kuin olen. En edes minä itse. Rooleja kaikki.