Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="qualitymonkey" data-source="post: 135454" data-attributes="member: 34">Mä yritän mut ku mun päässä ei oo tolkkua oikeasti. Mun päässä ei oo ollu tolkkua koko elämäni aikana, paitsi ne ihan ensimmäiset vuodet ehkä. Ne joista en edes muista mitään. Todennäköisesti joskus alle 4-vuotiaana oon ainakin ollu ihan ok normaali mut viimeistään 6-vuotiaana alko meininki olla sellasta et mun pääs ei vaan ollu oikeasti mitään järkeä eikä mitään. Mun koko käsitys kaikesta tuntui olevan ihan vinksallaan jo siinä kohtaa. Joku asia mun päässä on niin niin deeply, deeply, deeply, deeply vinksallaan tai miten se niiku sanotaa, jotenki vaa niinku vääräs asennossa. Jotenki mun aivot on ihan niiku eri, niiku kokonaan eri sfääreissä ku muut. Koko käsitys maailmasta ja elämästä. Kaikki aivan totaalisen disturbing koska oikeasti mulla vaan on se tunne että kaikki, KAIKKI, on väärin. Ei KOSKAAN voi saada mitään oikein. Ei KOSKAAN. elämässä ei oo mitään sellasta mikä vois korjata, ikinä. Oon tienny sen aina. Tätä ongelmaa ei korjata. Ja siis ihan lopulta mä en edes tiedä kaikkea mikä mun päässä on vikana. Mä en edes tiedä mikä on ongelma. Mä en edes? Mä osaan sanoa sen verran että oon miettinyt sieltä saakka että mikä on OIKEIN. mitä mun pitää tehdä. Miten mun kuuluu elää. Mitä mun pitää tehdä. Jos teen tämmösen suunnitelman, niin onko se oikein. Ei ehkä, mut mikä sit on. MIKÄ on oikein. Miten. Miten mä elän, teen, kaiken. Mikä on se. Joskus yritin, kai jo ennen sitä kun lähti lopullisesti käsistä, vähän silleen luoda jotaki suunnitelmia tai rutiineja ja tehdä asiat tietyllä tavalla, ja tää oli tosiaan ennen 7v aivan varmasti koska muistan sen sielt toisest kodista.Mä en mä en mä en tiedä mä en osaa. Jos yks asia mun elämässä on ollu kohtuutonta niin tämä. Se on se yks AINUT asia joka on pilannu KAIKEN mun elämässä, niin elämän alussa kun aina sen jälkeenkin. Mun elämästä ei oo KOSKAAN ollu jäljellä mitään, ei mitään, mul ei oo ollu tilaa hengittää, mul ei oo ollu MAHDOLLISUUTTA hengittää, mult on viety kaikki sillä samalla sekunnilla kun oon lähestulkoon syntyny tänne. Tää kuulostaa tietysti ylidramaattiselt mut mä vannon et tää on se asia joka on pilannu mun elämän. Mul ei oo enää elämää jäljellä, eikä oo ollu koskaan. Kaikki oli niin sanotusti ohi ennen kun ehti alkaakaan. Mä en tiennyt ikinä. Mä en tiennyt ikinä ja sitten mä koitin vaan löytää jotain vastauksia, vastauksia joista en edes itse ollut ihan varma onko niitä olemassa. Yritin tietää mikä on oikein ja mitä mun pitäis tehdä. En ymmärrä tänä päivänäkään mikä mulla exactly on ollu hätänä koko elämäni. Sen vaan tiedän et se musers mut. Ahdistuksen määrä oli Aina sanoinkuvaamaton. Niin. Silloinkin kun olin ehkä 9-13v ja oltiin kai jollaki festareil, muistan sen niin hyvin, kaikki romahti, kaikki ne suunnitelmat ja asiat mitä tein, kaikelta putos pohja vaikka sitä pohjaa ei koskaan ollukaan kai, missään ei ollu mitään järkee. En tiennyt edes silloinkaan. Yritin ymmärtää mitä helvettiä mun sitten pitää tehdä, mutta mä en tajunnut. Mä en tajua vieläkään. Silloin kun oltiin jossain vähän niinku mökillä vaikka se ei ihan mökki ollut mut kuiteski. Olin aivan lapsi, en muista minkä ikänen, mutta lapsi silti. Kirjotin päiväkirjaan tai joku vihko mulla oli siinä mihin kirjotin tai jotakin, muistan sen huoneen, muistan sen sängyn, muistan että haahuilin siellä rakennuksessa ja........... Olin täysin lost jotenkin. Mutta silti välillä mulla oli illuusio siitä että jokin mitä teen olis se oikea asia mitä mun pitääkin tehdä (siis onhan tää ocd:tä vai mikä muu tää ois?) Ja keskityin siihen ja oikeasti orjallisesti noudatin mitä sääntöjä ikinä sit olikaan, ja siitä EI SAANU POIKETA, koska ajattelin että TÄÄ on nyt se mitä mun OIKEASTI pitää tehdä. Ja siis tää oli aivan selvä asia. Aina vaan, joku mun aivoissa mättäs. Aina oli jotain että mun TÄYTYY. jotain. Mutta etsin sitä et mikä on se oikee mitä mun oikeasti pitää tehdä. Vastauksia tai jotain. En tiiä. Sitten aina välillä ne illuusiot romahti (kuten 2015) ja olin sillee ei MIKS MÄ TEEN TÄTÄ entä jos se ei ookaan, vittu muistan vieläkin kun istuin jossai saunas ja olin sillee ei luoja eihän mun elämässä oo mitään pohjaa, kaikki on pelkkää tyhjyyttä jotenkin mihin putoon. Oon täysin tyhjän pääl vaa. Olin vaa sillee entä jos tää mitä teen ei oo se. Kun noudatin silloin kai jotakin sellaista sääntöhommelia, muistan vielä että se tyssäs siihen kun mulla oli sellain tietty asia mitä tein mun käsillä vähän niinkun ja sitten se periaatteessa auttoi KAI jotenkin mua määrittää tai siis jotenkin tein sen käsijutskan ja sitten kai siinä samalla jotenki määritin sen et okei miten toimin seuraavaks ja mitä mun pitää tehdä. Tai siis oikeestaan nää on sellasia asioita joita ei vaan voi sanoilla selittää, on sen verran abstraktia. Mutta kuitenkin, muistan sen käsijutun koska se jäi pitkäks aikaa häiritsemään tavallaan että en jatkanut sitä niinkun siihen mennessä olin tehnyt. Mutta siis siks en tietenkään jatkanut sitä koska en vittu TIENNYT onko sekään vittu oikein tai tiäks se vastaus mitä mä olin vittu koko elämäni ettiny. Saatana. Luoja ja kun tää tapahtu ni 2015 ja oon ollu siis 17v. Niinku tiäks ku siinä vaiheessa olin jo aivan vitun loppu elämäni kanssa ja meinasin et tää helvetti on oikeasti jo ihan liikaa mulle. Tiedäks ku oon ollu vankina. Siis literally, siis aivan TÄYSIN vankina, omassa elämässäni. Sen paremmin sitä ei voi edes kuvailla, kun niin että mun OMA elämäni, on se missä mä oon ollu literally vankina, jotenki vaa niinku painostaa, painostaa ja painostaa, sillon just ku olin siel saunas tai jossaki siinä, oikeen tunsin sen painostuksen et mun PITÄÄ NYT JO tietää se vastaus, mun TÄYTYY, tää ei käy enää päinsä kun en oo vieläkään onnistunut tai osannut tehdä oikein, niin kuin pitää.Siis se aivan järkyttävä paine, tehdä vihdoin kaikki oikein. Tavallaan se tuntui siltä niin kuin olisin epäonnistunut jatkuvasti. Se oli asia joka piti mut otteessaan. I wasnt shit. Ei mulla ollut yhtään mitään arvoa, tärkeintä koko, KOKO, elämässä, oli se että tekisin sen niin kuin pitää. Sääntöjen mukaan. Mitä ne säännöt olikaan. Mut kun en koskaan tiennyt. En tiennyt mitä pitää tehdä. En vieläkään. En..... En tiedä mistä elämässä on kyse.Ja SE on se syy, miks oon tässä itkenyt nyt..... Sellaset kolme tuntia ainakin, vähän väliä. Mun pää tuntuu halkeevan kohta. Mua sattuu.Mä vaan oikeasti yritän. Mut ei oo MITÄÄN. ei MITÄÄN. mut jos kertakaikkiaan ei olekaan edes mitään niin... Mitä mä ny sit vielä oikein yritän? HERRANJESTAS, hyväksy se ettei oo mitään ja vittu tee ihan mitä vaan. Siitä vaan. Voit olla vapaasti koko loppuelämäs. Ei ole mitään. Siitä vaan vittu teet mitä sattuu. Ketä vittua kiinnostaa ? vittu viillä vaikka rantees auki ihan sama, koska sähä oot vapaa tekee mitä vaa. Honestly you have no fucking responsibility at all. Ei mulla mitään sääntöjä ole. Kun ei ole olemassa mitään. Niin vittu ihan mitä vaan. Jos ei kerta ole sääntöjä niin kuka mulle oikeesti voi sanoo mitä saan tehdä? Saan tosiaan vaikka viiltää ranteeni auki jos haluan, siis tää on vaa esimerkki. Ei oo mitään olemassa. Ei sääntöjä. Ei vastauksia. Oon täysin vapaa tekee iha mitä vaa. Oon eläny sellasessa vankilassa ja basically tavallaan illuusiossakin että en mä tietenkään ymmärrä normaalista elämästä mitään. Mitä se vapaus sit on.. nii-i, ihan totta, saan tehdä mitä haluun eikä tarvi mitään vastauksia ettii ees. Kaikki se mitä luulin olevan olemassa, ei edes olekaan olemassa. Tietenkään en toki ymmärrä sitä, enkä mitään, mutta kuitenkin.En sitten ihan tiedä sitä, että onko tää OCD, vai onko tässä psykoottisia oireita nimittäin se kuulostaa ja tuntuukin kai vaan sen verran todellisuudesta vieraantuneen ihmisen sepitykseltä että pistää miettimään oonko ollu koko elämäni jossain hiton psykoosissa oikeasti. Kai nuo nyt joltain hiton harhaluuloilta jo tuntuu. Ja tosiaan se kun vuositolkulla sama meininki jatkuu ja oikeasti tyyppi luulee että on olemassa jotain vitun settejä niinku nää tämmöset? Aika vitun psykoottista settiä tavallaan mutta en tiedä onko sitten oikeasti.Että kyllä ihan pikkasen tulee sellainenkin juttu mieleen, että kyllä vituttaa tietyt ihmiset joilla on kaikki ollu verraten helppoa, siis verrattuna vaikka tähän. Silleen tyylillä et kaikki niin sanotusti tavalliset ihmiset niin imekää vaikka vittu munaa xD tää siis läpällä tosiaan, mut nii, on vaa vähän sillee et niih älä sinä vittu siinä valita kun oikeasti joillain ei voi olla vittu hajuakaan siitä mitä elämä todella voi olla.No siis, huvittaahan se.En todella uskonut edes että joku päivä olisin tällasessakin tilanteessa. Toivoisin vaa vieläkin löytäväni sen oikeen vastauksen. Mutta ilmeisesti sitä ei ole. Ilmeisesti oon vapaa. Mutta kas kun, en osaa elää vapaasti. En tiedä edes mitä se on Onko se MIKÄÄN, vitun ihmekään jos toivon jatkuvasti että meikäläinen ei olis tähän maailmaan edes tupsahtanut </blockquote>

En ole robotti