Etusivu
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Jäsenet
Paikalla nyt
Uudet profiiliviestit
Etsi profiiliviestejä
Chat
2
Kirjaudu
Rekisteröidy
Uutta
Etsi
Etsi
Etsi vain otsikoista
Tekijän:
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Valikko
Kirjaudu
Rekisteröidy
Lataa app
Asenna
Etusivu
Keskustelut
Kirjallisuus & tarinat
Novelli // Rakastunut kuolemaan
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
You are using an out of date browser. It may not display this or other websites correctly.
You should upgrade or use an
alternative browser
.
Vastaa keskusteluun
Viesti
<blockquote data-quote="Riisitassu" data-source="post: 23214" data-attributes="member: 37"><p>Novelli // Rakastunut kuolemaan</p><p></p><p>Hei, tässä se mun lupaama novelli : D Sano jos haluut et merkkaan sut tähän tai jos alat seuraamaan keskustelua, on kiva tietää et jotkut lukee tätä x D</p><p>Risut ja ruusut kommentteihin, kuten aina!</p><p></p><p>[USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen @risasielu [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08</p><p>//</p><p></p><p>Prologi</p><p></p><p>Hei, olen Aava. Olen 16-vuotias tyttö, jonka perheeseen kuuluvat äiti, isä, isoveljet jotka ovat kaksoset sekä pikkusisko. Ystäviä minulla on vain yksi, Elsi nimittäin.</p><p>Olen aivan tavallinen tyttö, joka elää ihan normaalia elämää. Tai elin, kunnes törmäsin poikaan. Nimittäin Noeliin.</p><p>Sen jälkeen elämäni ei ole ollut entisellään. Olen huomannut, kuinka vaarallista elämä voi olla.</p><p>Millaisen virheen voi tehdä.</p><p></p><p>Kuolemanarvoisen virheen.</p><p></p><p></p><p>"Astu lähemmäs, Kuolema, palvelijani ikuinen", kolkko ääni sanoi pimeydestä. Kaapuun pukeutunut hahmo asteli hitaasti lähemmäs yhtä ainoaa valoisaa kohtaa synkässä, luolamaisessa kammiossa. Valo tuli kristallipallosta, jonka ylle lähes näkymättömät kädet olivat kaartuneet. "Tule lähemmäs."</p><p>"Herrani, kuoleman valtakunnan ja mustien taivaiden ruhtinas, olen täällä, kuten käskitte", Kuolema vastasi karhealla äänellä.</p><p>Ääni jatkoi: "Sain kuulla ennustuksen. Ennustuksen, joka on minulle kohtalokas."</p><p>"Kerro minulle, herrani", Kuolema pyysi.</p><p>"Sitä varten sinut kutsuinkin", ääni murahti. "Kuule siis, Kuolema, elämän sammumisen haltija:"</p><p></p><p>"On tuleva ihminen</p><p>Enkelin verta</p><p>On tuhoava tuonelan valtakunnan</p><p>Oleva ruhtinas ruhtinaan paikalla</p><p>On valitseva jälkeensä seuraavan</p><p>Ikuisen hallitsijan"</p><p></p><p>"Ihmisen ja enkelin verta? Mutta – enhän minä teitä pettäisi!" Kuolema henkäisi ja perääntyi. Ääni nauroi kylmästi.</p><p>"Sangen harvinaista, että sinä pelkäät. Ei, tässä ei puhuta sinusta, vaikka ihmisen verta oletkin... Unohdat, että demonin henki on sinussa vallalla", ääni tuhahti. "Joten ei, en sinua tuhoa. Tarvitseehan manala saattajansa."</p><p>"Mitä minun pitää tehdä? Mitä pyydätte minulta?"</p><p>"Etsi hänet. Etsi minun tuhoajani. Etsi hänet ihmisten joukosta ja tuo eteeni."</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>Ensimmäinen luku</p><p></p><p>Ovi kolahti, kun Aava tönäisi sen kiinni ärtyneenä. Hän ei pääsisikään Elsin perheen mukana lomalle!</p><p>Kesäloma alkoi toissapäivänä ja jo nyt asiat olivat pahasti pielessä, Aava ajatteli ja potkaisi kengät vihaisesti jaloistaan.</p><p>"Mitä se sisko oikeen reuhaa", Frans ihmetteli tuttu, huvittunut hymy naamallaan kurkatessaan eteiseen. "Sillä on se aika kuusta", kaksoisveli Otto huusi olohuoneesta. Aava tuhahti poikien puheille. Oli rasittavaa omistaa kaksi isoveljeä, jotka ovat vieläpä identtiset kaksoset.</p><p>"Antakaa mun vaan olla, niin selviitte vähällä", hän sanoi purevalla äänellä.</p><p></p><p>Aava aukaisi hänen ja pikkusiskonsa Emman huoneen oven. Emma ei ollut huoneessa, joten Aava sai olla rauhassa. Huokaisten hän rojahti sängylleen makaamaan. Harmitti. Tällä hetkellä Elsi pakkaisi äitinsä ja pikkuveljensä kanssa tavaroita autoon. Illalla he lähtisivät kolmestaan monen sadan kilometrin päässä sijaitsevalle vanhalle "mökille", joka näytti kuninkaan kartanolta.</p><p>Ilman minua, Aava ajatteli katkerasti. Hänen täytyisi jäädä kotiin tylsistymään koko kesäksi.</p><p>Mitä kiinnostavaa voisi tapahtua?</p><p>"Ei yhtään mitään", Aava tuhahti ääneen.</p><p></p><p>Hän ei tiennyt vielä silloin, kuinka väärässä oikein oli.</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>Toinen luku</p><p></p><p>Aava: Moi Elsku!</p><p>Elsi: Hei Aava</p><p>Aava: Miten menee?</p><p>Elsi: Ihan ok, äiti vaan rasittaa hirveästi...</p><p>Aava: No mitäs se</p><p>Elsi: Ei mitään hajua. Kiukuttelee vaan.</p><p>Aava: Okei</p><p>Aava: Onko sul mukavaa siel kuitenki</p><p>Elsi: Juu</p><p>Elsi: Luultavasti tulee olemaan hauskempaa ku koskaan on ollu</p><p>Elsi: Tuonne naapuriin on muuttanu tyyppejä</p><p>Aava: Ai siihen vanhaan rötisköön? Ketä sinne muuttais</p><p>Elsi: Yks sairaan komea jätkä vanhempiensa kaa!</p><p>Aava: Uu mitä?</p><p>Elsi: Ihan totta!</p><p>Elsi: Okei, pitää mennä, Eemil huutelee syömään.</p><p>Aava: Moikka sit</p><p>Elsi: Moi</p><p></p><p>Aava laski puhelimen pöydälle. Emma piirteli kuvia paperille hänen vieressään.</p><p>"Hei, onks tää hieno?" sisko kysyi ja näytti innoissaan piirustustaan, jossa oli aurinko, pari pilveä, niitty ja hieman kömpelösti tehty hevonen.</p><p>"Ihan ok", Aava mutisi. Hän nousi ylös sängyltään ja lähti huoneesta.</p><p></p><p>"Mä käyn kävelyllä", Aava ilmoitti keittiön ovensuusta. Äiti istui pöydän ääressä juomassa mehua.</p><p>"Kello on jo kahdeksan–" äiti yritti.</p><p>"Joo joo, muista nyt kuitenkin että mä oon jo kuustoista enkä mikään viisivuotias", Aava tiuskahti ärtyneesti.</p><p>Äiti naurahti ja nyökkäsi. "Mene vain."</p><p></p><p>Kaupalla ei ollut Aavan yllätykseksi ketään. Ilmeisesti koulun "jengit" ovat myös lähteneet lomille.</p><p>Aava käveli puistoa kohti. Tähän aikaan siellä olisi korkeintaan muita iltalenkkeilijöitä tai yksinään kännissä pyörivää ukkoa tai akkaa.</p><p>Aava suuntasi pienelle metsäpolulle, jossa ei käynyt koskaan ketään.</p><p>Äkkiä jossakin rasahti ja Aava jähmettyi. Ketään – tai mitään – ei näkynyt, joten tyttö jatkoi matkaa, hieman vilkuillen ympärilleen.</p><p></p><p>Pian Aavaa vastaan hoiperteli nuori mies, joka oli ilmeisesti hieman humalassa, minkä pystyi päättelemään miehen kädessä olevasta kaljapullosta. Aava siirtyi lähemmäs polun vasenta laitaa niin, että oli mahdollisimman kaukana miehestä.</p><p>"Hei, mitäsh she likka thäällä ykshinään kuljekshii", mies sammalsi huomattuaan Aavan. Aava ei vastannut vaan nopeutti vauhtiaan päästäkseen ohi miehestä. Yhtäkkiä mies kuitenkin nappasi häntä lujasti käsivarresta ja veti lähemmäs.</p><p>-Toinen luku jatkuu myöhemmin, sori jätin hyvään kohtaan x d-</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>-Toka luku jatkuu-</p><p>[USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen @risasielu [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08</p><p></p><p>"Odotash nyt, jäishit pitämään haushkaa..."</p><p>"Päästä irti!" Aava henkäisi ja koetti irrottautua. Sydän jyskytti kauhusta.</p><p>"Shinä kuule jäät tänne kanssani", mies naurahti, ottaen Aavaa ranteista ja painaen hänet puuta vasten niin kovaa, että Aava kirkaisi.</p><p>"Lopeta!" hän huusi. Hän sulki silmänsä.</p><p>Sitten kädet irtosivatkin hänestä ja matala ääni sanoi: "Etkö kuullut? Sun käskettiin lopettaa."</p><p>Kuului ääni, joka muistutti lyöntiä. Aava avasi varovasti silmänsä.</p><p>Miehen oli kiskonut kauemmas poika, jolla oli vaaleat hiukset ja hänen silmänsä paloivat vihasta.</p><p>Poika löi humalaista uudestaan jaa tämän nenästä purskahti verta. Aava huomasi, ettei mies päästänyt inahdustakaan. Hän oli tajuton.</p><p>"Älä lyö enää!" Aava vingahti hiljaa, sillä vaikka poika oli pelastanut hänet, hän pelkäsi puhua tälle.</p><p>Poika katsoi Aavaa ilmeettömästi. "Miksi en löisi? Tämä kusipää yritti – hän yritti –"</p><p>"Tiedän", Aava hengähti peloissaan. "Mutta... Hän on tajuton! Ja kaiken lisäksi kännissä", hän jatkoi. Poika vilkaisi maassa makaavaa miestä. "Hyvä on", hän murahti. "Miksi ylipäätään tulit tänne yksinäsi?"</p><p>"Mä olin vaan kävelyllä", Aava vastasi terävästi, kuin olisi puolustellut itseään. Poika hymähti kuullessaan hänen äänensävynsä. "Okei, rauhotu. Sopiiko et mä saatan sut kotiin? Vai pääsetkö yksin?" hän kysyi. Aava hämmentyi yllättäen esitetystä pyynnöstä. "Ai siis... Mitä?" hän änkytti.</p><p>"Aattelin vaan et jos tarviit seuraa", poika sanoi ja kohautti olkiaan.</p><p>Aava nyökkäsi ja vilkaisi edelleen tajutonta miestä. "Pitäisikö kuitenkin soittaa ambulanssi?"</p><p>"Ei tarvitse, ei toi kuole jos pari tuntia tuossa makaa", poika vastasi oudosti tummuneella äänellään. "Tuu, mennään nyt."</p><p>Aava lähti seuraamaan pojan loittonevaa selkää.</p><p>Miten poika voi olla varma, ettei miehelle käy mitään?</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>Kolmas luku</p><p></p><p>Aava tarkasteli poikaa lähempää. Muuten hän oli aivan tavallinen teinipoika – joskin aika hyvännäköinen –, mutta ne silmät. Ne eivät olleet aivan tavalliset.</p><p>Poika katsoi Aavaa läpitunkevasti, kuin olisi tiennyt, mitä hän ajatteli. Aava hätkähti ja punastui hieman, kääntäen katseensa poispäin. Sitten hän tajusi, miksi pojan silmät olivat niin oudot.</p><p>Ne eivät olleet siniset eivätkä harmaat, eivät edes ruskeat.</p><p>Vaan sysimustat.</p><p></p><p>"Sä varmaan asut tässä?" poika kysyi keskeyttäen Aavan ajatukset. Aava nosti katseensa maasta ja hämmästyi nähdessään, mitä taloa poika osoitti sormellaan.</p><p>"Mistä sä sen tiesit?" hän kysyi. Poika vilkaisi häntä ja siristi silmiään hieman. "Se vain... Se vain näytti sun kodiltas", hän murahti ja kohautti olkiaan.</p><p>"Sun varmaan pitää mennä nyt, äitis ja ja isoveljes on huolissaan", hän jatkoi ja kääntyi lähteäkseen, mutta Aava huudahti hänen peräänsä: "Odota!" Poika katsoi Aavaa kohottaen kulmaan kysyvästi.</p><p>"Mä vaan... Kiitti ku autoit", Aava sanoi hengästyneen kuuloisesti. "Mikä sun nimi on?"</p><p>Poika oli hetken hiljaa. Lopulta hän vastasi: "Noel." Hän lähti uudestaan liikkeelle, mutta Aava pysäytti hänet.</p><p>"Ootko sä varma että sillä miehellä on kaikki ok?"</p><p>Noel kurtisti kulmiaan ärtyneesti. "Oon."</p><p>"Mistä sä tiedät sen?" Aava tivasi. Tuli hiljaisuus.</p><p>Äkkiä Noel astui lähemmäs ja vetäisi Aavan kasvot melkein kiinni omiinsa. Aavan sydän jysähti säikähdyksellä. Hän katsoi suoraan Noelin synkkiin, mustiin silmiin, jotka hohtivat kuin hiilet. "Älä–"</p><p>Noelin suu levisi virheeseen. "Varo mitä kysyt", hän kuiskasi. "Tieto voi olla vaarallista, Aava."</p><p>Sitten hän vetäytyi ja naurahti Aavan pelokkaalle ilmeelle. "Säikäytinkö sut? Ei ollu tarkotus."</p><p>Sen jälkeen Noel heilautti kättään ja lähti jättäen Aavan sydän jyskyttäen kotinsa ovelle.</p><p>Pikkuhiljaa Aava alkoi tajuta, että Noelissa oli muutakin omituista kuin pelkät silmät.</p><p>Miksi poika ei ollut vastannut hänen kysymyksiinsä? Mistä hän oli tiennyt, missä Aava asui ja että hänen äitinsä ja veljensä olivat huolissaan? Mistä Noel tiesi ylipäätään, keitä Aavan perheeseen kuuluu?</p><p>Ja ennen kaikkea, mistä poika tiesi Aavan nimen vaikkei Aava ollut sitä kertonut?</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>Tässä on kaks lukua, koska neljäs luku on niin lyhyt xD //</p><p>[USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen @risasielu [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 @Pähkinäsekoitus [USER=37]@Riisitassu[/USER]</p><p></p><p></p><p>Neljäs luku</p><p></p><p>°Tyttö hengitti raskaasti. Kaikkialla oli pimeää. Tyttö vilkuili peloissaan ympärilleen. Jäätävä ääni sanoi: "Löysin sinut."</p><p>Tyttö kirkaisi, kun jokin kylmän tuntoinen asia kosketti hänen jalkaansa.</p><p>"Kuka oikein olet?" hän vinkaisi.</p><p>"Älä väitä, ettet tunne minua, tyttö..." ääni kuiskasi.</p><p>"Missä minä olen? Mitä olen tehnyt sinulle?" tyttö kiljui. "En tiedä, mistä puhut!"</p><p>Samassa kaikki leimahti liekkeihin.</p><p>"ÄLÄ VALEHTELE, PUOLIVERINEN!" ääni karjui. Liekit tarttuivat tytön mekkoon ja hän alkoi huutaa–°</p><p></p><p>Aava heräsi unestaan huohottaen ja hiestä märkänä.</p><p>"Se oli vain unta", hän kuiskasi ääneen, kuin vakuuttaakseen koko huoneen asiasta.</p><p>"Miten sää voit olla vielä hereillä?" Emma kysyi uneliaana. "Oot hyöriny ja pyöriny ainaki tunnin, enkä mä oo saanu nukuttua kunnon unia", sisko jatkoi haukotellen. "Mitä unta oikein näit?"</p><p>"En minä... Se oli vain painajainen", Aava mutisi. Painajainen. Jostain syystä hänen mieleensä nousivat Noelin kasvot. Äh, en tule näkemään häntä, miksi oikein ajattelen mitään häneen liittyvää, Aava mietti itsekseen.</p><p>Nukahdettuaankin hän kuitenkin näki edelleen nuo niin pahaenteisen kauniit mustat silmät.</p><p></p><p>Mikä niissä oli niin tuttua?</p><p></p><p>Viides luku</p><p></p><p>"Aava, herää jo", Emma komensi. Aava raotti silmiään ja häikäistyi auringonvalosta.</p><p>"Ihan just", hän mumisi ja käänsi kylkeä.</p><p>"Ei vaan just nyt", Frans määräsi huoneen ovelta. "Saat tulla tervehtimään mun ja Oton uusia kavereita."</p><p>"Mua ei vois vähempää kiinnostaa teidän pöljät kaverinne", Aava tuhahti ja rutisti peittoa päällään kaksin käsin, kun Emma yritti kiskoa sitä pois. "Lopeta, tulee kylmä."</p><p>"Ulkona on kakskytkaks astetta, et sä palellu", Emma huokaisi. Aava virnisti vähän. "Nyt ollaankin sisällä, Emma."</p><p>"Sisällä on tyyliin lämpimämpi kuin ulkona", Frans keskeytti. "Ala nyt jo tulla, ne tyypit haluu tavata sut."</p><p>"Ai mut vai?" Aava hämmästyi ja nousi istumaan. Frans nyökkäsi. "Sut juurikin."</p><p></p><p>Olohuoneessa odottivat Otto ja hänen kaverinsa. Aava hätkähti, kun hän tajusi, kuka toinen poikien kaveri oli: Noel. Tämän syvänmustat silmät kimalsivat hilpeästi.</p><p>"Sut oonkin näköjään tavannu", Noel sanoi. "Sä oot Aava? Tää on mun... pikkusiskoni", poika jatkoi ja sanoi vieressään olevan tytön nimen. Mutta Aava ei kuullut nimeä, tai ehkä kuuli, muttei °ymmärtänyt° sitä. Kun Noel lausui siskonsa nimen, Aavan pään täytti ääni, joka yhtäaikaa oli lintujen laulua ja suden ulvontaa, vesiputouksen kohinaa ja tulivuoren jyrinää. Tytön silmät olivat roihuavan punaiset.</p><p>Kun Aava havahtui, hän sopersi: "Niin siis... Mikä sun nimi oli?" Tyttö katsoi Aavaa terävästi, kuin olisi tiennyt, mitä Aava oli äsken kuullut.</p><p>"Helmi", tyttö murahti. Aava tajusi, että Helmin silmät olivat suklaanruskeat eivätkä punaiset. Tarkemmin katsoessaan hän huomasi kuitenkin punaisen, varoittavan välähdyksen tytön silmissä. °Pysy kaukana Noelista.°</p><p>Aava rypisti kulmiaan. Mikä Helmillä oli häntä vastaan? Miksi Aavan pitäisi pysyä kaukana Noelista?</p><p>Miksi hän ylipäätään lähestyisi poikaa?</p><p></p><p>//Lol tajusin et melkeen kaikkien lukujen lopussa on pelkkiä kysymyksiä</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>Vihattuihminen067.1.2021 6:55</p><p></p><p>54/109</p><p></p><p>[USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia [USER=22]@Yönelukka[/USER] [USER=37]@Riisitassu[/USER]</p><p></p><p>Kuudes luku</p><p></p><p>"Frans", Aava kutsui. "Frans, missä olet? Sun pitää mennä auttamaan Ottoa ja sitä Noelia jossain mopon rassaamisessa."</p><p>Aava pyöri ympäri taloa etsien Fransia. Lopulta hän päätyi sen paikan eteen, jonne oli häneltä pääsy kielletty: Fransin valtakunnan eli toisinsanoen hänen huoneensa.</p><p>Aava koputti huoneen oveen ja huhuili: "Frans, ootsä siellä?" Kukaan ei vastannut. "Minne se oikeen on menny", Aava mutisi.</p><p>Huoneesta kuului kolahdus. Aava siristi silmiään ärtyneesti. "Frans, mä tiedän et oot siellä!" Edelleenkään veli ei vastannut eikä avannut ovea. Aava avasi oven itse turhautuneena.</p><p>"Nyt ulos, Otto ja No–" hänen lauseensa katkesi kuin seinään, kun näki veljensä – leijumassa ilmassa ja ilmiselvästi tajuttomana. Hänen edessään seisoi Noelin sisko Helmi, joka nyt kääntyi salamannopeasti Aavaa kohti. Aava katsoi häntä lamaantuneena. Helmin silmät leimusivat tulipunaisina.</p><p>"Kuka sinä olet?" Aava kuiskasi. "Mitä teet veljelleni?"</p><p>Helmi mulkoili Aavaa ja kohotti kätensä. Huoneessa puhalsi jäätävä tuuli – vaikka ikkuna oli kiinni – ja Aava paiskautui sen voimasta kiinni lämähtänyttä ovea vasten.</p><p>"Tiesin että susta ois harmia heti alkuun", Helmi murisi. "Parempi hankkiutua heti alkuun häiriötekijöistä." Tytön vaalea polkkatukka rätisi sähköisenä.</p><p>"Sä et oo ihminen", Aava kuiskasi. "Toi, mitä sä teet... ja sähän olit äsken vielä tuolla ulkona!"</p><p>Helmi tuhahti ivallisesti. "Ihanko totta? Valitan, mutta se en ollut mä, vaan mun luoma kaksoisolento... pelkkä harhakuva. Ja niin, mä en todellakaan ole ihminen. En alentuis yhtä säälittäväksi kuin te."</p><p>Aava huohotti. Hänen selkäänsä särki, se oli osunut ovenkahvaan. Helmi otti häntä leuasta.</p><p>"Kuten sanoin... Häiriötekijöistä on parempi hankkiutua eroon." Samassa Aavaan iski tajunnanräjäyttävä kipu, jollaista hän ei ollut koskaan tuntenut. Hänen kehonsa oli kuin tulessa ja tuntui, kuin tuhannet lasinsirpaleet olisivat viiltäneet häntä.Tältä siis tuntui juutalaisista Kristalliyön jälkeen, Aava ajatteli typerästi.</p><p>Aavaan sattui niin, ettei hän pystynyt muuhun kuin kirkumaan tuskasta.</p><p>Helmi nauroi häijysti katsellessaan Aavan kiemurtelua lattialla.</p><p>Yhtäkkiä huoneen ovi paiskautui auki ja Noel ryntäsi sisään.</p><p>-Kuudes luku jatkuu-</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>Vihattuihminen068.1.2021 15:47</p><p></p><p>59/109</p><p></p><p>[USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER]</p><p></p><p>-Kuudes luku jatkuu-</p><p>"Mitä oikein teet?!" hän huusi ja tönäisi Helmin seinää vasten. "Lopeta heti paikalla tai tapan sinut!"</p><p>Helmin silmät levisivät. Aava tunsi kivun hellittävän ja tajusi itkevänsä. Hän hengitti raskaasti ja makasi lattialla, kunnes vahvat kädet nostivat hänet syliin.</p><p>"Aava, ootsä kunnossa?" Noelin huolestunut ääni kysyi. Aava katsoi taas pojan upottaviin, syviin mustiin silmiin.</p><p>°Pysy kaukana Noelista.°</p><p>Aava käänsi katseensa pois Noelista.</p><p>"Hei, satuttiko Helmi sua?" Noel kysyi. Aava mulkaisi häntä. "No ei, ei tietenkään! En minä sen takia huutanut ja kierinyt lattialla!"</p><p>Noel kurtisti kulmiaan. "Miks oot noin vihanen?"</p><p>Aava tunsi punastuvansa. "Anteeksi." Hän puri huultaan. "Miten... Frans? Onkse kunnossa? Mitä Helmi teki sille?"</p><p>Noel nuolaisi huuliaan hermostuneesti. "Helmi meni varmistamaan, et se on kunnossa", hän vastasi. Aava ponnahti istuaalleen. "Mitä? Sehän just satutti sitä! En anna sen tehdä sitä uudelleen!" Hän nousi seisomaan – ja tajusi, ettei ollutkaan enää kotonaan vaan jossain rähjäisessä mökissä.</p><p>Aava katsoi Noelia peloissaan. "Minne sä oot vieny mut? Ja ylipäätään miten?"</p><p>"Mä voin selittää, Aava", Noel vastasi rauhallisesti.</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>Seitsemäs luku</p><p></p><p>"Eli Helmi ei ole ihminen", Aava henkäisi, kun Noel oli lopettanut selityksensä. "Eikä sun siskos."</p><p>Noel pudisti päätään. "Ei. Hän on... apurini. Hän etsii kanssani tuonelasta karanneita henkiä."</p><p>Aava tuijotti Noelia varuillaan. "Mikä sä... Mikä sä sit oot?"</p><p>Noel hätkähti ja näytti miettivän vastaustaan. "Ihan vain ihminen, jolle on opetettu muutama taikatemppu", hän lopulta sanoi vähättelevästi.</p><p>"Valehtelet", Aava vastasi. "Jos olisit pelkkä ihminen, Helmin – tai kuka hän ikinä onkaan – kaltainen, hmm, otus ei tottelisi sua."</p><p>Noel hymyili hieman. "Oot fiksu tyttö, Aava. Mutta kuten sanoin sulle jo sillon ku tavattiin metsässä –" hän nojautui äkisti Aavan lähelle ja Aava katsoi jälleen kerran noihin kauniisiin mustiin silmiin, "– tieto voi olla vaarallista, Aava", Noel naurahti hiljaisesti.</p><p>Aavan sydän hakkasi tuhatta ja sataa. "Kuka sä oot? Miksi oot täällä? Miten oikeen tiesit mun nimen vaikken ees kertonu sitä? Miks sun silmät on mustat? Se ei oo normaalia", Aava puhua pulputti hädissään. "Mikään sussa ei oo normaalia."</p><p>Noel hymyili edelleen. Aava puri huultaan. "Lopeta toi hymyily ja vastaa! Mä en –"</p><p>Aavan lause °Mä en luota suhun° katkesi, kun pojan huulet painuivat hänen huulilleen. Aava jähmettyi. Miksi Noel...?</p><p>Noel vetäytyi kauemmas ja katsoi Aavaa oudon surullisin ilmein.</p><p>"Mä pyydän sua uskomaan et mä oon vain ihminen", poika kuiskasi. "On parempi ettet tiedä enempää."</p><p>Aava hengitti syvään sisään ja ulos.</p><p>"Mikä Helmin oikea nimi on?" hän kysyi vaihtaakseen puheenaihetta ja rauhoittuakseen.</p><p>Noel hymähti ja sanoi jotain. Kuten aiemminkin, se kuulosti joltain muulta kuin puheelta. Kuin tuhat mehiläistä olisi surissut ja sata salamaa välähtänyt. Kuin tähdet olisivat tuikkineet ja aallot lyöneet rantakallioon.</p><p>"Onko hänen nimensä kenties mehiläissalamatähtikuningatar?" Aava tuhahti. Noel nauroi hieman ja sanoi: "Hänen oikeaa nimeään ei voi kertoa ihmiskielen sanoilla."</p><p>"Okei. Entä... Miksi juuri sut kaikkien ihmisten joukosta on valittu... viemään takaisin niitä henkiä?"</p><p>Noel huokaisi. "Kyselet vaikeita, Aava. En minä voi tietää."</p><p>"Mutta manala on olemassa?"</p><p>"Niin."</p><p>"Ja... Kuolema? Joka hallitsee sitä?"</p><p>Noel naurahti. "Ihmiset luulevat aina tuota samaa. Kuolema on olemassa, hän on... niin, sanoisinko että ihan konkreettinen henkilö. Mutta ei, hän ei hallitse kuoleman valtakuntaa, hän on vain saattaja. Ja mustien taivaiden ruhtinaan ikuinen palvelija."</p><p>Aava räpytteli silmiään yrittäessään sisäistää juuri saamansa tiedon.</p><p>"Ai... Selvä. Kuulostaa monimutkaiselta."</p><p>"Ei se kovin monimutkaista ole."</p><p>Aava vilkuili ympärilleen. "Voinko päästä jo kotiin?" hän kysyi.</p><p>-Seitsemäs luku jatkuu-</p><p>//Pilkon näitä osiin ku nää on nii pitkiä</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>[USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri</p><p>Näitä tulee tiheään tahtiin mut x D//</p><p></p><p>-Seitsemäs luku jatkuu-</p><p>Noel nyökkäsi. "Voithan sinä. Sulje vain silmäsi ja kun avaat ne, olet kotonasi eikä kukaan muista, että olisit ollut poissa."</p><p>Poika hymyili ja Aava uskaltautui hymyilemään takaisin. Sitten hän sulki silmänsä. Noel tarttui häntä kädestä ja jokin hypähti Aavan sisällä.</p><p>"Voit avata silmät", Noel kuiskasi. Aava kääntyi katsomaan häntä, mutta Noelin paikalla ei ollut ketään. Aavan kättä kihelmöi Noelin kosketuksesta.</p><p>"Aava, miten sä oot vielä täällä?" äiti ihmetteli tullessaan olohuoneeseen. Aava vilkaisi kelloa. Viisi minuuttia yli yksitoista yöllä.</p><p>"Sun kannattas mennä jo nukkumaan", äiti jatkoi.</p><p>"Joo, mennään mennään", Aava vastasi.</p><p>Vielä sängyssäänkin hän pystyi tuntemaan Noelin huulet omillaan. Aava punastui muiston voimasta. Mikä häntä oikein vaivasi?</p><p></p><p>Kahdeksas luku</p><p></p><p>Noel tuijotti pitkään kohtaa, jossa Aava oli vielä puoli tuntia sitten istunut.</p><p>"Et viittis haaveilla", Helmi sanoi hänen vierestään. "Olis muutakin tekemistä." Noel kääntyi katsomaan tyttöä.</p><p>"En mä haaveilekaan. Miks sun piti mennä käyttämään voimias Aavaan ja Fransiin?" hän kysyi terävästi. Helmi pyöräytti silmiään. "Arvasinhan mä et alat saarnaamaan. Mua ei kiinnosta jonku säälittävän –"</p><p>"IHMISIÄ EI VAHINGOITETA!" Noel karjaisi ja löi nyrkkinsä pöytään. "Eikö se mene jakeluun?"</p><p>"Mä en vahingoittanu niitä!" Helmi tiuskaisi.</p><p>"Et vai? Miksi kidutit Aavaa?" Noel kysyi vihaisesti. Helmi puristi suunsa tiukaksi viivaksi. Hetken ajan he vain tuijottivat toisiaan hiljaa, Helmi leiskuvanpunaisilla ja Noel hyytävänmustilla silmillään. Lopulta Helmi laski katseensa ja huokaisi.</p><p>"Hyvä on, tein virheen. Mutta mulla on siihen syy", hän vakuutti. "Kuuntele mua, Noel, tää on tärkeetä."</p><p>"Hyvä on", Noel murahti. Helmi veti henkeä ja aloitti: "Fransiin oli asetettu kirous. Se oli vasta alkuvaiheessa, joten sain sen poistetuksi. Minä – kidutin Aavaa, koska luulin ensin että hän olisi langettanut sen. Älä tuhahtele siinä! Olen tosissani, siinä tytössä on jotain outoa!"</p><p>Noel hymähti. "Mistä oikein olet tuollaista keksinyt?"</p><p>"Sä sanoit mun oikean nimeni sille. Normaali ihminen ei kykenisi kuulemaan... °ääniä°, mutta Aava pystyy siihen", Helmi jatkoi. Noel kurtisti kulmiaan. "Totta."</p><p>"Mutta siitä kirouksesta", Helmi sanoi. "Se oli demonien työtä."</p><p>"Mitä?" Noel äyskähti. "Voiko °hänellä° olla demoneita apunaan?"</p><p>Helmi pudisti päätään. "En usko. Mutta tämä kertoo, että olemme lähellä löytää °hänet°.</p><p>Noel nyökkäsi. "Jatketaan siis etsintöjä."</p><p>Helmi hymyili vinosti. Hetken kuluttua hän kysyi: "Mitä kerroit Aavalle?"</p><p>"Meistäkö?"</p><p>"Niin."</p><p>"Sanoin, että olet apurini."</p><p>Helmi nauroi hiljaa. "Vai että apuri... No, se kai minä olen. Entä mitä –" hän naulasi katseensa poikaan, "–kerroit hänelle itsestäsi?"</p><p>Noel tuijotti takaisin. "En ole varma, uskoiko hän minua."</p><p>"Eli valehtelit."</p><p>"Sanoin olevani ihminen. Ei se kokonaan valhe ole."</p><p>"Mikset kertonut totuutta? Hän pysyisi jatkossa kaukana meistä."</p><p>"Mitä se hyödyttäisi? Sanoit itse, että hänessä on jotain outoa. Tutkitaan asiaa."</p><p>"Et siis halua että tyttösi alkaa pelätä sinua."</p><p>"On parempi, ettei hän juoksee koko aikaa karkuun."</p><p>"Oi ihanaa nuorta rakkautta..."</p><p>"Ala mennä etsimään tietoa tai mitä tahansa, kunhan lopetat", Noel tuhahti ja viittasi kädellään ulos. Helmi virnisti.</p><p>"Tietenkin. Tietenkin autan sinua, olethan pomoni. Tottakai etsin tietoja", hän nauroi. "Olenhan itse Kuoleman apuri, tottelevainen palvelija."</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>saanut Noelia mielestään?</p><p></p><p>Kristallipallo hohti valkoisena kammiossa. Tumma hahmo tuijotti sen syvyyksiin.</p><p>"Ihminen ja enkeli... Ihminen ja enkeli..." hahmo mutisi itsekseen. "Minun tuhoni... 'Oleva ruhtinas ruhtinaan paikalla', ei, eihän se ole mahdollista..."</p><p>"Herrani?" vingahti pieni ääni kammion nurkasta. "Sallikaa minun väittää vastaan, sillä Harmaiden ennustukset pitävät aina paikkaansa. Joten, kyllä vain on mahdollista, että – että –" vanha, kumarainen, mustiin pukeutunut eukko takelteli kömpelösti.</p><p>Hahmon silmät välähtivät raivosta.</p><p>"°Mikään° ei ole mahdollista ellen minä anna sen olla!" hän ärjähti ja kohotti kätensä.</p><p>Vanha eukko takertui rintaansa ja lysähti polvilleen. Kakoen hän hajosi tomuksi.</p><p>"Kukaan ei vastusta minua", hahmo kuiskasi kolkosti. "Ei edes ennustuksen osoittama kuolevainen."</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>[USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö</p><p></p><p>Kymmenes luku</p><p></p><p>Poika istui puun oksalla ja katseli Aavan kotitaloa lehtien suojista. Hänestä huomasi heti, ettei hän ollut tavallinen poika. Korpinmusta, tuulentuivertama epätasainen tukka ja kuunvalkea, kalvakka iho sai hänet näyttämään vampyyrilta, mutta sitä poika ei kuitenkaan ollut.</p><p>Pojan vaatteet olivat mustat ja niissä oli kultaisia koristeita. Kun poika venytteli, hänen selkänsä takaa paljastuivat savunharmaat siivet.</p><p>Kauempaa sitä ei olisi huomannut, mutta lähelle tullessa herkemmät säikähtäisivät, kun näkisivät pojan kasvoja ja kaulaa viistävät arvet ja luonnottoman keltaiset, joskin hieman susimaiset silmänsä.</p><p>Ja hampaat. Terävät raateluhampaat, jotka tulivat esiin pojan virnistäessä.</p><p>Mutta kukaan ei huomannut hänen istuvan puussa ja tarkkailevan. Ei Aava, eikä hänen muu perheensä eikä edes naapurin herkkävaistoinen rottweiler.</p><p></p><p>Yhtäkkiä poika sai seuraa. Kuin tyhjästä hänen taaksensa tupsahti tyttö, jonka punaiset silmät hehkuivat.</p><p>"Mitä SINÄ täällä teet?" Helmi ärähti.</p><p>Poika virnisti. "Miltäs näyttää?" hän vastasi pehmeästi. "Tarkkailen ympäristöä. Ajattelin kerätä tietoja pomollesi."</p><p>Helmi pyöräytti silmiään. "Demonit valehtelevat aina. Keräät tietoja ainoastaan itsellesi, Maldur. Eikä Noel ole pomoni", hän sanoi tiukasti.</p><p>"Ooh, ihanko Noel? Eikö... hänen OIKEA nimensä kelpaa?" Maldur henkäisi.</p><p>"Turpa kiinni", Helmi murisi. "Saisimme liikaa huomiota. Ja kukapa uskoisi hänen todella olevan..." hänen äänensä häipyi kuulumattomiin. "Oli miten oli, mitä todella teet täällä?"</p><p>"Olet varmaan huomannut tytön omituisuuden", demoni sanoi. "Yritän selvittää, kuka hän todellisuudessa on. Olen nimittäin varma, että hän on SE, jota sinä ja pomosi etsitte."</p><p>"Noel ei ole edelleenkään pomoni", Helmi sihahti. "Ja olen varma, ettei Aava ole hän. Hän on pelkkä tytönhupakko, joka häiritsee Noelia."</p><p>Maldur kohotti kulmiaan. "Noinkohan? Voisiko olla, että Noel häiritseekin häntä?"</p><p>"Te demonit väitätte aina vastaan. Olen tavannut Aavan perheen. Kukaan heistä ei ole enkeliä nähnytkään. Etkö muista Harmaiden ennustusta?" Helmi ärähti. Maldur kohautti olkiaan.</p><p>"Hänen veljeensä oltiin asetettu kirous", Helmi jatkoi vaihtaakseen puheenaihetta. Kun hän avasi suunsa kertoakseen poistaneensa kirouksen, hänen silmänsä levisivät hänen tajutessaan totuuden ja hän katsoi Malduria tyrmistyneenä. Demonipoika katsoi takaisin suloisen viattomasti. "Sinä asetit kirouksen", Helmi sähähti.</p><p>"Hassua, että tajusit asian vasta nyt", Maldur naurahti ja haukotteli.</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>Yhdestoista luku</p><p></p><p>"Äiti, onko isästä kuulunu mitään?" Aava kysyi varovasti. Äiti säpsähti, sillä isän muutto pois puoli vuotta sitten teki kipeää edelleen.</p><p>"On hän muutaman tekstarin silloin tällöin laittanut", äiti vastasi kepeän kuuloisesti. "Eiköhän tää tästä."</p><p>Aava harkitsi tarkkaan seuraavia sanojaan. "Kyllä me tiedetään et kyse ei oo mistään työjutusta."</p><p>Äiti katsoi tytärtään halvaantuneesti. Hiljaisuus tuntui painostavalta.</p><p>"Tässä ei oo kyse siitä että hän ei rakasta minua ja teitä lapsia enää", äiti sanoi hiljaa. Aava rypisti kulmiaan. Hän aikoi kysyä, mitä äiti oikein tarkoitti, mutta kesken kaiken Otto ryntäsi meluisaan tapaansa olohuoneeseen.</p><p>"Äiti, jääkaappi on taas tyhjä. Pitää käydä kaupassa", veli ilmoitti. Aava mulkaisi häntä. "Kyllä sä osaat ihan itekki käydä kaupassa, oot sentään 17."</p><p>Otto pyöräytti silmiään. "No okei, mut ilmotinpahan vaan." Hän lähti huoneesta manaten jotain naisten hankaluudesta ja pikkusiskojen ärsyttävyydestä.</p><p>Aava katsoi äitiään silmiin. "Mitä tarkoitit?"</p><p>"Hän lähti siksi, että rakastaa meitä", äiti sanoi.</p><p></p><p>"Anteeksi vain mutta MITÄ OIKEIN AJATTELIT? Miten ja miksi langetit kirouksen Fransiin? En usko että teit niin ihan huviksesi!" Helmi ärjyi. Maldur vain hymyili torahampaat välkkyen.</p><p>"Ajattelin vain testata, reagoisiko tyttö siihen jotenkin. Harmillista kyllä, ehdit poistaa kirouksen ennen kuin se alkoi vaikuttamaan. Olin järjestellyt tätä paljon, hoidin asian niin ettei tyttö päässyt ystävänsä mukaan lomalle ja ajoin hänet menemään lenkille sen ajaksi kun asetin kirouksen", Maldur selitti ja näytti selvästi nauttivan Helmin silminnähden kasvavasta raivosta ja tyrmistyksestä.</p><p>//Joo nää on vähän lyhyitä i know</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>Vihattuihminen0611.1.2021 16:49</p><p></p><p>86/109</p><p></p><p>[USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö</p><p></p><p>Kahdestoista luku</p><p></p><p>"ELI ON SIIS SINUN SYYTÄSI, ETTÄ YLIPÄÄTÄÄN NOEL TAPASI AAVAN JA SUOJELEE HÄNTÄ KUIN PARASKIN HENKIVARTIJA?!" Helmi karjui.</p><p>"Sshh, hiljempaa ettei kukaan naapuri kuule", Maldur hyssytteli hymyillen edelleen.</p><p>"Paskat se mua kiinnostaa", Helmi raivosi. "Jollet olisi muuttanut asioita, voisimme jo lähteä täältä!" hän jatkoi vihaisesti.</p><p>Maldur kallisti päätään keltaiset silmät vilkkuen tietäväisesti. "Entä jos Aava onkin SE? Silloin hän olisi paljon suuremmassa vaarassa ystävänsä luona kuin täällä", demoni sanoi hitaasti.</p><p>Helmi rypisti otsaansa. "Mitä tarkoitat?"</p><p>"Ruhtinas on lähettänyt OMIA iskujoukkojaan tuhoamaan Harmaiden ennustuksessa mainitun henkilön", Maldur sanoi. "Mitä jos HE löytävätkin hänet ennen teitä?"</p><p>Helmi nielaisi. Kukaan ei halunnut joutua ruhtinaan erikoisjoukkojen kynsiin.</p><p>"Ja tietääkseni täällä on pyörinyt muutamiakin kertoja partiota. Ei tietenkään niin, että sinä ja... Noel olisitte huomanneet."</p><p>"Mutta miksi? Ruhtinas antoi tehtävän Noelille. Eikö hän luota Noeliin?" Helmi kysyi.</p><p>Maldur nuolaisi huuliaan. "Enhän minä sitä voi tietää. Mutta luulisin, että koska... Noelissa on kuitenkin tavallista enemmän, hmm, IHMISTÄ. Hänellä on yhä sydän."</p><p>Helmi tuijotti Malduria tietämättä, mitä sanoa. Maldur nauroi huvittuneesti. "Menikö neiti teräväkielellä kenties jauhot suuhun? Tämä saavutus täytyy kertoa pomollesi", hän hekotti. "Hän ei ole pomoni", Helmi tiuskaisi. Maldur huokaisi muka surullisena.</p><p>"Ei sitä hiljaisuutta kauan kestänyt", hän tekonyyhkytti. "Mutta mikä hän sitten on, jos ei pomosi? Olethan hänen PALVELIJANSA", poika painotti. Helmi tuhahti, muttei sanonut mitään.</p><p>Hetken hiljaisuuden jälkeen Maldur ilmoitti: "Jahas, minun täytyykin lähteä."</p><p>"Miksi sä oot täällä? Miksi sä vahdit Aavaa?" Helmi kysyi.</p><p>Maldur katsoi häneen terävällä katseella, kuin ei olisi osannut odottaa kysymystä.</p><p>"Sä aiot myydä tytön ruhtinaalle, jos hän todella on se."</p><p>Maldur hymyili luovasti. "Paljonpa se eroaa teidän tehtävästänne. Tehän kuitenkin viette hänet ruhtinaalle, vai kuinka?"</p><p>"Et sä meidän tarkoitusperistämme tiedä."</p><p>"Oli miten oli", Maldur jatkoi. "Entä jos en oikeasti aiokaan myydä häntä?" hän kysyi arvoituksellisesti ja virnisti.</p><p>"Mitä sä muka tekisit?" Helmi tuhahti.</p><p>"Ehkä... minä haluaisinkin suojella häntä?"</p><p>Helmi katsoi ällistyneenä demonia. Sitten hän veti kasvonsa takaisin epäluuloiseen ilmeeseen. "Te demonit valehtelette aina", Helmi sanoi hiljaa. "Teihin eikä varsinkaan sinuun voi luottaa."</p><p>Maldur katsoi häntä tiiviisti ja omituisen vakavalla ilmeellä (mikä oli harvinaista, sillä yleensä poika virnuili kuin paraskin Tylypahkan räyhähenki Riesu) ja vastasi vähintäänkin yhtä hiljaa: "Tämän kerran voit luottaa."</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>Vihattuihminen0612.1.2021 16:19</p><p></p><p>89/109</p><p></p><p>[USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö</p><p></p><p>Kolmastoista luku</p><p></p><p>°"Turhaan pyristelet", ääni kuiski. "Sinut on löydetty..."°</p><p></p><p>"Aava, herää!" äiti toisteli. "Herää, näet painajaista, sä oot ihan turvassa!"</p><p>Aava pomppasi istuaalleen hiestä märkänä. Taas. Taas se sama ääni.</p><p>"Tyttökulta, äiti on tässä", äiti rauhoitteli, kun Aava purskahti itkuun.</p><p>"Äiti... Se oli se sama ääni kuin aiemmin, se sanoo että Kuolema hakee mut, että mut on löydetty", hän nyyhkytti. "Eihän se oo totta, eihän?"</p><p>Äiti rutisti hänet itseään vasten niin, ettei Aava nähnyt pelokasta ilmettä hänen kasvoillaan.</p><p></p><p>Ruokapöydässä oli aamupalan aikaan hiljaista, kuten tavallista, ellei ottanut lukuun isoveljien hiljaista nurinaa.</p><p>"Äiti, nyt on kesäloma ja kuuluu nukkua pitkään. Miks me kuitenkaan ei saada nukkua kymmentä pitempään?" Otto kyseli. "Niimpä, ja miks me ei saada valvoa ku vaan kahteentoista, ihan epäreilua!" Frans säesti. Emma nuokkui pää pöytää vasten puoliunessa.</p><p>"Juurikin tuon takia", äiti vastasi osoittaen Emmaa. "Emma ilmeisesti valvoi pidempään kuin oli lupa."</p><p>Pojat katsoivat toisiaan ja pyörittelivät silmiään. "Se nukahti jo ysiltä. Ja se on vasta kaheksan vuotta", he yrittivät vielä, mutta äiti ei taipunut.</p><p>"Antasitte olla jo", Aava mumisi.</p><p>"Ainiin", äiti aloitti ja kaikki, jopa puolinukuksissa ollut Emma kääntyivät katsomaan häntä.</p><p>"Isä on tulossa takaisin."</p><p></p><p>2</p><p></p><p>Ilmianna</p><p></p><p>Vihattuihminen0612.1.2021 16:49</p><p></p><p>90/109</p><p></p><p>[USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö</p><p></p><p>Neljästoista luku</p><p></p><p>"Ruhtinas ei siis luota muhun", Noel mutisi istuessaan kuluneella sohvalla otsa huolesta rypyssä. Helmi istui pöydän toisella puolella ja tarkkaili häntä.</p><p>"Mikä olikaan syy? Miksi tänne on lähetetty iskujoukkoja?"</p><p>"°Hän° on luultavasti täällä. Maldur uskoo, että se on Aava. En kuitenkaan tiedä, voiko siihen luottaa. Demoni on kuitenki demoni sanon mä", Helmi vastasi.</p><p>"Aava... Voihan se olla ihan mahollistakin", Noel mietti. Tosin toivoisin ettei olisi, hän ajatteli.</p><p>"Mä en oo nähny sen isää. Ehkä hän on –" "Lopeta, ei tehä johtopäätöksiä", Noel keskeytti.</p><p>Helmi huokaisi. "Lopeta jo! Se että se tyttö on hurmannu sut, ei tarkota et totuutta pitäis peitellä! Vaikkei Aava oiskaan °hän°, iskuryhmä ottaa hänet silti varmasti tutkintaan, sillä hänessä kuitenkin ON jotain!" hän huusi turhautuneena. "Lakkaa käyttäytymästä kuin typerä teinipoika... Luuletko että suhun luotetaan jos olet kuin... kuin ihminen!"</p><p>Noelin kasvot vääristyivät vihasta ja hän kohotti kätensä ja paiskasi Helmin voimillaan päin seinää. Sitten hän syöksähti tämän luo ja löi tätä nyrkillä. Helmi ei vastustanut.</p><p>Noel perääntyi huohottaen. Hänen käsiinsä ilmestyivät tulipallot. "Jos vielä auot päätäsi mulle, poltan sut tuhkaksi", hän sanoi jäisesti. Helmi hymyili väsyneesti ja pyyhkäisi veren suupielestään. "Siitä vain, johan on suakin tultu kestettyä jokunen tuhat vuotta. Tosin silloin menetät ainoan järjen äänesi", hän naurahti hiljaa. "Entä jos Aava todella onkin ennustettu? Mitä aiot tehdä? Ruhtinas haluaa sun tappavan hänet. Aiotko pettää hänet?"</p><p>Tulipallot sammuivat Noelin käsissä ja hän tuijotti apuriaan lamaantuneena. Ajatukset risteilivät hänen päässään:</p><p>°Lupasin ruhtinaalle tuoda hänet. Mutta ruhtinas ei luota muhun, koska mussa on liian paljon ihmistä. Demonin henki mussa luovuttas tytön samantien ruhtinaalle. Mitä mä teen?</p><p>Mitä enkeli tekisi?°</p><p>"Enkeli suojelisi häntä", Helmi vastasi arvaten Noelin ajatukset. Noel katsoi häntä epäluuloisesti kulmiensa alta. "Mitä sä tarkoitat?"</p><p>"Jos todella haluat suojella häntä ja pettää ruhtinaan", Helmi hymähti, "mä autan sua."</p><p></p><p>"Isä! Sä oot täällä viimeinki!" Emma kiljaisi, kun tutut kasvot kurkkasivat ulko-ovesta sisälle.</p><p>"Hei Emmuli", isä vastasi ainainen pilke vihreissä silmissään, sillä hän tiesi, ettei Emma juurikaan arvostanut lempinimeä. Tällä kertaa Emma ei välittänyt siitä, vaan syöksyi isän syliin. Isän lämmin nauru täytti huoneen ja vuorotellen hän kaappasi syliinsä niin äidin, Aavan kuin hieman vastustelevat kaksospojatkin.</p><p>Ilta kului isän kanssa jutellessa ja lautapelien pelaamisessa. Kaikki vaikutti olevan kuin suoraan unelmista.</p><p>Ainoastaan Aava huomasi isän vaivihkaiset, huolestuneet vilkaisut häntä kohden sekä keskustelut äidin kanssa matalalla äänellä.</p><p>"Aikuisten juttuja", Frans totesi hilpeästi Aavan pohtiessa asiaa ääneen. "Niillä on varmasti paljon puhuttavaa puolen vuoden eron jälkeen."</p><p>"Ehkä iskä haluu tietää et ootsä varmasti sen tytär", Otto virnuili. Aava irvisti hänelle. "Sitä se vois miettii ennemmin teidän kahen kohalla. Mä näytän meistä eniten iskältä."</p><p>"Jep, vihreet silmät ja tasaisen ruskee tukka, kuin ilmetty isä", Frans kommentoi ja heilautti siskonsa hiuksia ilmassa. Aava nauroi vähän. Frans oli ennallaan, eikä pojalla ilmeisesti todellakaan ollut mitään muistikuvaa Helmin tekosista.</p><p>Jos Helmi koskee kertaakaan keneenkään perheestäni, Aava vannoi, hän ei selviä siitä vaikka kuinka yliluonnollinen olento olisi.</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>Vihattuihminen0613.1.2021 13:53</p><p></p><p>97/109</p><p></p><p>[USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö @PrincessRose</p><p>Viidestoista luku jatkuu kohta</p><p>Huijui kuin monta oon merkannut D : Plus muutama jotka seuraa tätä keskustelua ni kauheesti demuleita jotka lukkee tätä apua x DDD //</p><p></p><p>Viidestoista luku</p><p></p><p>"Sulle täytyy kertoa totuus", isä aloitti. Aava katsoi häntä kummissaan. Jokin isän katseessa kuitenkin kertoi hänelle, että asia oli vakava. Hän puri huultaan ja tuijotti pöytänsä tummanruskeaa pintaa, aivan kuin siinä olisi jotain kiinnostavaa katseltavaa.</p><p>Isä vilkaisi sängyssään mitään tietämättä tuhisevaa Emmaa.</p><p>"Emma nukkuu aamuun asti syvässä unessa", äiti sanoi ovensuusta. "Tietäisit sen jos oisit jääny tänne etkä lähteny pois", hän lisäsi syyttävästi. Isä huokaisi. "Sä tiedät kyllä miks mun piti lähteä", hän vastasi.</p><p>"Paljonpa se autto", äiti tuhahti.</p><p>"Mikään ei vois olla mukavampaa kuin kuunnella teidän tappelua, mutta ois kiva jos tietäsin mistä puhutaan. Etenkin kun tää näyttää liittyvän muhun", Aava keskeytti. "Voitteko vähän selittää?"</p><p>Äiti ja isä vilkaisivat toisiaan.</p><p>"Tää on monimutkainen ja pitkä juttu", äiti sanoi. "Anna mä kerron", isä pyysi.</p><p>Aava katsoi heitä odottavasti.</p><p>"Mä en ole ihminen", isä ilmoitti ja jäi odottamaan tyttärensä reaktiota.</p><p>Aava purskahti nauruun. "Aijaa? Mikä sitten, ihmissusiko kenties?"</p><p>"Hän luulee tätä vitsiksi", äiti mutisi turhautuneena.</p><p>"Äiti, entä sä? Ootko kenties vampyyri?" Aava kikatti. Luuliko isä voivansa huijata häntä esittämällä vakavaa?</p><p>"Ei, mä olen ihminen", äiti vastasi. "Mutta isäsi on enkeli."</p><p>Aava hiljeni hämmästyneenä ja katsoi takaisin isään ja säikähti. Isän selkään olivat ilmestyneet hohtavanvalkoiset siivet. Ne olivat repaleiset, sulkia oli lähtenyt sieltä täältä. Se näytti Aavasta surulliselta.</p><p>"Siipeni revittiin, koska rakastuin ihmiseen", isä kertoi surullisella äänellä. "Ja rikoin siten sääntöjä."</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>[USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö @PrincessRose</p><p>Tässä on toinenkin luku //</p><p></p><p>-Viidestoista luku jatkuu-</p><p></p><p>Aava ei voinut kuin tuijottaa ällistyneenä. Kolkko ääni kaikui hänen päässään.</p><p>°Älä valehtele, puoliverinen!°</p><p>"Sinut on valittu tuhoamaan manalan ruhtinas ja valitsemaan sille ikuinen hallitsija", isä kuiskasi. "Valittu, ihmisen ja enkelin tytär."</p><p></p><p>Miksi. Miksi juuri hän? Miksei se voinut olla joku toinen?</p><p>"Muita ihmisen ja enkelin lapsia ei ole", isä oli vastannut.</p><p>"Ovathan Frans, Otto ja Emmakin teidän", Aava oli inttänyt.</p><p>"Mutta vain sinussa on enkelin sielu", isä kertoi.</p><p>Enkelin sielu. Typerää.</p><p>Aava muisti taas Noelin ja Helmin. Heitä ei ollut näkynyt pitkään aikaan.</p><p>Enkä haluakaan nähdä, Aava ajatteli. Hän oli kertonut kaksikosta isälleen. Hänen vastauksensa kylmäsi Aavaa yhä.</p><p>"Manala ei ottaisi palvelukseensa koskaan 'vaivaista ihmistä'."</p><p>Aava vihasi itseään. Noel oli °pyytänyt° häntä uskomaan, että oli pelkkä ihminen. Ja hän oli niin idiootti että uskoi. Miksi? Mitä Noel muka teki? Miten hän sai Aavan uskomaan?</p><p>"Se suudelma", Aava kuiskasi. Siksi Noel oli suudellut häntä. Hän oli tiennyt, kuinka paljon se Aavaan vaikutti.</p><p>Hän tiesi, miten tytön sai rakastumaan.</p><p></p><p>Kuudestoista luku</p><p></p><p>Oli kulunut alle vuorokausi siitä, kun Aava oli puhunut vanhempiensa kanssa. Hän oli pelännyt jotain sattuvan, mutta ei osannut odottaa isän tulevan noin puoli viiden aikaan hänen luokseen kiihtyneenä.</p><p>"Aava, meidän täytyy lähteä. Nyt heti!" hän käski.</p><p>"Mi-mitä?" Saavat kysyi hämmentyneenä.</p><p>"Ystäväsi Elsin ja hänen äitinsä ja veljensä kimppuun on hyökätty!"</p><p>Tieto jysähti Aavan tajuntaan kuin räjähtävä pommi.</p><p>"Ruhtinas?" hän kuiskasi.</p><p>"Hänen oma erikoisjoukkonsa... mustia enkeleitä", isä vastasi.</p><p>"Tahdon auttaa Elsiä!" Aava huudahti ja ryntäsi eteiseen.</p><p>Äiti näytti huolestuneelta. Isä antoi hänelle pienen amuletin. "Jos tänne tulee yksikään manalan asukki, tämä alkaa hohtaa violettina ja tänne tulee ystäväni suojelemaan teitä", isä kertoi. Äiti nyökkäsi, mutta oli edelleen kalpean näköinen.</p><p>"Enkelin ei kuulu taistella", hän kuiskasi.</p><p>"Nyt on pakko", isä vastasi hiljaa. "Nyt mennään", hän sanoi Aavalle kireän kuuloisesti ja otti tätä kädestä.</p><p>Sitten he sinkoutuivat tyhjyyteen.</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>[USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö @PrincessRose</p><p>Ootte vrm kuullu Demin tilanteesta. Homma on siis se, et en voi laittaa tänne mitään vaikka haluisinkin :(( (Ensiis edelleenkään voi laittaa tänne vikoina päivinäkään mitään ku en pääse vieläjään omalla puhelimella tänne)</p><p>Kiitti ihan superisti et ootte lukenu tätä, se merkittee mulla ihan hirveesti!! <333</p></blockquote><p></p>
[QUOTE="Riisitassu, post: 23214, member: 37"] Novelli // Rakastunut kuolemaan Hei, tässä se mun lupaama novelli : D Sano jos haluut et merkkaan sut tähän tai jos alat seuraamaan keskustelua, on kiva tietää et jotkut lukee tätä x D Risut ja ruusut kommentteihin, kuten aina! [USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen @risasielu [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 // Prologi Hei, olen Aava. Olen 16-vuotias tyttö, jonka perheeseen kuuluvat äiti, isä, isoveljet jotka ovat kaksoset sekä pikkusisko. Ystäviä minulla on vain yksi, Elsi nimittäin. Olen aivan tavallinen tyttö, joka elää ihan normaalia elämää. Tai elin, kunnes törmäsin poikaan. Nimittäin Noeliin. Sen jälkeen elämäni ei ole ollut entisellään. Olen huomannut, kuinka vaarallista elämä voi olla. Millaisen virheen voi tehdä. Kuolemanarvoisen virheen. "Astu lähemmäs, Kuolema, palvelijani ikuinen", kolkko ääni sanoi pimeydestä. Kaapuun pukeutunut hahmo asteli hitaasti lähemmäs yhtä ainoaa valoisaa kohtaa synkässä, luolamaisessa kammiossa. Valo tuli kristallipallosta, jonka ylle lähes näkymättömät kädet olivat kaartuneet. "Tule lähemmäs." "Herrani, kuoleman valtakunnan ja mustien taivaiden ruhtinas, olen täällä, kuten käskitte", Kuolema vastasi karhealla äänellä. Ääni jatkoi: "Sain kuulla ennustuksen. Ennustuksen, joka on minulle kohtalokas." "Kerro minulle, herrani", Kuolema pyysi. "Sitä varten sinut kutsuinkin", ääni murahti. "Kuule siis, Kuolema, elämän sammumisen haltija:" "On tuleva ihminen Enkelin verta On tuhoava tuonelan valtakunnan Oleva ruhtinas ruhtinaan paikalla On valitseva jälkeensä seuraavan Ikuisen hallitsijan" "Ihmisen ja enkelin verta? Mutta – enhän minä teitä pettäisi!" Kuolema henkäisi ja perääntyi. Ääni nauroi kylmästi. "Sangen harvinaista, että sinä pelkäät. Ei, tässä ei puhuta sinusta, vaikka ihmisen verta oletkin... Unohdat, että demonin henki on sinussa vallalla", ääni tuhahti. "Joten ei, en sinua tuhoa. Tarvitseehan manala saattajansa." "Mitä minun pitää tehdä? Mitä pyydätte minulta?" "Etsi hänet. Etsi minun tuhoajani. Etsi hänet ihmisten joukosta ja tuo eteeni." Ensimmäinen luku Ovi kolahti, kun Aava tönäisi sen kiinni ärtyneenä. Hän ei pääsisikään Elsin perheen mukana lomalle! Kesäloma alkoi toissapäivänä ja jo nyt asiat olivat pahasti pielessä, Aava ajatteli ja potkaisi kengät vihaisesti jaloistaan. "Mitä se sisko oikeen reuhaa", Frans ihmetteli tuttu, huvittunut hymy naamallaan kurkatessaan eteiseen. "Sillä on se aika kuusta", kaksoisveli Otto huusi olohuoneesta. Aava tuhahti poikien puheille. Oli rasittavaa omistaa kaksi isoveljeä, jotka ovat vieläpä identtiset kaksoset. "Antakaa mun vaan olla, niin selviitte vähällä", hän sanoi purevalla äänellä. Aava aukaisi hänen ja pikkusiskonsa Emman huoneen oven. Emma ei ollut huoneessa, joten Aava sai olla rauhassa. Huokaisten hän rojahti sängylleen makaamaan. Harmitti. Tällä hetkellä Elsi pakkaisi äitinsä ja pikkuveljensä kanssa tavaroita autoon. Illalla he lähtisivät kolmestaan monen sadan kilometrin päässä sijaitsevalle vanhalle "mökille", joka näytti kuninkaan kartanolta. Ilman minua, Aava ajatteli katkerasti. Hänen täytyisi jäädä kotiin tylsistymään koko kesäksi. Mitä kiinnostavaa voisi tapahtua? "Ei yhtään mitään", Aava tuhahti ääneen. Hän ei tiennyt vielä silloin, kuinka väärässä oikein oli. Toinen luku Aava: Moi Elsku! Elsi: Hei Aava Aava: Miten menee? Elsi: Ihan ok, äiti vaan rasittaa hirveästi... Aava: No mitäs se Elsi: Ei mitään hajua. Kiukuttelee vaan. Aava: Okei Aava: Onko sul mukavaa siel kuitenki Elsi: Juu Elsi: Luultavasti tulee olemaan hauskempaa ku koskaan on ollu Elsi: Tuonne naapuriin on muuttanu tyyppejä Aava: Ai siihen vanhaan rötisköön? Ketä sinne muuttais Elsi: Yks sairaan komea jätkä vanhempiensa kaa! Aava: Uu mitä? Elsi: Ihan totta! Elsi: Okei, pitää mennä, Eemil huutelee syömään. Aava: Moikka sit Elsi: Moi Aava laski puhelimen pöydälle. Emma piirteli kuvia paperille hänen vieressään. "Hei, onks tää hieno?" sisko kysyi ja näytti innoissaan piirustustaan, jossa oli aurinko, pari pilveä, niitty ja hieman kömpelösti tehty hevonen. "Ihan ok", Aava mutisi. Hän nousi ylös sängyltään ja lähti huoneesta. "Mä käyn kävelyllä", Aava ilmoitti keittiön ovensuusta. Äiti istui pöydän ääressä juomassa mehua. "Kello on jo kahdeksan–" äiti yritti. "Joo joo, muista nyt kuitenkin että mä oon jo kuustoista enkä mikään viisivuotias", Aava tiuskahti ärtyneesti. Äiti naurahti ja nyökkäsi. "Mene vain." Kaupalla ei ollut Aavan yllätykseksi ketään. Ilmeisesti koulun "jengit" ovat myös lähteneet lomille. Aava käveli puistoa kohti. Tähän aikaan siellä olisi korkeintaan muita iltalenkkeilijöitä tai yksinään kännissä pyörivää ukkoa tai akkaa. Aava suuntasi pienelle metsäpolulle, jossa ei käynyt koskaan ketään. Äkkiä jossakin rasahti ja Aava jähmettyi. Ketään – tai mitään – ei näkynyt, joten tyttö jatkoi matkaa, hieman vilkuillen ympärilleen. Pian Aavaa vastaan hoiperteli nuori mies, joka oli ilmeisesti hieman humalassa, minkä pystyi päättelemään miehen kädessä olevasta kaljapullosta. Aava siirtyi lähemmäs polun vasenta laitaa niin, että oli mahdollisimman kaukana miehestä. "Hei, mitäsh she likka thäällä ykshinään kuljekshii", mies sammalsi huomattuaan Aavan. Aava ei vastannut vaan nopeutti vauhtiaan päästäkseen ohi miehestä. Yhtäkkiä mies kuitenkin nappasi häntä lujasti käsivarresta ja veti lähemmäs. -Toinen luku jatkuu myöhemmin, sori jätin hyvään kohtaan x d- -Toka luku jatkuu- [USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen @risasielu [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 "Odotash nyt, jäishit pitämään haushkaa..." "Päästä irti!" Aava henkäisi ja koetti irrottautua. Sydän jyskytti kauhusta. "Shinä kuule jäät tänne kanssani", mies naurahti, ottaen Aavaa ranteista ja painaen hänet puuta vasten niin kovaa, että Aava kirkaisi. "Lopeta!" hän huusi. Hän sulki silmänsä. Sitten kädet irtosivatkin hänestä ja matala ääni sanoi: "Etkö kuullut? Sun käskettiin lopettaa." Kuului ääni, joka muistutti lyöntiä. Aava avasi varovasti silmänsä. Miehen oli kiskonut kauemmas poika, jolla oli vaaleat hiukset ja hänen silmänsä paloivat vihasta. Poika löi humalaista uudestaan jaa tämän nenästä purskahti verta. Aava huomasi, ettei mies päästänyt inahdustakaan. Hän oli tajuton. "Älä lyö enää!" Aava vingahti hiljaa, sillä vaikka poika oli pelastanut hänet, hän pelkäsi puhua tälle. Poika katsoi Aavaa ilmeettömästi. "Miksi en löisi? Tämä kusipää yritti – hän yritti –" "Tiedän", Aava hengähti peloissaan. "Mutta... Hän on tajuton! Ja kaiken lisäksi kännissä", hän jatkoi. Poika vilkaisi maassa makaavaa miestä. "Hyvä on", hän murahti. "Miksi ylipäätään tulit tänne yksinäsi?" "Mä olin vaan kävelyllä", Aava vastasi terävästi, kuin olisi puolustellut itseään. Poika hymähti kuullessaan hänen äänensävynsä. "Okei, rauhotu. Sopiiko et mä saatan sut kotiin? Vai pääsetkö yksin?" hän kysyi. Aava hämmentyi yllättäen esitetystä pyynnöstä. "Ai siis... Mitä?" hän änkytti. "Aattelin vaan et jos tarviit seuraa", poika sanoi ja kohautti olkiaan. Aava nyökkäsi ja vilkaisi edelleen tajutonta miestä. "Pitäisikö kuitenkin soittaa ambulanssi?" "Ei tarvitse, ei toi kuole jos pari tuntia tuossa makaa", poika vastasi oudosti tummuneella äänellään. "Tuu, mennään nyt." Aava lähti seuraamaan pojan loittonevaa selkää. Miten poika voi olla varma, ettei miehelle käy mitään? Kolmas luku Aava tarkasteli poikaa lähempää. Muuten hän oli aivan tavallinen teinipoika – joskin aika hyvännäköinen –, mutta ne silmät. Ne eivät olleet aivan tavalliset. Poika katsoi Aavaa läpitunkevasti, kuin olisi tiennyt, mitä hän ajatteli. Aava hätkähti ja punastui hieman, kääntäen katseensa poispäin. Sitten hän tajusi, miksi pojan silmät olivat niin oudot. Ne eivät olleet siniset eivätkä harmaat, eivät edes ruskeat. Vaan sysimustat. "Sä varmaan asut tässä?" poika kysyi keskeyttäen Aavan ajatukset. Aava nosti katseensa maasta ja hämmästyi nähdessään, mitä taloa poika osoitti sormellaan. "Mistä sä sen tiesit?" hän kysyi. Poika vilkaisi häntä ja siristi silmiään hieman. "Se vain... Se vain näytti sun kodiltas", hän murahti ja kohautti olkiaan. "Sun varmaan pitää mennä nyt, äitis ja ja isoveljes on huolissaan", hän jatkoi ja kääntyi lähteäkseen, mutta Aava huudahti hänen peräänsä: "Odota!" Poika katsoi Aavaa kohottaen kulmaan kysyvästi. "Mä vaan... Kiitti ku autoit", Aava sanoi hengästyneen kuuloisesti. "Mikä sun nimi on?" Poika oli hetken hiljaa. Lopulta hän vastasi: "Noel." Hän lähti uudestaan liikkeelle, mutta Aava pysäytti hänet. "Ootko sä varma että sillä miehellä on kaikki ok?" Noel kurtisti kulmiaan ärtyneesti. "Oon." "Mistä sä tiedät sen?" Aava tivasi. Tuli hiljaisuus. Äkkiä Noel astui lähemmäs ja vetäisi Aavan kasvot melkein kiinni omiinsa. Aavan sydän jysähti säikähdyksellä. Hän katsoi suoraan Noelin synkkiin, mustiin silmiin, jotka hohtivat kuin hiilet. "Älä–" Noelin suu levisi virheeseen. "Varo mitä kysyt", hän kuiskasi. "Tieto voi olla vaarallista, Aava." Sitten hän vetäytyi ja naurahti Aavan pelokkaalle ilmeelle. "Säikäytinkö sut? Ei ollu tarkotus." Sen jälkeen Noel heilautti kättään ja lähti jättäen Aavan sydän jyskyttäen kotinsa ovelle. Pikkuhiljaa Aava alkoi tajuta, että Noelissa oli muutakin omituista kuin pelkät silmät. Miksi poika ei ollut vastannut hänen kysymyksiinsä? Mistä hän oli tiennyt, missä Aava asui ja että hänen äitinsä ja veljensä olivat huolissaan? Mistä Noel tiesi ylipäätään, keitä Aavan perheeseen kuuluu? Ja ennen kaikkea, mistä poika tiesi Aavan nimen vaikkei Aava ollut sitä kertonut? Tässä on kaks lukua, koska neljäs luku on niin lyhyt xD // [USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen @risasielu [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 @Pähkinäsekoitus [USER=37]@Riisitassu[/USER] Neljäs luku °Tyttö hengitti raskaasti. Kaikkialla oli pimeää. Tyttö vilkuili peloissaan ympärilleen. Jäätävä ääni sanoi: "Löysin sinut." Tyttö kirkaisi, kun jokin kylmän tuntoinen asia kosketti hänen jalkaansa. "Kuka oikein olet?" hän vinkaisi. "Älä väitä, ettet tunne minua, tyttö..." ääni kuiskasi. "Missä minä olen? Mitä olen tehnyt sinulle?" tyttö kiljui. "En tiedä, mistä puhut!" Samassa kaikki leimahti liekkeihin. "ÄLÄ VALEHTELE, PUOLIVERINEN!" ääni karjui. Liekit tarttuivat tytön mekkoon ja hän alkoi huutaa–° Aava heräsi unestaan huohottaen ja hiestä märkänä. "Se oli vain unta", hän kuiskasi ääneen, kuin vakuuttaakseen koko huoneen asiasta. "Miten sää voit olla vielä hereillä?" Emma kysyi uneliaana. "Oot hyöriny ja pyöriny ainaki tunnin, enkä mä oo saanu nukuttua kunnon unia", sisko jatkoi haukotellen. "Mitä unta oikein näit?" "En minä... Se oli vain painajainen", Aava mutisi. Painajainen. Jostain syystä hänen mieleensä nousivat Noelin kasvot. Äh, en tule näkemään häntä, miksi oikein ajattelen mitään häneen liittyvää, Aava mietti itsekseen. Nukahdettuaankin hän kuitenkin näki edelleen nuo niin pahaenteisen kauniit mustat silmät. Mikä niissä oli niin tuttua? Viides luku "Aava, herää jo", Emma komensi. Aava raotti silmiään ja häikäistyi auringonvalosta. "Ihan just", hän mumisi ja käänsi kylkeä. "Ei vaan just nyt", Frans määräsi huoneen ovelta. "Saat tulla tervehtimään mun ja Oton uusia kavereita." "Mua ei vois vähempää kiinnostaa teidän pöljät kaverinne", Aava tuhahti ja rutisti peittoa päällään kaksin käsin, kun Emma yritti kiskoa sitä pois. "Lopeta, tulee kylmä." "Ulkona on kakskytkaks astetta, et sä palellu", Emma huokaisi. Aava virnisti vähän. "Nyt ollaankin sisällä, Emma." "Sisällä on tyyliin lämpimämpi kuin ulkona", Frans keskeytti. "Ala nyt jo tulla, ne tyypit haluu tavata sut." "Ai mut vai?" Aava hämmästyi ja nousi istumaan. Frans nyökkäsi. "Sut juurikin." Olohuoneessa odottivat Otto ja hänen kaverinsa. Aava hätkähti, kun hän tajusi, kuka toinen poikien kaveri oli: Noel. Tämän syvänmustat silmät kimalsivat hilpeästi. "Sut oonkin näköjään tavannu", Noel sanoi. "Sä oot Aava? Tää on mun... pikkusiskoni", poika jatkoi ja sanoi vieressään olevan tytön nimen. Mutta Aava ei kuullut nimeä, tai ehkä kuuli, muttei °ymmärtänyt° sitä. Kun Noel lausui siskonsa nimen, Aavan pään täytti ääni, joka yhtäaikaa oli lintujen laulua ja suden ulvontaa, vesiputouksen kohinaa ja tulivuoren jyrinää. Tytön silmät olivat roihuavan punaiset. Kun Aava havahtui, hän sopersi: "Niin siis... Mikä sun nimi oli?" Tyttö katsoi Aavaa terävästi, kuin olisi tiennyt, mitä Aava oli äsken kuullut. "Helmi", tyttö murahti. Aava tajusi, että Helmin silmät olivat suklaanruskeat eivätkä punaiset. Tarkemmin katsoessaan hän huomasi kuitenkin punaisen, varoittavan välähdyksen tytön silmissä. °Pysy kaukana Noelista.° Aava rypisti kulmiaan. Mikä Helmillä oli häntä vastaan? Miksi Aavan pitäisi pysyä kaukana Noelista? Miksi hän ylipäätään lähestyisi poikaa? //Lol tajusin et melkeen kaikkien lukujen lopussa on pelkkiä kysymyksiä Vihattuihminen067.1.2021 6:55 54/109 [USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia [USER=22]@Yönelukka[/USER] [USER=37]@Riisitassu[/USER] Kuudes luku "Frans", Aava kutsui. "Frans, missä olet? Sun pitää mennä auttamaan Ottoa ja sitä Noelia jossain mopon rassaamisessa." Aava pyöri ympäri taloa etsien Fransia. Lopulta hän päätyi sen paikan eteen, jonne oli häneltä pääsy kielletty: Fransin valtakunnan eli toisinsanoen hänen huoneensa. Aava koputti huoneen oveen ja huhuili: "Frans, ootsä siellä?" Kukaan ei vastannut. "Minne se oikeen on menny", Aava mutisi. Huoneesta kuului kolahdus. Aava siristi silmiään ärtyneesti. "Frans, mä tiedän et oot siellä!" Edelleenkään veli ei vastannut eikä avannut ovea. Aava avasi oven itse turhautuneena. "Nyt ulos, Otto ja No–" hänen lauseensa katkesi kuin seinään, kun näki veljensä – leijumassa ilmassa ja ilmiselvästi tajuttomana. Hänen edessään seisoi Noelin sisko Helmi, joka nyt kääntyi salamannopeasti Aavaa kohti. Aava katsoi häntä lamaantuneena. Helmin silmät leimusivat tulipunaisina. "Kuka sinä olet?" Aava kuiskasi. "Mitä teet veljelleni?" Helmi mulkoili Aavaa ja kohotti kätensä. Huoneessa puhalsi jäätävä tuuli – vaikka ikkuna oli kiinni – ja Aava paiskautui sen voimasta kiinni lämähtänyttä ovea vasten. "Tiesin että susta ois harmia heti alkuun", Helmi murisi. "Parempi hankkiutua heti alkuun häiriötekijöistä." Tytön vaalea polkkatukka rätisi sähköisenä. "Sä et oo ihminen", Aava kuiskasi. "Toi, mitä sä teet... ja sähän olit äsken vielä tuolla ulkona!" Helmi tuhahti ivallisesti. "Ihanko totta? Valitan, mutta se en ollut mä, vaan mun luoma kaksoisolento... pelkkä harhakuva. Ja niin, mä en todellakaan ole ihminen. En alentuis yhtä säälittäväksi kuin te." Aava huohotti. Hänen selkäänsä särki, se oli osunut ovenkahvaan. Helmi otti häntä leuasta. "Kuten sanoin... Häiriötekijöistä on parempi hankkiutua eroon." Samassa Aavaan iski tajunnanräjäyttävä kipu, jollaista hän ei ollut koskaan tuntenut. Hänen kehonsa oli kuin tulessa ja tuntui, kuin tuhannet lasinsirpaleet olisivat viiltäneet häntä.Tältä siis tuntui juutalaisista Kristalliyön jälkeen, Aava ajatteli typerästi. Aavaan sattui niin, ettei hän pystynyt muuhun kuin kirkumaan tuskasta. Helmi nauroi häijysti katsellessaan Aavan kiemurtelua lattialla. Yhtäkkiä huoneen ovi paiskautui auki ja Noel ryntäsi sisään. -Kuudes luku jatkuu- Vihattuihminen068.1.2021 15:47 59/109 [USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] -Kuudes luku jatkuu- "Mitä oikein teet?!" hän huusi ja tönäisi Helmin seinää vasten. "Lopeta heti paikalla tai tapan sinut!" Helmin silmät levisivät. Aava tunsi kivun hellittävän ja tajusi itkevänsä. Hän hengitti raskaasti ja makasi lattialla, kunnes vahvat kädet nostivat hänet syliin. "Aava, ootsä kunnossa?" Noelin huolestunut ääni kysyi. Aava katsoi taas pojan upottaviin, syviin mustiin silmiin. °Pysy kaukana Noelista.° Aava käänsi katseensa pois Noelista. "Hei, satuttiko Helmi sua?" Noel kysyi. Aava mulkaisi häntä. "No ei, ei tietenkään! En minä sen takia huutanut ja kierinyt lattialla!" Noel kurtisti kulmiaan. "Miks oot noin vihanen?" Aava tunsi punastuvansa. "Anteeksi." Hän puri huultaan. "Miten... Frans? Onkse kunnossa? Mitä Helmi teki sille?" Noel nuolaisi huuliaan hermostuneesti. "Helmi meni varmistamaan, et se on kunnossa", hän vastasi. Aava ponnahti istuaalleen. "Mitä? Sehän just satutti sitä! En anna sen tehdä sitä uudelleen!" Hän nousi seisomaan – ja tajusi, ettei ollutkaan enää kotonaan vaan jossain rähjäisessä mökissä. Aava katsoi Noelia peloissaan. "Minne sä oot vieny mut? Ja ylipäätään miten?" "Mä voin selittää, Aava", Noel vastasi rauhallisesti. Seitsemäs luku "Eli Helmi ei ole ihminen", Aava henkäisi, kun Noel oli lopettanut selityksensä. "Eikä sun siskos." Noel pudisti päätään. "Ei. Hän on... apurini. Hän etsii kanssani tuonelasta karanneita henkiä." Aava tuijotti Noelia varuillaan. "Mikä sä... Mikä sä sit oot?" Noel hätkähti ja näytti miettivän vastaustaan. "Ihan vain ihminen, jolle on opetettu muutama taikatemppu", hän lopulta sanoi vähättelevästi. "Valehtelet", Aava vastasi. "Jos olisit pelkkä ihminen, Helmin – tai kuka hän ikinä onkaan – kaltainen, hmm, otus ei tottelisi sua." Noel hymyili hieman. "Oot fiksu tyttö, Aava. Mutta kuten sanoin sulle jo sillon ku tavattiin metsässä –" hän nojautui äkisti Aavan lähelle ja Aava katsoi jälleen kerran noihin kauniisiin mustiin silmiin, "– tieto voi olla vaarallista, Aava", Noel naurahti hiljaisesti. Aavan sydän hakkasi tuhatta ja sataa. "Kuka sä oot? Miksi oot täällä? Miten oikeen tiesit mun nimen vaikken ees kertonu sitä? Miks sun silmät on mustat? Se ei oo normaalia", Aava puhua pulputti hädissään. "Mikään sussa ei oo normaalia." Noel hymyili edelleen. Aava puri huultaan. "Lopeta toi hymyily ja vastaa! Mä en –" Aavan lause °Mä en luota suhun° katkesi, kun pojan huulet painuivat hänen huulilleen. Aava jähmettyi. Miksi Noel...? Noel vetäytyi kauemmas ja katsoi Aavaa oudon surullisin ilmein. "Mä pyydän sua uskomaan et mä oon vain ihminen", poika kuiskasi. "On parempi ettet tiedä enempää." Aava hengitti syvään sisään ja ulos. "Mikä Helmin oikea nimi on?" hän kysyi vaihtaakseen puheenaihetta ja rauhoittuakseen. Noel hymähti ja sanoi jotain. Kuten aiemminkin, se kuulosti joltain muulta kuin puheelta. Kuin tuhat mehiläistä olisi surissut ja sata salamaa välähtänyt. Kuin tähdet olisivat tuikkineet ja aallot lyöneet rantakallioon. "Onko hänen nimensä kenties mehiläissalamatähtikuningatar?" Aava tuhahti. Noel nauroi hieman ja sanoi: "Hänen oikeaa nimeään ei voi kertoa ihmiskielen sanoilla." "Okei. Entä... Miksi juuri sut kaikkien ihmisten joukosta on valittu... viemään takaisin niitä henkiä?" Noel huokaisi. "Kyselet vaikeita, Aava. En minä voi tietää." "Mutta manala on olemassa?" "Niin." "Ja... Kuolema? Joka hallitsee sitä?" Noel naurahti. "Ihmiset luulevat aina tuota samaa. Kuolema on olemassa, hän on... niin, sanoisinko että ihan konkreettinen henkilö. Mutta ei, hän ei hallitse kuoleman valtakuntaa, hän on vain saattaja. Ja mustien taivaiden ruhtinaan ikuinen palvelija." Aava räpytteli silmiään yrittäessään sisäistää juuri saamansa tiedon. "Ai... Selvä. Kuulostaa monimutkaiselta." "Ei se kovin monimutkaista ole." Aava vilkuili ympärilleen. "Voinko päästä jo kotiin?" hän kysyi. -Seitsemäs luku jatkuu- //Pilkon näitä osiin ku nää on nii pitkiä [USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri Näitä tulee tiheään tahtiin mut x D// -Seitsemäs luku jatkuu- Noel nyökkäsi. "Voithan sinä. Sulje vain silmäsi ja kun avaat ne, olet kotonasi eikä kukaan muista, että olisit ollut poissa." Poika hymyili ja Aava uskaltautui hymyilemään takaisin. Sitten hän sulki silmänsä. Noel tarttui häntä kädestä ja jokin hypähti Aavan sisällä. "Voit avata silmät", Noel kuiskasi. Aava kääntyi katsomaan häntä, mutta Noelin paikalla ei ollut ketään. Aavan kättä kihelmöi Noelin kosketuksesta. "Aava, miten sä oot vielä täällä?" äiti ihmetteli tullessaan olohuoneeseen. Aava vilkaisi kelloa. Viisi minuuttia yli yksitoista yöllä. "Sun kannattas mennä jo nukkumaan", äiti jatkoi. "Joo, mennään mennään", Aava vastasi. Vielä sängyssäänkin hän pystyi tuntemaan Noelin huulet omillaan. Aava punastui muiston voimasta. Mikä häntä oikein vaivasi? Kahdeksas luku Noel tuijotti pitkään kohtaa, jossa Aava oli vielä puoli tuntia sitten istunut. "Et viittis haaveilla", Helmi sanoi hänen vierestään. "Olis muutakin tekemistä." Noel kääntyi katsomaan tyttöä. "En mä haaveilekaan. Miks sun piti mennä käyttämään voimias Aavaan ja Fransiin?" hän kysyi terävästi. Helmi pyöräytti silmiään. "Arvasinhan mä et alat saarnaamaan. Mua ei kiinnosta jonku säälittävän –" "IHMISIÄ EI VAHINGOITETA!" Noel karjaisi ja löi nyrkkinsä pöytään. "Eikö se mene jakeluun?" "Mä en vahingoittanu niitä!" Helmi tiuskaisi. "Et vai? Miksi kidutit Aavaa?" Noel kysyi vihaisesti. Helmi puristi suunsa tiukaksi viivaksi. Hetken ajan he vain tuijottivat toisiaan hiljaa, Helmi leiskuvanpunaisilla ja Noel hyytävänmustilla silmillään. Lopulta Helmi laski katseensa ja huokaisi. "Hyvä on, tein virheen. Mutta mulla on siihen syy", hän vakuutti. "Kuuntele mua, Noel, tää on tärkeetä." "Hyvä on", Noel murahti. Helmi veti henkeä ja aloitti: "Fransiin oli asetettu kirous. Se oli vasta alkuvaiheessa, joten sain sen poistetuksi. Minä – kidutin Aavaa, koska luulin ensin että hän olisi langettanut sen. Älä tuhahtele siinä! Olen tosissani, siinä tytössä on jotain outoa!" Noel hymähti. "Mistä oikein olet tuollaista keksinyt?" "Sä sanoit mun oikean nimeni sille. Normaali ihminen ei kykenisi kuulemaan... °ääniä°, mutta Aava pystyy siihen", Helmi jatkoi. Noel kurtisti kulmiaan. "Totta." "Mutta siitä kirouksesta", Helmi sanoi. "Se oli demonien työtä." "Mitä?" Noel äyskähti. "Voiko °hänellä° olla demoneita apunaan?" Helmi pudisti päätään. "En usko. Mutta tämä kertoo, että olemme lähellä löytää °hänet°. Noel nyökkäsi. "Jatketaan siis etsintöjä." Helmi hymyili vinosti. Hetken kuluttua hän kysyi: "Mitä kerroit Aavalle?" "Meistäkö?" "Niin." "Sanoin, että olet apurini." Helmi nauroi hiljaa. "Vai että apuri... No, se kai minä olen. Entä mitä –" hän naulasi katseensa poikaan, "–kerroit hänelle itsestäsi?" Noel tuijotti takaisin. "En ole varma, uskoiko hän minua." "Eli valehtelit." "Sanoin olevani ihminen. Ei se kokonaan valhe ole." "Mikset kertonut totuutta? Hän pysyisi jatkossa kaukana meistä." "Mitä se hyödyttäisi? Sanoit itse, että hänessä on jotain outoa. Tutkitaan asiaa." "Et siis halua että tyttösi alkaa pelätä sinua." "On parempi, ettei hän juoksee koko aikaa karkuun." "Oi ihanaa nuorta rakkautta..." "Ala mennä etsimään tietoa tai mitä tahansa, kunhan lopetat", Noel tuhahti ja viittasi kädellään ulos. Helmi virnisti. "Tietenkin. Tietenkin autan sinua, olethan pomoni. Tottakai etsin tietoja", hän nauroi. "Olenhan itse Kuoleman apuri, tottelevainen palvelija." saanut Noelia mielestään? Kristallipallo hohti valkoisena kammiossa. Tumma hahmo tuijotti sen syvyyksiin. "Ihminen ja enkeli... Ihminen ja enkeli..." hahmo mutisi itsekseen. "Minun tuhoni... 'Oleva ruhtinas ruhtinaan paikalla', ei, eihän se ole mahdollista..." "Herrani?" vingahti pieni ääni kammion nurkasta. "Sallikaa minun väittää vastaan, sillä Harmaiden ennustukset pitävät aina paikkaansa. Joten, kyllä vain on mahdollista, että – että –" vanha, kumarainen, mustiin pukeutunut eukko takelteli kömpelösti. Hahmon silmät välähtivät raivosta. "°Mikään° ei ole mahdollista ellen minä anna sen olla!" hän ärjähti ja kohotti kätensä. Vanha eukko takertui rintaansa ja lysähti polvilleen. Kakoen hän hajosi tomuksi. "Kukaan ei vastusta minua", hahmo kuiskasi kolkosti. "Ei edes ennustuksen osoittama kuolevainen." [USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö Kymmenes luku Poika istui puun oksalla ja katseli Aavan kotitaloa lehtien suojista. Hänestä huomasi heti, ettei hän ollut tavallinen poika. Korpinmusta, tuulentuivertama epätasainen tukka ja kuunvalkea, kalvakka iho sai hänet näyttämään vampyyrilta, mutta sitä poika ei kuitenkaan ollut. Pojan vaatteet olivat mustat ja niissä oli kultaisia koristeita. Kun poika venytteli, hänen selkänsä takaa paljastuivat savunharmaat siivet. Kauempaa sitä ei olisi huomannut, mutta lähelle tullessa herkemmät säikähtäisivät, kun näkisivät pojan kasvoja ja kaulaa viistävät arvet ja luonnottoman keltaiset, joskin hieman susimaiset silmänsä. Ja hampaat. Terävät raateluhampaat, jotka tulivat esiin pojan virnistäessä. Mutta kukaan ei huomannut hänen istuvan puussa ja tarkkailevan. Ei Aava, eikä hänen muu perheensä eikä edes naapurin herkkävaistoinen rottweiler. Yhtäkkiä poika sai seuraa. Kuin tyhjästä hänen taaksensa tupsahti tyttö, jonka punaiset silmät hehkuivat. "Mitä SINÄ täällä teet?" Helmi ärähti. Poika virnisti. "Miltäs näyttää?" hän vastasi pehmeästi. "Tarkkailen ympäristöä. Ajattelin kerätä tietoja pomollesi." Helmi pyöräytti silmiään. "Demonit valehtelevat aina. Keräät tietoja ainoastaan itsellesi, Maldur. Eikä Noel ole pomoni", hän sanoi tiukasti. "Ooh, ihanko Noel? Eikö... hänen OIKEA nimensä kelpaa?" Maldur henkäisi. "Turpa kiinni", Helmi murisi. "Saisimme liikaa huomiota. Ja kukapa uskoisi hänen todella olevan..." hänen äänensä häipyi kuulumattomiin. "Oli miten oli, mitä todella teet täällä?" "Olet varmaan huomannut tytön omituisuuden", demoni sanoi. "Yritän selvittää, kuka hän todellisuudessa on. Olen nimittäin varma, että hän on SE, jota sinä ja pomosi etsitte." "Noel ei ole edelleenkään pomoni", Helmi sihahti. "Ja olen varma, ettei Aava ole hän. Hän on pelkkä tytönhupakko, joka häiritsee Noelia." Maldur kohotti kulmiaan. "Noinkohan? Voisiko olla, että Noel häiritseekin häntä?" "Te demonit väitätte aina vastaan. Olen tavannut Aavan perheen. Kukaan heistä ei ole enkeliä nähnytkään. Etkö muista Harmaiden ennustusta?" Helmi ärähti. Maldur kohautti olkiaan. "Hänen veljeensä oltiin asetettu kirous", Helmi jatkoi vaihtaakseen puheenaihetta. Kun hän avasi suunsa kertoakseen poistaneensa kirouksen, hänen silmänsä levisivät hänen tajutessaan totuuden ja hän katsoi Malduria tyrmistyneenä. Demonipoika katsoi takaisin suloisen viattomasti. "Sinä asetit kirouksen", Helmi sähähti. "Hassua, että tajusit asian vasta nyt", Maldur naurahti ja haukotteli. Yhdestoista luku "Äiti, onko isästä kuulunu mitään?" Aava kysyi varovasti. Äiti säpsähti, sillä isän muutto pois puoli vuotta sitten teki kipeää edelleen. "On hän muutaman tekstarin silloin tällöin laittanut", äiti vastasi kepeän kuuloisesti. "Eiköhän tää tästä." Aava harkitsi tarkkaan seuraavia sanojaan. "Kyllä me tiedetään et kyse ei oo mistään työjutusta." Äiti katsoi tytärtään halvaantuneesti. Hiljaisuus tuntui painostavalta. "Tässä ei oo kyse siitä että hän ei rakasta minua ja teitä lapsia enää", äiti sanoi hiljaa. Aava rypisti kulmiaan. Hän aikoi kysyä, mitä äiti oikein tarkoitti, mutta kesken kaiken Otto ryntäsi meluisaan tapaansa olohuoneeseen. "Äiti, jääkaappi on taas tyhjä. Pitää käydä kaupassa", veli ilmoitti. Aava mulkaisi häntä. "Kyllä sä osaat ihan itekki käydä kaupassa, oot sentään 17." Otto pyöräytti silmiään. "No okei, mut ilmotinpahan vaan." Hän lähti huoneesta manaten jotain naisten hankaluudesta ja pikkusiskojen ärsyttävyydestä. Aava katsoi äitiään silmiin. "Mitä tarkoitit?" "Hän lähti siksi, että rakastaa meitä", äiti sanoi. "Anteeksi vain mutta MITÄ OIKEIN AJATTELIT? Miten ja miksi langetit kirouksen Fransiin? En usko että teit niin ihan huviksesi!" Helmi ärjyi. Maldur vain hymyili torahampaat välkkyen. "Ajattelin vain testata, reagoisiko tyttö siihen jotenkin. Harmillista kyllä, ehdit poistaa kirouksen ennen kuin se alkoi vaikuttamaan. Olin järjestellyt tätä paljon, hoidin asian niin ettei tyttö päässyt ystävänsä mukaan lomalle ja ajoin hänet menemään lenkille sen ajaksi kun asetin kirouksen", Maldur selitti ja näytti selvästi nauttivan Helmin silminnähden kasvavasta raivosta ja tyrmistyksestä. //Joo nää on vähän lyhyitä i know Vihattuihminen0611.1.2021 16:49 86/109 [USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö Kahdestoista luku "ELI ON SIIS SINUN SYYTÄSI, ETTÄ YLIPÄÄTÄÄN NOEL TAPASI AAVAN JA SUOJELEE HÄNTÄ KUIN PARASKIN HENKIVARTIJA?!" Helmi karjui. "Sshh, hiljempaa ettei kukaan naapuri kuule", Maldur hyssytteli hymyillen edelleen. "Paskat se mua kiinnostaa", Helmi raivosi. "Jollet olisi muuttanut asioita, voisimme jo lähteä täältä!" hän jatkoi vihaisesti. Maldur kallisti päätään keltaiset silmät vilkkuen tietäväisesti. "Entä jos Aava onkin SE? Silloin hän olisi paljon suuremmassa vaarassa ystävänsä luona kuin täällä", demoni sanoi hitaasti. Helmi rypisti otsaansa. "Mitä tarkoitat?" "Ruhtinas on lähettänyt OMIA iskujoukkojaan tuhoamaan Harmaiden ennustuksessa mainitun henkilön", Maldur sanoi. "Mitä jos HE löytävätkin hänet ennen teitä?" Helmi nielaisi. Kukaan ei halunnut joutua ruhtinaan erikoisjoukkojen kynsiin. "Ja tietääkseni täällä on pyörinyt muutamiakin kertoja partiota. Ei tietenkään niin, että sinä ja... Noel olisitte huomanneet." "Mutta miksi? Ruhtinas antoi tehtävän Noelille. Eikö hän luota Noeliin?" Helmi kysyi. Maldur nuolaisi huuliaan. "Enhän minä sitä voi tietää. Mutta luulisin, että koska... Noelissa on kuitenkin tavallista enemmän, hmm, IHMISTÄ. Hänellä on yhä sydän." Helmi tuijotti Malduria tietämättä, mitä sanoa. Maldur nauroi huvittuneesti. "Menikö neiti teräväkielellä kenties jauhot suuhun? Tämä saavutus täytyy kertoa pomollesi", hän hekotti. "Hän ei ole pomoni", Helmi tiuskaisi. Maldur huokaisi muka surullisena. "Ei sitä hiljaisuutta kauan kestänyt", hän tekonyyhkytti. "Mutta mikä hän sitten on, jos ei pomosi? Olethan hänen PALVELIJANSA", poika painotti. Helmi tuhahti, muttei sanonut mitään. Hetken hiljaisuuden jälkeen Maldur ilmoitti: "Jahas, minun täytyykin lähteä." "Miksi sä oot täällä? Miksi sä vahdit Aavaa?" Helmi kysyi. Maldur katsoi häneen terävällä katseella, kuin ei olisi osannut odottaa kysymystä. "Sä aiot myydä tytön ruhtinaalle, jos hän todella on se." Maldur hymyili luovasti. "Paljonpa se eroaa teidän tehtävästänne. Tehän kuitenkin viette hänet ruhtinaalle, vai kuinka?" "Et sä meidän tarkoitusperistämme tiedä." "Oli miten oli", Maldur jatkoi. "Entä jos en oikeasti aiokaan myydä häntä?" hän kysyi arvoituksellisesti ja virnisti. "Mitä sä muka tekisit?" Helmi tuhahti. "Ehkä... minä haluaisinkin suojella häntä?" Helmi katsoi ällistyneenä demonia. Sitten hän veti kasvonsa takaisin epäluuloiseen ilmeeseen. "Te demonit valehtelette aina", Helmi sanoi hiljaa. "Teihin eikä varsinkaan sinuun voi luottaa." Maldur katsoi häntä tiiviisti ja omituisen vakavalla ilmeellä (mikä oli harvinaista, sillä yleensä poika virnuili kuin paraskin Tylypahkan räyhähenki Riesu) ja vastasi vähintäänkin yhtä hiljaa: "Tämän kerran voit luottaa." Vihattuihminen0612.1.2021 16:19 89/109 [USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö Kolmastoista luku °"Turhaan pyristelet", ääni kuiski. "Sinut on löydetty..."° "Aava, herää!" äiti toisteli. "Herää, näet painajaista, sä oot ihan turvassa!" Aava pomppasi istuaalleen hiestä märkänä. Taas. Taas se sama ääni. "Tyttökulta, äiti on tässä", äiti rauhoitteli, kun Aava purskahti itkuun. "Äiti... Se oli se sama ääni kuin aiemmin, se sanoo että Kuolema hakee mut, että mut on löydetty", hän nyyhkytti. "Eihän se oo totta, eihän?" Äiti rutisti hänet itseään vasten niin, ettei Aava nähnyt pelokasta ilmettä hänen kasvoillaan. Ruokapöydässä oli aamupalan aikaan hiljaista, kuten tavallista, ellei ottanut lukuun isoveljien hiljaista nurinaa. "Äiti, nyt on kesäloma ja kuuluu nukkua pitkään. Miks me kuitenkaan ei saada nukkua kymmentä pitempään?" Otto kyseli. "Niimpä, ja miks me ei saada valvoa ku vaan kahteentoista, ihan epäreilua!" Frans säesti. Emma nuokkui pää pöytää vasten puoliunessa. "Juurikin tuon takia", äiti vastasi osoittaen Emmaa. "Emma ilmeisesti valvoi pidempään kuin oli lupa." Pojat katsoivat toisiaan ja pyörittelivät silmiään. "Se nukahti jo ysiltä. Ja se on vasta kaheksan vuotta", he yrittivät vielä, mutta äiti ei taipunut. "Antasitte olla jo", Aava mumisi. "Ainiin", äiti aloitti ja kaikki, jopa puolinukuksissa ollut Emma kääntyivät katsomaan häntä. "Isä on tulossa takaisin." 2 Ilmianna Vihattuihminen0612.1.2021 16:49 90/109 [USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö Neljästoista luku "Ruhtinas ei siis luota muhun", Noel mutisi istuessaan kuluneella sohvalla otsa huolesta rypyssä. Helmi istui pöydän toisella puolella ja tarkkaili häntä. "Mikä olikaan syy? Miksi tänne on lähetetty iskujoukkoja?" "°Hän° on luultavasti täällä. Maldur uskoo, että se on Aava. En kuitenkaan tiedä, voiko siihen luottaa. Demoni on kuitenki demoni sanon mä", Helmi vastasi. "Aava... Voihan se olla ihan mahollistakin", Noel mietti. Tosin toivoisin ettei olisi, hän ajatteli. "Mä en oo nähny sen isää. Ehkä hän on –" "Lopeta, ei tehä johtopäätöksiä", Noel keskeytti. Helmi huokaisi. "Lopeta jo! Se että se tyttö on hurmannu sut, ei tarkota et totuutta pitäis peitellä! Vaikkei Aava oiskaan °hän°, iskuryhmä ottaa hänet silti varmasti tutkintaan, sillä hänessä kuitenkin ON jotain!" hän huusi turhautuneena. "Lakkaa käyttäytymästä kuin typerä teinipoika... Luuletko että suhun luotetaan jos olet kuin... kuin ihminen!" Noelin kasvot vääristyivät vihasta ja hän kohotti kätensä ja paiskasi Helmin voimillaan päin seinää. Sitten hän syöksähti tämän luo ja löi tätä nyrkillä. Helmi ei vastustanut. Noel perääntyi huohottaen. Hänen käsiinsä ilmestyivät tulipallot. "Jos vielä auot päätäsi mulle, poltan sut tuhkaksi", hän sanoi jäisesti. Helmi hymyili väsyneesti ja pyyhkäisi veren suupielestään. "Siitä vain, johan on suakin tultu kestettyä jokunen tuhat vuotta. Tosin silloin menetät ainoan järjen äänesi", hän naurahti hiljaa. "Entä jos Aava todella onkin ennustettu? Mitä aiot tehdä? Ruhtinas haluaa sun tappavan hänet. Aiotko pettää hänet?" Tulipallot sammuivat Noelin käsissä ja hän tuijotti apuriaan lamaantuneena. Ajatukset risteilivät hänen päässään: °Lupasin ruhtinaalle tuoda hänet. Mutta ruhtinas ei luota muhun, koska mussa on liian paljon ihmistä. Demonin henki mussa luovuttas tytön samantien ruhtinaalle. Mitä mä teen? Mitä enkeli tekisi?° "Enkeli suojelisi häntä", Helmi vastasi arvaten Noelin ajatukset. Noel katsoi häntä epäluuloisesti kulmiensa alta. "Mitä sä tarkoitat?" "Jos todella haluat suojella häntä ja pettää ruhtinaan", Helmi hymähti, "mä autan sua." "Isä! Sä oot täällä viimeinki!" Emma kiljaisi, kun tutut kasvot kurkkasivat ulko-ovesta sisälle. "Hei Emmuli", isä vastasi ainainen pilke vihreissä silmissään, sillä hän tiesi, ettei Emma juurikaan arvostanut lempinimeä. Tällä kertaa Emma ei välittänyt siitä, vaan syöksyi isän syliin. Isän lämmin nauru täytti huoneen ja vuorotellen hän kaappasi syliinsä niin äidin, Aavan kuin hieman vastustelevat kaksospojatkin. Ilta kului isän kanssa jutellessa ja lautapelien pelaamisessa. Kaikki vaikutti olevan kuin suoraan unelmista. Ainoastaan Aava huomasi isän vaivihkaiset, huolestuneet vilkaisut häntä kohden sekä keskustelut äidin kanssa matalalla äänellä. "Aikuisten juttuja", Frans totesi hilpeästi Aavan pohtiessa asiaa ääneen. "Niillä on varmasti paljon puhuttavaa puolen vuoden eron jälkeen." "Ehkä iskä haluu tietää et ootsä varmasti sen tytär", Otto virnuili. Aava irvisti hänelle. "Sitä se vois miettii ennemmin teidän kahen kohalla. Mä näytän meistä eniten iskältä." "Jep, vihreet silmät ja tasaisen ruskee tukka, kuin ilmetty isä", Frans kommentoi ja heilautti siskonsa hiuksia ilmassa. Aava nauroi vähän. Frans oli ennallaan, eikä pojalla ilmeisesti todellakaan ollut mitään muistikuvaa Helmin tekosista. Jos Helmi koskee kertaakaan keneenkään perheestäni, Aava vannoi, hän ei selviä siitä vaikka kuinka yliluonnollinen olento olisi. Vihattuihminen0613.1.2021 13:53 97/109 [USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö @PrincessRose Viidestoista luku jatkuu kohta Huijui kuin monta oon merkannut D : Plus muutama jotka seuraa tätä keskustelua ni kauheesti demuleita jotka lukkee tätä apua x DDD // Viidestoista luku "Sulle täytyy kertoa totuus", isä aloitti. Aava katsoi häntä kummissaan. Jokin isän katseessa kuitenkin kertoi hänelle, että asia oli vakava. Hän puri huultaan ja tuijotti pöytänsä tummanruskeaa pintaa, aivan kuin siinä olisi jotain kiinnostavaa katseltavaa. Isä vilkaisi sängyssään mitään tietämättä tuhisevaa Emmaa. "Emma nukkuu aamuun asti syvässä unessa", äiti sanoi ovensuusta. "Tietäisit sen jos oisit jääny tänne etkä lähteny pois", hän lisäsi syyttävästi. Isä huokaisi. "Sä tiedät kyllä miks mun piti lähteä", hän vastasi. "Paljonpa se autto", äiti tuhahti. "Mikään ei vois olla mukavampaa kuin kuunnella teidän tappelua, mutta ois kiva jos tietäsin mistä puhutaan. Etenkin kun tää näyttää liittyvän muhun", Aava keskeytti. "Voitteko vähän selittää?" Äiti ja isä vilkaisivat toisiaan. "Tää on monimutkainen ja pitkä juttu", äiti sanoi. "Anna mä kerron", isä pyysi. Aava katsoi heitä odottavasti. "Mä en ole ihminen", isä ilmoitti ja jäi odottamaan tyttärensä reaktiota. Aava purskahti nauruun. "Aijaa? Mikä sitten, ihmissusiko kenties?" "Hän luulee tätä vitsiksi", äiti mutisi turhautuneena. "Äiti, entä sä? Ootko kenties vampyyri?" Aava kikatti. Luuliko isä voivansa huijata häntä esittämällä vakavaa? "Ei, mä olen ihminen", äiti vastasi. "Mutta isäsi on enkeli." Aava hiljeni hämmästyneenä ja katsoi takaisin isään ja säikähti. Isän selkään olivat ilmestyneet hohtavanvalkoiset siivet. Ne olivat repaleiset, sulkia oli lähtenyt sieltä täältä. Se näytti Aavasta surulliselta. "Siipeni revittiin, koska rakastuin ihmiseen", isä kertoi surullisella äänellä. "Ja rikoin siten sääntöjä." [USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö @PrincessRose Tässä on toinenkin luku // -Viidestoista luku jatkuu- Aava ei voinut kuin tuijottaa ällistyneenä. Kolkko ääni kaikui hänen päässään. °Älä valehtele, puoliverinen!° "Sinut on valittu tuhoamaan manalan ruhtinas ja valitsemaan sille ikuinen hallitsija", isä kuiskasi. "Valittu, ihmisen ja enkelin tytär." Miksi. Miksi juuri hän? Miksei se voinut olla joku toinen? "Muita ihmisen ja enkelin lapsia ei ole", isä oli vastannut. "Ovathan Frans, Otto ja Emmakin teidän", Aava oli inttänyt. "Mutta vain sinussa on enkelin sielu", isä kertoi. Enkelin sielu. Typerää. Aava muisti taas Noelin ja Helmin. Heitä ei ollut näkynyt pitkään aikaan. Enkä haluakaan nähdä, Aava ajatteli. Hän oli kertonut kaksikosta isälleen. Hänen vastauksensa kylmäsi Aavaa yhä. "Manala ei ottaisi palvelukseensa koskaan 'vaivaista ihmistä'." Aava vihasi itseään. Noel oli °pyytänyt° häntä uskomaan, että oli pelkkä ihminen. Ja hän oli niin idiootti että uskoi. Miksi? Mitä Noel muka teki? Miten hän sai Aavan uskomaan? "Se suudelma", Aava kuiskasi. Siksi Noel oli suudellut häntä. Hän oli tiennyt, kuinka paljon se Aavaan vaikutti. Hän tiesi, miten tytön sai rakastumaan. Kuudestoista luku Oli kulunut alle vuorokausi siitä, kun Aava oli puhunut vanhempiensa kanssa. Hän oli pelännyt jotain sattuvan, mutta ei osannut odottaa isän tulevan noin puoli viiden aikaan hänen luokseen kiihtyneenä. "Aava, meidän täytyy lähteä. Nyt heti!" hän käski. "Mi-mitä?" Saavat kysyi hämmentyneenä. "Ystäväsi Elsin ja hänen äitinsä ja veljensä kimppuun on hyökätty!" Tieto jysähti Aavan tajuntaan kuin räjähtävä pommi. "Ruhtinas?" hän kuiskasi. "Hänen oma erikoisjoukkonsa... mustia enkeleitä", isä vastasi. "Tahdon auttaa Elsiä!" Aava huudahti ja ryntäsi eteiseen. Äiti näytti huolestuneelta. Isä antoi hänelle pienen amuletin. "Jos tänne tulee yksikään manalan asukki, tämä alkaa hohtaa violettina ja tänne tulee ystäväni suojelemaan teitä", isä kertoi. Äiti nyökkäsi, mutta oli edelleen kalpean näköinen. "Enkelin ei kuulu taistella", hän kuiskasi. "Nyt on pakko", isä vastasi hiljaa. "Nyt mennään", hän sanoi Aavalle kireän kuuloisesti ja otti tätä kädestä. Sitten he sinkoutuivat tyhjyyteen. [USER=216]@jami3[/USER] @Kerjäläinen [USER=9]@Lukutoukka_05_[/USER] @LonelyWalker_08 [USER=37]@Riisitassu[/USER] @Pähkinäsekoitus @Pohdiskelia @risasielu [USER=22]@Yönelukka[/USER] @mikki_fucking_hiiri @pyykkihenkilö @PrincessRose Ootte vrm kuullu Demin tilanteesta. Homma on siis se, et en voi laittaa tänne mitään vaikka haluisinkin :(( (Ensiis edelleenkään voi laittaa tänne vikoina päivinäkään mitään ku en pääse vieläjään omalla puhelimella tänne) Kiitti ihan superisti et ootte lukenu tätä, se merkittee mulla ihan hirveesti!! <333 [/QUOTE]
Lisää lainaukset...
En ole robotti
Lähetä vastaus
Etusivu
Keskustelut
Kirjallisuus & tarinat
Novelli // Rakastunut kuolemaan
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivuston käyttöä, hyväksyt evästeidemme käytön.
Hyväksyn
Lue lisää...
Ylös
Pohja
