kuljeskelija
Matkalla
- Liittynyt
- 3.2.2021
- Viestejä
- 888
- Reaktioarvo
- 861
(Varoitus, puhun joillekin ehkä aroista aiheista. Jos sinua ahdistaa esimerkiksi syömisongelmista tai itsetuhoisuudesta puhuminen, niin suosittelen, että klikkaat johonkin muuhun keskusteluun. Puhun kyseisistä aiheista jonkin verran tekstissä.)
Aika puhua siitä, mitä tapahtui.
Tiedän tulleeni paikalle melkoisen iloisena ja saatoin vaikuttaa siltä, että kaikki olisi hyvin. Näin ei kuitenkaan ole. Nyt kerron, miksi.
Olen elänyt viimeisen vuoden sumussa. En ole vieläkään täysin käsittänyt, mitä ympärilläni tapahtuu. Tuntuu, että maa romahtaa jalkojen alta.
Minulla ei ole yhtäkään ystävää, jonka vuoksi vietän aikaani yksin. Nukun päivät ja istun yöt sisällä. En ole käynyt ulkona aikoihin.
En myöskään voi syödä enää kunnolla. Sillä kun yritän, kuvitteelliset äänet päässäni haukkuvat, moittivat ja kertovat, ettei pitäisi syödä tuota ja tätä.
Aloitin myös itseni satuttamisen. Olen kokeillut viiltelyä, mutta en tee sitä enää, koska se ei vaan tunnu siltä tavalta millä minä haluan itseäni satuttaa. Olen lähinnä aiheuttanut itselleni mustelmia, koska ne on suhteellisen helppo "piilottaa" (olen kömpelö ja sukulaiset ja perhe on tottunut mun mustelmiin.) Myöskin ihan sen takia, että se tuntuu "oikealta". Tosin nyt olen vähentänyt kyseistä touhua.
En haluaisi jatkaa tästä enää. Kaikki hyvä on nyt tässä. Minulla oli ystäviä, parisuhteita. Kaikki musiikintunnit on nyt käyty. Olen tehnyt ja saanut asioita, mitä olen halunnut.
Olen kuitenkin päättänyt, etten ikinä riistä itseltäni henkeäni. En tahdo pettää sitä 10-vuotiasta, joka lupasi itselleen että hänestä tulee vielä jotain suurta. En myöskään tahdo jättää teitä varaaneita. Aion olla vahva.
Palasin tänne Varasijaan, koska te olette osa sitä harvinaista hyvää puolta elämästäni. Minulla oli koko puolivuotisen tauon aikana ikävä teitä jokaista. Tämä paikka on se, missä tunnen oloni turvalliseksi. ❤
Kysymyksiä saa muutens esittää, jos niitä herää.
Aika puhua siitä, mitä tapahtui.
Tiedän tulleeni paikalle melkoisen iloisena ja saatoin vaikuttaa siltä, että kaikki olisi hyvin. Näin ei kuitenkaan ole. Nyt kerron, miksi.
Olen elänyt viimeisen vuoden sumussa. En ole vieläkään täysin käsittänyt, mitä ympärilläni tapahtuu. Tuntuu, että maa romahtaa jalkojen alta.
Minulla ei ole yhtäkään ystävää, jonka vuoksi vietän aikaani yksin. Nukun päivät ja istun yöt sisällä. En ole käynyt ulkona aikoihin.
En myöskään voi syödä enää kunnolla. Sillä kun yritän, kuvitteelliset äänet päässäni haukkuvat, moittivat ja kertovat, ettei pitäisi syödä tuota ja tätä.
Aloitin myös itseni satuttamisen. Olen kokeillut viiltelyä, mutta en tee sitä enää, koska se ei vaan tunnu siltä tavalta millä minä haluan itseäni satuttaa. Olen lähinnä aiheuttanut itselleni mustelmia, koska ne on suhteellisen helppo "piilottaa" (olen kömpelö ja sukulaiset ja perhe on tottunut mun mustelmiin.) Myöskin ihan sen takia, että se tuntuu "oikealta". Tosin nyt olen vähentänyt kyseistä touhua.
En haluaisi jatkaa tästä enää. Kaikki hyvä on nyt tässä. Minulla oli ystäviä, parisuhteita. Kaikki musiikintunnit on nyt käyty. Olen tehnyt ja saanut asioita, mitä olen halunnut.
Olen kuitenkin päättänyt, etten ikinä riistä itseltäni henkeäni. En tahdo pettää sitä 10-vuotiasta, joka lupasi itselleen että hänestä tulee vielä jotain suurta. En myöskään tahdo jättää teitä varaaneita. Aion olla vahva.
Palasin tänne Varasijaan, koska te olette osa sitä harvinaista hyvää puolta elämästäni. Minulla oli koko puolivuotisen tauon aikana ikävä teitä jokaista. Tämä paikka on se, missä tunnen oloni turvalliseksi. ❤
Kysymyksiä saa muutens esittää, jos niitä herää.