Mielenterveys miks elämä on nii vaikeeta

[huchu]

vituttaa ku mielenterveys on niin paskana et ei vaan jaksa tehä mitään. tänään kävin kaupassa ja tein ruokaa, jo pelkästään se aiheutti sen että sain paniikkikohtauksen kun olo on ollu pitkään nii uupunut (koulun takia en oo saanu pariin kuukauteen nukuttuu kunnolla tai muutenkaa saanu rentouduttuu hahah). piti lukea kirjotuksiin mutta vittu kun ei vaan pysty!! pelottaa etten valmistu tänä keväänä (mun on pakko) ja tuun romahtaa niin pahasti jos en kirjotuksista pääse läpi.
oon vaan niin väsynyt ja tekis mieli luovuttaa kaiken suhteen mut tiedän etten voi :( elämä on perseest

 

[huchu]

ainii joo ja yhteishakuki on käynnis mut en oo pystyny tekee hakemust ku ahdistaa ajatella tulevaisuutta ja öö. mun psykologi laitto mulle viestiä ja kyseli kuulumisia mut en uskalla siihenkää vastata ::::D viddu

 

[Leafier]

Tunnen samoin. Elämä on uuvuttavaa, itekki oon jäämässä luokalle poissaolojen takia jotka on ahdistuneisuushäiriöiden syytä ja tulevaisuus vaikuttaa turhauttavalle. Pitää vaan jaksaa.

 

[Peruukkiteline]

Olin lukioaikoina samanlaisessa tilanteessa. En jaksanut tehdä opiskelujen suhteen mitään, joten en lukenut kirjoituksiin. Pelkäsin etten pääse niistä läpi, mutta onnekseni pääsin kuin pääsinkin ja valmistuin ylioppilaaksi.

Mielenterveyteni oli kuitenkin niin säpäleinä, etten voinut panostaa yhtiinkään pääsykokeisiin ja suoraan papereilla en voinut päästä, koska lukematta kirjoituksiin meneminen ei tietenkään tahkonnut huippuarvosanoja. Kävin tietysti Kelan vaatimuksesta parissa pääsykokeissa saadakseni työttömyyskorvausta, mutta tiesin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia päästä sisään hakukohteisiini.

En tiedä kaipaatko jotain erityisiä lohdutuksen sanoja, mutta kyllä sinäkin vielä polkusi löydät. Itse jäin lopulta sairaslomalle ja sen jälkeen kuntoutustuelle eli määräaikaiselle eläkkeelle mielenterveyssyiden vuoksi ja sillä tiellä olen edelleen.

Toisin kuin kuvittelin vielä lukioikäisenä, elämä ei johdattanutkaan minua opiskeluiden tai töiden pariin. Löysin elämääni sen sijaan muuta mielekästä tekemistä. Elämäni on erilaista kuin odotin, mutta silti mielekästä. Elämässä eteenpäin meneminen ei aina tarkoita opiskelua tai työelämää.

En nyt yritä maalata kauhukuvia siitä, ettet koskaan opiskele. Yritän tällä viestilläni vain sanoa, että et sinä tyhjän päälle jää, vaikka "mokaisitkin" koko homman. Ei asia ehkä noin huolettomalta tunnu tuossa tilanteessa, mutta vaihtoehtoja löytyy aina. Joskus kivisen tien takaa ja joskus taas kivistäkin kivisemmän tien.

Tsemppiä! <3

 

[huchu]

Tunnen samoin. Elämä on uuvuttavaa, itekki oon jäämässä luokalle poissaolojen takia jotka on ahdistuneisuushäiriöiden syytä ja tulevaisuus vaikuttaa turhauttavalle. Pitää vaan jaksaa.

tsemppiä :(<3

 

[huchu]

Olin lukioaikoina samanlaisessa tilanteessa. En jaksanut tehdä opiskelujen suhteen mitään, joten en lukenut kirjoituksiin. Pelkäsin etten pääse niistä läpi, mutta onnekseni pääsin kuin pääsinkin ja valmistuin ylioppilaaksi.

Mielenterveyteni oli kuitenkin niin säpäleinä, etten voinut panostaa yhtiinkään pääsykokeisiin ja suoraan papereilla en voinut päästä, koska lukematta kirjoituksiin meneminen ei tietenkään tahkonnut huippuarvosanoja. Kävin tietysti Kelan vaatimuksesta parissa pääsykokeissa saadakseni työttömyyskorvausta, mutta tiesin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia päästä sisään hakukohteisiini.

En tiedä kaipaatko jotain erityisiä lohdutuksen sanoja, mutta kyllä sinäkin vielä polkusi löydät. Itse jäin lopulta sairaslomalle ja sen jälkeen kuntoutustuelle eli määräaikaiselle eläkkeelle mielenterveyssyiden vuoksi ja sillä tiellä olen edelleen.

Toisin kuin kuvittelin vielä lukioikäisenä, elämä ei johdattanutkaan minua opiskeluiden tai töiden pariin. Löysin elämääni sen sijaan muuta mielekästä tekemistä. Elämäni on erilaista kuin odotin, mutta silti mielekästä. Elämässä eteenpäin meneminen ei aina tarkoita opiskelua tai työelämää.

En nyt yritä maalata kauhukuvia siitä, ettet koskaan opiskele. Yritän tällä viestilläni vain sanoa, että et sinä tyhjän päälle jää, vaikka "mokaisitkin" koko homman. Ei asia ehkä noin huolettomalta tunnu tuossa tilanteessa, mutta vaihtoehtoja löytyy aina. Joskus kivisen tien takaa ja joskus taas kivistäkin kivisemmän tien.

Tsemppiä! <3

kiitos, tää antaa jonkun verran lohtua.
mulla oli monta vuotta ajatus siitä, että musta tuskin ikinä tulee mitään "kunnon kansalaista" aka en pysty opiskelemaan tai työskentelemään, vasta viime syksyllä aloin tottumaan siihen ajatukseen että pitää mun ainakin yrittää. ei mua haittaa vaikka lopulta en pystyisi opiskelemaan tai käymään töissä mutta tällä hetkellä tuntuu vaan siltä et oon vaan luovuttanut elämän suhteen enkä oo ees yrittänyt tehdä asioita. vaikka tiiän kyllä että on ihan ok että oon tässä tilanteessa, tekee se olon silti vähän surulliseks, varsinkin kun mun äiti tai kukaa muu perheenjäsen ei tiedä mun tilanteesta joten niiltäkin tulee hirvee paine siitä että mun pitää päästä hyvään kouluun ja saada hyvä työpaikka.
mua myös pelottaa että jos en opiskelemaan pääse tai töitä saa niin tyyliin syrjäydyn ja jään aivan yksin kun nytkin nään vaan koulussa ihmisiä (tai no, eihän mulla koulua enää edes ole) kun ei mulla oo hyvää tukiverkkoa :-( mutta joo ehkä nyt vaan yritän vielä elätellä toivoa siitä, että kaikki järjestyy, eihän sitä ikinä tiedä.
tää sai tuntee mut hieman paremmaks, kiitos <3