Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="qualitymonkey" data-source="post: 160140" data-attributes="member: 34">Sitä paitsi, niin kauan kun mun tarvii, mä voin myös pitää yllä toivoa, koska se helpottaa mun oloa merkittävästi. Niin kauan kun mun tarvii, voin ajatella että joskus vielä. Se helpottaa. Sillä ei ole väliä jos se ei lopulta tapahdukaan, mutta mun kannattaa uskoa niin kauan kun tää pakkomielle mua vaivaa. Se helpottaa suunnattomasti oloa kun pidän toiveikkuutta yllä. Niin kauan ainakin kun tarvitsee.Siks on kai hyvä kuunnella niitä niin sanottuja delusional biisejäkin kuten meille käy hyvin tai pimeyden tango, koska ne helpottaa mun oloa paljon, kun sitä toiveikkuutta on. Totta kai mä mieluummin voin hiukan paremmin, jos tuollainen sen saa aikaan, kuin se että ajattelen etten ikinä saa masatoshia ja ajattelen sitten jotain mitä lie itsemurhaa tai jotain :D voin niin paljon paremmin henkisesti jos elätän toivoa siitä, että joskus vielä. Joten uskoisin sen olevan vain ja ainoastaan hyväksi. Tietenkin jotkut ihmiset ei sitä ymmärrä ja pitää mua idioottina ja säälittävänä. Mutta sanonpahan vain että mä tiedän paremmin omat selviytymiskeinoni kuin joku muu. Niiden on turha arvostella kun ne ei tiedä miltä MUSTA tuntuu. Mä tiedän mikä mulle auttaa. Mulle EI auta se asian sureminen ja itkeminen niin että pää räjähtää ja sydän särkyy ja huudat kurkku suorana tuskaas. Jollekin se voi auttaa ja sit se on käsitelty ja se ihastus paranee siitä pikkuhiljaa ja kaikkoaa lopullisesti. Mulle se ei auta, koska se ihastus pysyy yllä silti, tai ainakin aikansa. Sen takia haluan niin kauan kun se pakkomielle pysyy yllä, niin toivoa ja uskoa hyvään. Tietenkin. Vaikka kuinka "harhaisesti" tahansa. Sitten kun se pakkomielle mahdollisesti ajan kanssa väistyy pois, niin sitten siitä toivosta on helppoa luopua, kun se ei enää ole ongelma sulle. Mutta niin kauan kun sun sydän sykkii sille henkilölle näin saatanasti, niin sehän on ihan selviö että kannattaa toivoa ja uskoa hyvään. Ruokkia mieluummin sitä toivoa kuin ajatella: ei kumminkaan mitään hyvää koskaan tapahdu.Ehkä tavalliset ihmiset ei ymmärrä tätä ajatusmaailmaa. Kyllä mäkin sen tiedostan et julkkikset on julkkiksia ja varsinkin kaukana asuvat julkkikset on vielä ns. pahempia. Mutta mulla vaan on jotenkin sellainen ihmeellinen kyky silti uppoutua omiin kuvitelmiini ja kokea ne realistisina mahdollisuuksina. En näe niitä realistisina NYT, mutta tiedän että totta kai kaikki on mahdollista. Ja toivon mieluusti että joskus niin voi tapahtuakin. Roikun toivossa kiinni niin kauan kun mun tarvitsee, sehän on ihan selviö. Miksi joku ei tekisi niin? Jos vaan pystyy uskomaan tarpeeksi.Totta helkkarissa uskon omiin harhakuvitelmiini, niin kauan kun tarvetta on. Sillä ei se mua silti psykoosiin aja, tiedostan silti todellisuuden, mutta se vaan että jos haluan uskoa että niin käy/voi mahdollisesti käydä, niin totta kai mä uskon. Että JONAIN PÄIVÄNÄ. mikäli se on mun kohtalo. Kuitenkin mulla on taipumus välillä ajatella niin, ja silloin ainakin pystyn hymyilemään edes. Aina on toivoa. Mut kun jotkut ilmeisesti haluaa mun elämän olevan koko ajan vain kuolemaa saatanaa ja tuskaa :D en tietenkään päästä irti , ennen kuin se pakkomielle itsestään häviää.Verrataanpa masatoshia eunkwangiin. Eunkwanginkin kohdalla, noh, välillä, onnistuin pitämään toivoa yllä. Sehän on ilman muuta hyvä asia. Nyt kun pakkomielle siirtyi masatoshiin, niin toivon ja uskon enemmänkin sitä asiaa, samalla tavalla. En kertakaikkiaan näe mitä pahaa on olla toiveikas? Sehän pitää mut hengissä. Niin kauan kun sitä tarviin. En niin kun tajua sitä.. ongelmaa mitä siinä voi olla. Mun mielestä siinä ei ole mitään ongelmaa? Päinvastoin se on hyvä. Koen oloni siedettäväksi, jopa erittäin hyväksikin. Silloin kun ajattelen että päädyn yhteen vielä jonakin päivänä sen kanssa. Eipä sillä niin väliä sitten lopulta kun sehän voi jäädä toteutumattakin mutta niin kauan kun tää ihastus vaivaa niin kannattaahan mun nyt ihmeessä toivoa. En itse näe tässä nyt vieläkään mitään ongelmaa. :D</blockquote>

En ole robotti