Vaikuttaa siltä, että tarviit vaan enemmän tutustumisaikaa. Silloin kannattaa ettiä ensisijaisesti kavereita tai ystäviä. Jos sitten kiinnostuu jostakusta enemmän, niin ei voi mitään. Tämä on oma strategiani ja oon siihen ihan tyytyväinen :DSiis musta tuntuu, että yhteiskunta on jotenkin aivopessyt mut näillä parisuhdehömpillä. Siksi parisuhteen löytäminen tuntuu mulle jotenkin sellaiselta asialta, joka on pakko saavuttaa. Mä ajattelen oikeesti koko ajan, että mun elämä ei ole minkään arvoista, jos en koskaan ole parisuhteessa ja tulisin sitten kiikkustuolissa katumaan sitä, jos en koskaan oikeesti seurustele. Ja niin varmaan tuunkin katumaan, mutta se johtuu siitä, että mun päähän on istutettu sellainen ihannemalli hyvästä elämästä, jonka perässä on pakko mennä vaikkei v*ttu oikeesti oo. Ihan ku se ois elämässä joku sellainen asia, että jos sitä ei saavuta, sinun elämäsi on huono. Ja tällä tarkotan siis omia ajatuksiani. Ne on varmaan jotain paineita. Siitä on tullut mulle sellainen tavoite, jota en kuitenkaan halua saavuttaa. Tunnen sosiaalista painetta seurusteluasiasta, mutta oikeastaan vähemmän kuin aiemmin tunsin. Mutta silti se on mulle sellainen tavoite, joka on pakko saavuttaa, vaikken pysty siihen ollenkaan. Onkohan tälle ilmiölle olemassa jokin nimi??? Lol koska oikeesti haluan lukee siitä lisää.
Niinpä.Tinder on ihan kamala paikka. Musta tuntuu että nykyään kukaan ei uskalla sitoutua vaan kaikki suhteet on vaan jotain säätöjä, jotka ei etene oikeaksi parisuhteeksi koskaan ja koko aika ollaan haku päällä jos löytyisi joku parempi ja kaikki tinderit yms vaan pahentaa asiaa koska sieltä on niin helppo swaippailla seuraavaa ja seuraavaa. en tietenkään ajattele että pitäis vaan tyytyä olemaan jonkun kanssa josta ei oikeen tykkää mutta mun mielestä monella se ”tarjonnan” laajuus saa liian ahneeksi ja vaikka tapaisi jonkun jonka kanssa kaikki toimii, alkaa silti miettimään että mitä jos löytyisikin joku vielä parempi.
Toki jos hakee vain seksiseuraa niin siihen se on ihan otollinen paikka. Parisuhdetta halutessa pitää varautua kahlaamaan syvän suon läpi
Mulla ihan sama juttu! Mullakin tuntu että jäin vähän koukkuun siihen selaamiseen ja matcheja alkoi tulla hirveesti, enkä ehtinyt tai jaksanut kaikille viestittelemään. Pelkäsin kans tota että mitä jos törmään oikeassa elämässä johonkin matchiin jolle en oo vastannut niin se ois ihan super kauheeta ja kiusallista :D Lopulta päädyin poistamaan tinderin koska tuntu että se aiheuttaa hirveen ahdistuksen mulle. Harmi vaan että tuntuu ettei muuten oikeen tapaa missään ketään, varsinkin nyt koronan aikaan. Mut sit taas ne jotka ite oon tavannut tinderissä ei kyl ollu mitään kultakimpaleita, kaikissa oli jotain tosi outoa :DNiinpä.
Ja jotenkin tuo swaippailu pahentaa asiaa, ku se ehdokkaiden selaaminen on niin jännää että se koukuttaa ja niitä matcheja alkaa kertymään (ainakin mun kohalla) ja kaikkien kanssa ei todellakaan jaksa alottaa keskustelua ja se voi tuntua joistakin matcheista vähän häiritsevältä ja siitä tuntee sellasta syyllisyyttä, vaikkei ees hakis seuraa. Ja sitten pelkää, että se tunnistaa mut kadulla ja mulkoilee vihaisena. Oli varmaan virhe kokeilla tinderöintiä miettimättä tarpeeksi pitkälle seurauksia. DDD:::
Heh, tämä juuri. Itsestäni tuntuisi paljon luonnollisemmalta tavata kumppaniehdokas ihan ensinäkemältä irl eikä tyylii netissä, tinderissä tapaaminen ja sitä kautta näkeminen tuntuu ihan kauheelta ajatukselta ku ei tiedä toisesta tyylii mitään ja keskustelu on vaa kirjoittamista. Harmi ku on tää korona niin ei voi oikein tavata ketään.Mulla ihan sama juttu! Mullakin tuntu että jäin vähän koukkuun siihen selaamiseen ja matcheja alkoi tulla hirveesti, enkä ehtinyt tai jaksanut kaikille viestittelemään. Pelkäsin kans tota että mitä jos törmään oikeassa elämässä johonkin matchiin jolle en oo vastannut niin se ois ihan super kauheeta ja kiusallista :D Lopulta päädyin poistamaan tinderin koska tuntu että se aiheuttaa hirveen ahdistuksen mulle. Harmi vaan että tuntuu ettei muuten oikeen tapaa missään ketään, varsinkin nyt koronan aikaan. Mut sit taas ne jotka ite oon tavannut tinderissä ei kyl ollu mitään kultakimpaleita, kaikissa oli jotain tosi outoa :D
Kärsin samoista paineista ja ajatuksista. Pahinta on kun ei erota mikä on itsestä lähtöisin ja mikä yhteiskunnan/ympäristön muokkaamaa.Siis musta tuntuu, että yhteiskunta on jotenkin aivopessyt mut näillä parisuhdehömpillä. Siksi parisuhteen löytäminen tuntuu mulle jotenkin sellaiselta asialta, joka on pakko saavuttaa. Mä ajattelen oikeesti koko ajan, että mun elämä ei ole minkään arvoista, jos en koskaan ole parisuhteessa ja tulisin sitten kiikkustuolissa katumaan sitä, jos en koskaan oikeesti seurustele. Ja niin varmaan tuunkin katumaan, mutta se johtuu siitä, että mun päähän on istutettu sellainen ihannemalli hyvästä elämästä, jonka perässä on pakko mennä vaikkei v*ttu oikeesti oo. Ihan ku se ois elämässä joku sellainen asia, että jos sitä ei saavuta, sinun elämäsi on huono. Ja tällä tarkotan siis omia ajatuksiani. Ne on varmaan jotain paineita. Siitä on tullut mulle sellainen tavoite, jota en kuitenkaan halua saavuttaa. Tunnen sosiaalista painetta seurusteluasiasta, mutta oikeastaan vähemmän kuin aiemmin tunsin. Mutta silti se on mulle sellainen tavoite, joka on pakko saavuttaa, vaikken pysty siihen ollenkaan. Onkohan tälle ilmiölle olemassa jokin nimi??? Lol koska oikeesti haluan lukee siitä lisää.