Syvälliset Kun sinä yhtäkkiä et olekaan siinä.

monanyymi

Uusi
Liittynyt
16.2.2022
Viestejä
46
Reaktioarvo
39
Olen aivan hajalla takiasi. Vaikka näytän nauravan ja huutavan ja olevan muutenkin iloinen, kun sinä lähdet näkökentästäni, purskahdan itkuun takiasi.

Ne laulut, jotka joskus omistin sinulle, kuuluvat kai nyt jollekin toiselle. En tiedä kenelle. Sinun laulusi ovat nyt täytetty vain katkeruudella ja surulla.

Ymmärrän, jos et halua minua lähellesi. Olisit voinut sanoa sen suoraan. Vaikka näen sen silmistäsikin.

Voisin hankkia kaltaisesi ihmisen. Siltikään, en ikinä saisi hänen kanssaan samanlaista kytköstä, samanlaista historiaa kuin meillä oli joskus ollut.

En ole vihainen sinulle.

Kyllä olen, mutten näytä sitä. Joskus haluaisin ottaa sinua hiuksista kiinni ja paiskata sinut päin seinää.

Joka aamu tongin ilmoitukseni läpi ja toivon, että sinun bitmojisi olisi siellä toivottassa huomenia, mutta ei.

Joka päivä odotan, että nimesi tulisi minun ilmoitusboksiini. Vielä viikko sitten se tuli. Ja vaikka odotan snäppejä jo uudelta pojalta, se ei korvaa sinua.
 
aitosuomalainen

Asiantuntija
Liittynyt
2.3.2021
Viestejä
500
Reaktioarvo
588

Kaunis <3
 
auringon_lasku

tyhjäntoimittaja
Liittynyt
2.7.2021
Viestejä
512
Reaktioarvo
308

niin paljon tunnetta. niin kaunis.
 
Ylös Pohja