Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="immortalem" data-source="post: 50587" data-attributes="member: 367">Oletko minä? Lukiessa tätä tuli ihan sellainen fiilis, että olisin itse voinut kirjoittaa tämän saman tekstin, tosin olen 23. Olen mietiskellyt asiaa pitkään ja tullut aikalailla siihen tulokseen, etten välttämättä koskaan haluakaan seurustella. Tarvitsen todella paljon omaa tilaa, olen jossain määrin luottamusongelmainen enkä pidä yhtään siitä ajatuksesta, että joutuisin miettimään jonkun toisen mielipidettä päätöksiä tehdessäni. Koen saavani tarpeeksi syvällisiä ihmissuhteita ystävieni kanssa, joten en koe tarvitsevani parisuhdetta mihinkään. Fyysisestä läheisyydestäkään en ole koskaan perustanut ja lapsia en halua, joten näitäkään varten en kumppania tarvitse. Kaiken lisäksi ällöttää nykyaikainen seurustelukulttuuri Tindereineen ja muine pinnallisuuksineen. Toki ihastuessa tulee välillä sellainen olo että ei vitsi, ihana ihminen, mutta aina kun yritän järkeillä millaista se parisuhde olisi niin ahdistaa pelkkä ajatuskin. Minua on muutamaan otteeseen lähestytty &quot;iskumielessä&quot; ja osa näistä on ollut kavereitani. Kaikille olen antanut rukkaset. Välillä on jälkeenpäin mietityttänyt olisiko sittenkin pitänyt kokeilla, toimiiko suhde, mutta ei, uskon kyllä olevan tyytyväisempi (iki)sinkkuna. Pahoittelut monologista, iski taas tämmöinen spontaani kriisi.</blockquote>

[QUOTE="immortalem, post: 50587, member: 367"] Oletko minä? Lukiessa tätä tuli ihan sellainen fiilis, että olisin itse voinut kirjoittaa tämän saman tekstin, tosin olen 23. Olen mietiskellyt asiaa pitkään ja tullut aikalailla siihen tulokseen, etten välttämättä koskaan haluakaan seurustella. Tarvitsen todella paljon omaa tilaa, olen jossain määrin luottamusongelmainen enkä pidä yhtään siitä ajatuksesta, että joutuisin miettimään jonkun toisen mielipidettä päätöksiä tehdessäni. Koen saavani tarpeeksi syvällisiä ihmissuhteita ystävieni kanssa, joten en koe tarvitsevani parisuhdetta mihinkään. Fyysisestä läheisyydestäkään en ole koskaan perustanut ja lapsia en halua, joten näitäkään varten en kumppania tarvitse. Kaiken lisäksi ällöttää nykyaikainen seurustelukulttuuri Tindereineen ja muine pinnallisuuksineen. Toki ihastuessa tulee välillä sellainen olo että ei vitsi, ihana ihminen, mutta aina kun yritän järkeillä millaista se parisuhde olisi niin ahdistaa pelkkä ajatuskin. Minua on muutamaan otteeseen lähestytty "iskumielessä" ja osa näistä on ollut kavereitani. Kaikille olen antanut rukkaset. Välillä on jälkeenpäin mietityttänyt olisiko sittenkin pitänyt kokeilla, toimiiko suhde, mutta ei, uskon kyllä olevan tyytyväisempi (iki)sinkkuna. Pahoittelut monologista, iski taas tämmöinen spontaani kriisi. [/QUOTE]

En ole robotti