Tarinat Novelli // Rakastunut kuolemaan

Myrskyvaroitus

Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,586
Reaktioarvo
6,495

En tiiä toimiiko toi linkki, mut tuolta jos haluu lukee aikaisemmat osat niin voi käydä lukemassa D:
Mutta siis joo tässä tulee pitkästä aikaa uus luku :3 Risut ja ruusut kommentteihin!

Seitsemästoista luku

Musta, valkeasilmäinen korppi liisi täyttä vauhtia kohti pientä, ränsistynyttä mökkiä.
Viimein, kun se saavutti päämääränsä, se pinnisti viimeiset voimansa ja rysäytti sisälle mökkiin ikkunan kautta.
Mökissä istuvat Noel ja Helmi hyppäsivät valmiusasentoon, mutta rentoutuivat, kun kyseessä olikin korppi.
"Katso", Helmi huomasi, "sillä on otsassa kolmion muodostavat kolme keltaista rengasta. Tämä on Maldurin korppi."
Korppi kähähti jotain ja lysähti sitten lattialle makaamaan liikkumattomana. Helmin kasvot valahtivat valkeiksi.
"Ei se kuole", Noel ilmoitti. Helmi mulkaisi häntä. "Sinähän sen tiedät. Enkä nyt sitä tarkoittanut. Etkö kuullut, mitä se sanoi?" hän tiuskaisi. Noel kohautti olkiaan. "En ehtinyt kuulla."
"Meidän on lähdettävä heti", Helmi määräsi. "Ruhtinaan joukot ovat hyökänneet kolmen ihmisen kimppuun. Ja yksi niistä kolmesta on sen rakkaan Aavasi paras ystävä."
Noelin silmät levisivät. "Tämä tarkoittaa..."
"...että Aava on ruhtinaan tuhoaja. Päätä nyt, Noel", Helmi jatkoi. "Aiotko yhä tehdä niin kuin ruhtinas määräsi?"
Hiljaisuus.
"En."

Aava puristi lujasti isän kättä. Kova ilmavirta oli paiskata heidät erilleen. Kaikkialla oli valkoista ja tyhjää.
"Valmistaudu", isä kuiskasi. "Olemme perillä."
Jokin sininen välähti ja Aava tajusi seisovansa keskellä taistelua. Joukko mustiin pukeutuneita miehiä ja naisia taisteli nuorta poikaa vastaan.
"Elsi ja Eemil!" Aava huomasi sisarukset pojan takana.
"Mene heidän luokseen", isä käski. "Mutta varo tuota poikaa, Malduria. Hän on demoni ja on vain itsensä puolella. Luultavasti hänkin tahtoo saada sut käsiinsä."
Aava nyökkäsi ja ryntäsi ystävänsä ja tämän veljen luo. "Elsi, ootsä kunnossa?"
"Hei, katsokaa! Tuo on ennustuksen tuho!" joku huusi yhtäkkiä.
Aava jähmettyi ja katsoi ympärilleen. Kaikki tuijottivat häntä nälkäisesti. Missä isä oli?
"Uskaltakaakin koskea tyttäreeni", isän ärjäisy havahdutti heidät. "Ette selviä hengissä."
"Niinhän sinä luulet", raakkui takkutukkainen nainen ja nauroi häijysti. "Tapetaan tuo enkeli!"
Samantien ilmassa alkoi sinkoilla tulipalloja, salamoita ja ties mitä hyökkäyksiä, ei Aava niistä tiennyt. Hän rutisti ystäväänsä.
"Elsi, oothan sä hengissä?", Aava henkäisi, kun tajusi sekä tämän että Eemilin olevan tajuton, eikä osannut sanoa, hengittivätkö he.
"Elossa ovat" , pojan –jonka nimi oli ilmeisesti Maldur– ääni sanoi hänen vierestään. Aava kavahti kauemmas ja Maldur virnisti niin, että torahampaat näkyivät. Demoni olisi ilman siipiään ja pelottavia keltaisia silmiään ollut hyvinkin komea, mutta Aava ei tuntenut juurikaan vetoa tuohon.
"Pysy kaukana", hän kuiskasi.
"Pelkäätkö sä mua?" Maldur naurahti. "Ei oo syytä, en mä sua satuta."
"PYSY KAUKANA TYTTÄRESTÄNI!" isä karjui kauempaa.
"Äsh, unohdin tytön", takkutukkainen nainen murahti. "Maldur! Luovuta tyttö meille, niin ruhtinas palkitsee sinut!" hän huusi.
Maldur huokaisi. "Miksi luovuttaisin?" hän kysyi. Sitten hän katsoi Aavaa ja osoitti Elsiä ja Eemiliä. "Uskonpa, ettei Kuolema aio antaa heidän mennä", hän kuiskasi ja iski silmää.
"Aiot kuitenkin itse myydä hänet ruhtinaalle, joten miten se eroaa siitä että annat hänet meille?" joku mies huusi Maldurille.
Maldur hymyili suloisesti, syöksähti miestä kohti ja repi tämän kurkun auki kynsillään.
"Enpäs aiokaan", hän naurahti. "Autan tyttöä tuhoamaan ruhtinaan."
Aava haukkoi henkeä järkytyksestä. Miten Maldur pystyi olemaan noin tyyni, vaikka oli juuri tappanut enkelin, olkoonkin musta.
Hän on demoni, Aava muistutti itseään. Ei häneen voi luottaa.
 

Myrskyvaroitus

Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,586
Reaktioarvo
6,495
Heiijjj mää jatkan tätä nyt
@Riisitassu @Jokudemittäjä__ Seuraatteko te tätä keskustelua vai merkkaanko teidät? :'D //

Kahdeksastoista luku

"Luopio!" takkutukkainen nainen rääkäisi. "Tappakaa hänet!"
Isä ryntäsi Aavan luo. Hänen kätensä oli veressä ja poskessa oli viiru. "Oletko kunnossa?" hän kysyi.
"Tuota pitäisi kysyä sulta iteltäs", Aava vastasi vapisten.
"Vain sinulla on väliä", isä vastasi ja huusi sitten taistelun tuoksinassa olevalle Maldurille: "En tiedä mitä aiot, mutta en anna sinun lähestyä Aavaa milliäkään!"
"Asia selvä", Maldur nauroi. "Mutta luulenpa että vielä syöt sanasi!"
"Älä päästä häntä liian lähelle", isä murahti Aavalle. Aava nyökkäsi.

Noel lensi tuulen mukana Helmi kintereillään, toivoen, etteivät he tulisi liian myöhään. Aava tuskin antaisi anteeksi, jos hän ei voisi auttaa tytön parhaan ystävän perhettä.
"Maldur on siellä ja suojelee heitä", Helmi huusi vinkuvan tuulen yli.
"Tiedän", Noel huusi takaisin. "Toivon vain, ettei Aava olisi siellä."
Helmin katse tummui. "Kai ymmärrät, ettet voi ajatella vain häntä?"
"Tietenkin ymmärrän."
"Ei näytä siltä. Et saa rakastua häneen! Tajua jo, ettei teistä voi tulla koskaan mitään!"
"Kyllä tajuan", Noel kuiskasi. Suru väikkyi hänen silmissään. "Kyllä minä tajuan. Kuolema ei voi rakastaa ihmistä."

Puiden takaa kaksikko näki, kuinka ruhtinaan joukot taistelivat kahta muuta olentoa, enkeliä ja demonia vastaan.
Kaiken takana katseli silmät pelosta ammollaan Aava, joka yritti suojata harhaiskuilta ystäväänsä.
"Ei", Noel henkäisi. "Hän ei saa olla täällä."
"Tuo mies", Helmi osoitti enkeliä. "Hänen täytyy olla Aavan isä. Ja tuo demoni on Maldur."
"Mennään, lopetetaan tämä", Noel käski ja astui esiin puiden takaa, ottaen viikatteen esiin.

"Kuolema!" joku mustista enkeleistä huudahti ja osoitti metsän laitaan, mistä heitä kohti käveli poika viikate kädessään ja hänen perässään tyttö, jonka tukka oli kuin valkoinen ukkosmyrsky. Sähköinen ja vaarallinen.
"Mitä Noel ja Helmi täällä tekevät", Aava kuiskasi. "Ja miksi Noelia sanotaan Kuolemaksi?"
"Kuolema, ruhtinas antoi meille tehtävän varmistaa, että teidän saamanne tehtävä onnistuu", eräs mies ilmoitti ja kumarsi päänsä kunnioittavasti.
Noel katsoi häntä jäisesti. "Ja mikä olikaan tehtäväni?" hän kysyi kylmästi.
"Tuhota tuo tyttö", mies vastasi ja osoitti Aavaa. Tämän silmät suurenivat ja oivallukset tulvivat hänen päähänsä yksi kerrallaan.
Noel halusi tappaa hänet. Hän lähestyi Aavaa saadakseen hänet ansaan. Noel ei koskaan välittänyt oikeasti, vaikka silloin puistossa mies ahdisteli häntä. Noel aikoi viedä hänet ruhtinaalle, joka surmaisi hänet.
Aava kohtasi Helmin tulipunaiset silmät. Hänkin oli halunnut tuottaa Aavalle tuskaa tappamalla Fransin.

"Ihanko totta?" Noel kysyi hänelle puhuneelta mieheltä muka yllättyneenä. "Miksei ruhtinas sitten luottanut minun kykyihini?" Sitten hän virnisti julmasti ja leikkasi viikatteellaan miehen kaulan auki. "Toisaalta, ihan hyvä ettei luottanut. En nimittäin aio totella häntä. Ruhtinaan aika on ohi!" Noel julisti.
"Tajuatko, mitä ruhtinaan pettämisestä seuraa?" takkutukkainen nainen huusi.
"Tiedänpä hyvinkin", Noel vastasi tyynesti. "Hänen kuolemansa." Sivusilmällään hän näki Aavan kasvavan pelon ja järkytyksen.
Hyvä, hän ajatteli. Vihaa minua. Vihaa niin paljon, ettei rakkaudella ole enää tilaa.
"Kuka teistä on ensimmäinen?" Noel kysyi ja heilautti viikatettaan ilmassa.

//Mp?
 

Myrskyvaroitus

Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,586
Reaktioarvo
6,495
@Kiwilintu seuraatko tätä kesua vai merkkaanko sut vai haluutko ees lukee xD
@Jokudemittäjä__ @Keskiyö
Heips, jatkoa tarinalle :) //

Yhdeksästoista luku

Mustat enkelit olivat joko kuolleet tai paenneet manalaan.
Aava halasi isää ja piti silmänsä kiinni.
"Isä, tuo poika, Noel, on se josta kerroin", hän sai kuiskattua. Isä jännitti. "Mitä?"
Isä päästi irti Aavasta ja katsoi Noelia raivoissaan. "Miksi valehtelit hänelle? Oletko todella vain ruhtinaan palvelija?"
"Terve vain sinullekin, Gadriel", Noel vastasi asiallisesti.
"Vastaa kysymykseeni!" isä tiuskaisi. "Etkö välitä ruhtinaan julmuudesta?"
Isä kääntyi Aavan puoleen. "Tuo poika ei ole ihminen", hän ärähti. "Eikä tuo ole hänen oikea ulkomuotonsa."
"Mikä hän sitten on?" Aava kysyi hiljaa, vaikka tiesi jo vastauksen.
"Itse Kuolema, elämän alun ja päätöksen valtias ja manalan saattaja!" Maldur hihkaisi ja virnisti hilpeästi. "Joka on tainnut alkaa hieman kapinoida", hän lisäsi sitten keltaiset silmät välähtäen. Helmi, joka oli tähän mennessä ollut hiljaa, mulkaisi demonia. Helmistä välittämättä —tai ennemminkin tätä ärsyttäen Maldur jatkoi: "Unohtamatta tietenkään Helmiä, tai siis—" Maldur sanoi jotain Aavalle oudolla kielellä, mikä kuulosti soinnukkaalta mutta oudolta sorahdukselta. Aava ymmärsi, että se tarkoitti Helmin oikeaa nimeä.
Isä tuijotti Noelia ja Helmiä läpitunkevasti. "Mikä teidän tavoitteenne on?" hän murisi. Noel näytti aidosti yllättyneeltä. "Luulin, että tajusit sen jo. Ruhtinaan tuho", hän vastasi, kuin asia olisi ollut itsestäänselvyys. Aavaa värisytti pojan tapa puhua tuhosta ja kuolemasta. Mutta toisaalta, Noelhan ei ollut Noel... vaan Kuolema itse.
Isä halasi Aavaa lujasti ja katsoi häntä surullisesti. "Sinut pitää saada jonnekin turvaan", hän mumisi. "Mutta minne?"
Noel —Kuolema, Aava muistutti itseään— astui varuillaan lähemmäs. "Aava voi tulla meidän mukaamme."
Isä sinkautti katseensa takaisin häneen. Ennen kuin hän ehti vastata arvatenkin jotain äkäiseltä kuulostavaa, Helmi avasi sanaisen arkkunsa ja sanoi: "Gadriel, minä pyydän, että kuuntelisit. Sinun täytyy ymmärtää. Sinun täytyy mennä suojelemaan muuta perhettäsi ruhtinaan kätyreiltä. Aava on meidän kanssamme paremmassa turvassa kuin teidän."
"Mistä tiedän, voinko luottaa teihin?" isä kysyi. Aava puri huultaan ei osallistunut keskusteluun. Hän tiesi, ettei häntä kuunneltaisi.
Hän yritti saada katsekontaktin Noeliin —siis Kuolemaan, mutta tämä vältteli hänen katsettaan.
"Minä lähden heidän mukaansa", Maldur ilmoitti spontaanisti. Helmi näytti kuin seipäännielleeltä, Noel hämmentyneeltä ja isä siltä, kuin ei olisi lainkaan yllättynyt pojan ehdotuksesta. Maldur katsoi Aavaa ja virnisti tavalla, joka saisi kenet tahansa tytön retkahtamaan. Aavaa hymyilytti hieman.
"Usko pois, Gadriel", Maldur vakuutti isälle. "Voin näyttää teille, että voitte luottaa minuun."
"Ei tarvitse—" Helmi aloitti, mutta Noel vaiensi hänet.
Maldur sulki keltaiset silmänsä ja asetti kätensä rinnalleen, joka alkoi hohtaa mustaa valoa. Lopulta hänellä oli kädessään jotain, minkä antoi Aavan isälle. Aava näki kuinka muut näyttivät hämmästyneiltä. Itse hän ei huomannut mitään erikoista, kunnes katsoi tarkemmin.
Isän kädessä oleva, Maldurilta saatu möykky oli musta, ja se sykki.
"Demonilla on sydämessä kaksi puolta. Toinen on niin sanottu varasydän. Se näyttää aivan tavalliselta, mutta jos tämä toinen puolikas—" Maldur nyökkäsi isän kädessä olevaa möykkyä, "—hmm, vahingoittuu, se muuttuu mustaksi ja korvaa vahingoittuneen puolikkaan, pääsydämen, jota sanotaan mustaksi sydämeksi."
Isä katsoi Malduria silmiään uskomatta.
Maldur hymyili ja jatkoi: "Mutta jos musta sydän tuhotaan TÄYSIN demonin ruumiin ulkopuolella, varasydän ei aina... toimi niin kuin pitäisi."
Aavan selkää pitkin kulkivat kylmät väreet ja hän sanoi hiljaa: "Henkesi on isän käsissä."

//Mp?
 

Poistettukäyttäjänimi100

Eläinrakas heppahöpsö c:
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
2,465
Reaktioarvo
1,446
@Kiwilintu seuraatko tätä kesua vai merkkaanko sut vai haluutko ees lukee xD
@Jokudemittäjä__ @Keskiyö
Heips, jatkoa tarinalle :) //

Yhdeksästoista luku

Mustat enkelit olivat joko kuolleet tai paenneet manalaan.
Aava halasi isää ja piti silmänsä kiinni.
"Isä, tuo poika, Noel, on se josta kerroin", hän sai kuiskattua. Isä jännitti. "Mitä?"
Isä päästi irti Aavasta ja katsoi Noelia raivoissaan. "Miksi valehtelit hänelle? Oletko todella vain ruhtinaan palvelija?"
"Terve vain sinullekin, Gadriel", Noel vastasi asiallisesti.
"Vastaa kysymykseeni!" isä tiuskaisi. "Etkö välitä ruhtinaan julmuudesta?"
Isä kääntyi Aavan puoleen. "Tuo poika ei ole ihminen", hän ärähti. "Eikä tuo ole hänen oikea ulkomuotonsa."
"Mikä hän sitten on?" Aava kysyi hiljaa, vaikka tiesi jo vastauksen.
"Itse Kuolema, elämän alun ja päätöksen valtias ja manalan saattaja!" Maldur hihkaisi ja virnisti hilpeästi. "Joka on tainnut alkaa hieman kapinoida", hän lisäsi sitten keltaiset silmät välähtäen. Helmi, joka oli tähän mennessä ollut hiljaa, mulkaisi demonia. Helmistä välittämättä —tai ennemminkin tätä ärsyttäen Maldur jatkoi: "Unohtamatta tietenkään Helmiä, tai siis—" Maldur sanoi jotain Aavalle oudolla kielellä, mikä kuulosti soinnukkaalta mutta oudolta sorahdukselta. Aava ymmärsi, että se tarkoitti Helmin oikeaa nimeä.
Isä tuijotti Noelia ja Helmiä läpitunkevasti. "Mikä teidän tavoitteenne on?" hän murisi. Noel näytti aidosti yllättyneeltä. "Luulin, että tajusit sen jo. Ruhtinaan tuho", hän vastasi, kuin asia olisi ollut itsestäänselvyys. Aavaa värisytti pojan tapa puhua tuhosta ja kuolemasta. Mutta toisaalta, Noelhan ei ollut Noel... vaan Kuolema itse.
Isä halasi Aavaa lujasti ja katsoi häntä surullisesti. "Sinut pitää saada jonnekin turvaan", hän mumisi. "Mutta minne?"
Noel —Kuolema, Aava muistutti itseään— astui varuillaan lähemmäs. "Aava voi tulla meidän mukaamme."
Isä sinkautti katseensa takaisin häneen. Ennen kuin hän ehti vastata arvatenkin jotain äkäiseltä kuulostavaa, Helmi avasi sanaisen arkkunsa ja sanoi: "Gadriel, minä pyydän, että kuuntelisit. Sinun täytyy ymmärtää. Sinun täytyy mennä suojelemaan muuta perhettäsi ruhtinaan kätyreiltä. Aava on meidän kanssamme paremmassa turvassa kuin teidän."
"Mistä tiedän, voinko luottaa teihin?" isä kysyi. Aava puri huultaan ei osallistunut keskusteluun. Hän tiesi, ettei häntä kuunneltaisi.
Hän yritti saada katsekontaktin Noeliin —siis Kuolemaan, mutta tämä vältteli hänen katsettaan.
"Minä lähden heidän mukaansa", Maldur ilmoitti spontaanisti. Helmi näytti kuin seipäännielleeltä, Noel hämmentyneeltä ja isä siltä, kuin ei olisi lainkaan yllättynyt pojan ehdotuksesta. Maldur katsoi Aavaa ja virnisti tavalla, joka saisi kenet tahansa tytön retkahtamaan. Aavaa hymyilytti hieman.
"Usko pois, Gadriel", Maldur vakuutti isälle. "Voin näyttää teille, että voitte luottaa minuun."
"Ei tarvitse—" Helmi aloitti, mutta Noel vaiensi hänet.
Maldur sulki keltaiset silmänsä ja asetti kätensä rinnalleen, joka alkoi hohtaa mustaa valoa. Lopulta hänellä oli kädessään jotain, minkä antoi Aavan isälle. Aava näki kuinka muut näyttivät hämmästyneiltä. Itse hän ei huomannut mitään erikoista, kunnes katsoi tarkemmin.
Isän kädessä oleva, Maldurilta saatu möykky oli musta, ja se sykki.
"Demonilla on sydämessä kaksi puolta. Toinen on niin sanottu varasydän. Se näyttää aivan tavalliselta, mutta jos tämä toinen puolikas—" Maldur nyökkäsi isän kädessä olevaa möykkyä, "—hmm, vahingoittuu, se muuttuu mustaksi ja korvaa vahingoittuneen puolikkaan, pääsydämen, jota sanotaan mustaksi sydämeksi."
Isä katsoi Malduria silmiään uskomatta.
Maldur hymyili ja jatkoi: "Mutta jos musta sydän tuhotaan TÄYSIN demonin ruumiin ulkopuolella, varasydän ei aina... toimi niin kuin pitäisi."
Aavan selkää pitkin kulkivat kylmät väreet ja hän sanoi hiljaa: "Henkesi on isän käsissä."

//Mp?
Mahtava!!
 

Riisitassu

Jokapaikanhöylä
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
808
Reaktioarvo
1,256
@Myrskyvaroitus aka Vh06 mulla on tän aiemmat osat mun puhelimen muistiossa :D (laitoin ne sinne varmuuden vuoksi että ehdin lukea jos demi sulkeutuu yllättäen) niin haluatko että laitan ne tänne niin joku voi lukea ne vielä demin loppumisen jälkeen vai poistanko?
 

Myrskyvaroitus

Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,586
Reaktioarvo
6,495
@Myrskyvaroitus aka Vh06 mulla on tän aiemmat osat mun puhelimen muistiossa :D (laitoin ne sinne varmuuden vuoksi että ehdin lukea jos demi sulkeutuu yllättäen) niin haluatko että laitan ne tänne niin joku voi lukea ne vielä demin loppumisen jälkeen vai poistanko?
Oi kiva kun oot laittanut ne muistiin :33
Joo laita vaan, ehkä joku viitsii lukea xD
 
Ylös Pohja