Syvälliset musta ei kyllä olisi äidiksi

[noitis]

oon alkanut pikkuhiljaa luopua ajatuksesta joka on lapsesta asti ollut oletus mulle: että olisin äiti joskus

raskaus ja synnytys kuulostaa ihan kamalilta
muutenkin on jo fyysisiä ja psyykkisiä terveysongelmia ihan tarpeeksi ja kipukynnys on aivan hirveän matala
ajatus siitä että laittaisin omat ongelmani geeneissä ja huonolla vanhemmuudellani eteenpäin? noup
puhumattakaan siitä millaiset tulevaisuudennäkymät lapselle olisi tässä maailmantilanteessa
enkä erityisemmin edes pidä lapsista tai lapsiperheistä


vähän piti avautua, kun on se silti vähän haikeeta luopua siitä ajatuksesta! tuntuu epäonnistuneelta ihmisenä ja etenkin naisena, jos päättää olla hankkimatta lapsia.
mutta elämästä tulisi varmaan yhtä helvettiä jos saisin lapsen/lapsia. ja parempi kuitenkin katua sitä ettei hankkinut lapsia kuin sitä että hankki niitä lapsia
(on vaikeeta puhua lasten saamisesta, kun tiedän että se hankkia ei ole oikea sana kun ei se ole niin helppoa aina, mutta en osaa keksiä parempaakaan, hankkia sanalla siis tarkoitan sitä että yrittää saada lapsia, kyllä te tiiätte)

 

[Vikatikki]

Mulla on samat fiilikset ollu kai kohta kymmenen vuotta, aikoja sitten päätin ettei lapsia tule mutta lähivuosina on surettanu enemmän ku aiemmin. Eilen kehtasin ekaa kertaa myöntää puolisolle mistä johtuu kauheat itkukohtaukset vaikka neljä vuotta on oltu yhessä.

Parin kuukauden päästä saan tietää onko mulla geeni joka altistaa muutamalle eri syövälle, se olis kai se viimeinen tikki vaikken biologisia lapsia todennäkösesti hankkisi muutenkaan ":D"

 

[noitis]

Mulla on samat fiilikset ollu kai kohta kymmenen vuotta, aikoja sitten päätin ettei lapsia tule mutta lähivuosina on surettanu enemmän ku aiemmin. Eilen kehtasin ekaa kertaa myöntää puolisolle mistä johtuu kauheat itkukohtaukset vaikka neljä vuotta on oltu yhessä.

Parin kuukauden päästä saan tietää onko mulla geeni joka altistaa muutamalle eri syövälle, se olis kai se viimeinen tikki vaikken biologisia lapsia todennäkösesti hankkisi muutenkaan ":D"

Jaksamisia sinne, kuulostaa tosi rankalta :( toivotaan ettei sulla tota geeniä ole D": miten sun kumppani otti sen kun kerroit syystä suremiselle?

Mullekin kyllä tuttuja noi itkukohtaukset. Tiedän että parempi näin, mutta kuitenkin kun jo lapsena leikkinyt aina äitiä ja olettanut, että sellaseksi joskus tulee... mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän alkaa tajuta miten ikävää olis olla äiti. Silti oon aina vähän kateellinen muille jotka tietää ja päättää haluavansa lapsia, ja on valmis uhraamaan terveytensä ja aikansa sen vuoksi. Uskon että tää tulee vielä vaikeammaksi aiheeksi kun ikää tulee, muut hankkii ympärillä lapsia ja lopulta hedelmällinen ikäkin on ohi. Emt. Ei auta asiaa sekään että tuntuu että oon pettymys mun äidille, ettei voi ainoan tyttärensä kanssa jakaa niin isoa asiaa joka yhdistäis varmaan eniten. Ja koko ajan mietin että ehkä kuitenkin voisin olla äiti vaikka järjellä lopulta tiiän että siitä ei hyvää seurais.
Miehenä olis niin helppoa kun vois koska vaan päättää haluavansa tulla isäksi (olettaen että olis hedelmällinen) ja ei tarvis uhrata kehoaan samalla tavalla.

Sori jaarittelusta ja avautumisesta taas, tää on vaan vaikeeta. Huoh. Tekis vaan mieli itkeä ja surra sitä mitä menetän vaikka tiiän että on parempi olla hankkimatta niitä lapsia kuin tuoda uusia ihmisiä kärsimään tänne ja turmella ne siinä samalla perimän ja kasvuympäristön kautta. Oonhan mäkin joskus toivonut etten olis edes syntynyt niin varmaan teen palveluksen niille olemassaolemattomille lapsilleni jättämällä ne syntymättä.
Anyways voisin varmaan jaaritella tästä loputtomasti, musta tuntuu että mun kumppanikin kyllästyy kun aina puhun sille tähän liittyviä ajatuksiani ääneen lol

 

[KäveleväNakki]

Itsellekin se oli pienenä joku oletus että joskus ois lapsia kun yleensä kaikilla muillakin on, sitten aloin joskus 12-vuotiaana miettimään että miksi ihmeessä edes haluaisin lapsia, se en ole minä joka niitä haluaa, vaan kaikki muut haluaa että mulla joskus ois niitä. Ja joo raskaana oleminen ja synnyttäminen kuulostaa ihan vitun hirveeltä, menee omissa fobioissa heti ekoille sijoille, eka juttu mikä tulee mieleen on se yks kohtaus siitä Alienista :D Sietäisin varmaan jotain keskiaikaista kidutusmenetelmääkin paremmin kun mitään raskauteen liittyvää, hyh.

Sitä paitsi jos mulla ois lapsi en edes haluais tietää millanen ihmishirviö siitä kasvais kun itekkin oon näin perseestä kaikille, ja kun välillä edes oma hyvinvointi ei kiinnosta ja muiden vielä vähemmän niin miten siitä muksusta pitäis jaksaa olla kiinnostunut ja katsoa senkin perään vielä? Ja lisäksi kun oma empatiakyky on melko olematon?

Ei oo kyllä mun heiniä ollenkaan.

 

[Vikatikki]

Jaksamisia sinne, kuulostaa tosi rankalta :( toivotaan ettei sulla tota geeniä ole D": miten sun kumppani otti sen kun kerroit syystä suremiselle?

Mullekin kyllä tuttuja noi itkukohtaukset. Tiedän että parempi näin, mutta kuitenkin kun jo lapsena leikkinyt aina äitiä ja olettanut, että sellaseksi joskus tulee... mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän alkaa tajuta miten ikävää olis olla äiti. Silti oon aina vähän kateellinen muille jotka tietää ja päättää haluavansa lapsia, ja on valmis uhraamaan terveytensä ja aikansa sen vuoksi. Uskon että tää tulee vielä vaikeammaksi aiheeksi kun ikää tulee, muut hankkii ympärillä lapsia ja lopulta hedelmällinen ikäkin on ohi. Emt. Ei auta asiaa sekään että tuntuu että oon pettymys mun äidille, ettei voi ainoan tyttärensä kanssa jakaa niin isoa asiaa joka yhdistäis varmaan eniten. Ja koko ajan mietin että ehkä kuitenkin voisin olla äiti vaikka järjellä lopulta tiiän että siitä ei hyvää seurais.
Miehenä olis niin helppoa kun vois koska vaan päättää haluavansa tulla isäksi (olettaen että olis hedelmällinen) ja ei tarvis uhrata kehoaan samalla tavalla.

Sori jaarittelusta ja avautumisesta taas, tää on vaan vaikeeta. Huoh. Tekis vaan mieli itkeä ja surra sitä mitä menetän vaikka tiiän että on parempi olla hankkimatta niitä lapsia kuin tuoda uusia ihmisiä kärsimään tänne ja turmella ne siinä samalla perimän ja kasvuympäristön kautta. Oonhan mäkin joskus toivonut etten olis edes syntynyt niin varmaan teen palveluksen niille olemassaolemattomille lapsilleni jättämällä ne syntymättä.
Anyways voisin varmaan jaaritella tästä loputtomasti, musta tuntuu että mun kumppanikin kyllästyy kun aina puhun sille tähän liittyviä ajatuksiani ääneen lol

Musta tuntuu että kumppanille oli pieni yllätys, se tietää etten aio hankkia lapsia mutta on kai luullut etten edes haluaisi. Ensin kai luuli että kyse on siitä ettei me voida saada biologisia lapsia ja kyseli adoptiosta mutta selitin parhaani mukaan etten usko että voisin kasvattaa ylipäätään mitään lasta.

Mun lähipiirissä tuntuu kaikki muutenkin ajattelevan etten tykkää lapsista eikä vanhemmatkaan koskaan puhunu lapsenlapsista sillon ku olivat hengissä, veikkaan että kaikille tulis yllätyksenä mun lapsihaaveet.

Tuo on paha kun ikää tulee ja ympärillä muut hankkii lapsia, mun pikkusisko sai esikoisen vuosi sitten ja vaikken kateellinen oo niin tietyllä tapaa siinä huomaa kaiken mistä ite jää paitsi. Mun kumppani on myös jonkun verran mua vanhempi ja vaikka itsellä ois vielä ikää tulla vanhemmaksi niin tuntuu että toinen alkaa olla jo vanha.

Saa jaaritella, jaaritellaan yhdessä D:

 

[Girlofpunk]

Itsellä oli lapsesta asti ajatus että haluan olla joskus äiti eikä se ajatus koskaan hävinnyt. Nyt kahden lapsen äitinä voin todeta että äiteys/vanhemmuus ei ole niin helppoa kuin sitä ajatteli. Se on opettanut paljon ja joka päivä se haastaa ja opettaa, mutta samalla se tuo ihan hemmetisti iloa, rakkautta ja onnistumisia. Maailman parhaimpia hetkiä, ylpeyttä ja ilon tunnetta sekä ihania muistoja.

Kaikille se vanhemmuus ei ole tärkeää eikä saavutettavaa ja ymmärrän sen hyvin.

 

[noitis]

Itsellä oli lapsesta asti ajatus että haluan olla joskus äiti eikä se ajatus koskaan hävinnyt. Nyt kahden lapsen äitinä voin todeta että äiteys/vanhemmuus ei ole niin helppoa kuin sitä ajatteli. Se on opettanut paljon ja joka päivä se haastaa ja opettaa, mutta samalla se tuo ihan hemmetisti iloa, rakkautta ja onnistumisia. Maailman parhaimpia hetkiä, ylpeyttä ja ilon tunnetta sekä ihania muistoja.

Kaikille se vanhemmuus ei ole tärkeää eikä saavutettavaa ja ymmärrän sen hyvin.

niin kaikki vanhemmat aina sanoo, ettei koskaan tunne sellasta iloa ja rakkautta kun mitä sit kun saa lapsen. oon kyllä kateellinen ihmisille kuten sulle, joilla on vahva halu tulla vanhemmiksi jo lapsesta asti. kyllä mullakin lapsena oli halu tulla äidiksi ja saada lapsia mutta sit kun aloin tajuta asioita niin se alkoi kuulostaa yhä vaikeammalta D: oon myös kateellinen ihmisille jotka on aina tiennyt ettei halua lapsia. mä oon pitkään ollut näin epävarma, kumpikaan päätös ei tunnu oikealta ja en haluais edes päättää

 

[noitis]

Itsellekin se oli pienenä joku oletus että joskus ois lapsia kun yleensä kaikilla muillakin on, sitten aloin joskus 12-vuotiaana miettimään että miksi ihmeessä edes haluaisin lapsia, se en ole minä joka niitä haluaa, vaan kaikki muut haluaa että mulla joskus ois niitä. Ja joo raskaana oleminen ja synnyttäminen kuulostaa ihan vitun hirveeltä, menee omissa fobioissa heti ekoille sijoille, eka juttu mikä tulee mieleen on se yks kohtaus siitä Alienista :D Sietäisin varmaan jotain keskiaikaista kidutusmenetelmääkin paremmin kun mitään raskauteen liittyvää, hyh.

Sitä paitsi jos mulla ois lapsi en edes haluais tietää millanen ihmishirviö siitä kasvais kun itekkin oon näin perseestä kaikille, ja kun välillä edes oma hyvinvointi ei kiinnosta ja muiden vielä vähemmän niin miten siitä muksusta pitäis jaksaa olla kiinnostunut ja katsoa senkin perään vielä? Ja lisäksi kun oma empatiakyky on melko olematon?

Ei oo kyllä mun heiniä ollenkaan.

Joo tuttua! Mulla on ihan järjetön pelko synnytystä kohtaan varsinkin, vaikka en ookkaan raskaana. Kaikki ne ongelmat mitä synnytyksestä voi tulla ja vaikka ei tuliskaan mitään ongelmia, se olis silti ihan hiton kivuliasta! joskus oon meinannut pyörtyä kun oon ajatellut liikaa asiaa että sen verran kyllä ahdistava ajatus

Samoja fiiliksiä myös!! En usko että mulla riittäis itsehillintä ja ymmärrys kaikkea sitä huutoa ja sotkua yms kohtaan

 

[noitis]

Musta tuntuu että kumppanille oli pieni yllätys, se tietää etten aio hankkia lapsia mutta on kai luullut etten edes haluaisi. Ensin kai luuli että kyse on siitä ettei me voida saada biologisia lapsia ja kyseli adoptiosta mutta selitin parhaani mukaan etten usko että voisin kasvattaa ylipäätään mitään lasta.

Mun lähipiirissä tuntuu kaikki muutenkin ajattelevan etten tykkää lapsista eikä vanhemmatkaan koskaan puhunu lapsenlapsista sillon ku olivat hengissä, veikkaan että kaikille tulis yllätyksenä mun lapsihaaveet.

Tuo on paha kun ikää tulee ja ympärillä muut hankkii lapsia, mun pikkusisko sai esikoisen vuosi sitten ja vaikken kateellinen oo niin tietyllä tapaa siinä huomaa kaiken mistä ite jää paitsi. Mun kumppani on myös jonkun verran mua vanhempi ja vaikka itsellä ois vielä ikää tulla vanhemmaksi niin tuntuu että toinen alkaa olla jo vanha.

Saa jaaritella, jaaritellaan yhdessä D:

Aivan, on varmaan vähän hankalaa yrittää selittää omia tunteita muille jos kaikki olettaa ja pitää täysin selvänä ettet halua lapsia.
Jep D: Tavallaan ois kiva jos joku läheinen kaveri tai sukulainen sais lapsia ja vois toimia vaikka kummina, mutta en tiiä kestäisinkö kun tosiaan keskittyisin vaan siihen mistä jään paitsi... vaikeeta

 

[varasija_kayttaja]

lapsesta on iso vastuu

 

[noitis]

lapsesta on iso vastuu

mhm

 

[varasija_kayttaja]

Jaksamisia sinne, kuulostaa tosi rankalta :( toivotaan ettei sulla tota geeniä ole D": miten sun kumppani otti sen kun kerroit syystä suremiselle?

Mullekin kyllä tuttuja noi itkukohtaukset. Tiedän että parempi näin, mutta kuitenkin kun jo lapsena leikkinyt aina äitiä ja olettanut, että sellaseksi joskus tulee... mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän alkaa tajuta miten ikävää olis olla äiti. Silti oon aina vähän kateellinen muille jotka tietää ja päättää haluavansa lapsia, ja on valmis uhraamaan terveytensä ja aikansa sen vuoksi. Uskon että tää tulee vielä vaikeammaksi aiheeksi kun ikää tulee, muut hankkii ympärillä lapsia ja lopulta hedelmällinen ikäkin on ohi. Emt. Ei auta asiaa sekään että tuntuu että oon pettymys mun äidille, ettei voi ainoan tyttärensä kanssa jakaa niin isoa asiaa joka yhdistäis varmaan eniten. Ja koko ajan mietin että ehkä kuitenkin voisin olla äiti vaikka järjellä lopulta tiiän että siitä ei hyvää seurais.
Miehenä olis niin helppoa kun vois koska vaan päättää haluavansa tulla isäksi (olettaen että olis hedelmällinen) ja ei tarvis uhrata kehoaan samalla tavalla.

Sori jaarittelusta ja avautumisesta taas, tää on vaan vaikeeta. Huoh. Tekis vaan mieli itkeä ja surra sitä mitä menetän vaikka tiiän että on parempi olla hankkimatta niitä lapsia kuin tuoda uusia ihmisiä kärsimään tänne ja turmella ne siinä samalla perimän ja kasvuympäristön kautta. Oonhan mäkin joskus toivonut etten olis edes syntynyt niin varmaan teen palveluksen niille olemassaolemattomille lapsilleni jättämällä ne syntymättä.
Anyways voisin varmaan jaaritella tästä loputtomasti, musta tuntuu että mun kumppanikin kyllästyy kun aina puhun sille tähän liittyviä ajatuksiani ääneen lol

puolison kanssa jää paljon enemmän yhteistä aikaa ilman lapsia

 

[Girlofpunk]

puolison kanssa jää paljon enemmän yhteistä aikaa ilman lapsia

Totta tuokin mutta se on vain järjestely kysymys kuinka paljon haluatte kahden keskistä aikaa. Jos haluatte panostaa suhteeseenne yhtä hyvin kuin ennen lapsia, te teette sen eteen myös, eli järjestätte sitä aikaa. Me ei tajuttu tätä miehen kanssa pitkään aikaan ja huomattiin että suhde alkoi hajaantua. Oltiin kuin erillään toisistamme. Sitten ei ollut kuin vain aika tehdä asialle jotain.

Totta kai lapset vie aikaa ja mekin tehtiin miehen kanssa just se niin sanottu virhe että keskityttiin vain lapsiin eikä toisiimme. Totta kai rakastavat vanhemmat myös niin tekevät ja pitääkin, mutta yhtä lailla se parisuhde/liitto on yhtä tärkeä.

Ja tietenkin tärkein on se oma hyvinvointi, onnellisuus ja jaksaminen ❤

 

[pupupuskassa]

en oo koskaan nähny itteeni vanhempana, nii aika helppo ajatus aina ollu etten koskaan hanki lapsia. en oo tuntenu painettakaan siihen, varmaan osittain koska en halluu tehhä mittään mitä multa odotettaan :p (en myöskään tykkää lapsista)

 

[noitis]

en oo koskaan nähny itteeni vanhempana, nii aika helppo ajatus aina ollu etten koskaan hanki lapsia. en oo tuntenu painettakaan siihen, varmaan osittain koska en halluu tehhä mittään mitä multa odotettaan :p (en myöskään tykkää lapsista)

Oon kateellinen, olisinpa ihminen joka tietäisi varmasti haluaako vai ei

 

[Hydrangea]

Mä mietin myös etukäteen haluanko lapsia vai en. Nyt yhden äitinä oon valitettavasti huomannut, etten ole kovin hyvä äiti ja mua ärsyttää aivan hirveästi moni lapsille täysin normaali asia. Yhden rauhallisen lapsen kanssa minun elämästäni ei ole tullut kamalaa, mutta tuo lapsi ei saa kanssani sellaista lapsuutta jonka olisi ansainnut. En tykkää ulkoilla, en tykkää leikkiä, en haluaisi sukuloida ja käydä synttäreillä... Lapsen takia pakko yrittää, mutta musta kyllä varmasti näkee sen että olen henkisesti kovilla.

 

[noitis]

Mä mietin myös etukäteen haluanko lapsia vai en. Nyt yhden äitinä oon valitettavasti huomannut, etten ole kovin hyvä äiti ja mua ärsyttää aivan hirveästi moni lapsille täysin normaali asia. Yhden rauhallisen lapsen kanssa minun elämästäni ei ole tullut kamalaa, mutta tuo lapsi ei saa kanssani sellaista lapsuutta jonka olisi ansainnut. En tykkää ulkoilla, en tykkää leikkiä, en haluaisi sukuloida ja käydä synttäreillä... Lapsen takia pakko yrittää, mutta musta kyllä varmasti näkee sen että olen henkisesti kovilla.

valid

 

[Vikatikki]

Aivan, on varmaan vähän hankalaa yrittää selittää omia tunteita muille jos kaikki olettaa ja pitää täysin selvänä ettet halua lapsia.
Jep D: Tavallaan ois kiva jos joku läheinen kaveri tai sukulainen sais lapsia ja vois toimia vaikka kummina, mutta en tiiä kestäisinkö kun tosiaan keskittyisin vaan siihen mistä jään paitsi... vaikeeta

Ite oon päässy silleen helpolla kun asutaan sadan kilometrin päässä sukulaisista niin siskonlapsi ei silleen pääse liian isoksi osaksi elämää mutta sitä pääsee silti halutessaan kattomaan. Ootko muuten koskaan miettiny mitään tukiperhetoimintaa? Itellä on pyöriny mielessä mutta en varmaan mun mielenterveyshistorialla kelpais mukaan.

Hain kyllä vähän aikaa sitten kouluun lasten ja nuorten lähihoitajapuolelle sillä ajatuksella että hoidan sit vaikka muiden lapsia kun ei omia ole, ideana joko oikein loistava tai sit aivan kauhean huono D: